Mitäkö kuoleman jälkeen. Riippuu valinnoista täällä. Meille on annettu tieto, että jos me uskomme Jeesuksen ristintyöhön, me pääsemme taivaaseen, mutta jos uskoa ei ole, on edessä helvetti. Jokainen jolle tämä tieto on annettu, valitsee itse. Valinta tapahtuu alitajunnan asteella, mutta jo ylitajunnassa voi kolkutella Jeesuksen ovelle: jokaiselle joka kolkuttaa Minä avaan, sanoo Jeesus.
Hei te liikemiehet, oletteko langenneet kollektiiviseen syntiin. Lähtekää pois Baapelista, sanoo Jumala.
Esimerkiksi verottaja, täyttää niitä kauhun lakeja joita laki on säätänyt. Verottaja painaa ihmisiä, yrityksiä, jotka ovat vaikeuksissa suurilla koronkiskonnoilla ja veron lisäyksillä syvempään suohon. Ja nämä virkaa tekevät ihmiset piiloutuvat näiden kauheiden lakien taakse. Eivät nämä lait auta heitä viimeisellä tuomiolla. Millä he itseään puolustavat, kun Jeesus kysyy heiltä: missä sinä olit, kun Minulla oli nälkä, palelin, olin ahdistettu. Hän tarkoittaa lähimmäistäsi. Sinä joka vääristyneiden lakien sallimana riistät köyhää ja sorrettua, olet oleva yksin siinä tilanteessa, sillä nämä kauhunlait eivät sinua pysty auttamaan. Jos ole antanut elämäsi Jeesuksen haltuun, lähdet sinä pois baabelista, sillä oikeustajusi ei salli sinun riistää jo ennen riistettyä, eikä ketään muutakaan.
Jeesus kutsuu tätä riisto- ja sortohenkeä Juudas Iskariotin hengeksi. Varo, oletko ehkä sen hengen johdatuksessa. Kolmestakymmenestä hopearahasta Iskariot möi Jumalan pojan heille, jotka Hänet ristiinnaulitsivat. Mikä on se palkka, joka sinulle maksetaan, että sinä tahraat kätesi Jeesuksen vereen. Kun sinä riistät läheistäsi, lyöt sinä naulan Jumalan pojan käteen.
Entäpä te, jotka olette saaneet itsellenne ison omaisuuden tavalla tai toisella. Täällä maapallolla ei ole kuin määrätty määrä omaisuutta, miten jotkut uskaltavat ottaa siitä suuren potin, vaikka näkevät lähimmäisten kärsimystä, köyhyyttä ja nälkää. Ei rahalla ole valtaa auttaa heitä viimeisellä tuomiolla.
Nyt on alkanut aika jolloin äkkikuolemat lisääntyvät. Sen tähden olkaa valmiita. Eläkää hyvää elämää lähimmäiset huomioiden ja antakaa kunnia Jumalalle, meidän Herrallemme Jeesukselle.

Vastaukset 3
Vanhimmat
>>Meille on annettu tieto, että jos me uskomme Jeesuksen ristintyöhön, me pääsemme taivaaseen, mutta jos uskoa ei ole, on edessä helvetti. Jokainen jolle tämä tieto on annettu, valitsee itse.
>> Mitäkö kuoleman jälkeen. Riippuu valinnoista täällä. Meille on annettu tieto, että jos me uskomme Jeesuksen ristintyöhön, me pääsemme taivaaseen, mutta jos uskoa ei ole, on edessä helvetti.>>
Jos tuo olisi totta, niin miten käy niille jotka ei asiasta ole ikinä kuulleetkaan?
>> Esimerkiksi verottaja, täyttää niitä kauhun lakeja joita laki on säätänyt. Verottaja painaa ihmisiä, yrityksiä, jotka ovat vaikeuksissa suurilla koronkiskonnoilla ja veron lisäyksillä syvempään suohon. Ja nämä virkaa tekevät ihmiset piiloutuvat näiden kauheiden lakien taakse. Eivät nämä lait auta heitä viimeisellä tuomiolla. >>
Verovaroilla kustannetaan mm. terveydenhuolto ja koulutus. Väittääkö Lähettiläs tosiaan että jokin verotarkastaja joutuu helvettiin ammatinvalintansa takia?!
>> Nyt on alkanut aika jolloin äkkikuolemat lisääntyvät. Sen tähden olkaa valmiita. >>
Mitä? missä? milloin?
taidat olla sitä tyyppiä joka uskoo kaiken lukemansa.ehkä raamattu oli vaan sen ajan ajanviete tai joku keksi sen ihan vaan sen takia että ihmisillä olis jotain ajateltavaa.