Eräs ilta istuin telkkarin ääressä ja katselin mieliohjelmaani. Olin keittänyt kahvia kannullisen ja tehnyt pari voileipää. Ilta tuntui rauhalliselta työpäivän päätteeksi ja tunsin kuinka rentouduin vaikka arkipäivä onkin yleensä kiireellinen. Kesken parhaan actionkohtauksen ovikello soi. Käyn läpi ajatukset siitä, että kenen kanssa olen sopinut tapaamisesta. Yleensähän kaverit soittavat jos tulevat käymään. Sehän on kohtelias tapa kaupungeissa. Kurkkaan ovisilmästä ja siitä näkyy kaksi nuorta seisovan tahdikkaasti kassi kädessä. Raotan ovea ja toinen heistä vääntää päätänsä ovenrakoa päin ja sanoo: "Ostatko keksejä?"
Hämmennyn ja sanon "Mitä sulla on ja miksi myytte?" Poitsu kertoo rahojen menevän luokkaretkeä varten samalla kun toinen vain seisoo taka-alalla sanomatta mitään. Paketit ovat kuin kaupasta, mutta päälle on liimattu tarra josta ilmenee koulun nimi ja luokka. Asiaan voi suhtautua eri tavalla.
1. Oletan että kaverit eivät puhu totta, koska en ole aiemmin kuullut mistään luokkaretkestä. Olen varma että he huijaavat rahat, koska esitys on niin epävarma, tai ainakin opettajat laittavat osan taskuun hyvän asian turvin. Sanon röyhkeästi mielipiteeni pojalle ja sen kaverille ja läimäytän oven kiinni. Samalla tuun palstoille kiroamaan kuinka ärsyttävää on kun oppilaita ravaa koko ajan ovilla ja kerron amerikkalaiseen tapaan kuinka he pilaavat elämäni kun en saa rauhassa katsoa mielisarjaani. Poliisia en kuitenkaan voi kutsua, koska Suomessa on edelleen vapaus puhua julkisesti. Voisinpa jotenkin muuttaa sitä sääntöä. Eihän tällaisessa maailmassa voi elää jos ihmisiä häiritään. Eihän pojatkaan voineet vastata kysymyksiini kun sanoin että huijaatte ja rahastatte. Olen kuullut omilta tutuilta kertomuksia, että näissä tapauksissa opettajat vetävät välistä je että pakottavat oppilaita menemäään myymään kakkuja. Poikien kuuluisi olla kotona leikkimässä eikä myymässä toisille tavaraa.
2. Oletan että kaverukset tai edes opettajat pitävät jonkinlaista kontrollia rahan suhteen. Tiedän että luokkaretkillä on kuluja vaikka suurin osa varmaan tehdään talkoilla ja mahdollisimman halvalla. Luokkaanhan kuuluu useempia oppilaita kuin nämä jotka ovat ovellani. Luotan kuitenkin siihen, että jos joku tekee näin paljon jonkun asian eteen, niin en minä voi päättää niiden puolesta mikä on oikea ratkaisu. En voi odottaa, että katson ensin lähtivätkö he todella luokkaretkelle. Eiväthän he voi maksaa kuluja jälkeenpäin. Kuitenkin minun osa on niin pieni että autan heitä. Enhän minä halua olla sellainen joka muuttaa maailmaa vaikeammaksi ja agressiivisemmäksi. Ja pojathan ovat nuoria. Hienoa katsoa kun joku tekee jonkun asian eteen muutakin kuin ravaavat vanhempien luo kerjäämään. Joten olen kohtelias ja kysyn että kuinka on keksit menneet kaupaksi ja kuinka projekti etenee. Eihän minun tarvitse lähteä sinne ja tuskinpa jos ostan paketin, niin minun tarvitsee sittenkään lähteä mukaan. En haluaisikaan. Voi tietysti olla että oston vuoksi seuraavat luokkakaverit haluavat tulla myymään samalle ovelle. Mutta ei minun sitten enään tarvitse ostaa, koska olen jo ostanut kerran. Mukavaa silti seurata toimintaa. Kiva kun nuoret ovat ahkeria edes jossain asiassa nykyään.
Oma tilanteeni oli että olin sokerilakossa joten sanoin, että kekseistä ei ollut minulle mitään iloa. Valitettavasti en voi ostaa ja sanoin sen heille ystävällisellä äänensävyllä ja toivotin onnea myynnille sekä matkatavoitteelle. Pojat kiittivät hymyillen ja jatkoivat seuraavan oven rimpauttamista. Ahkeria poikia ajattelin ja painuin takaisin telkkarin ääreen. Kahvi oli vielä kuumaa ja sohva lämmin. Ohjelmastakin sai vielä juonen kiinni.....
Hämmennyn ja sanon "Mitä sulla on ja miksi myytte?" Poitsu kertoo rahojen menevän luokkaretkeä varten samalla kun toinen vain seisoo taka-alalla sanomatta mitään. Paketit ovat kuin kaupasta, mutta päälle on liimattu tarra josta ilmenee koulun nimi ja luokka. Asiaan voi suhtautua eri tavalla.
1. Oletan että kaverit eivät puhu totta, koska en ole aiemmin kuullut mistään luokkaretkestä. Olen varma että he huijaavat rahat, koska esitys on niin epävarma, tai ainakin opettajat laittavat osan taskuun hyvän asian turvin. Sanon röyhkeästi mielipiteeni pojalle ja sen kaverille ja läimäytän oven kiinni. Samalla tuun palstoille kiroamaan kuinka ärsyttävää on kun oppilaita ravaa koko ajan ovilla ja kerron amerikkalaiseen tapaan kuinka he pilaavat elämäni kun en saa rauhassa katsoa mielisarjaani. Poliisia en kuitenkaan voi kutsua, koska Suomessa on edelleen vapaus puhua julkisesti. Voisinpa jotenkin muuttaa sitä sääntöä. Eihän tällaisessa maailmassa voi elää jos ihmisiä häiritään. Eihän pojatkaan voineet vastata kysymyksiini kun sanoin että huijaatte ja rahastatte. Olen kuullut omilta tutuilta kertomuksia, että näissä tapauksissa opettajat vetävät välistä je että pakottavat oppilaita menemäään myymään kakkuja. Poikien kuuluisi olla kotona leikkimässä eikä myymässä toisille tavaraa.
2. Oletan että kaverukset tai edes opettajat pitävät jonkinlaista kontrollia rahan suhteen. Tiedän että luokkaretkillä on kuluja vaikka suurin osa varmaan tehdään talkoilla ja mahdollisimman halvalla. Luokkaanhan kuuluu useempia oppilaita kuin nämä jotka ovat ovellani. Luotan kuitenkin siihen, että jos joku tekee näin paljon jonkun asian eteen, niin en minä voi päättää niiden puolesta mikä on oikea ratkaisu. En voi odottaa, että katson ensin lähtivätkö he todella luokkaretkelle. Eiväthän he voi maksaa kuluja jälkeenpäin. Kuitenkin minun osa on niin pieni että autan heitä. Enhän minä halua olla sellainen joka muuttaa maailmaa vaikeammaksi ja agressiivisemmäksi. Ja pojathan ovat nuoria. Hienoa katsoa kun joku tekee jonkun asian eteen muutakin kuin ravaavat vanhempien luo kerjäämään. Joten olen kohtelias ja kysyn että kuinka on keksit menneet kaupaksi ja kuinka projekti etenee. Eihän minun tarvitse lähteä sinne ja tuskinpa jos ostan paketin, niin minun tarvitsee sittenkään lähteä mukaan. En haluaisikaan. Voi tietysti olla että oston vuoksi seuraavat luokkakaverit haluavat tulla myymään samalle ovelle. Mutta ei minun sitten enään tarvitse ostaa, koska olen jo ostanut kerran. Mukavaa silti seurata toimintaa. Kiva kun nuoret ovat ahkeria edes jossain asiassa nykyään.
Oma tilanteeni oli että olin sokerilakossa joten sanoin, että kekseistä ei ollut minulle mitään iloa. Valitettavasti en voi ostaa ja sanoin sen heille ystävällisellä äänensävyllä ja toivotin onnea myynnille sekä matkatavoitteelle. Pojat kiittivät hymyillen ja jatkoivat seuraavan oven rimpauttamista. Ahkeria poikia ajattelin ja painuin takaisin telkkarin ääreen. Kahvi oli vielä kuumaa ja sohva lämmin. Ohjelmastakin sai vielä juonen kiinni.....
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sorry...tämän viestin piti mennä "Yhteiskunta" palstalle...
...ihan hyvin sopi tällekin palstalle :)
Toivottavasti luokkaretkeläiset tapaavat pääasiassa kakkoskohdan henkilöitä. Ystävällisiä ja kohteliaita ihmisiä, vaikka eivät tällä kertaa olisikaan kiinnostuneita tuotteesta...
että just sillon ne tukee ku ei tarvis tulla parhaan sarjan aikana just kun sul ois muuta kivaa tiedos niin sillo ne vasta tuleekin.
Sitä kutsutaan Murphyn laiksi. Eli mikä voi mennä pieleen, niin se varmasti meneekin pieleen. Eli miksi voileivän voipuoli on aina pudotessaan lattiaan päin....
Todennäköisyys, että leipä putoaa lattialle voipuoli alaspäin, on suoraan verrannollinen maton hintaan.
Kuulemma sen tähen ko se voi painaa ni kauhian pal enempi ko se leipä. Kannattaa käyttää kevytlevitteitä.