Khodor Kebab

Tässä Suomen maltillisena pidetty imaami Kebab sekä "entinen muslimin akka" ja suuri islamin tutkija Akar:

"Länsimaissa lapsivaimot kavahduttavat. Khodr ei reaktioita hätkähdä. Hän sanoo, että lapsiin sekaantuminen on islamilaisissa maissa jopa kuolemanrangaistuksella rangaistava teko, avioliiton ulkopuolella.

- Se on eurooppalaisten ongelma, ei meidän. Islamilaisessa maissa alaikäisiin sekaantumisia ei tapahdu niin kuin muualla maailmassa, Khodr sanoo.

Hänen mukaansa avioliitoissa vain hyvin harvoin vaimo on alle 18-vuotias.

Pedofiliasta ei puhuta
Muslimimaailmassa lapsiin sekaantumisesta ei juuri jaeta tuomioita oikeudessa eikä siitä keskustella julkisuudessa, Akar arvioi.

- En tunne yhtään tapausta, jossa asia olisi ollut esillä. En sano, etteikö pedofiliaa tapahtuisi, mutta ehkä siltä suljetaan silmät. Seksuaalisuus on rajattu naimisissa olevien miehen ja naisen heteroseksuaaliseen avioliittoon, Akar sanoo."

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/138298.shtml
3257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kumma miten pedofilia peitetään "avioliitoksi" ja kutsutaan sitä normaaliksi kun tuskin 12-vuotias tyttö naitetaan vähintään kaksi kertaa vanhemmalle miehelle, usein "aviomies" on jopa yli 50-vuotias.

Äänestä
  • Niin, niinpä.

    Onneksi imaami Kebab kertoi kaikille mistä on kyse.

    Äänestä

"kunniamurha" jos uhrina on sisko tai muu sukulaistyttö/nainen....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jake "Kafir" Waits kirjoitti:

Tässä Suomen maltillisena pidetty imaami Kebab sekä "entinen muslimin akka" ja suuri islamin tutkija Akar:

"Länsimaissa lapsivaimot kavahduttavat. Khodr ei reaktioita hätkähdä. Hän sanoo, että lapsiin sekaantuminen on islamilaisissa maissa jopa kuolemanrangaistuksella rangaistava teko, avioliiton ulkopuolella.

- Se on eurooppalaisten ongelma, ei meidän. Islamilaisessa maissa alaikäisiin sekaantumisia ei tapahdu niin kuin muualla maailmassa, Khodr sanoo.

Hänen mukaansa avioliitoissa vain hyvin harvoin vaimo on alle 18-vuotias.

Pedofiliasta ei puhuta
Muslimimaailmassa lapsiin sekaantumisesta ei juuri jaeta tuomioita oikeudessa eikä siitä keskustella julkisuudessa, Akar arvioi.

- En tunne yhtään tapausta, jossa asia olisi ollut esillä. En sano, etteikö pedofiliaa tapahtuisi, mutta ehkä siltä suljetaan silmät. Seksuaalisuus on rajattu naimisissa olevien miehen ja naisen heteroseksuaaliseen avioliittoon, Akar sanoo."

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/138298.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu