Kylläpä vaalien alla ollaan niin kuuntelevia

Kylläpä vaalien alla ollaan niin touhukkaita hoitamaan asioita ja kuuntelemaan herkällä korvalla. Nyt kun niiltä kysyy, niin kukaan ei suostu kertomaan mitään. On muka niin salaista. Eivät etes kerro kuinka suuret ovat jättikorvaukset ja pitääkö kaupungin tosiaan maksaa. Sanotaan vaan, että asia on avoimena ja on salainen ja otetaan kantaa vasta kokouksessa kun asiasta saadaan kaikki selvitykset. Pitäisi kai olla jo joku kanta ennen kokousta ja olla rohkeutta kertoa oma kanta. On muka niin salaista. Haistakoot pitkät p....t.
3283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luuleeko kukaan, että päättäjät olisivat kaupunkilaisten asioilla. Kyllä se on niin, että halutaan olla kultapossukerhossa mukana, vaikka puoluekanta olisi mikä tahansa. Ajatellaan, että kun olen mukana kultapossukerhossa, niin itsekkin saan vähän, jos ei muuta, niin saa olla mukana herrojen pöydissä.

Äänestä
  • Kyrölästä on puuttunut henkilökuntaa jo vuosia. Terveyskeskuksesta puuttuu henkilökuntaa samoin ruokahuollosta. Huoltomiehetkin ovat valittaneet, että heillä on liikaa työtä. Kaupunginjohto on sanonut, että rahaa ei ole ja henkilökuntaa on tarpeeksi. Miksi rahaa riittää Golffille? Onko golf tärkeämpää kuin ihmisten hyvinvointi? Kuuleman mukaan Matti Kämäräisen henkilökohtainen uskottavuus vaatii, että Golffin kanssa tehdään sovinto ja sen myötä kaupunki maksaa golffille monen hoitajan palkan.
    Olisiko Kämäräisen syytä erota. Ensi vaaleissa ei ääniä tule. Se on varmaa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hannu Pääkkönen on aina ollut puolellamme. Elä sinä Hannu anna ainakaan rahoja golffille. Tiedät, että ne ovat tarpeen meidän palveluihin. Hannu, luotamme sinuun, että hoidat asian, että rahaa ei viedä meiltä golffille.

    Äänestä

  • Marjatta ja seuraajat kirjoitti:

    Kyrölästä on puuttunut henkilökuntaa jo vuosia. Terveyskeskuksesta puuttuu henkilökuntaa samoin ruokahuollosta. Huoltomiehetkin ovat valittaneet, että heillä on liikaa työtä. Kaupunginjohto on sanonut, että rahaa ei ole ja henkilökuntaa on tarpeeksi. Miksi rahaa riittää Golffille? Onko golf tärkeämpää kuin ihmisten hyvinvointi? Kuuleman mukaan Matti Kämäräisen henkilökohtainen uskottavuus vaatii, että Golffin kanssa tehdään sovinto ja sen myötä kaupunki maksaa golffille monen hoitajan palkan.
    Olisiko Kämäräisen syytä erota. Ensi vaaleissa ei ääniä tule. Se on varmaa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hannu Pääkkönen on aina ollut puolellamme. Elä sinä Hannu anna ainakaan rahoja golffille. Tiedät, että ne ovat tarpeen meidän palveluihin. Hannu, luotamme sinuun, että hoidat asian, että rahaa ei viedä meiltä golffille.

    luulemaan itsestään vähän liikoja muutenkin? En arvosta häntä poliitikkona.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äänestäjä ei enää ikinä kirjoitti:

Kylläpä vaalien alla ollaan niin touhukkaita hoitamaan asioita ja kuuntelemaan herkällä korvalla. Nyt kun niiltä kysyy, niin kukaan ei suostu kertomaan mitään. On muka niin salaista. Eivät etes kerro kuinka suuret ovat jättikorvaukset ja pitääkö kaupungin tosiaan maksaa. Sanotaan vaan, että asia on avoimena ja on salainen ja otetaan kantaa vasta kokouksessa kun asiasta saadaan kaikki selvitykset. Pitäisi kai olla jo joku kanta ennen kokousta ja olla rohkeutta kertoa oma kanta. On muka niin salaista. Haistakoot pitkät p....t.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu