Fortumin pätevät johtajat päättivät lähteä soveliaaseen aikaan Fortumista pois. Nimittäin eiväthän he enää pystyisi saamaan säällistä palkkaa korvaamattomista palveluistaan johtajana. Voiko kukaan muu, kuin helevetin hyvä pomo saada tietyin järjestelyin 11 miljoonaa euroa palkkaa vuodessa Suomen kokoisessa maassa. Kateelliset turpa kiinni jo tässä vaiheessa. Lilius on jokaisen sentin ansainnut. Onhan hänen palkkansa jo rankasti laskenut, tienasi raukka ainoastaan 3 miljoonaa viime vuonna.
Meitsi saman tien pyrkii tässä nyt pomojen paikalle Fortumiin. Ottakaa Fortumin kaiffarit, jotka valitsevat seuraavat pomot meitsin hakemus huomioon!
Meitsi on sosiaalinen, mutta osaan olla myös julma. Sähkön hinnan korottaminen onnistuu helposti pienellä käden liikkeellä. Osaan myös olla muka kiinnostunut, kun vihreät ja muut hihhulit selostavat ääliömäisiä hankkeitaan.
Suostun huomattavasti pienempään palkkaan kuin Lilius. Minulle riittää palkka, jolla normaali perhe tulee hyvin toimeen. Pärjään siis palkalla, joka on murto-osa Liliuksen palkasta.
Meitsi olisi oikeasti varteenotettava vaihtoehto silloin, kun Fortum miettii pomovalintojaan. Ihan varmasti olisin parempi kuin se pukuåölvästi, joka lopulta valitaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
vaikka noin hirveät tulot, mutta sehän on niin mitä enenmän saat sitä enenmän pyydät.
Jos osaatte nousukauden huipulla sijoittaa Venäjällä valtavia summia rahaa suurella riskillä, niin paikka on teidän. Mahdolliset tappiothan kuittaa pääosin valtio-omistaja ja suomalaisten sähkön hintaa voidaan aina nostaa.