Tuli näistä keskusteluista mieleen.
Jumala on olemassa sille joka jumalan olemassaoloon uskoo. Raamattu on totta sille joka uskoo, että raamattu on totta. Valinta on subjektiivinen kokemus, eikä jumalan olemassaoloa voi todistaa muuten kuin todistamalla omaa subjektiivista kokemustaan.
Jumala ei ole totta sille, joka jumalan olemassaoloon ei usko. Jumalan ”olemassaolemattomuutta” ei tarvitse todistaa, koska ainoa todiste jumalan olemassaolosta on jumalan olemassaoloon uskovien uskomus.
Mikään järkeen tai todisteisiin vetoava väite jumalan olemattomuudesta ei uskovaisiin vaikuta. Niillä ei ole mitään merkitystä. Uskon tärkein asia on usko itse, järjellä tai tiedolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
On sama kuin sanoisi psykoosissa tms. olevalle, ettei vät äänet päässäsi ole todellisia tai sanoisi alkoholistille, että ei kannata juoda viinaa. Tunne, pakko tai halu uskoa oman itsensä ulkopuolelta tulevaan apuun voittaa järjen.
Ollaan pahasti pielessä, jos jumalan olemassaoloon tai olemassaolemattomuuteen etsitään todisteita. Siihen ei tarvita todisteita, koska ei ole mitään syytä edes olettaa jumalan olevan olemassa.
Raamattu on pyhä kirja uskoville ja pyhyyteen liittyy mystisyys ja tulkitseminen ja oletus siihen, että raamattu on totta. Raamatun kertomuksissa voi olla siteeksi historiallisia tapahtumia, mutta minkäänlaista todistusvoimaa sillä ei ole.
Uskovaiset surkuttelevat ateisteja ja sanovat, että vain uskomalla pelastaa kuolemanjälkeisen elämänsä.
Ateistit surkuttelevat uskovaisia ja sanovat, että vain hylkäämällä uskon pelastaa tämän ainoan elämän elämälle joka meillä on.
Väittele tässä sitten. Uskovaiset pelkäävät elämää ja syntiä ja pelkäävät kuolemaa ja helvettiä.
Ateistien ei moisia tarvitse miettiä. Täytyy vain toimia ihmisenä ihmisten joukossa toisia ihmisiä vahingoittamatta. Ihmisten suojelemiseksi toisilta ihmisiltä on säädetty lait ja jokaisessa kulttuurissa on omat lakinsa ja sääntönsä siitä miten toisia ihmisiä tulee kohdella ja kunnioittaa. Uskonnolliset säädökset ja lait ovat sitten toinen juttu. Moraali ei ole uskovaisten yksinoikeus, mutta ihmisen ymmärtämättömyys on.
Voin aivan vakavissani ja vähintäänkin samalla varmuudella uskovaisten kanssa jotka sanovat, että jumala on olemassa, sanoa, että jumalaa ei ole.
Minusta kunnon kristityt saarnaavat helvetinpelkoa, maailmanloppua ja tulta ja tulikiveä. Evlut kirkko ja hajuttomat ja mauttomat taviskristityt ovat pelkästään pitkäveteisiä ja tylsiä miettiessään miten "kirkko ja uskonto voi vastata nykypäivän haasteisiin" tms. Voi helvetti sentään. Pragmaattisia, opportunistisia jesuiittoja, jotka, mikä ärsyttävintä, käyttävät myös valtaa yhteiskunnassamme.
Ihminen on kasvatuksensa ja kokemustensa summa ja lapsen saaminen uskovaisten ja kirkon kynsistä on ainoa keino antaa hänelle turvallinen ja kiinnostava, pelosta ja turhista ahdistuksista vapaa aikuisuus.
Jumala on olemassa sille joka jumalan olemassaoloon uskoo. Raamattu on totta sille joka uskoo, että raamattu on totta. Valinta on subjektiivinen kokemus, eikä jumalan olemassaoloa voi todistaa muuten kuin todistamalla omaa subjektiivista kokemustaan.
Jumala ei ole totta sille, joka jumalan olemassaoloon ei usko. Jumalan ”olemassaolemattomuutta” ei tarvitse todistaa, koska ainoa todiste jumalan olemassaolosta on jumalan olemassaoloon uskovien uskomus.
Mikään järkeen tai todisteisiin vetoava väite jumalan olemattomuudesta ei uskovaisiin vaikuta. Niillä ei ole mitään merkitystä. Uskon tärkein asia on usko itse, järjellä tai tiedolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
On sama kuin sanoisi psykoosissa tms. olevalle, ettei vät äänet päässäsi ole todellisia tai sanoisi alkoholistille, että ei kannata juoda viinaa. Tunne, pakko tai halu uskoa oman itsensä ulkopuolelta tulevaan apuun voittaa järjen.
Ollaan pahasti pielessä, jos jumalan olemassaoloon tai olemassaolemattomuuteen etsitään todisteita. Siihen ei tarvita todisteita, koska ei ole mitään syytä edes olettaa jumalan olevan olemassa.
Raamattu on pyhä kirja uskoville ja pyhyyteen liittyy mystisyys ja tulkitseminen ja oletus siihen, että raamattu on totta. Raamatun kertomuksissa voi olla siteeksi historiallisia tapahtumia, mutta minkäänlaista todistusvoimaa sillä ei ole.
Uskovaiset surkuttelevat ateisteja ja sanovat, että vain uskomalla pelastaa kuolemanjälkeisen elämänsä.
Ateistit surkuttelevat uskovaisia ja sanovat, että vain hylkäämällä uskon pelastaa tämän ainoan elämän elämälle joka meillä on.
Väittele tässä sitten. Uskovaiset pelkäävät elämää ja syntiä ja pelkäävät kuolemaa ja helvettiä.
Ateistien ei moisia tarvitse miettiä. Täytyy vain toimia ihmisenä ihmisten joukossa toisia ihmisiä vahingoittamatta. Ihmisten suojelemiseksi toisilta ihmisiltä on säädetty lait ja jokaisessa kulttuurissa on omat lakinsa ja sääntönsä siitä miten toisia ihmisiä tulee kohdella ja kunnioittaa. Uskonnolliset säädökset ja lait ovat sitten toinen juttu. Moraali ei ole uskovaisten yksinoikeus, mutta ihmisen ymmärtämättömyys on.
Voin aivan vakavissani ja vähintäänkin samalla varmuudella uskovaisten kanssa jotka sanovat, että jumala on olemassa, sanoa, että jumalaa ei ole.
Minusta kunnon kristityt saarnaavat helvetinpelkoa, maailmanloppua ja tulta ja tulikiveä. Evlut kirkko ja hajuttomat ja mauttomat taviskristityt ovat pelkästään pitkäveteisiä ja tylsiä miettiessään miten "kirkko ja uskonto voi vastata nykypäivän haasteisiin" tms. Voi helvetti sentään. Pragmaattisia, opportunistisia jesuiittoja, jotka, mikä ärsyttävintä, käyttävät myös valtaa yhteiskunnassamme.
Ihminen on kasvatuksensa ja kokemustensa summa ja lapsen saaminen uskovaisten ja kirkon kynsistä on ainoa keino antaa hänelle turvallinen ja kiinnostava, pelosta ja turhista ahdistuksista vapaa aikuisuus.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitten ovat nämä kaikkein hölmöimmät ja pelkurimaisimmat eli ns. agnostikot. Eivät osaa päättää uskovatko vai eivät. Eivät halua kieltää jumalan olemassaoloa tai olemattomuutta. Mitä helvettiä. Joko uskot tai et. Mitä ihmeen todisteita tai vakuutusta he näin yksinkertaisesta asiasta odottavat? Uskot jumalaan ja jumala on sinulle olemassa, et usko jumalaan ja jumalaa ei ole olemassa. Mitä ihmeen vaihtoehtoja tuossa on?
Leipäpappi jankuttaa laimeaa liturgiaansa, sekin on jotenkin siedettävää kaikessa säälittävyydessään.
Tulisieluinen saarnaaja huutaa syntiä ja helvettiä naama punaisena, siinä on jo munaa kaikessa naurettavuudessaan.
Agnostikko saivartelee ja etsii perusteluita ja jossittelee. Helvetti sentään. Hankkisi piru vie jonkin harrastuksen, tai elämän.
Omatuntokin on silloin puhtaampi.
Vaikka totta puhuen "uskon orja" on vapaampi kuin omasta mielestään vapaaksi kuvitteleva. Sen todistaa ateistien jokainen kirjoitus. Kun ateisti keskustelee ateismista, hän puhuukin uskonnosta, jonka on itse luonut. Hän on siis oman mielikuvansa vanki!
"Uskon orjan" ei tarvitse keksiä vasta-argumentteja "vastustajastaan" ja revitellä niitä. Me tiedämme, että jokainen Jumalan vastustaja on vain Perkeleen eksyttämä eikä kykene siksi elämään vapaana. Siksi uskovaiset eivät vastusta ketään ihmistä, vaan sitä pahaa, joka ihmiset eksyttää.