Mietin sellaista asiaa, kuin riivaajien oppia. Jotkut ihmiset ovat riivaajien vallassa ja opettavat riivaajien oppia. Sellaisia saarnaajia mielestäni ovat olleet Helena Konttinen ja Maria Åkerblom.
Ihminen joka opettaa jotakin muuta kuin raamatun evankeliumin oppia, on eksyttäjä.
Nykyisin jos joku pitäisi nimetä eksyttäjäksi ja riivaajien opin opettajaksi, sanoisin sellaiseksi ekivaarin ja hirvaksen. Mielestäni asia on selvä ja varma. Olen lukenut heidän kirjoituksiansa ja olen verrannut niitä raamatun evankeliumin oppiin ja olen todennut että ekivaari ja hirvas opettavat toista evankeliumia, eli he ovat raamatun mukaan kirottuja, sekä eksyttäjiä.
Kuten olette huomanneet, riivatut ja eksyttäjät käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen raamatunjakeita ja vääristelevät totuutta, omien himojensa mukaan.
Ihminen joka opettaa jotakin muuta kuin raamatun evankeliumin oppia, on eksyttäjä.
Nykyisin jos joku pitäisi nimetä eksyttäjäksi ja riivaajien opin opettajaksi, sanoisin sellaiseksi ekivaarin ja hirvaksen. Mielestäni asia on selvä ja varma. Olen lukenut heidän kirjoituksiansa ja olen verrannut niitä raamatun evankeliumin oppiin ja olen todennut että ekivaari ja hirvas opettavat toista evankeliumia, eli he ovat raamatun mukaan kirottuja, sekä eksyttäjiä.
Kuten olette huomanneet, riivatut ja eksyttäjät käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen raamatunjakeita ja vääristelevät totuutta, omien himojensa mukaan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
sille kaverillesi saatanalle nämä Jeesuksen terveiset.
Matt. 4:10
Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'."
Matteus 4:7 Jeesus sanoi hänelle: "Taas on kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.'"
Joka kerran hirvas, kun sä vääristelet puhdasta evankeliumin oppia, kiusaat Jumaalaa, joka on evankeliumin antanut.
"Saatanan kanssa Mietin sellaista asiaa, kuin riivaajien oppia."
Miksi juuri Saatanan kanssa aloit miettiä?!
kirjoittanut : kimpassa...
Muistat varmasti että olen kysynyt onko sulla mustia vaatteita ? Niin onko vapavalhettelijoiden klubin jäsenillä mustat vaatteet? Se puhu minulle paljon jo. Uskot mustiin ja tummiin. Niinpä niin....
yleensä töissä ollessani mustat työkamppeet ja vapaa-ajallani, mutta kirkossa käydessäni vihreä metsästysaiheinen liivipuku..
Mustasta ei väri parane.. Näkyy pöly persuksissa paremmin, jos vaan istuksii ja lusmuilee tekemättä työtä ;)
omalla suullasi olevasi saatanan kanssa kimpassa ja sinuun sekä kaltaisiisi sopii hyvin Jumalan oma sana:
Sananl. 18:7
"Oma suu on tyhmälle turmioksi ja omat huulet ansaksi hänelle itselleen."
Sananl. 22:12
"Herran silmät suojelevat taitoa, mutta väärintekijän sanat hän kääntää väärään."
P.S.
Nimeltä vihjailut ovat ilkeitä ja hyvän tavan vastaisia, joten olisi hyvän tavan mukaista yksilöidä syytökset tarkemmin, mikä on kirjoittelussamme muuta kuin Raamatun evankeliumin oppia!
Ekivaari, lue itse mitä raamattu kertoo sinusta ja muista sinunlaisistasi.
Johannes 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
Totuudessa hän ei pysy, ei pysy ekivaarikaan, vaan vääristelee puhdasta evankeliumin oppia.
Jos joku ei ole vielä huomannut millä tavalla ekivaari ja hirvas eksyttävät, lukemalla heidän kirjoituksia huomaatte miten he kieltävät Jeesuksen. He tekevät hänestä tavallisen ihmisen, kieltäessään hänen jumaluutensa, eikä sekään riitä heille, he vääristelevät Jeesuksen opetukset.
kannattaa olla samassa kimpassa ja Jeesuksen Kristuksen terveissä sanoissa että;
Matteus 10
19 "Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte, sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on puhuminen.
20 Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä."
Sinä ekivaari tiedät sen itsekin, että kirjoitat ja levität palstalla sellaista oppia, jota helluntailaiset eivät hyväksy. Jos sen kiistät, valehtelet jälleen.
Siihen ei ole mitään mahdollisuutta, että Jumalan Pyhä Henki vahvistaisi sellaista väärää oppia, joka on selvässä ristiriidassa Jeesuksen opetuksen kanssa.
Silloin kun opettaa sellaista oppia, joka kieltää Jeesuksen Jumaluuden ja Jumalan Pyhän Hengen persoonallisuuden, puheen taustalla vaikuttava isä on perkele.
Johannes 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
Kristuksen Isän Jumalan pojaksi jonka Isä on voidellut ylipapiksi ja välimieheksi, eikä Jumala vaadi uskomaan yhtään sen enempää. Raamatussa ei ole yhtään mainintaa, että pelastuksen ehtona olisi Jeesuksen uskominen Jumalaksi!
1. Joh. 4:15
"Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa."
1. Joh. 5:5
" Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?"
Eikä Raamattu mainitse sanallakaan persoonista, eli "teatterinaamioista", joksi sinä vaadit Pyhän Hengen uskomaan.
väärin, jos uskoo enemmänkin Raamatun sanomaa?
"Kristuksen Isän Jumalan pojaksi jonka Isä on voidellut ylipapiksi ja välimieheksi, eikä Jumala vaadi uskomaan yhtään sen enempää"
näyttää olevan;
2. Joh. 1:9
"Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika."
Koska Isä Jumala ei ole luopunut eikä tule luopumaan valtaistuimestaan, niin sille paikalle jonkun toisen asettaminen olisi majesteettirikos. Poika ei itse korottanut itseänsä edes ylipapiksi, niin miten sitten Jumalaksi?;
Hepr. 5:5
"Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: »Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin»";
Turha heitellä tänne jakeita (2. Joh 1:9), jotka ovat sinunlaisia vääristelijöitä varten annetut. Raamatun Sana evankeliumin vihollisen suussa on pelkkää Jumalan pilkkaa.
Varmaan kohta teet itsestäsi jumalaa ja pelastat kaikkia maailman ihmisiä tai retostat jotain muuta harhaoppia. Saattaa tulla vaikka lisää okkultismin mainostusta! :))
"...on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin" Gal 1:7.
Hämmentäjänä yrität sekoittaa Jumalan lasten kuuliaisuutta ja luottamusta Jeesukseen sekä yrität tehdä heidät laillasi itsekeskeisiksi. Jeesuksen alentaminen on mielipuuhaasi. Kun olet itse luopunut uskosta, tietenkin tahdot väärentää Kristuksen evankeliumia ja sen lunastavaa voimaa
koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
Olen uusi satunnainen kävijä palstalla ja pysähdyin tähän ketjuun. Heräsi kysymys, että oletko minkä seurakunnan uskova? miksi sinua arvostellaan tai sinun oppiasi niin kovasti?
kysymyksestäsi! Olin ennen uskoon pääsyäni ateistiksi tunnustautuva ja joskus Raamatusta pilkkalauseita etsivä nuori mies, mutta vuonna 1960 ne pilkkalauseet osuivat omaan nilkkaan ja pääsin alkuun Jumalan ja hänen sanansa, Kristuksen tuntemisessa.
Vaimoni helluntailaisten sukulaisten kautta minua pyydettiin kokouksiin ja kun tunnustauduin uskovani, upotuskasteelle ja seurakuntaan, jossa minut on hyväksytty useista erilaisuuksistani huolimatta.
Olen itsenäinen Raamatun selittäjä ja ajattelija, joka ei niele kaikkea valmiiksi päätettyjä dogmeja, vaan uskon niin kuin omatuntoni oikeaksi todistaa, niin kuin Pyhä Henki minulle henkilökohtaisesti asiat valaisee.
Kysymykseesi että >>"miksi sinua arvostellaan tai sinun oppiasi niin kovasti?"