Voisiko arvon sheriffi kertoa mihin hävisi islamia ja pedofiliaa käsittelevä aloitukseni? Myönnän, että syytin siinä islamia ja muslimeja pedofiliasta, mutta mitä muutakaan on jopa 7 vuotiaan naittaminen vanhalle miehelle joka saa "sukukypsyyden" - eli ensimmäisten kuukautisten - jälkeen harrastaa seksiä tämän kanssa? Jos islamin ja pedofilian järjellisin perustein toisiinsa liittäminen ei ollut se syy viestin poistamiseen, niin voisiko arvon mover kertoa oman syynsä siihen?
Mover
Furius
19649
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ensinnä on sanottava, että mahdollisuuteni on viitata ainoastaan omaan viittaukseesi poistetusta viestistä - kun poistettu viesti ei ole nyt täsmällisesti saatavilla. Eli tällä varauksella:
Kyllä poiston syynä on ollut pedofilian liittäminen niin islamiin kuin sen harjoittajiinkin.
Sellainen yleistys ei voi tapahtua ilman kohteelleen tuotettua henkistä väkivaltaa.
Vanhaa testamenttia tutkimalla voitaisiin nykykristitykin sangen vaivattomasti nostaa vastuuseen monenlaisesta.
Suomessa toimimme paikallisen lain mukaan - ja se yksiselitteisesti määrittelee, mikä on täällä hyväksyttyä, mikä ei - tarvittaessa oikeusprosessin kautta.
Miksi muuksi kutsuisit seksin harrastamista reilusti alaikäisen kanssa, kuin pedofiliaksi? En sanonut missään vaiheessa, että hyväksyisin myöskään vanhan testamentin tapahtumia. Enkä pidä ongelmana sitä, että muslimit tekevät omissa maissaan mitä haluavat. Pidän ongelmana sitä, että he haluavat tehdä niin myös täällä. Perusteesi poistaa viesti on aika hatara, koska et kiirehdi samalla tavalla poistamaan suomalaisia solvaavia viestejä samalta palstalta. Kyllä pedofinskiä ja muita suomalaisia halventavia termejä sisältävät viestit roikkuvat palstalla monta päivää, mutta auta armias jos sanot samaa muslimeista... Käytä vähän järkeäsi ja pyri tasa-arvoisuuteen viestien poistamisessa. Ei luulisi olevan vaikeaa.
Yhtä hyvin yhteiskunnan kuin moderaattorinkin kannalta on yhdentekevää, millä motiivilla - uskonnollisilla tai muilla - ihmiset elävät. Oleellista on, että se on yhteisölliseti vrt. yhteiskunnallisesti vrt. laillisesti hyväksyttyä.
"Toiset pitää sua viisaana, toiset hulluna - turha kumpaakaan mielipidett on oikaista", laulaa Juice ja Mikko. Pyrin käyttämään järkeäni ja olemaan tasa-arvoinen. On vaikeaa.
Tietääkseni Suomen laissa ei ole (vielä) kiellettyä arvostella pedofiliaa ja sitä harjoittavia ihmisiä. Aloitukseni tarkoitus oli herättää keskustelua siitä että muslimit haluavat mahdollistaa lapsiavioliitot(pedofilian ja siitä ei pääse mihinkään) Suomessa. Syyllistynkö kunnianloukkaukseen jos sanon että herra Siltavuori oli pedofiili? En koska kyseessä on pedofiili. Syyllistynkö kunnianloukkaukseen jos sanon 7 vuotiasta naivaa miestä pedofiiliksi? En edelleenkään koska kyseessä on kuin onkin pedofiili. Sama se mitä sharia-laki sanoo, meidän lakiemme mukaan alaikäisen kanssa seksin harrastaminen on pedofiliaa ja sitä ei tule hyväksyä minkäänlaisena "uskonnollisena vapautena".
Laskekaa mukaan satojen alaikäisten naitettujen tyttöjen, sekä sulhasen vanhemmat, suku ja vieraat. Luku voi olla helposti tuhansia. Heistä jokaisella olisi ollut velvollisuus ilmoittaa poliisille alaikäisen naittamisesta. Suomessa muslimeja on n. 40 000, eli melkoinen yliedustus rikoksiin osallistumisessa.
joukkotuhon liittäminen natseihinkin on aivan yhtä väärin. Monet muslimien merkittävistä uskonnollisista johtajista ovat hyväksyneet ja määränneet avioliiton, ja siten myös sukupuoliyhteyden, alaikäisen kanssa, aivan samalla tavalla kuin natsijohtajat hyväksyivät ja määräsivät holokaustin.
Kysymys kuuluukin, poistaisitko palstalta myös sellaisen viestin jossa natsit liitettäisiin juutalaisten joukkotuhoon?
Mikä saa ihmisen menettämään lapsen ajattelunsa?
Miksi haluat "herättää keskustelua tuollaisesta asiasta.
Kumpikin tiedämme, että pedofilia on tuomittava rikos. Kumpikin tiedämme myös, että sitä eivät harjoita muslimit tai kristityt, vaan pedofiilit.
Haluatko siis kieltää kaikki uskonnot, kun niiden normisto on "pikkusen hurja" joiltakin osiltaan...?
"Sama se mitä sharia-laki sanoo, meidän lakiemme mukaan alaikäisen kanssa seksin harrastaminen on pedofiliaa ja sitä ei tule hyväksyä minkäänlaisena "uskonnollisena vapautena"."
No niin, kukahan sitä on täällä sallimassa?! Justiin kun pääsin sanomasta Suomen laista, niin etköhän sinä, ikään kuin et olisi lukenut sitä, jatkat omaa "julistustasi"...
Menisiköhän tämä kerralla perille:
Yhtäkään maailmanuskontoa on aivan turha lähteä kaitsemaan. Yhteiskuntien tulee ne hyväksyä, yhteiskuntien ehdoilla.
Lisättävää, pois otettavaa?
alaikäistä on Suomessa naitettu?
Elät sateenkaaren tuolla puolen.
palaamme suomen oikeusjärjestelmään:
Se sallii uskonnot, kunhan ne toimivat sen määrittämissä rajoissa. Onko sinulla tähän lisättävää tai poisotettavaa?
kanssa yhtään mitään tekemistä.
Natsit (siis 1930-40 -lukujen Saksan kansallissosialistit, ja heidän aatettaan kannattavat ihmiset myöhemmin) ovat ihmisryhmä, jolla oli/on oma natsikulttuurinsa, ja samoin muslimit (siis islaminuskoa tunnustavat) ovat ihmisryhmä, jolla on oma muslimikulttuurinsa. Osa natseista teki/tekee aatteensa nimissä ihmisoikeusrikoksia, ja samoin osa muslimeista on tehnyt ja tekee yhä tekee aatteensa nimissä ihmisoikeusrikkomuksia.
Jos se, että muslimien kulttuuri yhdistetään näiden ihmisoikeusrikkomuksia tekevien ja kannattavien henkilöiden tekojen vuoksi ko. ihmisoikeussrikkomuksiin, on väärin ja velvoittaa viestin poistamiseen tältä palstalta, niin aivan samat perusteet pätevät myös natseihin ja natsikulttuuriin - muutamien henkilöiden tekojen perusteella ei saa leimata koko natsien ryhmää ja heidän kulttuuriansa.
Se, että poistat ainoastaan muslimeihin liittyvät yleistykset, ja annat vastaavien natseihin, TAI MIHIN TAHANSA MUIHIN EI-USKONNOLLISIIN IHMISRYHMIIN, liittyvien yleistysten jäädä palstalle, on tekopyhää ja täyttä moraalista kaksinaamaisuutta.
ja muslimikulttuuria sen moninaisuudessaan. Etkö näe noissa mitään eroa? Pitääkö minun sen osoittaa?
mutta se, mitä sinun kannattaisi ehkä tehdä, on ottaa muutama natsi-ajan Saksaa käsittelevä historiankirja luettavaksi, ja tajuta, että natsi-aatteen olennaisin idea on jossain aivan muualla kuin rotuopissa, ja että suurin osa kansallissosialisteiksi sinä maailmanaikana tunnustautuneista (tai sen aatemaailman nykykannattajistakaan, lukuunottamatta oluthuuruisia skinheadeja) ei olisi hyväksynyt juutalaisten joukkotuhoa tai maailmanvalloitussotaa. Hitler ja muut päättäjät eivät vain näille ihmisille antaneet valinnan varaa asiassa, vaan mielipiteenmuokkauskampanjoilla ja epädemokraattisella päätöksenteolla ajoivat ko. agendat läpi.
Aivan täsmälleen samalla tavalla islamin radikaalikannattajat ja islamistisesti suuntautuneet muslimijohtajat muokkaavat kaikkien muslimien asenteita "tämä on jumalan tahto ja blaa blaa..." -puheillaan (sekä muslimimaissa että muualla), ja ajavat totalitaristisia agendojaan epädemokraattisin keinoin. Iranissa ja Saudi-Arabiassa ei koskaan järjestetty kansanäänestyksiä siitä, onko sharia oikein, tai onko kivitystuomio hyvä juttu.
Tänä päivänä natsi-sanalle on laitettu yhtäläisyysmerkit rasistisuuden ja pahuuden kanssa, mutta vain ja ainoastaan koska joku joskus mielivaltaisesti päätti että natsismi=pahuus. Esim. sosialismille ei samanlaista ehdotonta leimaa ole lyöty, vaikka Stalin sosialismin (tai tarkemmin ottaen sen seuraavan vaiheen, eli kommunismin) nimissä tapatti jopa enemmän ihmisiä kuin Hitler. Itseasiassa sosialismilla on melkeinpä positiivinen kuva nykyään - sen ymmärretään olevan sellaista pehmeänsuloista humanitääristä välittämistä, vaikka tosiasiassa on kyse mahdottomasta ja sitä kautta itsetuhoisesta utopia-agendan ajamisesta.
Nostat esiin ulottuvuuden, jonka olemassaoloakaan eivät monet ole ymmärtäneet. Heille tämä havainnoistus on hyvinkin hyödyllistä tehdä.
Tässä havainnollistat sellaisia "piiloisia" haitallisia vaikutusmekanismeja yhteiskunnassa, jotka Hitler hyväksyttävien, näkyvien helman alla sinne Troijaan (tai silloiseen puoleen Eurooppaan) sai salakuljetettua.
Olen hieman eri mieltä kuitenkin kanssasi siitä, missä näet yhtäläisyyden nykymenon kanssa.
Suhtautumisessa islamiin nimittäin vaarallista ei ole se, että sen kannattajien annetaan toimia, vaan se, että sitä vastustetaan väärin perustein.
"Tänä päivänä natsi-sanalle on laitettu yhtäläisyysmerkit rasistisuuden ja pahuuden kanssa, mutta vain ja ainoastaan koska joku joskus mielivaltaisesti päätti että natsismi=pahuus."
Hyvä, että etsit tässä yhteydessä jakolinjaa hyväksyttävän ja tuomittavan yhteiskunnallisen toiminnan välillä sinänsä oikein. Miksi kuitenkin epäilet, etteikö natsismin tuomitsemisen keksineellä olisi ollut siihen oikea motiivi?
Itse näen, että natsismin pahuuden oivaltanut henkilö saattoi tuomita tuon toiminnan arvioidessaan sitä omien perimmäisien arvojensa toteutumisen kannalta.
Jos olet sitä mieltä, että elämme nyt Euroopassa, jossa "mielipiteenmukkauskampanjat" vallitsevat, niin luulisi sinun näkevän myös sen, että islamia ei ole mahdollista eikä tarpeellistakaan pyyhkäistä minnekään.
Sen sijaan meidän tulee löytää juuri se jakolinja, johon parikin kertaa puheenvuorossasi viittaat: Emme tuomitse ismejä sellaisinaan, vaan havainnoimme niiden esiintymistä itsellemme tärkeiden periaatteiden suhteen ja vastaisen oman toimintamme perusteet lähtevät niistä.
Kyse ei ole siis siitä, onko olemassa kulttuuriamme uhkaavia voimia, vaan siitä kuinka itse toimimme vuorovaikutuksessa muun kulttuurin kanssa.
Kysymys ei siis myöskään ole "radikaalijohtajista" ja "mielipiteenmuokkaajista" kuin siitä millaisen kohtelun yhteisö heille suo.
Meidän tilaisuutemme saada juuri mainitsemasi radikaali-islamistit kukistettua ei ole massiivisessa islamin arvostelemisessa, vaan niiden piirteiden tiukassa tuomitsemisessa, mitkä eivät kuulu kansanvaltaan.
Se, mitä fundamentalistit toivovat, on juuri se, että alamme ampumaan norsupyssyllä itikkaa - ja tulemmekin noin tuhonneeksi vain viimeisetkin pidäkkeet itikoiden leviämiselle.
"Mikä saa ihmisen menettämään lapsen ajattelunsa?"
Miten tämä liittyy asiaan millään tapaa?
"Miksi haluat herättää keskustelua tuollaisesta asiasta."
Eikö pedofiliasta mielestäsi saisi tai pitäisi keskustella?
"Kumpikin tiedämme, että pedofilia on tuomittava rikos. Kumpikin tiedämme myös, että sitä eivät harjoita muslimit tai kristityt, vaan pedofiilit."
Aivan, mutta kristinusko ei silti salli tai varsinkaan puolla pedofiliaa kuten islaminusko. Etkä ole vieläkään vastannut kysymykseeni: Mitä muuta kuin pedofiliaa on alle puberteetti-ikäisen tytön naittaminen vanhalle miehelle, ja antaa miehelle oikeuden "panna avioliitto täytäntöön" heti kun tytön kuukautiset alkavat?
"No niin, kukahan sitä on täällä sallimassa?! Justiin kun pääsin sanomasta Suomen laista, niin etköhän sinä, ikään kuin et olisi lukenut sitä, jatkat omaa "julistustasi"... "
Ilmeisesti sinä sallisit, koska kiellät ja estät keskustelun, pedofiliaa sallivasta, harjoittavasta ja puoltavasta uskonnosta.
"Yhtäkään maailmanuskontoa on aivan turha lähteä kaitsemaan. Yhteiskuntien tulee ne hyväksyä, yhteiskuntien ehdoilla."
Tuossa olen kanssasi samaa mieltä. Mutta onko sitten mielestäsi oikein kieltää suomalaisissa kouluissa suvivirren laulaminen ja joulujuhlat, koska se saattaisi loukata muslimeita? Tai kieltää suomileijona korut ja paidat, sekä sanan "Suomi" esiintyminen paidoissa koulussa, koska se saatettaisiin tulkita rasismina?
Sinun on turha mussuttaa siitä, etten muka lukisi viestejäsi ja ottaisi kantaa niihin, koska itse kiertelet ja kaartelet kaikkien kysymysten ympäri ja vaihdat aihetta.
"Miksi kuitenkin epäilet, etteikö natsismin tuomitsemisen keksineellä olisi ollut siihen oikea motiivi?"
Voiko ihmisryhmän tuomitsemiseen olla jokin "oikea motiivi"? Tarkoittaako se "oikea motiivi" sellaista jonka kanssa Sinä olet samaa mieltä? Syntyykö "oikea motiivi" siitä, että Moverilla on omassa päässään oma ennakkoluuloinen yleistys siitä, mitä hän kuvittelee natsismin ja natsien olevan, ja koska hän ei natseista pidä, niin silloin natsien ja natsismin tuomitseminen on oikein?
Vai koitatko nyt tehdä eroa aatteen ja ihmisten, eli natsien ja natsismin tuomitsemisen välillä? Vähän niinkuin esim. Halla-Aho ja Geert Wilders ovat useaan otteeseen sanoneet tekevänsä eron muslimien ja islamin arvostelemisen välillä?
"Kyse ei ole siis siitä, onko olemassa kulttuuriamme uhkaavia voimia, vaan siitä kuinka itse toimimme vuorovaikutuksessa muun kulttuurin kanssa."
Noin ajatteli Eurooppa myös 30-luvulla - Natsi-Saksan annettiin kehittyä totalitaristiseen ja sotaisaan muotoonsa koska muut Euroopan maat uskoivat itsepintaisesti että "kyllä niiden kanssa voi neuvotella, ihan samanlaisia ihmisiä ne ovat kuin mekin, ollaan nyt suvaitsevaisia".
"Meidän tilaisuutemme saada juuri mainitsemasi radikaali-islamistit kukistettua ei ole massiivisessa islamin arvostelemisessa, vaan niiden piirteiden tiukassa tuomitsemisessa, mitkä eivät kuulu kansanvaltaan."
Kuka on arvostellut islamia sitten mielestäsi "massiivisesti"? Eikö kuitenkin käytännössä kaikki kritiikki, jota islamia vastaan esitetään, kohdistu NIMENOMAAN niihin piirteisiin jotka ovat tasa-arvon, yksilönvapauden ja sananvapauden (eli kansanvallan/demokratian peruspilareiden) vastaisia?
Uskontoon perustuva syrjintä, uskontoon perustuva lapsen oikeuksien rikkominen, uskontoon perustuvat vaatimukset erityiskohtelusta, uskontoon perustuva väkivaltaisuus ja uskontoon perustuva sananvapauden rajoittaminen - "vittu, et pilkkaa mun jumalaa tai tapan sut" - nämähän niitä asioita ovat joita kritisoidaan.
Vielä en ole nähnyt sellaista kirjoitusta edes tälläkään palstalla jossa olisi sanottu esim. että "vittu noita muslimeita kun harjoittavat uskontoaan yksityisesti omassa kodissaan täysin muita häiritsemättä, eivät tuputa sitä muille ihmisille, ja voi saatana kun vielä antavat lastensakin päättää itse omasta vakaumuksestaan - kyllä sellaiset pitäisi ampua"...
..näin että kansakuntamme rikastamisessa ei sallita mitään vastaväitteitä - eli muslimit saavat harrastaa pedofiliaa jopa täällä Suomessa !
Kyllä on suorastaan pöyristyttävää !
kyllä Suomessa toimivat edelleen Suomen lait, hei. Sanopa esimerkki missä on tehty toisin.
oli virkaa Rasismi-palstalla?
Sitä virkaa, että nykyään ilmeisesti on rasismia arvostella USKONTOA. Ja ilmeisesti teinkin jotain väärin kirjoittaessani sen, koska viesti poistui harvinaisen nopeasti. Olen monesti kaupungilla törmännyt "RASISTI"-huutoihin, siksi että olen puhunut islaminuskon epäkohdista, joten eiköhän tämä aihe silloin tänne kuulu, kun asianomaiset itsekin ovat sitä mieltä, että islamin arvosteleminen on rasismia?