Tivoli

Mielestäni Hyvinkään kaupungin pitäisi pohtia tarkkaan mihin paikkaan antaa luvan pystyttää tivolin. Nyt sellainen jököttää koulun ja päiväkodin vieressä. Näinkö pyritään hankkimaan asiakkaita......
361839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Ja ennen kaikkea pitäisi huomioida, ettei Hyvinkään eliitin eli marttilaisten lintukotoa häiritä moisella melulla. Meille ei ole infottu tontteja myydessä, että viereiselle kentälle saattaisi tulla joku TIVOLI, joten sellaisia ei sinne saa myöskään järjestää, sehän on selvä.

Äänestä
  • sentään.Kyllä on ahdasmielistä sakkia Martissa. Tivoli oli vuosikymmeniä jäähallin parkkipaikalla,milloinkaan en kuullut kenenkään kitisevän moisesta,päinvastoin.Hommatkaa kuulosuojaimet jos on niin vaikeeta.

    Äänestä

  • Martissahan oli se skeittipuistokin. Vähän aikaa. Sitten sekin häädettiin Kulomäkeen.

    Äänestä

  • jumankekka., kirjoitti:

    sentään.Kyllä on ahdasmielistä sakkia Martissa. Tivoli oli vuosikymmeniä jäähallin parkkipaikalla,milloinkaan en kuullut kenenkään kitisevän moisesta,päinvastoin.Hommatkaa kuulosuojaimet jos on niin vaikeeta.

    Jos kerran jäähallilla kukaan ei kitise, niin miksi herran tähden se tivoli ei voi olla siellä edelleen? Ne ihmiset, jotka tivoliin oikeasti haluavat mennä, ottavat kyllä auton alleen ja ajavat sinne mistä päin Hyvinkäätä vaan. En tiedä mitään muuta kaupunkia, missä tivoli olisi yhtä lähellä taloja kuin Martissa.

    Äänestä

  • torahammas kirjoitti:

    Paavola/Vieremä alueella on paljon suvaitsevampaa porukkaa. Ei ole aikaa natista mistään tivoleista. Menisit sinäkin karuselliin pyörimään vähäksi aikaa,niin jäähtyisit.

    Äänestä

  • ,vaan kirjoitti:

    Paavola/Vieremä alueella on paljon suvaitsevampaa porukkaa. Ei ole aikaa natista mistään tivoleista. Menisit sinäkin karuselliin pyörimään vähäksi aikaa,niin jäähtyisit.

    Aapossa Tivoli Seiterän edustaja sanoi, etteivät tule Hyvinkäälle, jos joutuvat vielä jäähallille. Kuulemma moni sirkus / tivoli jättää tulematta Hyvinkäälle samasta syystä.

    Äänestä

  • Tänään laskeutuu sinunkin elämääsi rauha ja hiljaisuus,TIVOLI lyö hynttyyt kasaan,ja vaihtaa paikkaa.Eihän se ottanut koville,eihän? Pipoakin voi taas löysätä.

    Äänestä

  • skeittipuiston? kirjoitti:

    Martissahan oli se skeittipuistokin. Vähän aikaa. Sitten sekin häädettiin Kulomäkeen.

    lähelle haluaisi.Voi sitä yöllistä kolinaa ja meteliä sekä paikkojen töhrimistä maaleilla.Pääkaupunkiseudulla nämä lökäpöksyt olivat takavuosina oikein maanvaiva.

    Äänestä

  • ei halua tulla kirjoitti:

    Aapossa Tivoli Seiterän edustaja sanoi, etteivät tule Hyvinkäälle, jos joutuvat vielä jäähallille. Kuulemma moni sirkus / tivoli jättää tulematta Hyvinkäälle samasta syystä.

    En ole lukenut kyseistä juttua, joten sanoivatko jotain syytä? Itse en ole sen enempää puolesta kuin vastaankaan, kunhan vaan kummastelen. Ja onko sitten niin, että tivoli pitää ihan ehdottomasti saada Hyvinkäälle?

    Äänestä

  • Ihmettelijä vaan kirjoitti:

    En ole lukenut kyseistä juttua, joten sanoivatko jotain syytä? Itse en ole sen enempää puolesta kuin vastaankaan, kunhan vaan kummastelen. Ja onko sitten niin, että tivoli pitää ihan ehdottomasti saada Hyvinkäälle?

    En muista mitä Seiterä sanoi syyksi, ettei jäähallin parkkipaikka kelpaa. Olikohan liian syrjässä tms. Joku tämmöinen homma se oli.

    Minun puolestani saavat olla tulematta kaikki, jos ei paikat kelpaa.

    Äänestä

  • muista mitä kirjoitti:

    En muista mitä Seiterä sanoi syyksi, ettei jäähallin parkkipaikka kelpaa. Olikohan liian syrjässä tms. Joku tämmöinen homma se oli.

    Minun puolestani saavat olla tulematta kaikki, jos ei paikat kelpaa.

    Kyllähän se on niin, että joka tivoliin haluaa, myös sinne hakeutuu vaikka olisi syrjemmässäkin. Martissa on tietty helppo saada asiakkaita, kun kaikki lapset ruinaavat ja vanhempien on vaikea kieltäytyä tivolin ollessa päiväkausia alueella. Ja jos väkeä ei muuten tule, niin järjestäköön tivoli nonstop kuljetuksen Martista jäähallille. Jos kerran melkein kaikki niin palavasti tivoliin haluaa...

    Äänestä

  • toinen ihmettelijä kirjoitti:

    Niinhän ne ihmiset hakeutuukin. Siksipä Martti oivallinen valinta kun on parkkipaikkojakin.

    Pitäisikö sinun mielestä tivolin olla jossain keskellä metsää missä ei vaan yksikään lapsi sitä näe. Oli se Tivoli sitten Martin kentällä tai jäähallin kentällä, kyllä siinä aina tulee olemaan ihmisiä lähellä.

    Jos ei paria päivää hermot kestä Tivolin melua ja lasten iloisia naurahduksia niin on se kumma että kaupungissa asuu. On herra/neiti/rouva sitten hyvä ja muuttaa sinne maalle missä saa rauhassa asustella, mutta varo vaan ettei tivoli tule sinnekin vierailemaan muiden iloksi.

    Äänestä

voi perkele sunkin elämää...sääliksi käy...mene käymään karusellissa jos vaikka vahingossa tulis hymy!!

Äänestä
  • Musiikki soi, karusellit pyörivät jne, mutta kaikki tämä keskellä asuinaluetta. Kai marttissa asuvilla on oikeus sanoa mielipiteensä turhan päiväiseen viihteeseen.

    Äänestä

  • jalkapalloa kirjoitti:

    Musiikki soi, karusellit pyörivät jne, mutta kaikki tämä keskellä asuinaluetta. Kai marttissa asuvilla on oikeus sanoa mielipiteensä turhan päiväiseen viihteeseen.

    Haittaako se jalkapallokin siellä?

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Haittaako se jalkapallokin siellä?

    voi apua....ootte te vaan oikeesti tosi pöseleitä!! Jotain iloa harmaaseen arkeen ja huvia lapsille yrittää olla tarjolla, niin eikun valitus kasvaa! Joo tosin lippujen hinnat voi olla "marttilaisillekkin" suht kalliita, näin suomen laman keskellä....antaisitte kuitenkin edes niiden nauttia kellä vähääkään potentiaalia löytyy:)

    Äänestä

  • kunhan ihmettelen kirjoitti:

    Marttihan on kaupunkialuetta. Kaupungeissa on ääniä eli pitää mennä maaseudulle kauas muista ihmisistä, teistä jne, jos äänetöntä haluaa. Tosin siellä kuuluukin sitten lintujen laulua, tuulen suhinaa jne. :))))
    Täytyisi muistaa olla iloinen, että kuulo on tallella! Ja jos keskittyisi omaan elämään, eikä kuuluviin ääniin...
    Entäpä millainen meteli se syntyy lapsista!
    Ja kuinkas sitten kun marttilaiset lapsukaiset kasvavat isommiksi.... minkälaisia ääniä sitten syntyykään :))
    Ja ei se tivoli Martissa ole kuin muutaman päivän!

    Äänestä

  • kuunnellaan kun vielä voidaan kirjoitti:

    Voi hyvät hyssykät! Kyllä marttilaisia nyt rangaistaan. Buha ha haa!
    Pitäskö vielä vähän päätä taputella ja paapoa.

    Kai te nyt jumankauta 4päivää kestätte?

    Äänestä

  • Muikkunennen kirjoitti:

    Voi hyvät hyssykät! Kyllä marttilaisia nyt rangaistaan. Buha ha haa!
    Pitäskö vielä vähän päätä taputella ja paapoa.

    Kai te nyt jumankauta 4päivää kestätte?

    Mikä tekee noista marteista jotenkin yli-ihmisiä, jotka ruikuttaa yhdestä perhanan tivolista sekä ihan miehissä siitä avohoitopaikasta. Hyvänen aika. Meitä sairaalan lähellä, ihan vaan esimerkkinä, asuvia on kohtuullinen määrä, jotka kestetään suosiolla Medihelin äänet lähes päivittäin. Ambulanssitkin huutaa, Hangon radalla kulkee junat ja niin edelleen. Kuka näistä on rätkyttänyt? Ei ainakaan tällä palstalla.

    Äänestä

  • Ei kestä marttilaisia kirjoitti:

    samaa mieltä.Alkaa marttilaisia kait pipo kiristämään,hienoissa omakotitaloissaan,ylivelkaantuneina. Suokaa edes muiden lapsille iloa,miksei myös aikuisillekkin. Vetäkää "salusiinit" alas ja tulpat korviin.

    Äänestä

Itsekin asustan martissa (itseasiassa kenttä tien toisella puolella) ja mm. eilen illalla ihmettelin mistä musiikki kuuluu (luulin naapurien aloittavan viikonlopu vieton) kunnes tajusin sen tulevan Tivolista. Eipä tuo elämistä häiritse. Musiikki ja muut äänet kun loppuvat tivolin mentyä kiinni (klo 20).
Ja mitä paikkaan tulee, eipä Hyvinkäällä hirveänä parempaa paikkaa ole minne tuota lykätä. Koulujen kentät olisi sopivan isoja paikkoja mutta ei koulun pihakaan kaikkein järkevin paikka noille ole. Martin kenttä sattuu olemaan tarpeeksi iso, parkkipaikallinen alue eikä ole suoraan jonkun koulun pihalla. Ja loppupeleissä, se tivoli ei sinne ole pysyäkseen jäänyt. Eiköhän sitä joustamista hermoissakin pitäis löytyy sen verran että muutaman päivän kestää. Ihan vain toistenkin ihmisten iloksi.

Äänestä
  • Wow! Pelastit uskoni marttilaiseen meininkiin. Löytyyhän sitä avarakatseisuutta sieltäkin. Hienoa, olen lähes sanaton, mutta toivotan sinulle lämpimästi mukavaa viikolopun jatkoa ja hyvää kevättä. Mahtavaa!

    Äänestä

  • Onneksi ei kaikilla marttilaisilla pipo kiristä.Löytyy suvaitsevaisuuttakin vielä,onneksi. Hyvää kevään jatkoa sinulle.

    Äänestä

  • Saattaapi olla, että tuo tivoli on ollut tällä kertaa hiljempaa kuin aiempina kertoina. Jospa olisivat ottaneet opiksi ja rauha olisi lähitaloissakin? Kyllä tivolialueella pari vuotta sitten oli sellainen meno, että korvatulpat olisi pitänyt olla. En yhtään ihmettele, että on kuulunut viereisiin taloihin suoraan sisälle taukoamatta. Mutta jos meininki jatkossa muuttuu, niin tuskinpa Martissakaan kukaan kitisee?

    Äänestä

nykymuotoisena. Kohta Torikadun varressa on sellainen tivoli, ettei paremmasta väliä.

Äänestä
  • Tulee mieleen vanha sanonta: sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

Kun tivoli oli vielä keskustassa virastotalon takana.

Äänestä
  • Jussintorin parkkipaikalla

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    Jussintorin parkkipaikalla

    parkkipaikka, johon mahtuu tivoli?

    Äänestä

  • Jussintorin kirjoitti:

    parkkipaikka, johon mahtuu tivoli?

    kaupungintalon alapuolella olevaa parkkipaikkaa jos on ollut tivoleita takavuosina.Jussintorin kiinteistön paikalla oli tivoli 60-luvulla,taisi olla ennen hitsaajapatsaan tuloa.Patsas siirrettiin nykyiselle paikalleen kun jussintori rakennettiin.

    Äänestä

  • tarkoittanut kirjoitti:

    kaupungintalon alapuolella olevaa parkkipaikkaa jos on ollut tivoleita takavuosina.Jussintorin kiinteistön paikalla oli tivoli 60-luvulla,taisi olla ennen hitsaajapatsaan tuloa.Patsas siirrettiin nykyiselle paikalleen kun jussintori rakennettiin.

    Korjatkoon joku, jos paremmin muistaa, mutta minusta tivoli oli heti Jussintorin kauppakeskuksen takana. Tai siis sillä alueella.
    Kulmassa ylhäällä oli nk. Laineen kioski, vasemmalle käännyttäessä. Ts. se tivoli oli lähellä nykyistä torialuetta. Silloin ei tosiaan ollut Jussintorin kiinteistöä, vaan ainoastaan se mäki silloisen "Ahjon" edessä ja siinä oli se puhuttu patsas. Ei ollut myöskään Sampotaloa. Tori sijaitsi sillä alueella, jossa nyt on Donnerintori. Sieltä haettiin isän kanssa lauantaisin kalat ja vihannekset, mutta nuo paikathan ovat kymmenien vuosien aikana muuttuneet täysin. Ja tulevat ilmeisesti edelleen muuttumaan.

    Äänestä

  • muistoja lapsuudesta kirjoitti:

    Siinä oli hiekkakenttä ja tivolit ym. olivat silloin keskustassa Ahjoa vastapäätä.Seuraavako paikka oli jäähallin parkkipaikka?

    Äänestä

harmittaa, kun tämä tivoliasia nousi niin isona esille YHDEN ihmisen lehdessä laukoman mielipiteen takia. en ole kyllä kenenkään muun kuullut tästä valittavan, joten on tosi vahinko että tämä yleistetään. ja osui vielä samaan saumaan sen AIHEELLISEN valituksen eli "vanhustentalon" kanssa. hyvä leimata nyt KAIKKI marttilaiset, haloo melkoisen iso asuinalue, tivolin vihaajiksi, ahdasmielisiksi ihmisiksi. voi härregyyd mitä yksisilmäisyyttä. vai kuinka monen kymmenen, sadan marttilaisen tiedätte asiasta vinkuneen? itse asuin ennen Paavolassa tivolin lähellä, nyt Martissa tivolin liki ja aina toivotan sen yhtä tervetulleeksi!

Äänestä
  • Niin, täällä nyt puhutaan mitä puhutaan. Aika rajallinen joukko kuitenkin täällä pyörii, joten ehkä ei kannata päiväänsä pilata palstalaisten kommenteista. Suurin osa kuitenkin sitä paitsi haluaa vain provosoida. Mitä tivoliin tulee, kyllä siitä saa olla tykkäämättä ja mielipiteensä sanoa. Samoin "vanhustentalosta". Jokainen katsoo asioita omasta vinkkelistään ja ihan vapaasti. Jokainen yhtään omilla aivoillaan ajatteleva tajuaa kyllä, että nuo kaksi asiaa eivät liity millään tavalla toisiinsa. Ja kuten sanoitkin, Martissa asuu paljon ihmisiä. Varmasti joukkoon mahtuu molempien asioiden vastustajia ja kannattajia yhtä lailla.

    Äänestä

Keksikää nyt jo äkkiä jotain muuta pohdittavaa!!

Äänestä
  • Kohta tulee joku toinen tivoli taikka sirkus.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

karusellipyörii kirjoitti:

Mielestäni Hyvinkään kaupungin pitäisi pohtia tarkkaan mihin paikkaan antaa luvan pystyttää tivolin. Nyt sellainen jököttää koulun ja päiväkodin vieressä. Näinkö pyritään hankkimaan asiakkaita......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu