Jos on pahoinpidelty, mutta antanut tekijälle anteeksi.. eikä koe olevansa vahingonkorvauksen tarpeessa, niin eikö silti ole väärin jättää asia käsittelemättä loppuun?
Mitä jos muutkin antaisivat vain pahoinpitelijöille anteeksi ilman vastoinkäymisiä? Tapahtuisi vain enemmän vastaavanlaisia.
Eikö pitäisi kantaa vastuuta tälläisestä asiasta, ottaa asia puheeksi pahoinpitelijän kanssa ja pyytää korvausta ja jos ei päästä yksimielisyyteen, oikeusteitse sitten.
Jos ei tarvitse sillä kertaa oikeuteen mennä, niin ainakin varoittaa että ensi kerralla menee asia oikeuteen, jos vastaavaa tapahtuu.
Vaikkei olisi kovin katkera tai surullinen tapahtuneesta, niin eikö oikeudenmukaisuus ja toimiva yhteiskunta ole sen verran tärkeä, ettei tälläistä asiaa tulisi painaa koskaan villaisella?
Mitä jos muutkin antaisivat vain pahoinpitelijöille anteeksi ilman vastoinkäymisiä? Tapahtuisi vain enemmän vastaavanlaisia.
Eikö pitäisi kantaa vastuuta tälläisestä asiasta, ottaa asia puheeksi pahoinpitelijän kanssa ja pyytää korvausta ja jos ei päästä yksimielisyyteen, oikeusteitse sitten.
Jos ei tarvitse sillä kertaa oikeuteen mennä, niin ainakin varoittaa että ensi kerralla menee asia oikeuteen, jos vastaavaa tapahtuu.
Vaikkei olisi kovin katkera tai surullinen tapahtuneesta, niin eikö oikeudenmukaisuus ja toimiva yhteiskunta ole sen verran tärkeä, ettei tälläistä asiaa tulisi painaa koskaan villaisella?
Vastaukset 1
Vanhimmat
pitelijät on "varattomia", niin ettei muuta vaihtoehtoa ole, vaikka oikeuteen meniskin ja tuomio tulis niin muutaman vuoden päästä saisit postissa käydä LUNASTAMASSA kirjeen oikeuden pöytäkirjoista joissa tekijä todettaisiin varattomaksi.(vai onko laki muuttunut oikeudenmukiasemmaksi???)
Mutta ehdottomasti täytyy pitää puolensa, vaikka viedä oikeuteen, jos jumalaton saa armon, ei hän opi vanhurskautta vaan voi jopa tappaa jonkun. Sakot taitaa sentään joutua maksamaan.
On myös kohtuullista vaatia että vahingot korvataan, voihan pahoinpitelystä tulla kuluja uhrille, hänen työnantajalleen ja jäädä pysyviä vammojakin.