Niinpäs kävi, että virkamiesjohdon teettämä parissa viikossa hutaistu pikaselvitys itsenäisen kunnan puolesta vei voiton suhteessa useamman työryhmän pidempiaikaisiin kuntaliitosselvittelyihin.
Sääli, että demokratia ja järkevät päätökset eivät millään tavalla liity toisiinsa.
Sääli, että demokratia ja järkevät päätökset eivät millään tavalla liity toisiinsa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ilman meitäkin. Tämänpäivän kalevassakin useammalla sivulla Oulun tiukasta taloudesta ja säästökohtien löytämisistä. Kuntaliitoksissa tietysti valtio säästää, mutta onko se kuntalaisten kannalta parasta mahdollista säästämistä kun keskeiset palvelut siirtyy yhä kauemmas suurkuntien ydinkeskustoihin. Säästää kyllä pitää mutta kait nyt sentään järkevämpiäkin säästökohteita löytyy. Yli-Iiläistenkin matkat pitenevät aikalailla, kun terveyskeskusasiointi keskitetään Oulun Myllyojalle. Valtio ja kunnat säästää mutta säästääkö palvelujen tarvitsija autoillessaan kymmenien kilometrien päähän saamaan palveluja? Näitä kaikkia kannattaisi miettiä oikein kunnolla.
terveyspalveluiden siirrolla Oulun kaupungin keskustaan. Oulussakin on useampia terveyskeskuksia eikä ydin peruspalvelut siirtyisi mihinkään. Erikoissairaanhoito on tähänkin asti ollut esim. Oysissa. Yli-iiläiset käyvät varmasti edelleenkin samassa tk:ssa kuin nytkin. Järkevintä on yhdistää päällekkäiset palvelut, siinä syntyy säästöjä ja toivon mukaan myös parantaa palveluja. Kulkuyhteydetkin voisi parantua jne.
Kalevassa lukenut, että Yli-Iiläisten terveyskekusasiat siirry Oulun Myllyojalle. Samassa yhteydessä toivoivat, että jospa Kiiminki liittyisi Ouluun niin ne voitais siirtää sinne Kiiminkiin jotta matka lyhenisi.
Tänään kalevassa oli erittäin hyvä ja perusteltu Heino Virran yllä oleva otsikon mukainen kirjoitus. Hän oli mielestäni oikein oivaltanut syyt miksi enemmistö valtuutetuists äänesti itsenäisen kunnan puolesta, kuntalaisten edun, selvitysten ja järkisyiden vastaisesti.
Elikkä pelko jotavien virkamiesten ja poliitikkojen oman aseman säilymisestä.
Eräs syy, eikä vähäisin, jäi mielestäni kuitenkin mainitsematta. Kunnan harjoittama kaavoitus- ja maapoliitiikka, sillä on joillekin maanomistaja suvuille huomattavaa taloudellista merkitystä.
Nykyisin kaavoitus ja maapoliitiikka Haukiputaalla ei suinkaan ole tasapuolista maanomistajien kesken, vaan siitä hyötyvät ne joita on ennenkin suosittu, tai kuuluvat ns. hyvä-veli verkostoihin.
Täytyy kuitenkin liitoksen kannattajana ja maanomistajana myöntää, että Oulun maapolitiikka ei ole kovin suosiollista maanomistajaa kohtaan, mutta se on kuitenkin kaikille samanlaista.
Harmi, kun nämä viisaat mielipiteenesittäjät ovat jääneet valitsematta valtuustoon...Teoria on teoriaa ja käytäntö toista.
viisaita putaan valtuustoon pääsee kun on tarpeeksi suuri suku,ja se kyllä näkyy päätötksien teossa.
Edellisen kirjoittajan kommentit kyllä kertovat asian juuri niinkuin ne ovatkin. Itse yritin ja tulen yrittämään vaikuttaa näiden käytäntöjen muuttumiseen kunnassa. Todettakoon kuitenkin, että noudattujen käytäntöjen muuttaminen on todella vaikeaa, koska jo ehdokkaaksi pääseminen on vaikeaa. Onkohan tuo sitten niin kumma kun demokratia ei toteudu. Me kun ajamme enemmän muiden etua. Oikeastaan oma etuni on täysin toissijainen asia. Siis todellakin me mielipiteiden esittäjät, emme pääse edes ehdokkaaksi. Syyt voitte varmasti arvata.
-defacto -
olisi päässyt jos olisi todella halunnut. Yksikään puolue ei saanut listojaan täyteen, elikkä tilaa olisi ollut. Ja uskon, että mielellään olisivat ottaneet. Puolueen menestys vaaleissa on juuri ehdokkaiden määrästä kiinni. Tulevista vaaleista en tiedä, jos ollaan Oulun kanssa yhdessä, niin silloin on jo aika vaikea päästä ehdokkaaksi ja miltei mahdoton tulla valituksi sinne suureen valtuustoon. Täällä meitä on 43 ja emme tahdo päästä asioista yhteisymmärrykseen. Oulussa niitä on 67, mitenhän siellä se yhteisymmärrys. Eduskunnassa niitä on 200, miten siellä yhteisymmärryksen laita ja EU:ssa niitä taitaa olla jotakin 700, siellä ne vasta leveämmät hartiat sille yhteistyölle. Mieti, mitä hyötyä leveämmistä hartioista olisi.
tilanne esim. Suomella olisi mikäli ei olisi niitä 700 EU-kansanedustajaa.
meille muillekkin.