entäs jatkosodan?

Kumma miten porukka vouhoo talvisodan aloittajasta, mut jatkosota on sit asia erikseen. Ymmärrän kyllä menetettyjen aluiden takaisin valloittamisin. Mutta miksi suomalaiset marssivat Petroskoihin? Kenties Suur-Suomea luomassa? Perustivat muuten vielä keskitysleirin(http://fi.wikipedia.org/wiki/Itä-Karjalan_keskitysleirit(lähteet ovat mainittu, siitä(kin) on turha lähtee venyttämään mitään muttia)) ja kutsuvat itseään vapauttajaksi. Kuullostaako tutulta?
Jos venäläiset katsovat maailmaa punaisten lasien läpi, suomalaiset ovat silmät kiinni kokonaan.
29631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Siksipä palauttajat jauhavat siitä talvisodasta kun itsekin tietävät, että jatkosota meni perseelleen niin motiivien, aloituksen kuin lopetuksenkin suhteen. Talvisotaan on siis pakko vedota koska siinä oltiin selvä uhri, jatkosodassa oltiin roistojen puolella joten sitä ei saisi edes muistella. Faktana kuitenkin pysyy, että nykyrajat vedettiin jatkosodan päätteeksi eikä talvisodan.

Äänestä
  • Neuvostoliittolaisilla oli laajat keskitysleirit heti neuvostobolshevikkien valtaanpääsyn jälkeen.

    Esim. Vienan Kemissä, jonne eräs minun sukulaiseni vietiin väkisin, hän ei ollut syyllistynyt yhteenkään rikokseen, ainoa oletettava syy oli se, että hän oli syntynyt Suomessa ja muutti Venäjän puolelle v.1916 jolloin bolshevikit eivät olleet vielä hirmuvallassa.
    Suomalaisten muodostamat kokoomaleirit joille kerättiin niitä ihmisiä jotka olivat tulleet neuvostobolshevikkien toteuttamien väestönsiirtojen avulla suomensukuisilta ryöstetyille tiloille.
    Nämä neuvostovenäläiset oli tarkoitus palauttaa pois suomensukuisten mailta joita bolshevikit olivat pakkosiirtäneet Siperiaan ja muuallekkin keskitys ja pakkotyöleireille.
    Ne kaikki jotka olivat vielä elossa oli tarkoitus tuoda jälleen kotiseuduilleen josta neuvostobolshevikit olivat heidät pakkokarkoittaneet.

    Suomalaisten kokoomaleirit olivat täysin eriluokkaa kuin bolshevikkien keskitysleirit Neuvosto-Karjalassa.
    Neuvostoliittolaisten keskitysleireillä oli vain tarkoitus hyödyntää ihminen täysin loppuun asti pakkotyöllä ja heittää sen jälkeen haudan pohjalle.
    Suomalaisilla oli täysin eri motiivit.

    Äänestä

  • Viteleen Perttijärvi kirjoitti:

    Neuvostoliittolaisilla oli laajat keskitysleirit heti neuvostobolshevikkien valtaanpääsyn jälkeen.

    Esim. Vienan Kemissä, jonne eräs minun sukulaiseni vietiin väkisin, hän ei ollut syyllistynyt yhteenkään rikokseen, ainoa oletettava syy oli se, että hän oli syntynyt Suomessa ja muutti Venäjän puolelle v.1916 jolloin bolshevikit eivät olleet vielä hirmuvallassa.
    Suomalaisten muodostamat kokoomaleirit joille kerättiin niitä ihmisiä jotka olivat tulleet neuvostobolshevikkien toteuttamien väestönsiirtojen avulla suomensukuisilta ryöstetyille tiloille.
    Nämä neuvostovenäläiset oli tarkoitus palauttaa pois suomensukuisten mailta joita bolshevikit olivat pakkosiirtäneet Siperiaan ja muuallekkin keskitys ja pakkotyöleireille.
    Ne kaikki jotka olivat vielä elossa oli tarkoitus tuoda jälleen kotiseuduilleen josta neuvostobolshevikit olivat heidät pakkokarkoittaneet.

    Suomalaisten kokoomaleirit olivat täysin eriluokkaa kuin bolshevikkien keskitysleirit Neuvosto-Karjalassa.
    Neuvostoliittolaisten keskitysleireillä oli vain tarkoitus hyödyntää ihminen täysin loppuun asti pakkotyöllä ja heittää sen jälkeen haudan pohjalle.
    Suomalaisilla oli täysin eri motiivit.

    ja neuvostoliittolaisilla leireillä?

    Suomalaisetkin kokosivat leireihin venäläissyntyistä väestöä, vaikka nämä eivät olleet syyllistyneet mihinkään rikokseen.

    Mitään suunnitelmaa venäläisväestön asuttamisesta johonkin muualle ei ollut olemassa. Ei ollut myöskään olemassa mitään suunnitelmaa suomensukuisten palauttamisesta neuvostoliittolaisilta leireiltä Itä-Karjalaan.

    Puhut aivan höpöjuttuja.

    Äänestä

  • Nykyrajat perustuvat nimenomaan Talvisodan jälkeiseen rauhaan, Petsamoa lukuunottamatta.

    "jatkosodassa oltiin roistojen puolella joten sitä ei saisi edes muistella. Faktana kuitenkin pysyy, että nykyrajat vedettiin jatkosodan päätteeksi eikä talvisodan. "

    NL:liitto toisena roistona, ollessaan ENSIN sen toisen roiston kanssa samalla puolella, pakotti Suomen hakemaan apua siitä pienemmästä roistosta Suomen kannalta.

    Äänestä

  • jälkeiseen rauhaan kirjoitti:

    Nykyrajat perustuvat nimenomaan Talvisodan jälkeiseen rauhaan, Petsamoa lukuunottamatta.

    "jatkosodassa oltiin roistojen puolella joten sitä ei saisi edes muistella. Faktana kuitenkin pysyy, että nykyrajat vedettiin jatkosodan päätteeksi eikä talvisodan. "

    NL:liitto toisena roistona, ollessaan ENSIN sen toisen roiston kanssa samalla puolella, pakotti Suomen hakemaan apua siitä pienemmästä roistosta Suomen kannalta.

    "Nykyrajat perustuvat nimenomaan Talvisodan jälkeiseen rauhaan, Petsamoa lukuunottamatta. "

    Eikä perustu vaan jatkosodan päätteksi nämä rajat vedettiin. Lue historiaa (muualtakin kuin Pro karelian ja Putkisen nettisivuilta ;))

    "NL:liitto toisena roistona, ollessaan ENSIN sen toisen roiston kanssa samalla puolella, pakotti Suomen hakemaan apua siitä pienemmästä roistosta Suomen kannalta. "

    Jaa että ihan PAKOTTI hakemaan apua Neuvostoliittoon hyökkäämiseen? No ei kai täällä niin hulluja silloinkaan oltu, että ihan yksin olisi hyökkäilty. Ei vaikka huumepöhnissä varmaan päätöksiä tehtiinkin:

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Heroiini oli pula-ajan Suomen suosittu superlääke/1135244950759

    Äänestä

Sanotaan, että jatkosota oli jatkoa talvisodalle. Jos talvisotaa ei olisi ollut, ei jatkosotaakaan olisi käyty. Uskokoon ken haluaa.

Äänestä
  • "Sanotaan, että jatkosota oli jatkoa talvisodalle. Jos talvisotaa ei olisi ollut, ei jatkosotaakaan olisi käyty. Uskokoon ken haluaa. "

    Suomi olisi kyllä mennyt mukaan Barbaraossaan ilman talvisotaakin. Sodalle olisi vain annettu joku toinen nimi.

    Äänestä

  • kun faktat puhuu muuta kirjoitti:

    "Sanotaan, että jatkosota oli jatkoa talvisodalle. Jos talvisotaa ei olisi ollut, ei jatkosotaakaan olisi käyty. Uskokoon ken haluaa. "

    Suomi olisi kyllä mennyt mukaan Barbaraossaan ilman talvisotaakin. Sodalle olisi vain annettu joku toinen nimi.

    Jatkosota oli suora syy-seuraus Talvisodalle, sen tietävät kaikki. Jos N:liitto ei olisi hyökännyt Suomen kimppuun valloitusyrityksessä 1939 ja ryöstänyt alueitamme, ei tietenkään olisi Suomen tarvinnut hyökätä yhtään minnekään. Olisvat vaan suurvallat jättäneet Suomen rauhaan.

    Ennen vuotta 1939 ei ole mitään merkkejä siitä, että Suomi olisi Saksan kanssa suunnitellut hyökkäämistä N:liittoon.

    Äänestä

  • ,,,,, kirjoitti:

    "Jatkosota oli suora syy-seuraus Talvisodalle, sen tietävät kaikki. "

    Ei toki, niin vain luulee tyhmimmät, jotka yhä uskovat jatkosodan aikaiseen propagandaan ja Pro kareliaan.

    " Jos N:liitto ei olisi hyökännyt Suomen kimppuun valloitusyrityksessä 1939 ja ryöstänyt alueitamme, ei tietenkään olisi Suomen tarvinnut hyökätä yhtään minnekään. "

    No talvisotahan ei ollut ainoa syy Suomelle lähteä Barbarossaan, joten et sinä voi sitä pelkästään sillä perustellakaan. Suomen ja Saksan sotilasneuvotteluissa ei talvisodasta puhuttu vaan Neuvostoliittoon hyökkäämisestä.

    "Ennen vuotta 1939 ei ole mitään merkkejä siitä, että Suomi olisi Saksan kanssa suunnitellut hyökkäämistä N:liittoon. "

    Kun ei ollut mitään merkkejä siitäkään, että edes Saksa olisi suunnitellut sinne hyökkäämistä peelo.

    Koitahan keksiä jo jotain uutta äläkä aina jankuta noita samoja höpöjäsi ;)

    Äänestä

  • ja isäs kirjoitti:

    "Ei toki, niin vain luulee tyhmimmät, jotka yhä uskovat jatkosodan aikaiseen propagandaan ja Pro kareliaan. "

    Ja mitenkähän olisi, Suomi varmaan olisi hyökännyt N:liittoon suuna päänä rauhantilasta, jos N:liitto olisi jättänyt hyökkäämättä 1939. Älä naurata.

    "No talvisotahan ei ollut ainoa syy Suomelle lähteä Barbarossaan, joten et sinä voi sitä pelkästään sillä perustellakaan. Suomen ja Saksan sotilasneuvotteluissa ei talvisodasta puhuttu vaan Neuvostoliittoon hyökkäämisestä"

    Kylläpä se tärkein syysoli. Talvisodan seurauksena Suomelta ryöstettiin sen laillisia alueita ja senkin jälkeen uhkailtiin ja painostettiin. Ainoa vaihtoehto oli Saksan apu, jonka hintana oli osallisuus Barbarossassa.

    "Kun ei ollut mitään merkkejä siitäkään, että edes Saksa olisi suunnitellut sinne hyökkäämistä peelo. "

    Sekä Saksa, että N:liitto suunnittelivat Europaan herruutta. heidän keskinäinen sopimuksensa 1939 oli omien etupiiriensä sopimisesta ja ajan voittamisesta.

    Äänestä

  • ilmestyt? kirjoitti:

    "Ja mitenkähän olisi, Suomi varmaan olisi hyökännyt N:liittoon suuna päänä rauhantilasta, jos N:liitto olisi jättänyt hyökkäämättä 1939. Älä naurata. "

    Voiko hölmömpää "perustelua" tuohon enää keksiä? Varmaan voi, sinulta nämä onnistuu :)

    Jatkosotaa perusteltiin aikanaan kansalle sillä, että NL hyökkäsi taas. Jälkeenpäinhän se totuus siitäkin sitten paljastui, mutta tähän sotapropagandaan uskovaisia pää pensaassa kökkiviä yhä löytyy. Pensaissa on kuhinaa varsinkin tuolla äärioikeiston ja aluepalauttelijoiden suunnalla.

    "Kylläpä se tärkein syysoli. "

    Ei siis AINOA eikä edes tärkein. Tärkein syy oli poistaa Neuvostoliiton muodostama uhka tulevaisuudesta, ei alueiden palauttaminen, joka tuli se tietysti ehkä alueiden laajentamista ennen. Syitä oli monia ja sinä vain paksupäisesti vetoat yhteen niistä.

    "Ainoa vaihtoehto oli Saksan apu, jonka hintana oli osallisuus Barbarossassa."

    Mistä Saksan "avusta" höpiset? Suomi ei saanut Saksalta apua muuhun kuin hyökkäyssotaan, eli ei se minkään "hinta" ollut.

    Äänestä

  • ,,,,, kirjoitti:

    Jatkosota oli suora syy-seuraus Talvisodalle, sen tietävät kaikki. Jos N:liitto ei olisi hyökännyt Suomen kimppuun valloitusyrityksessä 1939 ja ryöstänyt alueitamme, ei tietenkään olisi Suomen tarvinnut hyökätä yhtään minnekään. Olisvat vaan suurvallat jättäneet Suomen rauhaan.

    Ennen vuotta 1939 ei ole mitään merkkejä siitä, että Suomi olisi Saksan kanssa suunnitellut hyökkäämistä N:liittoon.

    Historia-palstalla on hyvä kuvaus II maailmansodan aaton ajoista. Ei Neuvostoliitto ihan huvikseen aloittanut talvisotaa.

    Vai on jatkosota samalla kertaa talvisodan syy ja seuraus?

    Tässä taas nähdään miten naurettaviksi palauttajat tekevät itsensä käyttämällä sanoja, joita he eivät edes ymmärrä.

    Äänestä

  • sapkolainen ;) kirjoitti:

    "Ja mitenkähän olisi, Suomi varmaan olisi hyökännyt N:liittoon suuna päänä rauhantilasta, jos N:liitto olisi jättänyt hyökkäämättä 1939. Älä naurata. "

    Voiko hölmömpää "perustelua" tuohon enää keksiä? Varmaan voi, sinulta nämä onnistuu :)

    Jatkosotaa perusteltiin aikanaan kansalle sillä, että NL hyökkäsi taas. Jälkeenpäinhän se totuus siitäkin sitten paljastui, mutta tähän sotapropagandaan uskovaisia pää pensaassa kökkiviä yhä löytyy. Pensaissa on kuhinaa varsinkin tuolla äärioikeiston ja aluepalauttelijoiden suunnalla.

    "Kylläpä se tärkein syysoli. "

    Ei siis AINOA eikä edes tärkein. Tärkein syy oli poistaa Neuvostoliiton muodostama uhka tulevaisuudesta, ei alueiden palauttaminen, joka tuli se tietysti ehkä alueiden laajentamista ennen. Syitä oli monia ja sinä vain paksupäisesti vetoat yhteen niistä.

    "Ainoa vaihtoehto oli Saksan apu, jonka hintana oli osallisuus Barbarossassa."

    Mistä Saksan "avusta" höpiset? Suomi ei saanut Saksalta apua muuhun kuin hyökkäyssotaan, eli ei se minkään "hinta" ollut.

    "Jatkosotaa perusteltiin aikanaan kansalle sillä, että NL hyökkäsi taas. Jälkeenpäinhän se totuus siitäkin sitten paljastui, mutta tähän sotapropagandaan uskovaisia pää pensaassa kökkiviä yhä löytyy. Pensaissa on kuhinaa varsinkin tuolla äärioikeiston ja aluepalauttelijoiden suunnalla."

    Aivan oikein perusteltiin. NL:n hyökkäsi massiivisesti Suomea vastaan. Kyseesä ei ollut mikään "vastaisku", vaan tarkkaan valmisteltu hyökkäys.

    Puna-armeijan esikunta oli antanut Leningradin sotilaspiirille ohjeen Suomea vastaan käytävän uuden sodan varalle 18. syyskuuta 1940. Käskyä tarkennettiin 25. marraskuuta vaatimuksella laatia hyökkäyssuunnitelma sellaisen tilanteen varalta, jossa Suomi olisi yksin vihollinen.

    "Ei siis AINOA eikä edes tärkein. Tärkein syy oli poistaa Neuvostoliiton muodostama uhka tulevaisuudesta, ei alueiden palauttaminen, joka tuli se tietysti ehkä alueiden laajentamista ennen. Syitä oli monia ja sinä vain paksupäisesti vetoat yhteen niistä"

    Höpöhöpö. Miten Suomi olisi poistanut N:liiton uhkan, jos se ei olisi hyökännyt ensin Suomeen? Onko todisteita siitä?

    Äänestä

  • noin yksinkertainen kirjoitti:

    Historia-palstalla on hyvä kuvaus II maailmansodan aaton ajoista. Ei Neuvostoliitto ihan huvikseen aloittanut talvisotaa.

    Eipä se ainakaan Suomesta tulevan uhan takia sitä aloittanut.

    Äänestä

  • Hra Putkipuu kirjoitti:

    Vai on jatkosota samalla kertaa talvisodan syy ja seuraus?

    Tässä taas nähdään miten naurettaviksi palauttajat tekevät itsensä käyttämällä sanoja, joita he eivät edes ymmärrä.

    "Vai on jatkosota samalla kertaa talvisodan syy ja seuraus? "

    Etkö käsitä sanaa syy-seuraussuhde?

    Talvisota syy. Jatkosota seuraus.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Totta kai käsitän, mitä syy-seuraus -suhde tarkoittaa, mutta itsa kyseinen kirjoittaja ei tunnu sitä ymmärtävän.

    Hän kirjoitti yllä "jatkosota oli suora syy-seuraus talvisodalle". Ei siis sanaakaan siitä, että talvisota olisi ollut syy ja jatkosota seuraus. Hän vaiti yksiselitteisesti, että jatkosota on talvisodan syy-seuraus, toisin sanoen samalla kertaa sen syy ja seuraus.

    Kuten totesin, palauttajien kannattaisi välttää käsitteitä, joita he eivät ymmärrä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "Jatkosotaa perusteltiin aikanaan kansalle sillä, että NL hyökkäsi taas. Jälkeenpäinhän se totuus siitäkin sitten paljastui, mutta tähän sotapropagandaan uskovaisia pää pensaassa kökkiviä yhä löytyy. Pensaissa on kuhinaa varsinkin tuolla äärioikeiston ja aluepalauttelijoiden suunnalla."

    Aivan oikein perusteltiin. NL:n hyökkäsi massiivisesti Suomea vastaan. Kyseesä ei ollut mikään "vastaisku", vaan tarkkaan valmisteltu hyökkäys.

    Puna-armeijan esikunta oli antanut Leningradin sotilaspiirille ohjeen Suomea vastaan käytävän uuden sodan varalle 18. syyskuuta 1940. Käskyä tarkennettiin 25. marraskuuta vaatimuksella laatia hyökkäyssuunnitelma sellaisen tilanteen varalta, jossa Suomi olisi yksin vihollinen.

    "Ei siis AINOA eikä edes tärkein. Tärkein syy oli poistaa Neuvostoliiton muodostama uhka tulevaisuudesta, ei alueiden palauttaminen, joka tuli se tietysti ehkä alueiden laajentamista ennen. Syitä oli monia ja sinä vain paksupäisesti vetoat yhteen niistä"

    Höpöhöpö. Miten Suomi olisi poistanut N:liiton uhkan, jos se ei olisi hyökännyt ensin Suomeen? Onko todisteita siitä?

    "Aivan oikein perusteltiin. NL:n hyökkäsi massiivisesti Suomea vastaan. Kyseesä ei ollut mikään "vastaisku", vaan tarkkaan valmisteltu hyökkäys."

    Tottakai se oli tarkkaan valmisteltu, se kasattiin kokoon päivässä ennalta valmisteltujen operaatiosuunnitelmien perusteella. Armeijoilla kun tuppaa olemaan kaiken varalle suunnitelmia kassakaapit täynnä. Vetoat lapsellisesti, vai pitäisikö sanoa putkismaisesti (mistä lie sitten copypasteatkin ;)) Leningradin sotilaspiirin suunnitelmiin vuodelta 1940. JOS kuitenkin olisit lukenut sitä historiaa niin olisit saattanut löytää tiedon siitä miten 25. päivän pommitukset laitettiin liikkeelle ja miksi. Ei se mitään salaista tietoa ole, löytyy useimmista jatkosodan alkua käsittelevistä suomalaisistakin historiankirjoista. Unohda ne Putkisen historiikit ja sivistä itseäsi niin et tee itsestäsi tuollaista hölmöä ;)

    "Höpöhöpö. Miten Suomi olisi poistanut N:liiton uhkan, jos se ei olisi hyökännyt ensin Suomeen? Onko todisteita siitä? "

    Tarviiko tuohonkaan logiikan umpisolmuun ihan aikuisten oikeasti edes yrittää vastata? Olet pelkkä pelle :)

    Miksiköhän USA hyökkäsi Irakiin, eikä odottanut että Saddam hyökkää? No, ei sinulta uivelolta voi ajatustoimintaa edes tuon pohtimiseen vaatia :D

    Äänestä

  • ,,... kirjoitti:

    Eipä se ainakaan Suomesta tulevan uhan takia sitä aloittanut.

    Ei sinällään Suomen vuoksi, mutta sen vuoksi, ettei Suomi voi mitenkään pysytellä tulevan sodan ulkopuolella. Eikä sitten pysytellytkään. Suomi oli oikeasti sotilaallinen tyhjiö, jonka joukot eivät voisi torjua maahantunkeutujaa, joka aikoisi hyökätä Neuvostoliittoon Suomen ja Baltian kautta. Ei myöskään Baltian maat voisi puolustaa alueitaan.

    Tässä neuvostojohto oli aivan oikeassa. Neuvostoliittoon hyökättiin lopuksi Suomen ja Baltian kautta. Nappiennustus!

    Suurvalta tekee kaiken sen, mikä on välttämätöntä maansa ja kansansa suojelemiseksi ulkoiselta uhalta. Sitä eivät suomalaiset poliitikot tajunneet talvisodan alla, eivätkä varsinkaan aiemmin 1930-luvulla.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    "Vai on jatkosota samalla kertaa talvisodan syy ja seuraus? "

    Etkö käsitä sanaa syy-seuraussuhde?

    Talvisota syy. Jatkosota seuraus.

    "Talvisota syy. Jatkosota seuraus."

    Ei todellakaan noin. Talvisota ei ole jatkosodan syy eikä seuraus. Jatkosodan syy oli Saksan operaatio Barbarossa johon Suomi lupautui mukaan. Talvisodasta ei seurannut muuta kuin Moskovan rauha ja aluemenetykset.

    Äänestä

  • putkissellaista kirjoitti:

    "Aivan oikein perusteltiin. NL:n hyökkäsi massiivisesti Suomea vastaan. Kyseesä ei ollut mikään "vastaisku", vaan tarkkaan valmisteltu hyökkäys."

    Tottakai se oli tarkkaan valmisteltu, se kasattiin kokoon päivässä ennalta valmisteltujen operaatiosuunnitelmien perusteella. Armeijoilla kun tuppaa olemaan kaiken varalle suunnitelmia kassakaapit täynnä. Vetoat lapsellisesti, vai pitäisikö sanoa putkismaisesti (mistä lie sitten copypasteatkin ;)) Leningradin sotilaspiirin suunnitelmiin vuodelta 1940. JOS kuitenkin olisit lukenut sitä historiaa niin olisit saattanut löytää tiedon siitä miten 25. päivän pommitukset laitettiin liikkeelle ja miksi. Ei se mitään salaista tietoa ole, löytyy useimmista jatkosodan alkua käsittelevistä suomalaisistakin historiankirjoista. Unohda ne Putkisen historiikit ja sivistä itseäsi niin et tee itsestäsi tuollaista hölmöä ;)

    "Höpöhöpö. Miten Suomi olisi poistanut N:liiton uhkan, jos se ei olisi hyökännyt ensin Suomeen? Onko todisteita siitä? "

    Tarviiko tuohonkaan logiikan umpisolmuun ihan aikuisten oikeasti edes yrittää vastata? Olet pelkkä pelle :)

    Miksiköhän USA hyökkäsi Irakiin, eikä odottanut että Saddam hyökkää? No, ei sinulta uivelolta voi ajatustoimintaa edes tuon pohtimiseen vaatia :D

    putkinen joka paikkaan?

    "Tottakai se oli tarkkaan valmisteltu, se kasattiin kokoon päivässä ennalta valmisteltujen operaatiosuunnitelmien perusteella. Armeijoilla kun tuppaa olemaan kaiken varalle suunnitelmia kassakaapit täynnä"

    Väität siis,e ttä Talvisodassakaan ei N:liiton valatussunnitelmalla ollut mitään merlitystä, koska "aina suunnitellaan kaikenlaista"?

    Eikä varmasti silläkään ollut mitään merkitystä, kun Molotov pyssi lupaa Hitleriltä Suomen kysymysken lopulliseen ratkaisuun? Eipä tietenkään, koska Suomesta pitää saada tutusti se aonoa syyllinen.

    Se, että tuot tähän USA:nja Irakin, osoittaa paukkusi loppuneen.

    Äänestä

  • käsitä kirjoitti:

    Totta kai käsitän, mitä syy-seuraus -suhde tarkoittaa, mutta itsa kyseinen kirjoittaja ei tunnu sitä ymmärtävän.

    Hän kirjoitti yllä "jatkosota oli suora syy-seuraus talvisodalle". Ei siis sanaakaan siitä, että talvisota olisi ollut syy ja jatkosota seuraus. Hän vaiti yksiselitteisesti, että jatkosota on talvisodan syy-seuraus, toisin sanoen samalla kertaa sen syy ja seuraus.

    Kuten totesin, palauttajien kannattaisi välttää käsitteitä, joita he eivät ymmärrä.

    Talvisota oli kuitenkin syy ja Jatkosota seuraus.

    Äänestä

  • sota alkoi. kirjoitti:

    Ei sinällään Suomen vuoksi, mutta sen vuoksi, ettei Suomi voi mitenkään pysytellä tulevan sodan ulkopuolella. Eikä sitten pysytellytkään. Suomi oli oikeasti sotilaallinen tyhjiö, jonka joukot eivät voisi torjua maahantunkeutujaa, joka aikoisi hyökätä Neuvostoliittoon Suomen ja Baltian kautta. Ei myöskään Baltian maat voisi puolustaa alueitaan.

    Tässä neuvostojohto oli aivan oikeassa. Neuvostoliittoon hyökättiin lopuksi Suomen ja Baltian kautta. Nappiennustus!

    Suurvalta tekee kaiken sen, mikä on välttämätöntä maansa ja kansansa suojelemiseksi ulkoiselta uhalta. Sitä eivät suomalaiset poliitikot tajunneet talvisodan alla, eivätkä varsinkaan aiemmin 1930-luvulla.

    "Ei sinällään Suomen vuoksi, mutta sen vuoksi, ettei Suomi voi mitenkään pysytellä tulevan sodan ulkopuolella. Eikä sitten pysytellytkään. Suomi oli oikeasti sotilaallinen tyhjiö, jonka joukot eivät voisi torjua maahantunkeutujaa, joka aikoisi hyökätä Neuvostoliittoon Suomen ja Baltian kautta. Ei myöskään Baltian maat voisi puolustaa alueitaan. "

    Joka johtui NIMENOMAAN siitä, että NL ja Saksa VEIVÄT Suomen mukaan sotaan tekemällä etupiirisopimuksen, jossa Suomi kuului N:liiton etupiiriin. Sota alkoi täysin Suomesta riippumattomista syistä.

    "Neuvostoliittoon hyökättiin lopuksi Suomen ja Baltian kautta. Nappiennustus! "

    Eipä olisi hyökätty Suomen kautta, jos N:liitto ei olisi aloittanut Talvisotaa ja vienyt Suomen näin sotaan.

    "Suurvalta tekee kaiken sen, mikä on välttämätöntä maansa ja kansansa suojelemiseksi ulkoiselta uhalta. Sitä eivät suomalaiset poliitikot tajunneet talvisodan alla, eivätkä varsinkaan aiemmin 1930-luvulla. "

    Höpöhöpö. Onpa propaganda uponnut sinuunkin kuin veitsi voihin! N:liittohan se pyyteettömästi vain itseään varjeli hyökkäämällä viiteen maahan ja miehittämällä pienia kansoja!

    ---Merkittävä tekijä talvisodan taustalla oli ensimmäisen maailmansota ja sen lopputulos. Sodan seurauksena Saksa ja Neuvostoliiton ytimeksi sittemmin kehittynyt Venäjä menettivät suurvalta-asemansa vuosikymmeneksi. Varhain 1930-luvulla ne alkoivat toipua maailmansodasta ja pyrkivät palauttamaan entisen asemansa. Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama sisäinen epävakaus ja sodan antama malli edistivät Adolf Hitlerin ja Josif Stalinin kaltaisten sotilaallis-diktatoristen johtajien valtaan nousua näissä valtioissa. Sekä natsi-Saksan että Neuvostoliiton sotilaallinen varustautuminen ja suurvaltapoliittinen aktiivisuus lisääntyivät huomattavasti. Molemmat valtiot tavoittelivat menettämiensä alueiden takaisin valtaamista ja valtapiiriensä edelleen laajentamista.--

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota#Talvisodan_tausta

    HUOM! MOLEMMAT VALTIOT TAVOITTELIVAT MENETTÄMIENSÄ ALUEIDEB TAKAISIN VALTAAMISTA JA VALTAPIIRIENSÄ EDELLEEN LAAJENTAMISTA.

    Äänestä

  • noohuhhhuh kirjoitti:

    "Talvisota syy. Jatkosota seuraus."

    Ei todellakaan noin. Talvisota ei ole jatkosodan syy eikä seuraus. Jatkosodan syy oli Saksan operaatio Barbarossa johon Suomi lupautui mukaan. Talvisodasta ei seurannut muuta kuin Moskovan rauha ja aluemenetykset.

    Suomi lupautui tietenkin vain sen takia Barbarossaan mukaan, koska sen kimppuun oli hyökätty ensin, viety sen alueita ja vieläkin uhattiin sen itsenäisyyttä. Ilman Saksan apua, olisi Suomi bolsevisoitu aivan samaan tapaan kuin Baltian maatkin.

    Miksi ihmeessä Suomi olisi ängennyt mukaan, jos sota olisi käyty pelkästään Saksan ja NL:n välillä Baltiassa?

    Äänestä

  • jankuttaa .. kirjoitti:

    Talvisota oli kuitenkin syy ja Jatkosota seuraus.

    Noin voi toki väittää. Ne jotka ovat niin tyhmiä, etteivät ymmärrä mitä syyt ja seuraukset tarkoittavat,puolestaan väittävät jatkosodan olevan talvisodan syy ja seuraus.

    Äänestä

  • kuin vetää se kirjoitti:

    putkinen joka paikkaan?

    "Tottakai se oli tarkkaan valmisteltu, se kasattiin kokoon päivässä ennalta valmisteltujen operaatiosuunnitelmien perusteella. Armeijoilla kun tuppaa olemaan kaiken varalle suunnitelmia kassakaapit täynnä"

    Väität siis,e ttä Talvisodassakaan ei N:liiton valatussunnitelmalla ollut mitään merlitystä, koska "aina suunnitellaan kaikenlaista"?

    Eikä varmasti silläkään ollut mitään merkitystä, kun Molotov pyssi lupaa Hitleriltä Suomen kysymysken lopulliseen ratkaisuun? Eipä tietenkään, koska Suomesta pitää saada tutusti se aonoa syyllinen.

    Se, että tuot tähän USA:nja Irakin, osoittaa paukkusi loppuneen.

    "Väität siis,e ttä Talvisodassakaan ei N:liiton valatussunnitelmalla ollut mitään merlitystä, koska "aina suunnitellaan kaikenlaista"? "

    No en todellakaan väitä. Kyse oli 25.6. pommituksista, joihin osallistuneet koneet punailmavoimat kasasi kokoon vastaiskuun Suomen alueelta tuleviin hyökkäyksiin. Tämä selviää kyllä sinullekin, jos viitsit aiheesta kertoviin historiankirjoihin tutustua. Unohda se Putkinen ;)

    "Eikä varmasti silläkään ollut mitään merkitystä, kun Molotov pyssi lupaa Hitleriltä Suomen kysymysken lopulliseen ratkaisuun? "

    Sillä ei todellakaan ole mitään tekemistä jatkosodan alkamisen kanssa. Jatkosota alkoi Barbarossasta, eli Saksan hyökkäyksestä Neuvostoliittoon ja Suomi joutui siihen mukaan koska maan johto oli Saksalle Suomen siihen mukaan luvannut.

    "Eipä tietenkään, koska Suomesta pitää saada tutusti se aonoa syyllinen."

    Syyllinen mihin? Suomi oli aloitteellinen uuteen sotaan lähtemisessä ja jos se on sinun mielestäsi syyllisyyttä johonkin niin se on sinun häpeäsi jos sitä häpeät. Suomi teki niin kuin parhaaksi näki, turha sitä on yrittää muuksi valehdella.

    "Se, että tuot tähän USA:nja Irakin, osoittaa paukkusi loppuneen. "

    Et siis edes tajunnut miten vertauskin kertoo logiikkasi pettävän :)

    Äänestä

  • ilman Talvisotaa.. kirjoitti:

    Suomi lupautui tietenkin vain sen takia Barbarossaan mukaan, koska sen kimppuun oli hyökätty ensin, viety sen alueita ja vieläkin uhattiin sen itsenäisyyttä. Ilman Saksan apua, olisi Suomi bolsevisoitu aivan samaan tapaan kuin Baltian maatkin.

    Miksi ihmeessä Suomi olisi ängennyt mukaan, jos sota olisi käyty pelkästään Saksan ja NL:n välillä Baltiassa?

    "Suomi lupautui tietenkin vain sen takia Barbarossaan mukaan, koska sen kimppuun oli hyökätty ensin, viety sen alueita ja vieläkin uhattiin sen itsenäisyyttä."

    Väität siis, että Suomi lähti mukaan vain revassia hakeakseen. Jopa olemme kostonhimoinen kansa sinun mielestäsi. Yritä edes ottaa selvää mitä Suomelle Barbarossasta tarjottiin niin et vaikuttaisi noin hölmöltä tuon jankutuksesi kanssa.

    "Ilman Saksan apua, olisi Suomi bolsevisoitu aivan samaan tapaan kuin Baltian maatkin."

    Tai niin kuin Ruotsi?

    "Miksi ihmeessä Suomi olisi ängennyt mukaan, jos sota olisi käyty pelkästään Saksan ja NL:n välillä Baltiassa? "

    Saksahan hyökkäsi myös Norjasta ja Pohjois-Suomesta ja olisi tehnyt niin vaikka Suomi olisi jäänytkin Sodan ulkopuolelle.

    Barbarossan mukanaan tuoma ja sen ansiosta mahdollisesti saatava hyöty vei Suomen uuteen sotaan, ei todellakaan mikään talvisodan muisto tai kostonhimo.

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    "Ei sinällään Suomen vuoksi, mutta sen vuoksi, ettei Suomi voi mitenkään pysytellä tulevan sodan ulkopuolella. Eikä sitten pysytellytkään. Suomi oli oikeasti sotilaallinen tyhjiö, jonka joukot eivät voisi torjua maahantunkeutujaa, joka aikoisi hyökätä Neuvostoliittoon Suomen ja Baltian kautta. Ei myöskään Baltian maat voisi puolustaa alueitaan. "

    Joka johtui NIMENOMAAN siitä, että NL ja Saksa VEIVÄT Suomen mukaan sotaan tekemällä etupiirisopimuksen, jossa Suomi kuului N:liiton etupiiriin. Sota alkoi täysin Suomesta riippumattomista syistä.

    "Neuvostoliittoon hyökättiin lopuksi Suomen ja Baltian kautta. Nappiennustus! "

    Eipä olisi hyökätty Suomen kautta, jos N:liitto ei olisi aloittanut Talvisotaa ja vienyt Suomen näin sotaan.

    "Suurvalta tekee kaiken sen, mikä on välttämätöntä maansa ja kansansa suojelemiseksi ulkoiselta uhalta. Sitä eivät suomalaiset poliitikot tajunneet talvisodan alla, eivätkä varsinkaan aiemmin 1930-luvulla. "

    Höpöhöpö. Onpa propaganda uponnut sinuunkin kuin veitsi voihin! N:liittohan se pyyteettömästi vain itseään varjeli hyökkäämällä viiteen maahan ja miehittämällä pienia kansoja!

    ---Merkittävä tekijä talvisodan taustalla oli ensimmäisen maailmansota ja sen lopputulos. Sodan seurauksena Saksa ja Neuvostoliiton ytimeksi sittemmin kehittynyt Venäjä menettivät suurvalta-asemansa vuosikymmeneksi. Varhain 1930-luvulla ne alkoivat toipua maailmansodasta ja pyrkivät palauttamaan entisen asemansa. Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama sisäinen epävakaus ja sodan antama malli edistivät Adolf Hitlerin ja Josif Stalinin kaltaisten sotilaallis-diktatoristen johtajien valtaan nousua näissä valtioissa. Sekä natsi-Saksan että Neuvostoliiton sotilaallinen varustautuminen ja suurvaltapoliittinen aktiivisuus lisääntyivät huomattavasti. Molemmat valtiot tavoittelivat menettämiensä alueiden takaisin valtaamista ja valtapiiriensä edelleen laajentamista.--

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota#Talvisodan_tausta

    HUOM! MOLEMMAT VALTIOT TAVOITTELIVAT MENETTÄMIENSÄ ALUEIDEB TAKAISIN VALTAAMISTA JA VALTAPIIRIENSÄ EDELLEEN LAAJENTAMISTA.

    "Eipä olisi hyökätty Suomen kautta, jos N:liitto ei olisi aloittanut Talvisotaa ja vienyt Suomen näin sotaan. "

    Saksa olisi hyökännyt Suomen kautta joka tapauksessa, Suomen luvalla tai ilman. Vähintään Pohjois-Suomi olisi joka tapauksessa joutunut Saksan ja NL:n sotatantereeksi ihan niin kuin se joutui muutenkin.

    Äänestä

Mannerheim tai joku silloinen poliittinen taho ylitytti vanhan rajan,mutta pysäytti suomalaisten hyökkäyksen Pietarin porteille.Tajusi ilmeisesti,että saksalaiset eivät voitakaan tuosta noin vain(stalingradin tappiot),ja alkoi suomalaisille asemasota vaihe.Aika viisas teko.Uskon että venäläiset tämän takia antoivat suomalaisten pitää itsenäisyyden rauhanneuvotteluissa.Saksalaiset kyllä kiehuivat,mutta mitäs siitä jokainen kansa ajattelee vain omaa etuaan kulloisessakin tilanteessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

1+1 kirjoitti:

Kumma miten porukka vouhoo talvisodan aloittajasta, mut jatkosota on sit asia erikseen. Ymmärrän kyllä menetettyjen aluiden takaisin valloittamisin. Mutta miksi suomalaiset marssivat Petroskoihin? Kenties Suur-Suomea luomassa? Perustivat muuten vielä keskitysleirin(http://fi.wikipedia.org/wiki/Itä-Karjalan_keskitysleirit(lähteet ovat mainittu, siitä(kin) on turha lähtee venyttämään mitään muttia)) ja kutsuvat itseään vapauttajaksi. Kuullostaako tutulta?
Jos venäläiset katsovat maailmaa punaisten lasien läpi, suomalaiset ovat silmät kiinni kokonaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu