Miksei onnistu?

Näin "läpinäkyvä sammakko" kirjoittaa Pate Ylisen blogissa:

Eroakirkosta.fi -palvelun kautta kirkosta on eronnut jo 150 000 henkilöä. Raja rikkoutui lauantaina 4.4.2009. Eroakirkosta.fi avattiin marraskuussa 2003. Ensimmäiset 50 000 eroa kertyivät kolmessa vuodessa, toinen erä vei liki puolitoista vuotta. Viimeinen 50 000 kertyi vähän yli vuodessa.

Mahtaako tulla vielä suositumpi palvelusta näin lama-aikaan? Helposti säästää satasia vuosittain.

Kirkko voisi kääntää helposti asian edukseen. Varmasti kirkkoon liittyisi uskomaton määrä ihmisiä, kun kirkko julkistaisi edes yhden todisteen Jumalan, Jeesuksen tai taivaan olemassa olosta. Jos kerran kirkon oppi ja usko on tosi, miten ihmeessä sen todistaminen ei onnistu?

Monta eroa kirkosta tulee jatkossa ja jääkö evankelisluterilainen kirkko vielä ajan kanssa vähemmistöön Suomessa, jää mielenkiintoiseksi arvailuksi.
2187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyseinen kirjoitus on osoitteessa:
http://hopinaa.blogspot.com/2009/04/150-000-eroa-kirkosta.html
Blogia saa kommentoida samassa osoitteessa.

Mielestäni ei ole kiva, että kokonaisia kirjoituksia kopioidaan toisaalle ja erityisesti siten, että kaikki tehosteet, muotoilut ja linkit poistuvat. Tänne kopioidusta tekstistä ei käy esimerkiksi ilmi, että siitä on kaksi eri linkkiä osoitteisiin http://www.eroakirkosta.fi/ ja http://www.eroakirkosta.fi/kirkollisvero/ sekä lisäksi lehdistötiedotteesta referoitu kappale on eri tekstityylillä kuin muut kappaleet.

Kiitoksia kuitenkin kirjoituksen huomioimisesta. Viestiä ei tarvitse poistaa, tämä ei ole valitus tekijänoikeusrikkomuksesta.

Läpinäkyvä sammakko
Blogin kirjoittaja

Äänestä
  • "Kirkko voisi kääntää helposti asian edukseen. Varmasti kirkkoon liittyisi uskomaton määrä ihmisiä, kun kirkko julkistaisi edes yhden todisteen Jumalan, Jeesuksen tai taivaan olemassa olosta. Jos kerran kirkon oppi ja usko on tosi, miten ihmeessä sen todistaminen ei onnistu?"

    Kyseessä on uskonto, siis uskotaan, että on ollut tai on olemassa jumalia, jeesuksia ja muita vastaavia hahmoja. Uskonnolta putoaa pohja pois, jos joku todistaisi näiden olemassaolon tai sen, ettei niitä ole. Silloin uskonnosta tulisi tietoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lieto Lemminkäinen kirjoitti:

Näin "läpinäkyvä sammakko" kirjoittaa Pate Ylisen blogissa:

Eroakirkosta.fi -palvelun kautta kirkosta on eronnut jo 150 000 henkilöä. Raja rikkoutui lauantaina 4.4.2009. Eroakirkosta.fi avattiin marraskuussa 2003. Ensimmäiset 50 000 eroa kertyivät kolmessa vuodessa, toinen erä vei liki puolitoista vuotta. Viimeinen 50 000 kertyi vähän yli vuodessa.

Mahtaako tulla vielä suositumpi palvelusta näin lama-aikaan? Helposti säästää satasia vuosittain.

Kirkko voisi kääntää helposti asian edukseen. Varmasti kirkkoon liittyisi uskomaton määrä ihmisiä, kun kirkko julkistaisi edes yhden todisteen Jumalan, Jeesuksen tai taivaan olemassa olosta. Jos kerran kirkon oppi ja usko on tosi, miten ihmeessä sen todistaminen ei onnistu?

Monta eroa kirkosta tulee jatkossa ja jääkö evankelisluterilainen kirkko vielä ajan kanssa vähemmistöön Suomessa, jää mielenkiintoiseksi arvailuksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu