Kirjoitin kerran, etten kirjoita enää tänne, koska olin saanut siinä määrin tarpeekseni uskovaisista tyhmyyksineen.
Kun sanomalehdestä näin, että joillakin uskovaisilla on vilpitön halu jollain tavalla auttaa, päätin nyt peruuttaa tämän aiemman päätökseni olla koskaan enää kirjoittamatta tänne.
Ajattelin, että olisi ehkä hyvä kertoa heille, mitä minä näistä tapahtumista tuumin.
Aikaa on kulunut paljon siitä, kun viimeksi olen ollut uskovaisten yhteydessä, joten heillä ei voi olla käsitystä siitä, millainen ihminen nykyään olen.
Siitä lähtien, kun jotkut tietoisesti lietsoivat ihmisiä vihaamaan ja ahdistelemaan minua ilman mitään syytä noin 10 vuotta sitten, olen jo
nähnyt niin paljon sitä, millaisia ihmiset
ovat, etten koskaan enää voi olla sama ihminen kuin ennen enkä haluakaan olla.
Mitä enemmän olen nähnyt näitä ihmisiä, sitä enemmän arvostan itseäni. Minulla ei ole mitään ongelmia itsearvostuksen kanssa vaan aivan päinvastoin: Minulla on hyvin suuri kiusaus halveksia noita ihmisiä, jotka mitä ilmeisimmin ovat nähdäkseni täysiä idiootteja.
Miten voisin arvostaa joitakin, joilla ei ole
mitään omaa vakaata identiteettiä eikä vastuuntuntoa järjestä puhumattakaan, ja jotka ovat muiden yllytettävissä?
Onpa jopa usein mielessäni, että maailma olisi paljon parempi paikka kokonaan ilman idiootteja.
Toiseksi täytyy lisätä, etteivät uskovaiset ole suinkaan olleet myöskään mukavia. Monet heistä ovat olleet todella vastenmielisiä ja tyhmiä ja aiheuttaneet hyvin suurta kärsimystä idioottimaisuutensa takia. He ovat henkisesti monesti hyvin lähellä kirkkoon kuuluvia pakanoita.
Lisäksi he ovat usein hyvin välinpitämättömiä.
Tai he luulevat tietävänsä enemmän kuin tietävät ja puhuvat ja toimivat kysymättä ja ovat todella raivostuttavia.
Monet heistä luulevat, että he ovat joitakin suuria julistajia ja että kaikki muut ihmiset ovat henkisesti kehittymättömiä ressukoita, jotka tarvitsevat heidän ja suuren uskovaisten joukon hyväksyntää sen muodossa, että heille puhutaan Jeesuksen armosta ja toivotetaan tervetulleiksi heidän joukkoonsa.
Näin ei ole. Monet ihmiset ovat henkisesti
paljon kehittyneempiä kuin nämä julistajat, vaikka he eivät olisi uskossakaan ja heitä ärsyttää heidän suhtautumisensa ja puheensa.
Uskovaiset ovat ehkä olleet liikaa keskenään eikä heillä ole käsitystä siitä, mikä on fiksu tapa suhtautua ihmisiin ja kohdella heitä. He uskovat juoruja ja puhuvat niiden perustalta tai luottavat omaan ajatteluunsa, joilla ei ole perusteita. Lisäksi he vähättelevät kärsimyksiä ja puolustavat idiootteja kutsumalla heitä lapsiksi.
Kolmanneksi minä en ole mikään masentunut reppana
eikä uskovaistenkaan kannattaisi olla ja antaa sellaista kuvaa, että usko on vain sairaalloisten ja toistaitoisten asia.
Tietystikään ei voi hypätä onnellisuuteen ja riippumattomaan tasapainoon noin vain, jos todella on masentunut reppana. Siihen pitää kasvaa ja nähdä se, että uskovaiset ruokkivat huomaamattaan usein sellaista käsitystä, että
ihmisten kuuluukin olla nojailevia sairaalloisia
ikuisia potilaita. Tarvittaisiin hyviä esikuvia toisenlaisesta.
Mitä siihen tulee, mitä uskovaiset kirjoittivat kristillisestä kasvatuksesta, totean vain, että
kyllä lapsille voi antaa sellaisen kasvatuksen, jossa heille selittää tosiasiat ja sen, että ihmiset näkevät asioita eri tavalla. Heille voi myös selittää sen, miten itse näkee asiat pakottamatta heitä omaksumaan samoja näkemyksiä.
Kyllä Jumalan asiat vaikuttavat omalla painoarvollaan, jos ovat vaikuttaakseen.
Jumala tekee työn eivätkä tunteelliset muistot siitä, mitä perheenjäsenet ajattelivat, kun lapsi oli pieni.
Toki tunteelliset muistot joillakin vaikuttavat heidän vakaumukseensa, mutta usko ei saa perustua niihin. Ei se perustu niihin myöskään niillä, joilla ei kristillistä kasvatusta ole ollut ja jotka myöhemmin itse ovat
tulleet uskoon kotitaustastaan piittaamatta.
Jumala ei ole niin heikko, että ihmisten pitää pelätä Hänen sanomansa takia sen häviötä ideologioiden ja katsomusten meressä täyden vapauden vallitessa.
Vastenmielinen tyrkyttäminen, joka perustuu pelkoon ja epävarmuuteen tai itsetehostuksen tarpeeseen tai muuhun tasapainottomuuteen tuottaa
vahinkoa Jumalan työlle. Se saa ainoastaan sellaiset ihmiset innostuneiksi, jotka ovat henkisesti samalla tasolla. Se pilaa
asiat leimaamalla uskovaiset yleisesti kummallisiksi ja tyhmiksi.
Kun sanomalehdestä näin, että joillakin uskovaisilla on vilpitön halu jollain tavalla auttaa, päätin nyt peruuttaa tämän aiemman päätökseni olla koskaan enää kirjoittamatta tänne.
Ajattelin, että olisi ehkä hyvä kertoa heille, mitä minä näistä tapahtumista tuumin.
Aikaa on kulunut paljon siitä, kun viimeksi olen ollut uskovaisten yhteydessä, joten heillä ei voi olla käsitystä siitä, millainen ihminen nykyään olen.
Siitä lähtien, kun jotkut tietoisesti lietsoivat ihmisiä vihaamaan ja ahdistelemaan minua ilman mitään syytä noin 10 vuotta sitten, olen jo
nähnyt niin paljon sitä, millaisia ihmiset
ovat, etten koskaan enää voi olla sama ihminen kuin ennen enkä haluakaan olla.
Mitä enemmän olen nähnyt näitä ihmisiä, sitä enemmän arvostan itseäni. Minulla ei ole mitään ongelmia itsearvostuksen kanssa vaan aivan päinvastoin: Minulla on hyvin suuri kiusaus halveksia noita ihmisiä, jotka mitä ilmeisimmin ovat nähdäkseni täysiä idiootteja.
Miten voisin arvostaa joitakin, joilla ei ole
mitään omaa vakaata identiteettiä eikä vastuuntuntoa järjestä puhumattakaan, ja jotka ovat muiden yllytettävissä?
Onpa jopa usein mielessäni, että maailma olisi paljon parempi paikka kokonaan ilman idiootteja.
Toiseksi täytyy lisätä, etteivät uskovaiset ole suinkaan olleet myöskään mukavia. Monet heistä ovat olleet todella vastenmielisiä ja tyhmiä ja aiheuttaneet hyvin suurta kärsimystä idioottimaisuutensa takia. He ovat henkisesti monesti hyvin lähellä kirkkoon kuuluvia pakanoita.
Lisäksi he ovat usein hyvin välinpitämättömiä.
Tai he luulevat tietävänsä enemmän kuin tietävät ja puhuvat ja toimivat kysymättä ja ovat todella raivostuttavia.
Monet heistä luulevat, että he ovat joitakin suuria julistajia ja että kaikki muut ihmiset ovat henkisesti kehittymättömiä ressukoita, jotka tarvitsevat heidän ja suuren uskovaisten joukon hyväksyntää sen muodossa, että heille puhutaan Jeesuksen armosta ja toivotetaan tervetulleiksi heidän joukkoonsa.
Näin ei ole. Monet ihmiset ovat henkisesti
paljon kehittyneempiä kuin nämä julistajat, vaikka he eivät olisi uskossakaan ja heitä ärsyttää heidän suhtautumisensa ja puheensa.
Uskovaiset ovat ehkä olleet liikaa keskenään eikä heillä ole käsitystä siitä, mikä on fiksu tapa suhtautua ihmisiin ja kohdella heitä. He uskovat juoruja ja puhuvat niiden perustalta tai luottavat omaan ajatteluunsa, joilla ei ole perusteita. Lisäksi he vähättelevät kärsimyksiä ja puolustavat idiootteja kutsumalla heitä lapsiksi.
Kolmanneksi minä en ole mikään masentunut reppana
eikä uskovaistenkaan kannattaisi olla ja antaa sellaista kuvaa, että usko on vain sairaalloisten ja toistaitoisten asia.
Tietystikään ei voi hypätä onnellisuuteen ja riippumattomaan tasapainoon noin vain, jos todella on masentunut reppana. Siihen pitää kasvaa ja nähdä se, että uskovaiset ruokkivat huomaamattaan usein sellaista käsitystä, että
ihmisten kuuluukin olla nojailevia sairaalloisia
ikuisia potilaita. Tarvittaisiin hyviä esikuvia toisenlaisesta.
Mitä siihen tulee, mitä uskovaiset kirjoittivat kristillisestä kasvatuksesta, totean vain, että
kyllä lapsille voi antaa sellaisen kasvatuksen, jossa heille selittää tosiasiat ja sen, että ihmiset näkevät asioita eri tavalla. Heille voi myös selittää sen, miten itse näkee asiat pakottamatta heitä omaksumaan samoja näkemyksiä.
Kyllä Jumalan asiat vaikuttavat omalla painoarvollaan, jos ovat vaikuttaakseen.
Jumala tekee työn eivätkä tunteelliset muistot siitä, mitä perheenjäsenet ajattelivat, kun lapsi oli pieni.
Toki tunteelliset muistot joillakin vaikuttavat heidän vakaumukseensa, mutta usko ei saa perustua niihin. Ei se perustu niihin myöskään niillä, joilla ei kristillistä kasvatusta ole ollut ja jotka myöhemmin itse ovat
tulleet uskoon kotitaustastaan piittaamatta.
Jumala ei ole niin heikko, että ihmisten pitää pelätä Hänen sanomansa takia sen häviötä ideologioiden ja katsomusten meressä täyden vapauden vallitessa.
Vastenmielinen tyrkyttäminen, joka perustuu pelkoon ja epävarmuuteen tai itsetehostuksen tarpeeseen tai muuhun tasapainottomuuteen tuottaa
vahinkoa Jumalan työlle. Se saa ainoastaan sellaiset ihmiset innostuneiksi, jotka ovat henkisesti samalla tasolla. Se pilaa
asiat leimaamalla uskovaiset yleisesti kummallisiksi ja tyhmiksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyviä huomioita ja käsittämätöntä yleistämistä. Erityisesti pari kohtaa sai hämmästelemään ajatuksenjuoksuasi:
"Minulla ei ole mitään ongelmia itsearvostuksen kanssa vaan aivan päinvastoin: Minulla on hyvin suuri kiusaus halveksia noita ihmisiä, jotka mitä ilmeisimmin ovat nähdäkseni täysiä idiootteja."
Tunnet suurta kiusausta halveksia toisia ihmisiä? Anteeksi vain että sanon, mutta tuskin mikään voisi olla selvempi merkki siitä, että suhteesi itseesi ei ole ihan kunnossa. Oletkohan ehkä katkera (ehkä syystä) joitakin uskonnollisia ihmisiä kohtaan - ja yleistät vihasi sitten kaikkiin?
"Tietystikään ei voi hypätä onnellisuuteen ja riippumattomaan tasapainoon noin vain, jos todella on masentunut reppana. Siihen pitää kasvaa ja nähdä se, että uskovaiset ruokkivat huomaamattaan usein sellaista käsitystä, että
ihmisten kuuluukin olla nojailevia sairaalloisia
ikuisia potilaita. Tarvittaisiin hyviä esikuvia toisenlaisesta."
Ilmeisesti sinä ainakaan et ole sellainen esikuva. Käsityksesi mielenterveysongelmista vaikuttaa hyvin pinnalliselta. "Masentuneista reppanoista" puhuminen ja perseellepotkimisasenne eivät todellakaan ole kypsiä ja viisaita tapoja kohdata psyykkistä kipua. Uskonnollinen armon sanoma sen sijaan voi sitä olla: "Ole sellainen kuin olet, ja jatka vahvana toivossa!" Mielestäni tämän sijaan ei tarvita mitään uusia "hyviä esikuvia toisenlaisesta"; sellaiset eivät koskaan yllä samanlaiseen syvyyteen, viisauteen ja rakkauteen.
"Mitä enemmän olen nähnyt näitä ihmisiä, sitä enemmän arvostan itseäni. Minulla ei ole mitään ongelmia itsearvostuksen kanssa vaan aivan päinvastoin: Minulla on hyvin suuri kiusaus halveksia noita ihmisiä, jotka mitä ilmeisimmin ovat nähdäkseni täysiä idiootteja."
Olen aivan samaa mieltä! Omalle kohdalleni sattui seuraavanlainen tilanne. Eräs työ"toverini" (uskovainen) alkoi arvostella minua selkäni takana. Hän puhui ensin esimiehelleni ja soitti asiasta minulle vasta sitten. Sain päälleni melkoisen saarnan ja kehotuksen soittaa esimiehelleni ja kertoa, että minulla on vaikeaa töissä ja hoidan työni huonosti.
Järkytyin asiasta kovin ja soitin pomolleni. Olin vähällä jopa tunnustaa ampuneeni J.F.K.:n. Seuraavan kuukauden aikana aloin vähitellen tajuamaan, että minä teen työni hyvin. Pistin silti kaikki peliin ja aloin hoitaa hommani lähes täydellisesti.
Kyseinen uskovainen ei itse hoida hommaansa kovin mallikkaasti. Välillä tulee mieleen, että hän yrittää ärsyttää minua. Hän työskentelee minun alaisenani, mutta välillä hän ns. astuu varpaille ja tekee hommia, jotka eivät hänelle kuulu. Aika jännä juttu, koska yksi asia, josta hän valitti, oli se että hän on joutunut hoitaa minulle kuuluvia tehtäviä.
Kyseinen uskovainen on käynyt läpi hermoromahduksen/uupumuksen ja ollut edellisessä työssään pitkän aikaa sairaslomalla. Sittemmin hän on liittynyt johonkin siionin jeesustelijoihin tms. Nyt tuntuu siltä, että hän on asettunut siihen Jumalan ja ihmisen väliin, tuomitsemaan ja jakamaan ohjeita meille syntisille maan matosille. Yep yep.