Näin unta, että olin juuri synnyttänyt tyttövauvan, joka osasi samantien puhua. Se oli sylissäni ja tapitti "isomman lapsen silmillä" suoraan silmiini ja kertaili hieman näsäviisaan oloisesti, mutta ihan hyväntahtoisesti kaikkea mitä oli kuullut minun raskausaikana puhuvan :)Itseäni lähinnä huvitti tilanne.
Lapsia ei ole, mutta biologinen kello kyllä tikittää, tosin mitään paniikkifiilistä ei ole.
Lapsia ei ole, mutta biologinen kello kyllä tikittää, tosin mitään paniikkifiilistä ei ole.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Uskon, että ihmisessä on vähintään "kaksi" ihmistä..
Sisällä asuva lapsi, lapsi joka kuulee kaiken, näkee kaiken ja on ne kaikki. Lapsi joka ikään kuin säätelee muistia ja tietyistä ärsykkeistä laittaa meidät toimimaan tiettyjen pienien asioiden varassa.
esim. Tutustun johon kuhun, joka on mielestäni ihana persoona ja rakastun tähän,
aikaa kuluu ja unohdan koko ihmisen
mutta lapsi ei unohda
ja sitten tapaan jonkun, joka muistuttaa häntä, en siltikään muista häntä, mutta pidän ihmistä rakastettavana jo ennen, kuin edes puhun hänen kanssaan = pidän hänestä
ja ulospäin näkyvä aikuinen, joka toimii lapsen mielen mukaan, eikä oikein välttämättä tiedä miksi milloinkin toimii tietyllä tavalla tai sanoo tiettyjä asioita.
Minusta näyttäisi siltä (unesi perusteella), että sinulla on nyt hyvä ja rauhallinen elämäntilanne ja sisäinen lapsesi voi hyvin ja päätti käydä unessasi piipahtamassa, muistuttamassa
se on sellainen veijari
ja kun mielessäsi olet vielä ajatellut lapsen hankkimista, niin miksipäs ei sitten käyttäisi niitä kulisseja.
Saattoihan lapsi vihjatakin jotakin ;)
.. mutta sellaista voisi olla turhan rohkeaa väittää, joten en sanonut sitä.