Olen seurannut keskustelua tällä foorumilla jo jonkin aikaa ja on pakko sanoa, että se on henkisesti erittäin vaarallista. Homman idea tuntuu olevan se, että pojat syyttävät tyttöjä ronkeliudesta ja riuhtovat itsesäälissä tuomiten omat mahdollisuutensa jo etukäteen. Paras tapa pitää itsensä neitsyenä on roikkua näillä palstoilla, se on vissi.
Mikään asia ei parane valittamalla - päinvastoin. Kaivatte vain itsellenne yhä syvempää kuoppaa, josta on lopulta mahdoton päästä ylös. Kun olette täällä julistaneet etteivät tietyn pituiset, tyyppiset tai oloiset miehet ikinä saa seuraa, alatte itsekin uskoa siihen ja pitää sitä jonkinlaisena Jumalan sanana - sääntönä joka sitoo kaikkia naissukupuolen edustajia. Kohta ette jaksa edes yrittää, kun lopputulos on jo etukäteen selvä.
Itse olen sitä mieltä, että kaikki on mahdollista, jos vain yrittää tarpeeksi kovaa. On turha marista "pelin säännöistä" - te ette niitä pysty muuttamaan. Niihin täytyy vain sopeutua ja yrittää parhaansa niiden puitteissa. Tämä on vaikeaa, myönnän sen. Mutta palkinnonkin luulisi olevan aika makoisa, kun siitä jaksetaan täällä niin paljon jauhaa.
Ehkäpä tässä vaiheessa voisin kertoa oman tilanteeni. Kyllä, olen vielä neitsyt. Ja vielä 21 vuoden iässä. Olen siis tämän palstan kirjoittajien mukaan täysi luuseri. En kuitenkaan koe asiaa aivan näin. Omalla kohdallani syitä tilanteelle on monia. Varmasti suurimmat syyt juontavat jo lapsuudesta ja silloisesta kaveripiiristä, johon ei juuri tyttöjä kuulunut. Sen jälkeenkin kaveripiiriin on kuulunut lähes pääsääntöisesti poikia, mikä tietysti tekee naisiin tutustumisen vaikeaksi. Tai sanotaanko näin, että heihin pitää varta vasten tutustua, se ei tule "siinä sivussa".
Toinen syy on kiinnostuksen puute. Olen kyllä erittäin seksuaalinen ihminen ja haluaisin harrastaa seksiä erittäin usein - eikä sillä kumppanilla olisi välttämättä niin väliä - mutta en näe seksiä kaiken sen vaivan arvoiseksi, jonka sen saamikseksi olisi panostettava. Kun homma hoituu "tyydyttävästi" näinkin, miksi ottaa turhaan paineita ja yrittää väkisin vääntää juttua täysin yhdentekevien naisten kanssa baareissa? Käyn kyllä "bilettämässä" silloin tällöin, mutta "yritykset" ovat jääneet hyvin harvoiksi.
Kolmas syy on tietenkin se, etten ole mikään satuprinssi ulkomuodoltani. Kasvot ovat ihan mukavat, eikä vartalon muutama ekstrakilokaan varmaan sen enempää haittaa, mutta 170 sentin pituus rajoittaa mahdollisuuksia aika paljon. Tai ehkä ne rajoitteet ovat vain omassa päässä kun on näitä keskusteluja seurannut liiaksikin...Joka tapauksessa kertaakaan ei ole ollut mahdollisuutta, kukaan nainen ei ole "tarjonnut itseään" minulle. Kaipa se sitten johtuu tästä ulkonäöstä. Ja tietenkin aika paljon myös siitä, etten ole mikään synnynnäinen jutuniskijä, mikä vissiin myös on näissä asioissa olennaista.
Aivan viime aikoihin asti olen pitänyt neitsyyttäni negatiivisena asiana. En ole ottanut siitä mitään paineita enkä pitänyt itseäni minään "luuserina" sen johdosta, mutta toisaalta välttänyt sen tulemista puheeksi.
Nyt olen kuitenkin miettinyt asiaa uudelleen ja kuva tilanteestani on muuttunut täysin. Ensinnäkin olen tajunnut, että neitsyenä olo on jollain alitajuisella tasolla ollut koko ajan oma päätös - enhän ole oikeastaan koskaan tehnyt mitään tilanteen parantamiseksi (tai jos olen, en ole todella panostanut, antanut itsestäni kaikkea). Olen myös tiedostanut, että pääsisin tilanteesta, jos vain sitä palavasti todella haluaisin. Olen hyvä tyyppi, eikä minussa varmasti ole niin paljon vikaa, ettei joku tyttö minuakin huolisi.
Suurin mullistus on kuitenkin ollut se, että olen tajunnut neitsyyteni olevan jopa etu. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä harvempi ikätoverini on neitsyt. Kun toiset naiset pitävät tätä kammotuksena, löytyy varmasti tuhansittain sellaisia naiseläjiä, jotka pitävät mukavaa neitsytmiestä lottovoittona - ovathan naiset kuulemma "omistushaluisia" ja haluavat olla "ainoita" miehilleen. Ja kun ajattelen omaa naismakuani, ovat tällaiset naiset juuri niitä joista olen aina haaveillut. Ei minulla sitä paitsi olisi missään tapauksessa edes mahdollisuuksia sellaisiin naisiin, jotka vaativat mieheltään isoa kokoa ja miehisyyttä, asettavat hirveitä vaatimuksia pitäen luolamiesasenteella "turvallisuuden tunteen tuovaa miestä" ihanteena. Itse tuon sen turvallisuuden näin - olemalla koskematon.
Olenkin nyt päättänyt, että etsin itselleni naisen, jota rakastan, enkä tartu muihin ehdotuksiin (no, helppoa kun ei niitä luultavasti muutenkaan tulisi). Voi olla, että tässä on hyvinkin paljon "happamia sanoi kettu" - logiikkaa taustalla, mutta ainakaan tietoisesti näin ei ole. Ehkä olen alitajiuisesti tehnyt välttämättömyydest
hyveen, mene ja tiedä. Mutta olisiko se nyt sitten niin paha asia? Sitä paitsi ompahan tässä maailmassa ainakin yksi myyttinen asia kokematta, jotain mitä odottaa tulenpalavalla kaiholla.
Jooh, tulipa aikamoinen vuodatus. Toivottavasti herätti ajatuksia. Eli yhteenvetona - usko itseesi ja omiin mahdollisuuksiisi niin saat kyllä haluamasi. Tavalla tai toisella.
Mikään asia ei parane valittamalla - päinvastoin. Kaivatte vain itsellenne yhä syvempää kuoppaa, josta on lopulta mahdoton päästä ylös. Kun olette täällä julistaneet etteivät tietyn pituiset, tyyppiset tai oloiset miehet ikinä saa seuraa, alatte itsekin uskoa siihen ja pitää sitä jonkinlaisena Jumalan sanana - sääntönä joka sitoo kaikkia naissukupuolen edustajia. Kohta ette jaksa edes yrittää, kun lopputulos on jo etukäteen selvä.
Itse olen sitä mieltä, että kaikki on mahdollista, jos vain yrittää tarpeeksi kovaa. On turha marista "pelin säännöistä" - te ette niitä pysty muuttamaan. Niihin täytyy vain sopeutua ja yrittää parhaansa niiden puitteissa. Tämä on vaikeaa, myönnän sen. Mutta palkinnonkin luulisi olevan aika makoisa, kun siitä jaksetaan täällä niin paljon jauhaa.
Ehkäpä tässä vaiheessa voisin kertoa oman tilanteeni. Kyllä, olen vielä neitsyt. Ja vielä 21 vuoden iässä. Olen siis tämän palstan kirjoittajien mukaan täysi luuseri. En kuitenkaan koe asiaa aivan näin. Omalla kohdallani syitä tilanteelle on monia. Varmasti suurimmat syyt juontavat jo lapsuudesta ja silloisesta kaveripiiristä, johon ei juuri tyttöjä kuulunut. Sen jälkeenkin kaveripiiriin on kuulunut lähes pääsääntöisesti poikia, mikä tietysti tekee naisiin tutustumisen vaikeaksi. Tai sanotaanko näin, että heihin pitää varta vasten tutustua, se ei tule "siinä sivussa".
Toinen syy on kiinnostuksen puute. Olen kyllä erittäin seksuaalinen ihminen ja haluaisin harrastaa seksiä erittäin usein - eikä sillä kumppanilla olisi välttämättä niin väliä - mutta en näe seksiä kaiken sen vaivan arvoiseksi, jonka sen saamikseksi olisi panostettava. Kun homma hoituu "tyydyttävästi" näinkin, miksi ottaa turhaan paineita ja yrittää väkisin vääntää juttua täysin yhdentekevien naisten kanssa baareissa? Käyn kyllä "bilettämässä" silloin tällöin, mutta "yritykset" ovat jääneet hyvin harvoiksi.
Kolmas syy on tietenkin se, etten ole mikään satuprinssi ulkomuodoltani. Kasvot ovat ihan mukavat, eikä vartalon muutama ekstrakilokaan varmaan sen enempää haittaa, mutta 170 sentin pituus rajoittaa mahdollisuuksia aika paljon. Tai ehkä ne rajoitteet ovat vain omassa päässä kun on näitä keskusteluja seurannut liiaksikin...Joka tapauksessa kertaakaan ei ole ollut mahdollisuutta, kukaan nainen ei ole "tarjonnut itseään" minulle. Kaipa se sitten johtuu tästä ulkonäöstä. Ja tietenkin aika paljon myös siitä, etten ole mikään synnynnäinen jutuniskijä, mikä vissiin myös on näissä asioissa olennaista.
Aivan viime aikoihin asti olen pitänyt neitsyyttäni negatiivisena asiana. En ole ottanut siitä mitään paineita enkä pitänyt itseäni minään "luuserina" sen johdosta, mutta toisaalta välttänyt sen tulemista puheeksi.
Nyt olen kuitenkin miettinyt asiaa uudelleen ja kuva tilanteestani on muuttunut täysin. Ensinnäkin olen tajunnut, että neitsyenä olo on jollain alitajuisella tasolla ollut koko ajan oma päätös - enhän ole oikeastaan koskaan tehnyt mitään tilanteen parantamiseksi (tai jos olen, en ole todella panostanut, antanut itsestäni kaikkea). Olen myös tiedostanut, että pääsisin tilanteesta, jos vain sitä palavasti todella haluaisin. Olen hyvä tyyppi, eikä minussa varmasti ole niin paljon vikaa, ettei joku tyttö minuakin huolisi.
Suurin mullistus on kuitenkin ollut se, että olen tajunnut neitsyyteni olevan jopa etu. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä harvempi ikätoverini on neitsyt. Kun toiset naiset pitävät tätä kammotuksena, löytyy varmasti tuhansittain sellaisia naiseläjiä, jotka pitävät mukavaa neitsytmiestä lottovoittona - ovathan naiset kuulemma "omistushaluisia" ja haluavat olla "ainoita" miehilleen. Ja kun ajattelen omaa naismakuani, ovat tällaiset naiset juuri niitä joista olen aina haaveillut. Ei minulla sitä paitsi olisi missään tapauksessa edes mahdollisuuksia sellaisiin naisiin, jotka vaativat mieheltään isoa kokoa ja miehisyyttä, asettavat hirveitä vaatimuksia pitäen luolamiesasenteella "turvallisuuden tunteen tuovaa miestä" ihanteena. Itse tuon sen turvallisuuden näin - olemalla koskematon.
Olenkin nyt päättänyt, että etsin itselleni naisen, jota rakastan, enkä tartu muihin ehdotuksiin (no, helppoa kun ei niitä luultavasti muutenkaan tulisi). Voi olla, että tässä on hyvinkin paljon "happamia sanoi kettu" - logiikkaa taustalla, mutta ainakaan tietoisesti näin ei ole. Ehkä olen alitajiuisesti tehnyt välttämättömyydest
hyveen, mene ja tiedä. Mutta olisiko se nyt sitten niin paha asia? Sitä paitsi ompahan tässä maailmassa ainakin yksi myyttinen asia kokematta, jotain mitä odottaa tulenpalavalla kaiholla.
Jooh, tulipa aikamoinen vuodatus. Toivottavasti herätti ajatuksia. Eli yhteenvetona - usko itseesi ja omiin mahdollisuuksiisi niin saat kyllä haluamasi. Tavalla tai toisella.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Erittäin hyvä kirjoitus! Olen kanssasi samaa mieltä. Minä itse olen uteliaisuudesta eksynyt näille palstoille ja luulin ehkä myös saavani täältä vastauksia kysymyksiin, joita usein itse mietin, Mutten ole edes viitsinyt vaivautua kyselemään mitään, kun niin kuin totesit, täällä miehet/pojat syyllistävät naisia ja kaikki kieriskelevät itsesäälissä.
Kiitos sinulle hyvästä mielipiteestäsi!!
(kerrankin joku kertoi miten näillä palstoilla asiat ovat)
:)
~Onnea elämääsi~
Loistava kirjoitus !
Miehiä syyllistetään taas itsesäälistä, mutta varmastikin aiheesta. Kuitenkin itse olen aina pyrkinyt tuomaan omissa kirjoituksissani sitä puolta ihmisestä, että entä jos on nähnyt/tajunnut/tiedostanut sen kuinka epätodennäköistä on löytää joku joka hyväksyisi ja kun on niin ujo? Kun tietää että yritys ei kannata, jonka vuoksi on apaattinen/passiivinen. Minun kohdallani ongelma on juuri se, että looginen päättelyketju on mennyt loppuun. Miksi yrittää mitään, koska a. vastakkaisella sukupuolella ei ole kiinnostusta b. kyvyttömyys ottaa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen c. kyvyttömyys vastakkaisen sukupuolen seksuaalisten halujen tyydyttämiseen (se ainoa hirvittävä seksuaalinen kokemus) d. koko homman pitkä-aikainen aikataulu eli olisiko minussa halua tai käytännön kykyä todelliseen parisuhteeseen. Oman seksuaalisuuden problematiikka ja ongelmallisuus. Syvälliset ongelmat omassa seksuaalisuudessa. Jos haluaa jotain yli kaiken ja silti se jotenkin inhottaa. Ei kaikilla ongelmat ole siinä ettei "saa". Pelkästään. Itsesääli on kuitenkín yksi luonnon oma keino pitää elämistä edes jotenkin kannattavana sillä kylmän totuuden edessä "vahva" ihminen kuten itsekin luulin olevani, yrittää itsemurhaa. Tai ainakin sellaiseksi kutsuttavaa. Toivottavasti tämä vaihe elämässäni ei enää koskaan palaa, mutta epäilenpä psykologini huolestuvan viimeaikaisesta seksuaalisen aktiviteettini huomattavasta katoamisesta. Se on kuulemma ihmisen mielenterveyden voimakkaita indikaattoreita, eli huonosti menee. Kai.
Itse en kyllä näe, että seksualisuuden "laimeneminen" on merkki jostain mielenterveysongelmista. En itse ole ollut missään tekemisissä naisten kanssa, enkä aio olla jatkossakaan. En ole lihava enkä ruma, mutta minulla on silti n 1 kompleksia ulkonäöstäni. Lisäksi vihaan nykyajan pinnallista ja sairasta seurustelukulttuuria (on tietysti poikkeuksia, kuulemma), joten en koe mitään halua tutustua naisiin. Masturboin kyllä sillon tällön, joten en sentään ole täysin seksuaalisesti kuollut.
Lukuunottamatta suhdettani naisiin, olen täysin normaali ja kaikinpuolin erittäin tasapainoinen ihminen. Ei sitä kukaan ulospäin näe, että suhtaudun naisiin ja suhteisiin hiukan ehkä epänormaalisti, jos vertaa valtaväestöön. Mielestäni seksistä ja seurustelusta yleensäkin on nykyään tehty aivan liian iso asia, ihmisen elämässä on _paljon_ tärkeämpiäkin asioita.
Mitkäs nää tärkeämmät asiat sitten on?
Niin juuri! Sinulla on jotain mitä kaikilla muilla ei ole! Kun tapaat jonkun, joka on mieleisesi tämä kaikki odotus palkitaan.
siis tiedän kyllä sun tunteet. koska itse menetin poikuuteni vasta 22v. pitkään oletin että kukaan ei voi minusta pitää. kunnes sitten löysin juuri tän netin kautta naisia. puhuttiin puhelimessa. ja tajusin että joku nainenkin voi jaksaa kuunnella minua. jopa tuntikausia. se oli suuri muutos. kiitos sulle E... vaikka nyt onkin jo väljähtänyt. sä annoit mulle tunteen että ainakin siitä mitä mun sisällä on voi pitää. ja kun joku toinenkin voi pitää minun sisäisestä maailmasta niin aloin itsekin pitämään. mun oli paljon helpompi puhua seuraavan kanssa... taas puhelimessa kylläkin. vähitellen olen todella alkanut luottamaan siihen että mun kanssa on kiva jutella. ja kun tulee itsetuntoa lisää niin uskaltaa taas antaa enemmän ja on varmaan parempaa seuraakin. no, kuten sullakin niin itsekin olen ollut ulkonäöstä huolissani...siis aina. lapsuutta lukuunottamatta. kuitenkin olen nyt tähän mennessä tavannut monia naisia/tyttöjä... ja M...sulle kiitos siitä että koskit mua ekan kerran. itkuhan siitä tuli. se oli niin ihmeellistä. joku voi pitää minusta niin paljon että koskee minua.
sen jälkeen mua on koskenut aika moni nainen. hellästi. se on ollut todella parantaa. mun ulkonäkö ja olemus ei olekaan ihan kauheita. joku voi jopa pitää minusta. haluta seurustella. en ole vielä seurustellut mutta 4 naista on sitä halunnut. ja viimeisin...e...sinä olit kaikista paras, fyysisellä tasolla. sä opetit mulle että sängyssä on ihanaa olla naisen kanssa. ja sanoit vielä että minäkin olen ihana. se tuntui upealta. ja me teimme sen. vihdoinkin. en ole niin ruma etteikö mun kanssa voisi tehdä sitä. kiitos sulle.
eli tällä mä yritän sulle idefix sanoa et vähitellen. ensin chatissa, sitten puhelimessa, sitten livenä. se on ollut mun keino. baarista olen saanut naista todella harvoin, mutta näin, netin kautta se onnistuu. tälle nettihakemiselle on lyöty jo tosi iso leima, vain luuserit, rumat ja epätoivoiset hakee täällä. siis mitä helvettiä? ihmisiä täälläkin on. eikä täällä saisi tutustua ihmisiin. saa. tää ei ole laitonta. ketään ei pakoteta mihinkään. mun mielestä tää on rikkinäisille ihmisille hyvä tapa harjoitella olemista vastakkaisen sukupuolen kanssa. ja aivan luonnollista että jos ei muualta saa niin tulee tänne. olen livenä ollut monessa paikkaa, mutta siellä se vaan on niin hankalaa. jos ulkonäössä on pientäkin häikkää niin ei onnistu. ja se johtuu siitä että naiset saavat niin paljon aloitteita, tietenkin he valitsevat ennenkaikkea komeimmat ja hauskimmat. niin minäkin tekisin.
sä vaikutat ihan fiksulta tyypiltä. eli kyllä sulle nainen löytyy... siihen vielä päälle kohteliaisuutta, naisen kunnioittamista ja sellainen oman itsensä likoon pistäminen. kun on oma itsensä niin se huomataan. sen huomaa olemuksesta. kun viihtyy itsessään niin varmasti joku löytyy susta jotain mikä kiinnostaa.
sanoisin juuri et tää olemus ja ilmeet paljastavat tosi paljon. niillä voi tehdä vaikutuksen naisiin, joko erittäin positiivisen tai negatiivisen. kävin äsken kahdessa kaupassa. menin kassalle ja myyjä mulkaisi minua. sen jälkeen halusi vain pois siitä tilanteesta. mutta rumastakin ihmisestä jää positiivinen kuva jos hän vain katsoo lempeästi ja vähän hymyileekin. ujouskin voi viehättää. jos sisällä on asenne että kukaan ei pidä minusta niin silloin ei pidä varmaan muistakaan. eli mulkoilee pahannäköisenä ympärilleen. se ei houkuttele ketään. ei tietenkään pidä yrittää näyttää positiiviselta jossei tunnu siltä, mut jos aattelee et tuo ihminen varmaan pitää minusta niin silloin katsekin on luultavasti avoin.
tää meni ihan ohi tästä neitsytkeskustelusta. mut yritinpä vaan rohkaista sua...vaikka mies olenkin.
kyllä se siitä. :)
Sekä sinun että Idefixin jutut olivat todella koskettavia ja tunteellisia miesten kirjoittamaksi. Ne oli todella mukava lukea. Sai jotenki semmosen rauhan tunteen :) Teidänlaisianne miehiä vain taitaa olla suhteellisen vähän.. Kiitos ;)