Sairas

kyräilyä, toisista takana puhumista, ikään kuin pelastuminen ja taivaaseen pääsy olisi omista tunteista ja itsestä kiinni. Helluntalaisuus, ei kiitos.
12608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

>>>>Sairas
uskonto..kyräilyä, toisista takana puhumista, ikään kuin pelastuminen ja taivaaseen pääsy olisi omista tunteista ja itsestä kiinni. Helluntalaisuus, ei kiitos.

Äänestä
  • Itseään "tosikristittynä" pitävä on jälleen kerran vahvistanut käsitystäni siitä, että uskovaiset ovat jatkuvasti toistensa kimpussa ja vähättelevät ja mitätöivät toisten tapaa harjoittaa uskontoaan.

    Äänestä

  • kehittynyttä kirjoitti:

    Itseään "tosikristittynä" pitävä on jälleen kerran vahvistanut käsitystäni siitä, että uskovaiset ovat jatkuvasti toistensa kimpussa ja vähättelevät ja mitätöivät toisten tapaa harjoittaa uskontoaan.

    Eivät he ole toistensa kimpussa, vaan kuuntelevat mieluummin Jumalan Sanaa. Uskonnollisuus on erilaista kuin oikea, sydämmestä tuleva usko, jonka on saanut lahjaksi Jumalalta.
    Uskonnollinen voi olla sellainenkin joka ei edes ole uskossa, menee vaan kirkkoon ja tottelee ja laulaa siellä, käyttäytyy ja tuijottelee koristeita. Mutta uskovainen haluaa oikeasti rukoilla Jumalalle, ja ihan oikeasti kuunnella sitä saarnaa ja opetusta. Siinä se ero on.

    Äänestä

  • ei tuo ollut sitä kirjoitti:

    "Uskonnollisuus on erilaista kuin oikea, sydämmestä tuleva usko, jonka on saanut lahjaksi Jumalalta."

    Olen havainnut että aina kun esiinnytään oikein kovasti uskovaisena, sellaisena joka "on saanut Pyhän Hengen", "saanut uskon lahjan", "on uudestisyntynyt" tai muuta sellaista, "sydän" -sanan sijamuodot kirjoitetaan väärin.

    Onko uskovaisten keskuudessa ehkä jokin salainen sopimus siitä että väärin kirjoittaminen on oikean uskon merkki, vai mistä oikein on kyse?

    Äänestä

  • mielenkiinnosta kysyisin kirjoitti:

    En aio kirjoittaa asiaa uudestaan, kirjakielellä oikein, koska se ei ole minulle tärkeintä. Olen itse kauan ihaillut niitä kielilläpuhumisen taitoisia uskovaisia, koska he rukoilevat siinä Jumalalle, ja puhe muuttuu toisen maan kieliseksi ylistyksesksi, olen huomannut että muutamaksikin kieleksi. Helluntaiseurakunta on karismaattinen seurakunta, ja itselleni se on se sopivin uskonnollinen "koti".

    Äänestä

  • ei tuo ollut sitä kirjoitti:

    Eivät he ole toistensa kimpussa, vaan kuuntelevat mieluummin Jumalan Sanaa. Uskonnollisuus on erilaista kuin oikea, sydämmestä tuleva usko, jonka on saanut lahjaksi Jumalalta.
    Uskonnollinen voi olla sellainenkin joka ei edes ole uskossa, menee vaan kirkkoon ja tottelee ja laulaa siellä, käyttäytyy ja tuijottelee koristeita. Mutta uskovainen haluaa oikeasti rukoilla Jumalalle, ja ihan oikeasti kuunnella sitä saarnaa ja opetusta. Siinä se ero on.

    Jeesuskaan ei ollut varmasti sinun mielestäsi oikeassa uskossa koska Hänkin kävi "tapansa mukaan" synagogassa, siis hän oli tapauskovainen.

    "Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan" (Luuk. 4:16).

    Äänestä

  • mielenkiinnosta kysyisin kirjoitti:

    "Uskonnollisuus on erilaista kuin oikea, sydämmestä tuleva usko, jonka on saanut lahjaksi Jumalalta."

    Olen havainnut että aina kun esiinnytään oikein kovasti uskovaisena, sellaisena joka "on saanut Pyhän Hengen", "saanut uskon lahjan", "on uudestisyntynyt" tai muuta sellaista, "sydän" -sanan sijamuodot kirjoitetaan väärin.

    Onko uskovaisten keskuudessa ehkä jokin salainen sopimus siitä että väärin kirjoittaminen on oikean uskon merkki, vai mistä oikein on kyse?

    Kyse on ilmeisimmin yksinkertaisuudesta tai sivistymättömyydestä.

    Äänestä

  • tapauskova kirjoitti:

    Jeesuskaan ei ollut varmasti sinun mielestäsi oikeassa uskossa koska Hänkin kävi "tapansa mukaan" synagogassa, siis hän oli tapauskovainen.

    "Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan" (Luuk. 4:16).

    Jos olet lukenut Raamattua, Jeesus opetti ihmisiä ulkona, eikä siihen aikaan ollut kirkkoja. Hän halusi sinne missä Hänen Isänsä oli, Jumalanhuoneelle.

    Äänestä

En ole itse tuollaisesta ilkeästä kyräilypaikasta, mutta olen käynyt kolmessa helluntaiseurakunnassa, eikä siellä ole tuollaista, vaan niissä on itselläni ollut hyvä olla. Helluntaiseurakunta on maanläheinen, karismaattinen seurakunta, johon kastetaan aikuisena, ei vauvana.
HElluntaiseurakuntani on minulle kodinkaltainen hyvä paikka, josta en aina edes raaskisi lähteä pois. On kivoja ihmisiä, nuoria ja vanhoja. Kannattaisi tutustua muihinkin helluntaiseurakuntiin, jos olet kokenut sen huonoksi paikaksi missä itse olet käynyt. Jokaisessa paikassa on eri ihmisiä, eri papit, ja Jeesus on uskovaisille se kaikkein rakkain, jota uskoon tullut haluaa seurata ja oppia elämään oikein. Jeesus ei ollut aggressiivinen ihminen, vaan rauhallinen, rakastava ja lempeä, josta on viisainta ottaa esimerkkiä.

Äänestä
  • Kirjoitit: "Jeesus ei ollut aggressiivinen ihminen, vaan rauhallinen, rakastava ja lempeä, josta on viisainta ottaa esimerkkiä."

    Tyypillistä puhetta sellaiselta ihmiseltä joka ei ole lukenut Raamattuaan itsenäisesti vaan antanut muiden selittää sitä. Näin tapahtuu aina tuntemissani helluntaiseurakunnissa.

    Lue myös se raamatunkohta jossa Jeesus riehuu temppelissä ruoska kädessä ja kaataa rahanvaihtajien pöytiä.

    Rehellinen ihminen ei viihdy helluntaiseurakunnissa.

    Äänestä

Myös kirkossa olisi ihan hyvä käydä jos sinun lähelläsi oleva helluntaiseurakunta on noin ahdasmielinen paikka.
Itse olen helluntaiseurakuntalainen, olen ollut jo monta vuotta, ja menen sinne Jumalan takia, kuuntelemaan saarnaa, en ihmisten takia, mutta silti olen niiden kanssa kuitenkin jonkunverran tullut tutustuneeksi. Luonteeltani en ole se kaikkein sosiaalisin, ja nämä ihmiset ovat saaneet minua "pyydystää" ennenkuin tutustuin heihin.
Tiedän että on paljon helluntaiseurakuntia, joissa käy erilaisia ihmisiä, ja sinulla on jostain syystä sattunut sellainen ahdasmielisten ihmisten seurakunta? Itse olen käynyt ja kuulunut kahteen, ja nämä paikat ovat olleet hyviä ja niissä käyvät ihmiset ystävällisiä ja hyvin käyttäytyviä. Olen ollut tyytyväinen tähän asti.
Olen myös käynyt sillointällöin tavallisessakin kirkossa, ja suosittelen taas sinulle sitä samaa! Jos se vaikka olisi kuitenkin sitten se sinulle mukavampi paikka? Onhan sielläkin yleensä kirkkokahvit ja pullat kokouksen lopussa. Se on sama uskonto, sama Jumala ja sama Jeesus! Rukouspiirejä unohtamatta, niissä olisi hyvä käydä. Tärkeintähän on rukoilla sinne Jeesuksen suuntaan, ja ihmiset ovat toisarvoinen asia. Kesällä on myös herätyskokouksiakin, niistä kerrotaan kirkkolehdissä.

Äänestä
  • Mäkin olin helluntaiseurakuntalainen ja kerrompa vähän siellä olemisestani. Tulin tuhlaajatyttärenä seurakuntaan uudistuneena luopion teiltä jolla olin ollut lähes kaksikymmentä vuotta. Anteeksiantamuksen kokeneena aloin käymään kokouksissa. Mutta mikä olikaan vastaanotto. kuukausien ajan sain kuulla nuhtelua synnistäni vaikka olin jo tehnyt parannuksen. Syntiäni reposteltiin saarnoissa ilkeästi vihjaillen ja aina oli jonkinlainen piikki puhujalla minulle heitettävänä. Monet kotimatkat itkin pahoilla mielin. Oli myös niitä jotka puolustivat mua, sanoivat ettei saa kivittää mutta nuo "täydelliset" vaan oikein uhkuivat vihaa mua kohtaan. Uskomatonta, ajattelin. Juuri Jeesus on sanonut; "se joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven". Luulin että Fariseukset ovat joitain seurakunnan ulkopuolella olevia mutta heitähän on seurakunnassa. Masennuin pahoin, elämäni ei muutenkaan ole ollut helppoa, mutta nyt se tuli moninverroin vaikeammaksi. En voinut muuta kuin erota, enkä todellakaan aio enää liittyä mihinkään uskonyhteisöön.haluan säilyttää mielenterveyteni. rakastan Jeesusta. Hän on hyvä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskonto... kirjoitti:

kyräilyä, toisista takana puhumista, ikään kuin pelastuminen ja taivaaseen pääsy olisi omista tunteista ja itsestä kiinni. Helluntalaisuus, ei kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu