Keskustan kaikkien aikojen suurin kusetus on sotien jälkeen harjoitettu maataloustukipolitiikka. Laskuopin kaavat ovat olleet näiden kusettajien hallussa. Kerron teille nyt näiden yhtälöiden kaavat, kun on tullut matematiikkaa sen verran opetelluksi.
Keskustalaisen maataloustukipolitiikan idea syntyi sotien jälkeen. Yksi pääarkkitehdeistä oli Urho Kaleva Kekkonen. Tottakai, koska hänen nimensä liittyi lähes kaikkeen keskeiseen, mitä sotien jälkeen aina hänen kuolemaansa asti tehtiin. Mutta se yhtälön kaava. Ökyisännät ja Maalaisliitto laskivat, etei ole mitää järkeä alkaa maksaa tukirahoja kaikille maatalouden harjoittajille. Johonkin pitää vetää raja, koska silloin tukimarkat myös paksuntavat jo ennestään sota-ajan pulataloudessa elintarvikekaupoissa pulskistuneita lompsia. Ei kannata jakaa rahaa sadalle, kun se voidaan jakaa kymmenellekin. Tässä on yksi ja oikeastaan ikuinen viisaus eli x=10y. Yhtälössä ratkaistava x on tukirahojen saajan osuus ja y on tunnettu eli veronmaksajien tuensaajille antama könttäsumma. Luku 10 siis tarkoittaa sitä, että ei anneta sadalla, vaan vain kymmenesosalle, jolloin yksi osuus on suuruudeltaan kymmenkertainen.
Mutta ei kaavan fiksuus tähän tyhjene. Ajateltiin myös, että tuotantoa tulee keskittää harvoihin käsiin, koska sillä lailla markkinoilla tulee lisää kysyntää, kilpailu vähenee ja hinnat nousevat. Tämä on ihan yksinkertainen liiketaloudellinen kysyntä- ja tarjontafunktio. Maaseudun pienviljeliväestö saadaan vähitellen luopumaan omasta tuotannosta, jolloin he siirtyvät tarjontapuolelta kysyntäpuolelle. Samalla siirretään myös joukko näiden sukulaisia tähän samaan kysyntäpotentiaalin, he kun saivat osan elintarvikkeistaan aiemmin pienviljelijöiltä talkoo- tai perillisasemahintaan.
Vaikein yhtälö oli kuitenkin vielä ratkaistava ja se oli luonteeltaan puhtaasti poliittinen. Maalaisliitolle nimittäin tuli hätä siinä, että miten tässä sitten käy puolueen kannatuksen, jos maataloustuotteiden tarjoajien määrää näin radikaalisti vähennetään. Piti ottaa käyttöön kikkakuutosia. Yksi oli pelottelu. Teidä käy huonosti, jos erehdytte äänestämään muitapuolueita, koska ne juuri haluavat maaseudun autioituvan. Tai valehtelu. Teidän kannattaa äänestää meitä, koska näette nyt mitä siitä seuraa, kun rahaa jaetaan muiden päätöksillä. Maatalouspolitiikan rahanjakomallin seuraukset siis pantiin vaalipuheissa muiden syyksi. Maalaisliiton nimi vaihdettiin kuvaavasti KePuksi. Se tarkoittaa keskittysmispukareita. Keskityttiin ajamaan tukitilalisten asioita ja valheteltiin muille, että heidänkin asioitaan siinä samalla ajetaan. Pienviljeliväestö oli kouluja käymätöntä, joten tällainen yksipuolinen sadunkerronta tietysti johonkin rajaan saakka puri. Se perustui puhtaasti sille vastakkainasettelulle, että tukimarkkojen jako harvoille perustui siihen, että muut puolueet harasivat vastaan. Samanaikaisesti kun näin väitettiin, parannettiin koko ajan niiden asemaa, jotka olivat onnistuneet pääsemään tuensaajien piiriin.
Valhe ei voi tietenkään kestää loputtomiin. Piikkinä lihassa oli yksi mies eli Veikko Vennamo, joka kertoi pienviljelijöille totuuden siitä, mistä heidän kurjuutensa johtui. Vennamo kertoi heille, että se oli tietoista K-linjalaista suuren rahan etupolitiikkaa. Vennamo tunsi nämä matemaattiset yhtälöt, mutta käänsi ne politiikan kielelle, jotta tulisi ymmärretyksi. Vennamo saamme kiittää, että totuus pääsi esiin. Tämän vaikutus näkyi huikeimmin vuoden 1970 eduskuntavaaleissa, kun SMP nousi yhden edustajan puolueesta 18 paikkaan ja KePulta putosi 20 edustajaa pois. Kusetus oli lopulta havaittu ja äänestäjät vetivät nyt punaisia viivoja oikeisiin kohtiin. Kusetuksen huomaaminen tapahtui vain Vennamon kannalta vähän turhan myöhään. Jos se olisi tapahtunut jokin vuosi aiemmin, kun väki ei vielä ollut lähtenyt pakoon Ruotsiin, menestys olisi voinut paljon suurempikin. Myös muut puolueet voivat kiittää Vennamoa kusetuksen paljastamisesta, sillä ne tietysti hyötyivät pitkässä juoksussa asiasta totuuden valjettua.
Tämä jo reilut 50 vuotta sitten keksitty kusetustapa on elänyt ja voinut hyvin ihan viime päiviin saakka. Vasta EU on tuonut tähän edes jotain kontrollia. Näin pitkä menestystarina on selitettävissä vain sillä, että KePusta tuli maan hovipuolue lähes kolmeksi vuosikymmeneksi. Kekkonen hajoteli SDP:tä ja SMP:ta ja piti Kokomusta ns. yleisistä syistä vilttiketjussa. Saman viltin alla oli pitkään myös SDP, josta Kekkonen valikoi kyllä vallanhajuisia tomppeleita ns. ottopojikseen. Osin kusetuksen menestystarinassa on kyse siitä, että tukijärjestelmä olemessaolollaan vakiinnutti itse itsensä. Se alkoi elää omaehtoista elämää ja siihen perustuu se, että tuensaajat kokevat olevansa jonkun luonnonlain voimalla oikeutettuja tukiin. Siksi he uskovat, että heillä on enemmän oikeus vaatia kuin pyytää. Kaikki nöyryys on kusetuksen myötä kadonnut.
Keskustalaisen maataloustukipolitiikan idea syntyi sotien jälkeen. Yksi pääarkkitehdeistä oli Urho Kaleva Kekkonen. Tottakai, koska hänen nimensä liittyi lähes kaikkeen keskeiseen, mitä sotien jälkeen aina hänen kuolemaansa asti tehtiin. Mutta se yhtälön kaava. Ökyisännät ja Maalaisliitto laskivat, etei ole mitää järkeä alkaa maksaa tukirahoja kaikille maatalouden harjoittajille. Johonkin pitää vetää raja, koska silloin tukimarkat myös paksuntavat jo ennestään sota-ajan pulataloudessa elintarvikekaupoissa pulskistuneita lompsia. Ei kannata jakaa rahaa sadalle, kun se voidaan jakaa kymmenellekin. Tässä on yksi ja oikeastaan ikuinen viisaus eli x=10y. Yhtälössä ratkaistava x on tukirahojen saajan osuus ja y on tunnettu eli veronmaksajien tuensaajille antama könttäsumma. Luku 10 siis tarkoittaa sitä, että ei anneta sadalla, vaan vain kymmenesosalle, jolloin yksi osuus on suuruudeltaan kymmenkertainen.
Mutta ei kaavan fiksuus tähän tyhjene. Ajateltiin myös, että tuotantoa tulee keskittää harvoihin käsiin, koska sillä lailla markkinoilla tulee lisää kysyntää, kilpailu vähenee ja hinnat nousevat. Tämä on ihan yksinkertainen liiketaloudellinen kysyntä- ja tarjontafunktio. Maaseudun pienviljeliväestö saadaan vähitellen luopumaan omasta tuotannosta, jolloin he siirtyvät tarjontapuolelta kysyntäpuolelle. Samalla siirretään myös joukko näiden sukulaisia tähän samaan kysyntäpotentiaalin, he kun saivat osan elintarvikkeistaan aiemmin pienviljelijöiltä talkoo- tai perillisasemahintaan.
Vaikein yhtälö oli kuitenkin vielä ratkaistava ja se oli luonteeltaan puhtaasti poliittinen. Maalaisliitolle nimittäin tuli hätä siinä, että miten tässä sitten käy puolueen kannatuksen, jos maataloustuotteiden tarjoajien määrää näin radikaalisti vähennetään. Piti ottaa käyttöön kikkakuutosia. Yksi oli pelottelu. Teidä käy huonosti, jos erehdytte äänestämään muitapuolueita, koska ne juuri haluavat maaseudun autioituvan. Tai valehtelu. Teidän kannattaa äänestää meitä, koska näette nyt mitä siitä seuraa, kun rahaa jaetaan muiden päätöksillä. Maatalouspolitiikan rahanjakomallin seuraukset siis pantiin vaalipuheissa muiden syyksi. Maalaisliiton nimi vaihdettiin kuvaavasti KePuksi. Se tarkoittaa keskittysmispukareita. Keskityttiin ajamaan tukitilalisten asioita ja valheteltiin muille, että heidänkin asioitaan siinä samalla ajetaan. Pienviljeliväestö oli kouluja käymätöntä, joten tällainen yksipuolinen sadunkerronta tietysti johonkin rajaan saakka puri. Se perustui puhtaasti sille vastakkainasettelulle, että tukimarkkojen jako harvoille perustui siihen, että muut puolueet harasivat vastaan. Samanaikaisesti kun näin väitettiin, parannettiin koko ajan niiden asemaa, jotka olivat onnistuneet pääsemään tuensaajien piiriin.
Valhe ei voi tietenkään kestää loputtomiin. Piikkinä lihassa oli yksi mies eli Veikko Vennamo, joka kertoi pienviljelijöille totuuden siitä, mistä heidän kurjuutensa johtui. Vennamo kertoi heille, että se oli tietoista K-linjalaista suuren rahan etupolitiikkaa. Vennamo tunsi nämä matemaattiset yhtälöt, mutta käänsi ne politiikan kielelle, jotta tulisi ymmärretyksi. Vennamo saamme kiittää, että totuus pääsi esiin. Tämän vaikutus näkyi huikeimmin vuoden 1970 eduskuntavaaleissa, kun SMP nousi yhden edustajan puolueesta 18 paikkaan ja KePulta putosi 20 edustajaa pois. Kusetus oli lopulta havaittu ja äänestäjät vetivät nyt punaisia viivoja oikeisiin kohtiin. Kusetuksen huomaaminen tapahtui vain Vennamon kannalta vähän turhan myöhään. Jos se olisi tapahtunut jokin vuosi aiemmin, kun väki ei vielä ollut lähtenyt pakoon Ruotsiin, menestys olisi voinut paljon suurempikin. Myös muut puolueet voivat kiittää Vennamoa kusetuksen paljastamisesta, sillä ne tietysti hyötyivät pitkässä juoksussa asiasta totuuden valjettua.
Tämä jo reilut 50 vuotta sitten keksitty kusetustapa on elänyt ja voinut hyvin ihan viime päiviin saakka. Vasta EU on tuonut tähän edes jotain kontrollia. Näin pitkä menestystarina on selitettävissä vain sillä, että KePusta tuli maan hovipuolue lähes kolmeksi vuosikymmeneksi. Kekkonen hajoteli SDP:tä ja SMP:ta ja piti Kokomusta ns. yleisistä syistä vilttiketjussa. Saman viltin alla oli pitkään myös SDP, josta Kekkonen valikoi kyllä vallanhajuisia tomppeleita ns. ottopojikseen. Osin kusetuksen menestystarinassa on kyse siitä, että tukijärjestelmä olemessaolollaan vakiinnutti itse itsensä. Se alkoi elää omaehtoista elämää ja siihen perustuu se, että tuensaajat kokevat olevansa jonkun luonnonlain voimalla oikeutettuja tukiin. Siksi he uskovat, että heillä on enemmän oikeus vaatia kuin pyytää. Kaikki nöyryys on kusetuksen myötä kadonnut.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen aivan samaa mieltä kanssasi.