Ympäri mennään

Koska maapallon resulssit ovat rajalliset evoluution suunta vaihtelee. Kuten tieteeliset tutkimukset osoittavat kaiken olevan energiaa, aaltoliikettä, vaihtelee myös ihmisen evoluutio aaltoliikkeen tavoin. Useimmat ihmiset kuvittelevat, että ihminen on tällä hetkellä älykkäimillään, mutta moni asia tukee päinvastaista, ainoastaan matearilismi on huipussaan modernina aikana.

Inhimillisyys, myötätunto ja hyvyyskin ovat evoluution tulosta, ja niiden määrä vaihtelee evoluution suunnan mukana, aaltoliikkeen tavoin.

Yksi asia on kuitenkin mielenkiintoinen, kun evoluution suunta jostain syystä muuttuu, on vaikeinta niillä, jotka ovat olleet vanhassa järjestelmässä parhaimpia ja menneet pisimmälle.
Uskontojen kertomukset siis pitävät jossain määrin paikkansa, tilanne köthä on rikas, ja viisas on tyhmä on vain ajan kysymys.

Myös valta ja vallassaolevat vaihtelevat evoluution suunnan mukana, joten vallan vaihtelu sukupuolten välillä on osa evoluutiota, välillä elämme matriarkaalisessa, välillä patriarkaalisessa järjestelmässä.

Vallanhimo on vaaralista aikoina jolloin elämme nopean muutoksen aikaa, sillä se joilla on eniten valtaa,tietoa,rahaa tms., muuttuu kehityksen suunnan muuttuessa siksi jolla sitä on vähiten.

Joten naiset jotka haluatte naisille lisää valtaa,
tilanteenne voi muuttu helposti päinvastaiseksi.
3159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tilanne muuttuu pian päinvastaiseksi ja naisetkin alkavat saada valtaa. Evoluutio, vauhtia!

Äänestä
  • Aikaisemmin oli kirjoitus, shaktista ja siitä, että valta on todellisyydessa naisilla.

    Hinduismi kuvaa yksityiskohtaisesti vallan vaihtelua eri aikakausina. Hinduismin mukaan elämme tällä hetkellä Kali-yogaa feminiinisen valtakauden aikaa.
    Muita Kali-yogan ja feminiisen vallan ominaispiirteitä on, että se on henkisesti väkivaltaisin ja lyhytaikaisin sekä nopeasti muuttuvin, koska kukaan ei ole siihen tyytyväinen.

    Äänestä

Rahalla ei ole moraalia, eikä omatuntoa, joten mitä enemmän raha ohjaa elämääsi, sitä moraaalittomampi ja omatunnotomampi olet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miekkonen kirjoitti:

Koska maapallon resulssit ovat rajalliset evoluution suunta vaihtelee. Kuten tieteeliset tutkimukset osoittavat kaiken olevan energiaa, aaltoliikettä, vaihtelee myös ihmisen evoluutio aaltoliikkeen tavoin. Useimmat ihmiset kuvittelevat, että ihminen on tällä hetkellä älykkäimillään, mutta moni asia tukee päinvastaista, ainoastaan matearilismi on huipussaan modernina aikana.

Inhimillisyys, myötätunto ja hyvyyskin ovat evoluution tulosta, ja niiden määrä vaihtelee evoluution suunnan mukana, aaltoliikkeen tavoin.

Yksi asia on kuitenkin mielenkiintoinen, kun evoluution suunta jostain syystä muuttuu, on vaikeinta niillä, jotka ovat olleet vanhassa järjestelmässä parhaimpia ja menneet pisimmälle.
Uskontojen kertomukset siis pitävät jossain määrin paikkansa, tilanne köthä on rikas, ja viisas on tyhmä on vain ajan kysymys.

Myös valta ja vallassaolevat vaihtelevat evoluution suunnan mukana, joten vallan vaihtelu sukupuolten välillä on osa evoluutiota, välillä elämme matriarkaalisessa, välillä patriarkaalisessa järjestelmässä.

Vallanhimo on vaaralista aikoina jolloin elämme nopean muutoksen aikaa, sillä se joilla on eniten valtaa,tietoa,rahaa tms., muuttuu kehityksen suunnan muuttuessa siksi jolla sitä on vähiten.

Joten naiset jotka haluatte naisille lisää valtaa,
tilanteenne voi muuttu helposti päinvastaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu