Kerjäläiset soittelevat jo

Ei riitä, että kerjäläiset KADUILLA käyvät yhä härskimmiksi, nyt on jo laitettu LAPSETKIN kerjäämään ja soittelemaan kunniallisten kansalaisten ovikelloja! PITÄKÄÄ OVET LUKOSSA!
9316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yritä nyt jumalauta saada katko päälle. Huomenna on työpäivä. Ota nyt ne kaljat mitä on ja sitten käy maate.

Äänestä
  • Saatana pitäis vielä maksaa risuista 20egee joihin on sidottu pari koristenauhaa.
    ei kiitos.
    varmaan vanhemmille kaljarahaa.
    Sitte potkitaan ovia.
    Hah. virpokaa itsenne kadoksiin kyllä näin on asia.

    Äänestä

  • päästä.

    Äänestä

  • vasta viikon kirjoitti:

    päästä.

    Palmusunnuntai
    5.4.2009

    Palmusunnuntaita vietetään pääsiäistä edeltävänä sunnuntaina. Päivän teema on Kunnian kuninkaan alennustie. Palmusunnuntaina kristikunta lähtee seuraamaan Jeesuksen elämän viimeisiä vaiheita: ratsastamista aasilla Jerusalemiin, hänen tielleen kunnianosoituksena heitettyjä palmunoksia ja pian tapahtuvaa kavallusta.

    Kirkko on jälleen puettuna katumuksen väriin, violettiin tai siniseen, ja alttarilla palaa kaksi kynttilää.

    Äänestä

ikiaikainen perinne tuo virpominen, mukavampi näille suomalaisia perinteitä noudattaville lapsille on antaa jokunen karamelli tahi suklaamuna, kuin niille kulttuurinrikastajille asemilla ja puistoissa väkisin kännykkä tai neitsyys.
Vai mitä.

Äänestä

Minua suunnattomasti kyrsii nuo kellon rimputtelijat ja almujen vaatijat. Koko pyhän jatkuu tuo hirvittävä ruljanssi. Siksipä tein keon ruisleipiä joissa on vahva kerros voita selässään. Näitä jaan sitten kerjäläisille jotka suu mutrussa ja happamin ilmein ottavat lahjoitukseni vastaan mikä kertoo siitä, että nälkä ei ole ajanut näitä kerjuureissulle vaan halu saada makeisia ja rahoja.

Äänestä

Ulosottomies ja esim TV lupatarkastaja,kantsii heittää ulos,ja mieluummin vähintään viidennestä kerroksesta.
Terv.........Kunniallinen kansalainen

Äänestä

Nykyisin tämä meno on niin hurjaa, ettei enää kohta arvosteta mitään perinteitä.
Tietysti vanhempien on oltava tarkkana millekä alueella lähettää lapsiaan virpomaan.
Mielellään ei ollenkaan sellaisten ovien taakse, joitten asukkaita ei tunne entuudestaan.
Virpominenkin on kaunis ja virkistävä tapa, josta lapset saavat paljon iloa matkan varrelle.
Sen toivoisi pystyvän jatkua arvojen kovenemisesta huolimatta.

Äänestä

Enemmän häiritsee kerjäläiset jotka tarraa kadulla kuteisiin kiinni ja uhkaa alkaa huutaa, ellei rahaa tule.

Niiden loppusijoittamisesta pitäisi kehittää joku ihan uusi perinne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OVIKELLOJA! kirjoitti:

Ei riitä, että kerjäläiset KADUILLA käyvät yhä härskimmiksi, nyt on jo laitettu LAPSETKIN kerjäämään ja soittelemaan kunniallisten kansalaisten ovikelloja! PITÄKÄÄ OVET LUKOSSA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu