Kuntaliiton toimitusjohtaja Parjanne panisi kuntien tehtäviä uusiksi
5.4.2009 8:02
STT
Turku. Risto Parjanne haluaa herätellä keskustelua kuntien velvoitteista. Parjanne sanoo Turun Sanomissa, että on selvää, että terveydenhuolto ja koulu ovat hyvinvointiyhteiskunnan silmäteriä. Kuntien käyttömenoista 85 prosenttia kuluukin juuri terveydenhuoltoon, koulutukseen ja sosiaalimenoihin.
Parjanteen mukaan voidaan kuitenkin miettiä, onko harrastustoiminnan tarjoaminen kuntien tehtävä vai voisiko harrastuspalvelut muuttaa maksullisiksi.
Parjanne sanoo olleensa jo pitkään sitä mieltä, että kuntalaisten omavastuusta ja kuntien tehtävistä pitää käydä keskustelua.
"Toistaiseksi ei ole ollut poliittisia edellytyksiä sellaiseen keskusteluun", hän toteaa.
Konkreettisia esimerkkejä kunnissa karsittavista tehtävistä Parjanne ei halua antaa.
- -
Tästä uutisesta voimme päätellä että jatkossa kuntien tehtäviin eivät kuulu enää mm. jäähalli, uimahalli, liikuntahalli, kuntosali, hiihtolatu, pururata.
Junttisalin lakkautus sittenkin
7
687
Vastaukset
Ei ole koskaan edes perustanut "junttisalia" saati sitten lakkauttanut.
Tämä viestiketju on on taas yksi aikaansaannos herjata ihmisiä.
Jos jollakin yksityisellä on aikeita sitten siihen suuntaan varmaan mahdut sen itsellesi tekemään mutta jätä toiset rauhaan.
Aloite on kyllä punttisalista Lieksalaisille ihmisille ja oikaisupyyntö siitä asiasta.
Jos olet noin asiantunteva tiedän kyllä että aloitteita on tehty myös vapaa-aikatoimien yhtiöittämisestä mutta se asia ei vielä ole toteutunut kaikilta osilta.
Minulle on kyllä alkanut tulla noita kuntaliiton viestejä myös päivittäin sähköpostiini.
Tämä Parjanteen aloitus on vasta mielipide ja keskustellaan sitten asioista oikeilla nimikkeillä mollaamatta ihmisiä.
Terveisin Markku Korpinen- Mitä häh?
Tämä Parjanteen aloitus on vasta mielipide ja keskustellaan sitten asioista oikeilla nimikkeillä mollaamatta ihmisiä.
TÄH? Mitä häh? kirjoitti:
Tämä Parjanteen aloitus on vasta mielipide ja keskustellaan sitten asioista oikeilla nimikkeillä mollaamatta ihmisiä.
TÄH?Nimike "Junttisali" ei liene oikea nimike.
Parjanteen mielipide oli keskustelun avaus kaikkien vapaa-ajan toimintojen saattamisesta maksulliseksi?
näin asian ymmärsin.
Mitkä asiat ovat sitten kunnan tehtävä?
Mielestäni ennalta ehkäisevä toiminta on parempi kuin sairauden hoito joka on tietysti tarpeen mutta kuitenkin kalliinpaa kuin jonkun henkilön punttisalin tarve.Erikoissairaanhoito vie hyvin äkkiä päivässä miltei sen mitä koko uudet puntit.
Mitään uutta ei tarvitse rakentaa.
Mutta tarve kyllä on kunnon urheilusaliin riittävän tilavaan joka täyttää urheilutoiminnan vaatimukset esimerkiksi pelien suhteen niiden tasojen mukaan mitä edellytetään.
Terveisin Markku Korpinen- oikasupäälliikkö
markkukorpinen kirjoitti:
Nimike "Junttisali" ei liene oikea nimike.
Parjanteen mielipide oli keskustelun avaus kaikkien vapaa-ajan toimintojen saattamisesta maksulliseksi?
näin asian ymmärsin.
Mitkä asiat ovat sitten kunnan tehtävä?
Mielestäni ennalta ehkäisevä toiminta on parempi kuin sairauden hoito joka on tietysti tarpeen mutta kuitenkin kalliinpaa kuin jonkun henkilön punttisalin tarve.Erikoissairaanhoito vie hyvin äkkiä päivässä miltei sen mitä koko uudet puntit.
Mitään uutta ei tarvitse rakentaa.
Mutta tarve kyllä on kunnon urheilusaliin riittävän tilavaan joka täyttää urheilutoiminnan vaatimukset esimerkiksi pelien suhteen niiden tasojen mukaan mitä edellytetään.
Terveisin Markku KorpinenTähän kyllä pitäs oikasupäällikön puuttua. Missäs oot, kun hävisi kaikki hienot kirjoituksesi.
- syöpä
Minusta kunnan velvollisuus on tukea nuorison kasvattavia ja kehittäviä harrastuksia kohtuudella, sekä ylläpitää liikuntapaikkoja, jotka luonnollisesti kuuluvat yhteiskunnalle, kuten ulkoilureittejä. Kunta voi myös rakentaa uima- ja palloiluhalleja, joiden käytöstä on perusteltua periä omakustannushinta. Sen sijaan verorahoilla ei pitäisi maksaa ylellisyysharrastuksia, mihin kuuluu kalliiden lajien lisäksi oikeastaan minkä tahansa harrastuksen kohtuuton ilmaiskäyttö. Erityisesti kaikki kilpaurheilijat maksakoot itse harjoittelunsa. Nyt ei tavallinen kansa mahdu uima-, jää- ja liikuntahalleille ollenkaan, kun kilpaurheilijat ovat ne vallanneet. Nämä urheiluseuramiehet vielä saavat kaupungeilta älyttömiä sponsorirahoja, jos ei muuten niin kaupungin yhtiöiden kautta demokraattisesti valvotun budjetin ulkopuolelta.
- yhdistysaktiivi entinen
Kun piltit tuodaan harrastamaan yhteiskunnan ylläpitämään esim. jäähalliin. Huoltajat menee silläaikaa harrastamaan trikoissa kehojumppaa tai muutoin hakemaan itselleen uimahallista laatuaikaa.Loppuunpoltetut yhdistysaktiivit yrittää sitten pitää nämä piltit kuosissa ja opettaa niille hallivuoron aikana kuinka lapsia kasvatetaan.Virkistäytyneet huoltajat hakee parin tunnin kuluttua jälkikasvunsa poies ja eivät varmuudella mietikkään, voisko he tehdä jälkikasvunsa kanssa jotakin yhdessa. Korkeintaan kirotaan, kun kunta ei tarjoa joka viikonpäivälle täyspäiväista harrastetta jälkikasvulle.
yhdistysaktiivi entinen kirjoitti:

Olipa aika veikeästi kirjoitettu asiaa
Onko sitten päivähoidon ja koulun tehtävänä antaa Kaikki valmiudet elämään lapselle?
Todella onko enää perheellä aikaa olla edes ruokapöydässä yhtä aikaa.
Uskon kuitenkin että tämä oli yksi osa keskustelun aikaansaattamiseksi.
Kovasti nämä jotkut näkevät asian juuri tuolla tavalla kun olaan jokapaikan höylänä ja lapsia riepotetaan omaa egoa nostaen ja nähdään jokin asia ylitse muiden vaikka sitten "jääurheilu" joka voi muodostua pakkomielteeksi se voi olla jotain muutakin.Kuitenkin on hyvä että lapset ja nuoret voivat harrastaa hyviä asioita kuhan se on kohtuuden rajoissa,eikä itkun kanssa.
Tietysti ei aina voidan antaa periksi kaikessa lapselle lapsen täytyy oppia myös elämää ja sääntöjä sosiaalisuutta toimia yhdessä.
Markku Korpinen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Elina Valtosella täydellinen mahalasku Ylen Ykkösaamussa. Ei hallitse alkuunkaan tonttiaan.
Ulkoministerimme Elina Valtosen haastattelu Ylen Ykkösaamussa 25.1.2025 oli jotain niin kiusallista katsottavaa, ettei4813608Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL1351719- 1491566
- 851311
- 391286
- 2261243
Nainen, haluatko olla haluttava
Miettinyt tässä salaisuutta sun vetovoimallesi. Kaunis? Kyllä. Kiinnostava luonne? Kyllä. Hyvä kroppa? On. Harrastukset,441061- 101030
Olen niin pettynyt itseeni
Että sait väärän kuvan minusta ja luulit etten ole kiinnostunut ja menit eteenpäin. Miten nyt käy jos vielä haluamme toi401020Kerro yksi positiivinen kokemus kaivatusta
Voi tunnistaa. Jos ei ole positiivista, voi kertoa negatiivisen. Ne ehkä jää mieleen paremmin.371001