Mihnä mennään

Olisi kiva kuulla Kirkon taholta,minne toivovat meidän menevän.Meidän jotka emme tuosta homoilusta juuri pidä.Sastamalassa on ryhdikästä porukkaa,eivät kuvia kumartele.Onko se sitten Luther-säätiö,vai mikä.Järjestetäänkö Kansanlähetyksen tilaisuuksissa Messuja.Olisi kiva tietää jo ennakkoon.Naispapeista olen vähän ulalla.Itse en ole Raamatusta tälle touhulle löytänyt vahvistusta.Eräässä satissa oli mielestäni hyvä kysymys.Ovatko naispapit herkempiä siunaamaan homoliitot.Jos näin on,on seSE sPEDEN ELOKUVISTA,TUTTU VAARA,ETTÄ LIIKKEELLÄ OVAT TANAN it-MIEHET.
4165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nimimerkki "Kirkkoväärti" esitti muutamassa lauseessa sellaisen kokoelman fundisuskovaisten kapeakatseista, jämähtänyttä, peruutuspeiliin katsovaa, ahdasmielistä ja tuomitsevaa uskonnollisuutta, että toivoisin seurakuntien luottamushenkilöiksi valikoituvan aivan muita.

Vaikkapa ihminen, joka miettisi homojen ja naispappien tuomitsemisen sijaan sitä, miten kristittynä eletään, miten lähimmäistä rakastetaan (muutenkin kuin tuomitsemalla), miten usko voisi olla mukautumatta tämän maailmanajan fundisten mukaan vaan voisi Sanan mukaan uudistua hengeltään.

Vaan turha taitaa olla toivoni. Kirkko kuuntelee päätöksenteossaan ainoastaan äärivanhoillisia, ja tulos näkyy. Nuoret kaikkoavat, eroavat jäsenyydestä.

Kaivattaisiin ikkunoiden avaamista ja kunnon tuuletusta. Sitähän mm. Luther teki.

Äänestä
  • mukaista RAKKAUTTA onkin että kun näkee ihmisen synnissä elävän(mm. homo-lesbo suhde,huoruudessa avioliiton ulkopuolinen sukupuoli suhde) niin puuttuu asiaa.

    ELI OLLA PYSÄYTTÄMÄSSÄ NIITÄ JOTKA KUOLEMAN SURMAPAIKALLE HOIPPUEN KULKEVAT.

    Eli kadotukseen menossa!

    Äänestä

  • sitä Raamatun kirjoitti:

    mukaista RAKKAUTTA onkin että kun näkee ihmisen synnissä elävän(mm. homo-lesbo suhde,huoruudessa avioliiton ulkopuolinen sukupuoli suhde) niin puuttuu asiaa.

    ELI OLLA PYSÄYTTÄMÄSSÄ NIITÄ JOTKA KUOLEMAN SURMAPAIKALLE HOIPPUEN KULKEVAT.

    Eli kadotukseen menossa!

    Kiitos, älä rakasta minua. Jos et muuta osaa kuin tuon tuomiohengen.

    Äänestä

  • hyytää maailman kirjoitti:

    Kiitos, älä rakasta minua. Jos et muuta osaa kuin tuon tuomiohengen.

    ...hyytää maailman, koska se ei rakasta maailmaa.
    Jeesuksen rakkaus murtaa syntisen sydämen.
    Se kutsuu syntisen pois maailmasta, taivaan valtakuntaan, elämään täyttä elämää.
    Totuus rakkauteen ... rakkaus totuuteen ... syntyy sydämessä, joka on kyllästynyt tämän maailman 'rakkauteen', haureuteen ja hekumaan.

    Tätä Jeesuksen rakkautta maistaneet eivät iloitse vääryydestä, eivät tyydy kompromisseihin, ... eivätkä hae tämän maailman kiitosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirkkoväärti kirjoitti:

Olisi kiva kuulla Kirkon taholta,minne toivovat meidän menevän.Meidän jotka emme tuosta homoilusta juuri pidä.Sastamalassa on ryhdikästä porukkaa,eivät kuvia kumartele.Onko se sitten Luther-säätiö,vai mikä.Järjestetäänkö Kansanlähetyksen tilaisuuksissa Messuja.Olisi kiva tietää jo ennakkoon.Naispapeista olen vähän ulalla.Itse en ole Raamatusta tälle touhulle löytänyt vahvistusta.Eräässä satissa oli mielestäni hyvä kysymys.Ovatko naispapit herkempiä siunaamaan homoliitot.Jos näin on,on seSE sPEDEN ELOKUVISTA,TUTTU VAARA,ETTÄ LIIKKEELLÄ OVAT TANAN it-MIEHET.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu