kirkkoon tuoda kukkia kuka hyvänsä pääsiäisen aikaan? Onko jotain tiettyjä kukkia joita saa tuoda.
Saako
kirkonkaunistaja
3336
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kirkon isännöitsijältä. Varmasti ilolla otetaan vastaan kukkalahjoituksia. Jos on tehty suunnitelma kuinka kirkkoa koristellaan, voisi olla hyvä tuoda kokonaisuuteen sopivia osasia tai osallistua auttavina käsinä talkoisiin. Tai antaa lahjakortti johonkin kukkakauppaan.
Jotkin kukat ovat allergisoivampia kuin toiset, esimerkiksi liljojen siitepöly käy vähemmän allergisenkin nenään. - Eräässä kirkossa ratkaistiin ongelma poistamalla heteet liljoista.
Eikä kukaan ole kieltänyt. Jokainen varmaan osaa ottaa kohtuuden huomioon. Kyllähän suitsutussavukin aiheuttaa allergisia oireita joillekin. Eikä todellakaan tarvitse viedä mitään voimakastuoksuisia kukkia.
on tuoda Kristuksen hautauspalvelukseen kukkia. Pääsiäisyönä useat kirkot ovat valmiiksi kukilla koristellut.