Ylanderin levyt

Opetelkaa lukemaan niitä tilstoja ja etenkin kuvauksia. Tuolla alla oli kina siitä mitä esimerikiksi Katri Ylanderin levyt ovat myyneet. Äkt:n mukaan asia on hyvin selvä:

Katri Ylander 19 378 2006 Kultalevy
Kaikki nämä sanat 24 068 2007 Kultalevy

Eikä Wikipedia ristiriidassa kakkoslevyn suhteen. Levy julkaistiin 31.10.2007 ja: "Albumi oli myynyt vuoden 2007 loppuun mennessä kultalevyrajan ylittävät yli 17 000 kappaletta." ÄKT:n määrästä puuttuvat se möi alkuvuodesta 2008, mikä on luonnollista, sillä "Tammikuussa 2008 julkaistiin video kappaleeseen "Sirkus", joka oli Kolmistaan -elokuvan tunnusmusiikki."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaikki_nämä_sanat

Tieto ykköslevyn n. 25000 tuhannen myynnistä taas perustuu viitteen mukaan Katrin omien MySpace sivujen ilmoittamaan "noin" määrään. Tässä taitaa kyseesä olla tukkumyynti, siis kauppojen ostama. ÄKT:n luvut ovat aina todellinen myynti.

Jälkimmäinen levy myi paremmin, vaikka listasijoitus oli huonmpi, mutta tuli joulumarkkinoille, jolloin kilpailu ja mynti on kovinta.
3392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jos aina idolien myyntilukuja vertaillessa ilmoitettaisiin se todellinen myyntimäärä (ei tukkumyyntiä) jos se kerran jossain on tiedossa. Että olisi olemassa aina sama "virallinen" tieto.

Ei tarvitsisi arvailla ja kinastella.

Mutta onnea Katrille. Siis siitä että toinen levy myi enemmän. Se on Idols-tähdille harvinaista.
Ensilevyn myyntilukujen perusteella voi todeta että kakkoskausi oli todella aika laimea. Vaikkei 19 000 huono lukema ole...

Äänestä
  • tukkumyynti,ei ainoastaan idols-tyyppien kohdalla.niin se menee.

    Äänestä

on silti pakko olla virhe.

Koska se ilmoittaa Katrin ensilevyn kohdalla vain vuoden 2006 myyntiluvut, eli tuon 19 378 kappaletta.

Kuitenkin virallisen albumilistan arkiston tietojen mukaan Katrin ensimmäistä levä myytiin myös vuoden 2007 puolella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tilastoneroille kirjoitti:

Opetelkaa lukemaan niitä tilstoja ja etenkin kuvauksia. Tuolla alla oli kina siitä mitä esimerikiksi Katri Ylanderin levyt ovat myyneet. Äkt:n mukaan asia on hyvin selvä:

Katri Ylander 19 378 2006 Kultalevy
Kaikki nämä sanat 24 068 2007 Kultalevy

Eikä Wikipedia ristiriidassa kakkoslevyn suhteen. Levy julkaistiin 31.10.2007 ja: "Albumi oli myynyt vuoden 2007 loppuun mennessä kultalevyrajan ylittävät yli 17 000 kappaletta." ÄKT:n määrästä puuttuvat se möi alkuvuodesta 2008, mikä on luonnollista, sillä "Tammikuussa 2008 julkaistiin video kappaleeseen "Sirkus", joka oli Kolmistaan -elokuvan tunnusmusiikki."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaikki_nämä_sanat

Tieto ykköslevyn n. 25000 tuhannen myynnistä taas perustuu viitteen mukaan Katrin omien MySpace sivujen ilmoittamaan "noin" määrään. Tässä taitaa kyseesä olla tukkumyynti, siis kauppojen ostama. ÄKT:n luvut ovat aina todellinen myynti.

Jälkimmäinen levy myi paremmin, vaikka listasijoitus oli huonmpi, mutta tuli joulumarkkinoille, jolloin kilpailu ja mynti on kovinta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu