Kuinka

...yrittää huolehtia siitä, ettei jälkikasvu omaksu vääriä naturalistisia näkemyksiä, sillä esimerkiksi koululaitos, tv, lehdistö jne. näkyvästi ja petollisesti kertovat epäilyttäviä tarinoita mm. maailmankaikkeuden ja elämän synnystä sekä kehittymisestä. Samoin useat Raamatun ihmeet tyrmätään mahdottomina.

Kuinka pitää siis huoli, etteivät lapset vain eksy tähän hrhaan?
2105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Silloin kun minä olin koulsussa, niin hellarit antoivat ohjeitaan, ettei saa olsallistua uskonto-, biologian-, laulujamusiikki-, voimistelu ja urheilutunneille. Eiköä myöskäään myöhemmin opiskelijana ollessa, mm. Sosiaalipolitiikkaa ja psykologiaa. Minä sitä vaan opiskelin kaikkia aineta, ja vanhempani kannustivat niihin täyspainoisesti. Eihöän helluntaiseurakunnassasitä hyväksytty ja vanhempianikin painostettiin asian takia, mutta ei sentään erotettu heitä. Äitini toki erosi isäni kuoleman jälkeen, kun ei enää jaksanut olla niin tiukkapipoisessa joukossa, hännäki asioita toisin kuin opetettiin!

Äänestä

Itse ajattelin kertoa kahtena erillisenä näkemyksenä. Todisteita on löydettävissä Raamatun tapahtumista arkeologisista löydöistä, joihin voi netissä päästä tutustumaan. Ja nuota löytöjä olen ajatellut näyttää lapsille, sitten kun he niistä paremmin ymmärtävät, ehkä siinä 9-10 vuoden iässä.

Sitte tuosta maailman synnystä mistä kouluissakin puhutaan aion sanoa että se kannattaa opetella hyvin, jotta opettaja on tyytyväinen ja että siihen ei tarvitse uskoa, ennenkuin itse on hankkinut tietoa esim. mistä alkuaineet ovat saaneet alkunsa, ja löytyy ne "kadonneet" linkit evoluution kehittymisestä ja kun pystytään todistamaan mutaatioiden kehitys uudeksi lajiksi tämän ajan aikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


helluntailainen... kirjoitti:

...yrittää huolehtia siitä, ettei jälkikasvu omaksu vääriä naturalistisia näkemyksiä, sillä esimerkiksi koululaitos, tv, lehdistö jne. näkyvästi ja petollisesti kertovat epäilyttäviä tarinoita mm. maailmankaikkeuden ja elämän synnystä sekä kehittymisestä. Samoin useat Raamatun ihmeet tyrmätään mahdottomina.

Kuinka pitää siis huoli, etteivät lapset vain eksy tähän hrhaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu