Aikomus oli ostaa yksi C5 -kokoinen kirjekuori. Kun virkailija sanoi kuoren hinnan, olin lentää perseelleni. Hintaa kuorella oli 1,20 €. Kuka olisi maksanut markka-aikana yhdestä kuoresta 7 mk 13 penniä. Luultavasti ei kukaan. Postin päättäjät saavat noila hinnoilla tunkea kuorensa hanureihinsa. Tässä sen seuraukset näkee kun postista tehtiin liikelaitos. Kannattavuuden nimissä kaikesta on riistettävä maksimaalinen hinta. Sama koskee myös postimaksuja. 80 senttiä on kova taksa ja luultavasti euroopan kalleimpia niin kuin kaikki muukin tässä maassa. Onneksi kyseisen puljun palveluksia tarvitsee aika harvoin käyttää.
Posti se vasta
osaa nylkeä
3239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
1,20€ ei ole 7mk 13 penniä nykyarvossa. 1€ OLI 5,95mk vuonna 2000, mutta 9 vuoden inflaatio on syönyt tuosta erosta niin että nykyään käypä vertailukerroin on lähempänä 5. Eli 1,20€ on noin 6mk. Vuosittainen inflaatio kun on 1-4% + muut vaikuttavat tekijät.
Rautalangasta: tämä siksi että et saisi sillä 5,95 markalla samaa nyt mitä vuonna 2000, tietenkään. Jos vieläkin lasketaan 1€=5,95, ei ole otettu lainkaan huomioon 9 vuoden inflaatioita ja kustannusten nousua vaan verrataan hintoja suoraan vuoden 2000 tasoon.
Ei se silti halpa ole..
ollut vuonna 2000 5,95 mk vaan 5,94573 mk. Kun esität olevasi tarkka rahan arvon laskija, niin pysy sitten myös itse oikeissa kertoimissa.
No kyllä sen tiesin mutta pyöristin. Kuten pyöristin tuon uuden arvonkin vaikka senkin voisi laskea aika tarkastikin rahan arvon laskun mukaan.
En väitä olevani tarkka rahan arvon laskija, huomautin vain että euro vuoden 2000 markoissa on nykyään noin 5, ei se 5,94xxx mihin moni sitä vielä vertaa.