Sukulaisemme ?

Nyt kun on tutkittu ja todettu, että varislinnut ovat monissa asioissa aivan yhtä älykkäitä kuin simpanssit niin voikin kysyä, että ketkä ovat ns. sukulaisiamme. Miten evot perustelette, että nimenomaan simpanssit ovat?

Jospa lähimmät sukulaisemme ovatkin varikset? Ainakin kiihkeimpien fundamenalisti-evojen käyttäytymistä ja käytöstapoja seuraamalla voi melkein väistämättä tulla tähän johtopäätökseen.
931928
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

vai muuten leuhkaa ?

Laura Schlesiger on yhdysvaltalainen radioesiintyjä, joka jakaa
ohjeita ihmisille, jotka soittavat hänen ohjelmaansa. Taannoin hän
sanoi, että homoseksuaalisuus on iljetys viitaten 3. Mooseksen kirjaan
(3. Moos. 18:22) eikä sitä voi missään tapauksessa hyväksyä.
Seuraavassa avoin kirje, jonka Tri Laura sai eräältä kuulijaltaan:

Hyvä tohtori Laura,

Kiitos siitä, että teet niin paljon opettaaksesi ihmisille Jumalan
lakia.
Olen oppinut paljon ohjelmastasi, ja pyrkinyt myös jakamaan tietoni
niin monelle ihmiselle kuin mahdollista. Aina kun joku yrittää
puolustella homoseksuaalien elämäntapaa, yksinkertaisesti viittaan
3. Mooseksen kirjaan (3. Moos.
18.22), jossa selkeästi tuomitaan se iljetyksenä. Keskustelu loppuu
siihen. Tarvitsisin kuitenkin neuvoasi muutaman muun lain suhteen,
miten niitä pitäisi noudattaa.

a) Kun poltan alttarilla polttouhria, tiedän, että siitä syntyy
Herralle mieluisa tuoksuva tuliuhri. (3. Moos. 1:9). Ongelmana ovat
naapurit.
Heidän mielestään tuoksu ei ole mieluisa. Pitäisikö minun kirota
heidät?

b) Haluaisin myydä tyttäreni orjaksi, mikä 2. Mooseksen kirjassa
hyväksytään. (2. Moos. 21:7). Nykypäivänä, mikä mielestäsi olisi
sopiva hinta hänestä?

c) 3. Mooseksen kirjassa (3. Moos. 25:44) todellakin sanotaan, että
voin omistaa orjia, sekä mies- että naispuoleisia, sillä ehdolla,
että he ovat naapurikansojen edustajia. Eräs ystäväni on sitä
mieltä, että tämä pätee meksikolaisiin, mutta ei kanadalaisiin.
Voitko selventää? Miksi en saisi omistaa kanadalaisia?

d) Minulla on naapuri, joka jatkuvasti työskentelee sapattina.
2. Mooseksen kirja (2 Moos. 35:2) selkeästi määrää, että hänet olisi
surmattava. Onko minulla moraalinen velvollisuus tappaa hänet itse?

e) Eräs ystäväni on sitä mieltä, että vaikka simpukoiden syöminen on
iljetys (3. Moos. 11:10), se on kuitenkin vähemmän iljettävää kuin
homoseksuaalisuus. Olen eri mieltä. Voisitko selventää tämän asian?

f) 3. Mooseksen kirjan (3. Moos. 21:20) mukaan en saa lähestyä
Jumalan alttaria, jos minulla on näössä vikaa. Myönnän, että käytän
lukulaseja.
Pitääkö näköni olla virheetön, vai voiko tätä jotenkin kiertää?

g) Useimmat miespuoleiset ystäväni antavat leikata hiuksensa, mukaan
lukien myös ohimolta, vaikka tämä on ehdottomasti kielletty 3.
Mooseksen kirjassa (3. Moos. 19:27). Kuinka heidän tulisi kuolla?

h) Olen oppinut 3. Mooseksen kirjasta (3. Moos. 11:6-8) että
kuolleen sian koskettaminen tekee minusta saastaisen. Voinko
kuitenkin pelata amerikkalaista jalkapalloa, jos käytän käsineitä?

i) Sedälläni on maatila. Hän rikkoo 3. Mooseksen kirjan lakia (3.
Moos.
19:19) kylvämällä samaan peltoon kahta eri siementä. Samoin hänen
vaimonsa rikkoo käyttämällä vaatteita, joiden valmistuksessa on
käytetty kahdenlaista kuitua (puuvilla-polyester -sekoitetta). Hän
myös kiroilee paljon.
Onko todellakin tarpeellista nähdä vaiva kutsua koko kaupungin väki
kivittämään heitä? (3. Moos. 24:10-16). Emmekö voisi vain polttaa
heidät perhepiirissä niin kuin teemme ihmisille, jotka makaavat
puolisonsa perheenjäsenten kanssa? (3. Moos. 20:14)

Tiedän, että olet tutkinut näitä asioita laajasti, joten olen varma,
että voit auttaa. Kiitos taas kerran, että muistutit meitä siitä,
että Jumalan sana on ikuinen ja muuttumaton.
Uskollinen kuulijasi ja palvova ihailijasi.

Äänestä
  • Raamattu-palsta. Keskustellaan luomisesta.

    Äänestä

  • tämä ei ole kirjoitti:

    Raamattu-palsta. Keskustellaan luomisesta.

    Eikös tuo luomisjuttu liittynytkään Raamattuun mitenkään?

    Äänestä

  • M00535 kirjoitti:

    Eikös tuo luomisjuttu liittynytkään Raamattuun mitenkään?

    on tapahtunut tosiasia vaikka kaikki Raamatut maailmasta poltettaisiin eikä kukaan tietäisi Raamatuista mitään.

    Äänestä

  • sillä luominen kirjoitti:

    on tapahtunut tosiasia vaikka kaikki Raamatut maailmasta poltettaisiin eikä kukaan tietäisi Raamatuista mitään.

    Jos Raamattuja ei olisi, me emme tietäisi siitä mitään, et Sinäkään - siitä kun ei ole mitään todisteita. Ainoa luomisen puolesta puhuva asia on Raamattu (ynnä muut uskonnolliset maailmansyntyselitykset).

    Äänestä

  • erggi kirjoitti:

    Erggi nyt ei taaskaan tajunnut asian ydintä. Katsos totuus ei pala tulessakaan.

    Ilman Darwinin vilkasta mielikuvitusta ei olisi koko evosatua ikinä keksitty.

    Äänestä

  • satusetäknows kirjoitti:

    Tajusin asian ytimen siten, että uskot asiaan, josta ei ole muita todisteita kuin teksti Raamatussa, missä on aika paljon vertauskuvallista kerrontaa. Olenko väärässä?

    Tietosi evoluutioteorian historiasta ovat hiukan vajaat, koska opinkappaleisiisi ei varmaankaan kuulu ottaa evoluutioteoriasta je sen historiasta selvää. Evoluutiosta oli käsityksiä ja arveluja jo antiikin Kreikassa. Darwinilla oli myös aikalaisia, jotka olivat havainneet evoluution luonnossa, Darwinista riippumatta.

    Hihu ei ole varmaankaan koskaan kuullut Alfred Russel Wallacesta?

    Jos Darwin olisi myöhästynyt vuodellakin teoriansa julkaisemisessa, "keskustelisimme" nyt Wallacen teorioista.

    Äänestä

  • erggi kirjoitti:

    Tajusin asian ytimen siten, että uskot asiaan, josta ei ole muita todisteita kuin teksti Raamatussa, missä on aika paljon vertauskuvallista kerrontaa. Olenko väärässä?

    Tietosi evoluutioteorian historiasta ovat hiukan vajaat, koska opinkappaleisiisi ei varmaankaan kuulu ottaa evoluutioteoriasta je sen historiasta selvää. Evoluutiosta oli käsityksiä ja arveluja jo antiikin Kreikassa. Darwinilla oli myös aikalaisia, jotka olivat havainneet evoluution luonnossa, Darwinista riippumatta.

    ...kelpaisko todisteet vedenpaisumuksesta.....http://www.netikka.net/mpeltonen/mammutit.htm

    Äänestä

  • satusetäknows kirjoitti:

    ...kelpaisko todisteet vedenpaisumuksesta.....http://www.netikka.net/mpeltonen/mammutit.htm

    Mistä lähtien jonkun kuolaavan uskonsoturin blogisivut ovat olleet mitään todisteita mistään?

    Kyllä noiden mammuttien kuolemaan ja säilymiseen on löydetty ihan "luonnollisiakin" selityksiä, jossain tuolla aikaisemmissa jutuissa näissä ketjuissa niistä on keskusteltu. En ehdi nyt etsimään niitä juttuja, mutta tuolta aikasemmista jutuista löytyy myös uskoasi vastaan olevia todisteita, samoin googlettamalla. Löydät, jos haluat.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Ottiko koville? Hah!!! Tieto lisää tuskaa!

    Kuolaavat hihhulit eivät ota "koville". Naurattavat lähinnä.

    Äänestä

  • erggi kirjoitti:

    Kyllä noiden mammuttien kuolemaan ja säilymiseen on löydetty ihan "luonnollisiakin" selityksiä, jossain tuolla aikaisemmissa jutuissa näissä ketjuissa niistä on keskusteltu. En ehdi nyt etsimään niitä juttuja, mutta tuolta aikasemmista jutuista löytyy myös uskoasi vastaan olevia todisteita, samoin googlettamalla. Löydät, jos haluat.

    Jos oikein tarkkaan luit, niin linkkini kertoi näistä mammuttien hautaismaista jotka ovat todellisia ja sopivat ällistyttävän hyvin vaikkapa todisteeksi myös vedenpaisumuksesta, sitä ei voi kukaan kiistää, ei edes tuon artikkelin kirjoittaja joka sepustaa ihan omia tulkintojaan.

    En kuitenkaan minäkään ehdottomasyi väitä ne ovat todisteita vedenpaisumuksesta, ne voivat olla sitä tai sitten ei. Kukaan ei voi varmuudella sanoa näköjään.

    "En kuitenkaan minäkään ehdottomasyi väitä ne ovat todisteita vedenpaisumuksesta, ne voivat olla sitä tai sitten ei. Kukaan ei voi varmuudella sanoa näköjään."

    Eli siis ne eivät ole todisteita vedenpaisumuksesta. Eivätkä ne muuten ole sitä, vaikka Sinä niin väittäisit.

    Siperian ikirouta-mammuttihautausmaat voivat olla todisteita vedenpaisumuksesta, sitä ei voi kukaan kiistää, ei erggikään.

    Tietenkin kaikki evolausunnot noista vastaavista hautausmaista kautta maailman ovat sellaisia että niiden täytymällä täytyy sulkea vedenpaisumuksen mahdollisuus pois, mutta olehan ihan rehellinen itsellesi kun luet noita lausuntoja. Selvitä itsellesi että ovatko nuo selitykset ihan varmasti tosiasioisin perustuvia, vai ovatko jollain tapaa tahallisesti vääristeltyjä. Hyvin usein niistä voi havaita sen että ihan tottakaan ei puhuta.

    Onko joku geologi oikeasti sitä mieltä, että maapallon geologiassa olisi mitään viitteitä yhtään koskaan olleesta maapallon peittäneestä suurtulvasta? Missä yliopistossa tätä pidetään mahdollisena hypoteesina?

    Äänestä

  • Anteeksi että ajttelen kirjoitti:

    Onko joku geologi oikeasti sitä mieltä, että maapallon geologiassa olisi mitään viitteitä yhtään koskaan olleesta maapallon peittäneestä suurtulvasta? Missä yliopistossa tätä pidetään mahdollisena hypoteesina?

    Niinkuin sanoin, ihan joka ainoa yliopisto tietää todisteet, mutta tulkinta vaihtelee ihan sekopäisen älyttömästi, jase taas antaa ymmärtää, että vedenpaisumuskin on sitten voinut olla mahdollista.
    Esim. mistä luulet johtuvan että pohjois-skandinaviaa lukuunottamatta koko eurooppa ja siitä itään on tasaisen paksun tulvavesien tuoman sedimenttikerrostuman peitossa`? http://www.netikka.net/mpeltonen/mammutit.htm

    Toisekseen, joka yliopistossa missä on yksikin kretu, tai sinnepäin oleva, tämä hypoteesi vadenpaisumuksesta toki tiedetään. Kaikki sen tietävät, niin että älä yritä minulle jankuttaa noita evojen paikkansapitämättömiä mielihokemia.

    "Niinkuin sanoin, ihan joka ainoa yliopisto tietää todisteet, mutta tulkinta vaihtelee ihan sekopäisen älyttömästi, jase taas antaa ymmärtää, että vedenpaisumuskin on sitten voinut olla mahdollista."

    Vedit taas hatusta juttujasi, joille et löydä mitään perustetta. Vai pystytko kertomaan edes muutaman esimerkin yliopistojen "sekopäisen älyttömästi vaihtelevista tulkinnoista" jotka koskevat vaikkapa maapallon geologian viimeistä 100 miljoonaa vuotta? Löytyykö esimerkkejä?

    "Toisekseen, joka yliopistossa missä on yksikin kretu, tai sinnepäin oleva, tämä hypoteesi vadenpaisumuksesta toki tiedetään."

    Tieteessä "hypoteesi" ei ole synonyymi perusteettomalle villille arvaukselle tai uskonnolliselle myytille. Ei ole mitään edes alkeellisessa määrin tieteellistä hypoteesia vedenpaisumuksesta.

    Kaikki toki tuntevat pronssikaudelta periytyvän juutalaisen maailmansyntymyytin ja useat tiedemiehet tuntevat pääpiirteittäin tätä vanhemmat tarut, joiden osia on Raamattuun kopioitu.

    Jos koko maailman olisi peittänyt globaali tulva vain tuhansia vuosia sitten, niin siitä löytyisi niin valtavasti todisteita, että asiasta ei olisi tieteen piirissä mitään epäilystä.

    Olisitkohan mahdollisesti käyttänyt täällä aikaisemmin muuatta toista nimimerkkiä "viksumpi"? Heittelit muutaman sellaisen väittämän tuolla taannoin, että taisi olla aika vaihtaa taas nikkiä, vai mitä?

    Anyway, tervetuloa takaisin. Mitenkäs väikkäri jaksaa?

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    Miksi typerästi taas yrität väistellä????

    Ei muuten onnistu. Kysymys on nyt vedenpaisumuksesta, ei mistään 100 miljoonaa vuotta vanhoista asioista joista evotkaan ei tiedä yhtään mitään.

    Olet sitten varsinainen miljoonapelle. Mitä muuta evoluutioteoria on kuin typerä hypoteesi jolle ei ole voitu esittääa ainuttakaan kiistatonta todistetta. Enimmäkseen silkkoja todettuja valheita ja väärinesittämisiä. Kaikissa yliopistoisssa tämä tiedetään kristallinkirkkaasti.

    Ja toki vedenpaisumuksesta löytyy edelleen kiistattomia todisteita, mutta eihän evoille ole koskaan ole tosiasiat kelvanneet, ovat niin tottuneet elämään epätotuuksien keskellä koko elämänsä.

    Kun kerran olet ilmeisesti sitä mieltä että evoluutioteoria on totta, niin kerrohan yksi esimerkki sellaisesta todisteeesta evoluution puolesta, jota vastaan ei voi asiallisin argumentein väittää. Vain Yksi riittää, sillä jos se on totta ,niin se riittää.

    Ajattele, tarjoan sinulle elämäsi tilaisuutta, mutta olen satavarma että väistelet taas tapasi mukaan.

    Äänestä

  • erggi kirjoitti:

    Olisitkohan mahdollisesti käyttänyt täällä aikaisemmin muuatta toista nimimerkkiä "viksumpi"? Heittelit muutaman sellaisen väittämän tuolla taannoin, että taisi olla aika vaihtaa taas nikkiä, vai mitä?

    Anyway, tervetuloa takaisin. Mitenkäs väikkäri jaksaa?

    Kuka nyt ei viksumpaa tuntisi, mutta kuka tai mikä on väikkäri?

    Mikä oli tuo väittämä jonka vuoksi "minä" nikkiä vaihdoin?

    Äänestä

  • satusetäknows kirjoitti:

    Kuka nyt ei viksumpaa tuntisi, mutta kuka tai mikä on väikkäri?

    Mikä oli tuo väittämä jonka vuoksi "minä" nikkiä vaihdoin?

    Viksumpi pollliisi kuvittelee, että patologinen valehteleminen menee helpommin läpi uudella nikillä...

    Äänestä

  • satusetäknows kirjoitti:

    Kuka nyt ei viksumpaa tuntisi, mutta kuka tai mikä on väikkäri?

    Mikä oli tuo väittämä jonka vuoksi "minä" nikkiä vaihdoin?

    Akateemisissa piireissä väitöskirja voidaan lyhentää tolleen hauskasti "väikkäriksi".

    Vaihdoit nikkiä mm. sen takia, että lupailit liikoja hirvilehmän ja väikkärin suhteen. Mutta ei se mitään, ei ollut ensimmäinen eikä varmaan viimeinenkään kerta.

    Äänestä

Sukulaisuus niin yksilöiden kuin lajienkin kesken selviää geeneistä. Simpanssit ovat ihmisen lähimmät sukulaiset.

Jos tarkastellaan koko elokehää, niin ovat varislinnutkin suhteellisen läheisiä sukulaisia ihmiselle. Kuulummehan molemmat eläinkunnan (Animalia) selkäjänteisten (Chordata) pääjaksoon ja selkärankaisten (Vertebrata) alajaksoon. Yli 99% lajeista jää tämän yhteisen sukulinjan ulkopuolelle.

Äänestä
  • Ei geenien toimintaa tunneta vielä kovin tarkkaan, että niistä nähtäisiin sukulaisuus.

    Äänestä

  • neuvo kirjoitti:

    Ei geenien toimintaa tunneta vielä kovin tarkkaan, että niistä nähtäisiin sukulaisuus.

    Se, että te hihut ette tiedä, ettekä ymmärrä yhtään mitään geenien toiminnasta, ei tarkoita sitä, etteikö teidän kulttinne ulkopuolella asioita ei tunnettaisi.

    Äänestä

  • Mistä sitten johtuu että koirakin on älykkäämpi ja kesympi kuin selkeä villieläin simpanssi?

    Ja miten evoluutio selittää sen että tuoreen vastakaadetun männyn pihka tuoksuu niin mahtavan hyvältäa ja miksi, mihin se johtaa? Kai siilä jokin tarkoitus täytyy olla?

    Ja mistä omenapuu keksi sen että tuotanpa sata kiloa omenoita. Ei kai älytön puu mieti jälkikasvunsa varmistamista?

    Äänestä

  • satusetäknows kirjoitti:

    Mistä sitten johtuu että koirakin on älykkäämpi ja kesympi kuin selkeä villieläin simpanssi?

    Ja miten evoluutio selittää sen että tuoreen vastakaadetun männyn pihka tuoksuu niin mahtavan hyvältäa ja miksi, mihin se johtaa? Kai siilä jokin tarkoitus täytyy olla?

    Ja mistä omenapuu keksi sen että tuotanpa sata kiloa omenoita. Ei kai älytön puu mieti jälkikasvunsa varmistamista?

    "Mistä sitten johtuu että koirakin on älykkäämpi ja kesympi kuin selkeä villieläin simpanssi?"

    Mitä tällä on tekemistä minkään kanssa? Kotieläimet on kesyjä? Ymmärrätkö mitä tarkoittaa eläimistä puhuttaessa määreet "villi" ja "kesy"?

    "Ja miten evoluutio selittää sen että tuoreen vastakaadetun männyn pihka tuoksuu niin mahtavan hyvältäa ja miksi, mihin se johtaa? Kai siilä jokin tarkoitus täytyy olla?"

    Pihkalla on tarkoitus. Se estää sieni- ja bakteeri-infektioita, jos puun kaarna vahingoittuu. Sen tuoksu on väistämätön seuraus sen koostumuksesta.

    "Ja mistä omenapuu keksi sen että tuotanpa sata kiloa omenoita. Ei kai älytön puu mieti jälkikasvunsa varmistamista?"

    Hieno kysymys. Ihanko itse keksit vai auttoiko Raamattupiirin vetäjä?

    Äänestä

  • neuvo kirjoitti:

    Ei geenien toimintaa tunneta vielä kovin tarkkaan, että niistä nähtäisiin sukulaisuus.

    "Ei geenien toimintaa tunneta vielä kovin tarkkaan, että niistä nähtäisiin sukulaisuus."

    Sukulaisuus näkyykin parhaiten niistä geeneistä jotka eivät toimi, koska niiden samankaltaisuudelle ei voi olla mitään muuta loogista selitystä kuin se, että ne on peritty yhteiseltä kantamuodolta. Vaikkapa ihmisen rikkimennyt hemoglobiinigeenin kopio, ERV:t, rikkoutunut geeni C-vitamiinin syntetisointiketjussa jne.

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    "Mistä sitten johtuu että koirakin on älykkäämpi ja kesympi kuin selkeä villieläin simpanssi?"

    Mitä tällä on tekemistä minkään kanssa? Kotieläimet on kesyjä? Ymmärrätkö mitä tarkoittaa eläimistä puhuttaessa määreet "villi" ja "kesy"?

    "Ja miten evoluutio selittää sen että tuoreen vastakaadetun männyn pihka tuoksuu niin mahtavan hyvältäa ja miksi, mihin se johtaa? Kai siilä jokin tarkoitus täytyy olla?"

    Pihkalla on tarkoitus. Se estää sieni- ja bakteeri-infektioita, jos puun kaarna vahingoittuu. Sen tuoksu on väistämätön seuraus sen koostumuksesta.

    "Ja mistä omenapuu keksi sen että tuotanpa sata kiloa omenoita. Ei kai älytön puu mieti jälkikasvunsa varmistamista?"

    Hieno kysymys. Ihanko itse keksit vai auttoiko Raamattupiirin vetäjä?

    Miksi on olemassa kotieläin ja villieläin ja kesy ja villi? Mietipäs sitä? Kaikki ovat kuitenkin villejä.

    Onko ihminenkin siis villieläin vaiko kesy jos meidän sukulaiset ovat villieläimiä ja mekin ollaan vain apinoita?

    Äänestä

  • kiemurtelet? kirjoitti:

    Miksi on olemassa kotieläin ja villieläin ja kesy ja villi? Mietipäs sitä? Kaikki ovat kuitenkin villejä.

    Onko ihminenkin siis villieläin vaiko kesy jos meidän sukulaiset ovat villieläimiä ja mekin ollaan vain apinoita?

    "Miksi on olemassa kotieläin ja villieläin ja kesy ja villi? Mietipäs sitä? Kaikki ovat kuitenkin villejä."

    Jos tarkoitat "eläimillä" eläinlajeja, niin eihän lajit ole (toisin kuin Raamatussa annetaan ymmärtää) villejä tai kesyjä. Kyse on siitä, että eläimet jotka kasvavat ihmisten kanssa tottuvat ihmiseen ja niitä me kutsumme kesyiksi.

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    "Mistä sitten johtuu että koirakin on älykkäämpi ja kesympi kuin selkeä villieläin simpanssi?"

    Mitä tällä on tekemistä minkään kanssa? Kotieläimet on kesyjä? Ymmärrätkö mitä tarkoittaa eläimistä puhuttaessa määreet "villi" ja "kesy"?

    "Ja miten evoluutio selittää sen että tuoreen vastakaadetun männyn pihka tuoksuu niin mahtavan hyvältäa ja miksi, mihin se johtaa? Kai siilä jokin tarkoitus täytyy olla?"

    Pihkalla on tarkoitus. Se estää sieni- ja bakteeri-infektioita, jos puun kaarna vahingoittuu. Sen tuoksu on väistämätön seuraus sen koostumuksesta.

    "Ja mistä omenapuu keksi sen että tuotanpa sata kiloa omenoita. Ei kai älytön puu mieti jälkikasvunsa varmistamista?"

    Hieno kysymys. Ihanko itse keksit vai auttoiko Raamattupiirin vetäjä?

    Miksi tyhmä yritit vastata jos et kerran osaa. Etkä edes ymmärtänyt kysymystä pihkasta. Miksi sen tuoksu on niin taivaallisen hyvä? Onko sillä jokin evolutiivinen tarkoitus? Vai tuoksuuko se vain tuottaakseen minulle hyvää mieltä? Vai ihanko sattumalta se toksuu niin hyvältä ihmisestä?

    Ja omenoista puheenollen, miksi kaikki hedelmä, ja viljakasvit tekevän saman, miksi ne ovat niin tajuttoman tuottoisia ja hyvänmakuisia että ruokkivat niin monia? Luulisi että kaikki kasvit koittaisivat tuottaa pahanmakuisia siemeniä, että saisivat olla rauhassa. Varsinkin viljaa syövät eläimet syövät sieminet niin että ne tuhoutuvat.

    Ja onko niin että vain raamattupiiriläiset osaavat tehdä evoluution perusteita järkyttäviä kysymyksiä joihin kukaan evolutionisti ei osaa vastata? Minun viimeinen kosketukseni raamattupiiriin oli seurakunnan poikakerho missä kuunneltiin kammottavia kummitustarinoita nauhalta.

    En muuten olisi arvannut että kysymykseni olisi ollut oikeasti vaikea. Kunhan löpisin joutessani.

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    "Miksi on olemassa kotieläin ja villieläin ja kesy ja villi? Mietipäs sitä? Kaikki ovat kuitenkin villejä."

    Jos tarkoitat "eläimillä" eläinlajeja, niin eihän lajit ole (toisin kuin Raamatussa annetaan ymmärtää) villejä tai kesyjä. Kyse on siitä, että eläimet jotka kasvavat ihmisten kanssa tottuvat ihmiseen ja niitä me kutsumme kesyiksi.

    Älä hölise tyhjiä, Simpanssi, tai muut apinat toki kesytettäisiin tekemään ihmisten töitä, jos ne vain jotenkin kesyyntyisivät. Näin olisi takuuvarmasti tehty ajat sitten.
    Totuus on että villieläinten ja kesyyntyvien kesken on ammottava kuilu. Eikä se selity sillä että niitä vähitellen on jalostettu kesymmiksi.

    Jotkut kanit esimerkiksi ovat näennäisesti taipuvaisempia tottumaan ihmiseen, mutta ei niistä ikinä tule kissan tai koiran kaltaista.

    Simpanssi voi nuorena vaikuttaa kesyltä, jos se on ihmisen luona kasvanut, mutta täysikasvuisena sama simpanssi on arvaamaton ja vaarallinen, eikä sitäpaitsi opi sisä- eikä ulkosiistiksi.

    Jos ihminen ja simpanssi olisivat samaa sukua, niin todennäköisesti teillä olisi aika sotku sekä sisällä että ulkona. Usko pois. Tämä lienee nyt selvä vai mitä?

    Äänestä

  • satusetäknows kirjoitti:

    Miksi tyhmä yritit vastata jos et kerran osaa. Etkä edes ymmärtänyt kysymystä pihkasta. Miksi sen tuoksu on niin taivaallisen hyvä? Onko sillä jokin evolutiivinen tarkoitus? Vai tuoksuuko se vain tuottaakseen minulle hyvää mieltä? Vai ihanko sattumalta se toksuu niin hyvältä ihmisestä?

    Ja omenoista puheenollen, miksi kaikki hedelmä, ja viljakasvit tekevän saman, miksi ne ovat niin tajuttoman tuottoisia ja hyvänmakuisia että ruokkivat niin monia? Luulisi että kaikki kasvit koittaisivat tuottaa pahanmakuisia siemeniä, että saisivat olla rauhassa. Varsinkin viljaa syövät eläimet syövät sieminet niin että ne tuhoutuvat.

    Ja onko niin että vain raamattupiiriläiset osaavat tehdä evoluution perusteita järkyttäviä kysymyksiä joihin kukaan evolutionisti ei osaa vastata? Minun viimeinen kosketukseni raamattupiiriin oli seurakunnan poikakerho missä kuunneltiin kammottavia kummitustarinoita nauhalta.

    En muuten olisi arvannut että kysymykseni olisi ollut oikeasti vaikea. Kunhan löpisin joutessani.

    Taitaa olla taas "viksumpi" töissään. Niin sekavilta houruiset tarinat vaikuttavat...

    Mitenköhän vajakki kuvittelee pahanmakuisten hedelmien selviävän luonnonvalinnassa, erityisesti kun ottaa huomioon sen, että eläimet toimivat tehokkaina siementen levittäjinä.

    "Ja omenoista puheenollen, miksi kaikki hedelmä, ja viljakasvit tekevän saman, miksi ne ovat niin tajuttoman tuottoisia ja hyvänmakuisia että ruokkivat niin monia?"

    Useimmat niistä on jalostettu sellaiseksi. Mitä luulit? Alunperin hedelmän (tai marjan) idea on levittää siemeniä. Useat simenet eivät kunnolla idä elleivät ole kulkeneet suoliston läpi. Miten pihalla kretiini voi olla biologian perusteista?

    "Varsinkin viljaa syövät eläimet syövät sieminet niin että ne tuhoutuvat."

    Viljat ovat jalostettuja. Villien Heinien siemenet ovat huomattavasti pienemmät. Esimerkiksi suomalaisessa luonnossa varsin suuri osa heinäkasvin siemenistä säilyy syömiseltä.

    "Ja onko niin että vain raamattupiiriläiset osaavat tehdä evoluution perusteita järkyttäviä kysymyksiä..."

    Ai niinkuin sellaisia, että miksi makeaksi jalostetut omenat ovat makeita? Tämäntasoiset kysymykset ovat toki aika järkyttäviä mutta ei ne evoluution perusteita kylläkään järkytä.

    Apo nyt ei kuitenkaan selvästi onnistunut omaa viksuuttaan paljastamaan, Kerrohan mikä eläin rukiin siemeniä tehokkaasti levittää? Pullahiiri varmaan.

    Ruis on nyt valehtelevan vajakin mielestä "hedelmä"?

    Mielenkiintoista...

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    "Ja omenoista puheenollen, miksi kaikki hedelmä, ja viljakasvit tekevän saman, miksi ne ovat niin tajuttoman tuottoisia ja hyvänmakuisia että ruokkivat niin monia?"

    Useimmat niistä on jalostettu sellaiseksi. Mitä luulit? Alunperin hedelmän (tai marjan) idea on levittää siemeniä. Useat simenet eivät kunnolla idä elleivät ole kulkeneet suoliston läpi. Miten pihalla kretiini voi olla biologian perusteista?

    "Varsinkin viljaa syövät eläimet syövät sieminet niin että ne tuhoutuvat."

    Viljat ovat jalostettuja. Villien Heinien siemenet ovat huomattavasti pienemmät. Esimerkiksi suomalaisessa luonnossa varsin suuri osa heinäkasvin siemenistä säilyy syömiseltä.

    "Ja onko niin että vain raamattupiiriläiset osaavat tehdä evoluution perusteita järkyttäviä kysymyksiä..."

    Ai niinkuin sellaisia, että miksi makeaksi jalostetut omenat ovat makeita? Tämäntasoiset kysymykset ovat toki aika järkyttäviä mutta ei ne evoluution perusteita kylläkään järkytä.

    Niin, sitä vain ihmettelin että mistä omenapuu tietää että kantsii tuottaa makeita omppuja että jälkikasvu saa hyvän kasvualustan hirvenlannassa?

    Kuka sille omenapuulle viestii että tenavalla kävi hyvin, joten paas vaan lisää makeutta omppuihin niin seuraavalla sukupolvella käy vieläparemmin? Ajatteleeko omenapuu jälkikasvunsa etuja?

    Kuvittelisin että älyttömälle puulle on yks hailee että tuottaako se sitä ensimmäistäkään omenaa.

    Ja miksi ylipäätään minkään sattumalta alkuliemessä salamaiskusta sätkyn saanut älytön limakasa sai ylipäätään ajatuksen lisääntyä?
    Mikä oli se pakko, mikä tähän ajoi?

    Ja miksi tämä lisääntymisvimma tuli kaikelle elolliselle, bakteereille, kasveille, hyönteisille, eläimille , jne.?

    Eikö loogisemmalta tuntuisi ajatus että älyä vailla oleva limanuljaska olisi mieluummin tehnyt sen johtopäätöksen että mitäpäs virkaa minulla tässä on, kuolempa pois.

    Kuinka paljon näitä poiskuolleita limakasoja oli näihin lisääntymään innostuneiden ohella? Onko kukaan laskenut, luulisi evojen tietävän,kun tietävät kerran kaikesta kaiken.

    Valehteleva vajakki ei ole ilmeisesti koskaan kuullut kasvijalostuksesta joka on erikoistunut sovellus luonnonvalinnasta?

    Olisikohan hirvinautalanta parempi kasvualusta?

    "Niin, sitä vain ihmettelin että mistä omenapuu tietää että kantsii tuottaa makeita omppuja että jälkikasvu saa hyvän kasvualustan hirvenlannassa?"

    Miksi omenapuun tarvitsee "tietää" yhtään mitään? Minkälaisessa todellisuudessa oikein elät, kun saat päähäsi tällaisia kysymyksiä puiden älykkyydestä tai älyttömyydestä?

    Omenat on terveellisiä. Siitä voimme kai olla yhtä mieltä. Niissä on kuitua ja tunnettu lääkärien toistelema totuushan on, että tieto lisää tuskaa ja kuitu paskaa. Tästä on hyvä jatkaa.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Ruis on nyt valehtelevan vajakin mielestä "hedelmä"?

    Mielenkiintoista...

    Samalla kun kysyin hedelmistä, kysyin rukiista? Missäs se lukutaitosi taas saataisiin kohdalleen?

    Ja kerrohan kaikkiviisas että tietääkös se omenapuu että mitä makeammat omput, sitä paremmin ne oravalle maistuu? Kuka kertoi omenapuulle että tuotappa omppuja elukoitten syötäväksi niin saat paljon poikia?

    Ja kerrohan miksi älyttömän rukiin pitää pukata niin armottomasti siemeniä? Mitä se itse siitä hyötyy? Kerrohan tämä?

    Ja kerrohan miksi olet saanut itseäsi viksummista kompleksin?

    Ja sanohan sinä sitten että miksi se pihka tuoksuu niin taivaallisen hyvältä? Tuo toinen hömppä ei tiennyt. Kyllä kai sillä sillä joku tarkoitus on luonnonvalinnan kannalta katsoen? Onko tarkoitus että minä ihmisenä ihan vaan hajun vuoksi kaatelen mäntyjä metsästäni, ja että tämä johtaa siihen että pihapiiri avartuu maillani ja se johtaa siihen että koska ei viitsi autiota pihaa katsella, niin pukkaan sinne sitten kakaroita pihan täyteen, ja tällä tavalla luonnonvalinta toimii ihmisen hyväksi mäntyjä vastaan.

    Niin että mitä sinäkin hömppä metsiensuojelija turhaan sidot itsesi metsätyömaalla kettingillä puuhun kiinni, estät vain evoluutiota toteutumasta.

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    "Ja omenoista puheenollen, miksi kaikki hedelmä, ja viljakasvit tekevän saman, miksi ne ovat niin tajuttoman tuottoisia ja hyvänmakuisia että ruokkivat niin monia?"

    Useimmat niistä on jalostettu sellaiseksi. Mitä luulit? Alunperin hedelmän (tai marjan) idea on levittää siemeniä. Useat simenet eivät kunnolla idä elleivät ole kulkeneet suoliston läpi. Miten pihalla kretiini voi olla biologian perusteista?

    "Varsinkin viljaa syövät eläimet syövät sieminet niin että ne tuhoutuvat."

    Viljat ovat jalostettuja. Villien Heinien siemenet ovat huomattavasti pienemmät. Esimerkiksi suomalaisessa luonnossa varsin suuri osa heinäkasvin siemenistä säilyy syömiseltä.

    "Ja onko niin että vain raamattupiiriläiset osaavat tehdä evoluution perusteita järkyttäviä kysymyksiä..."

    Ai niinkuin sellaisia, että miksi makeaksi jalostetut omenat ovat makeita? Tämäntasoiset kysymykset ovat toki aika järkyttäviä mutta ei ne evoluution perusteita kylläkään järkytä.

    Totahan mä just kysyinkin että mistä se kasvi sai sen IDEAN että tuotanpas siemeniä?
    Johtuuko se ID:stä vai osaako se kasvi ajatella jollain tasolla?
    Onko rukiilla jossain varren silmussa älylokero, siemenessä se tuskin on koskapa se jättää tekijänsä? Ja mikä on se mekanismi joka saa hirven mahalaukun läpi kulkeneen siemenen tuumailemaan että tää olikin hyvä homma, rupeenpa lisääntymään tällä tavalla?

    Ja mitä höpiset pienistä hedelmistä, menehän brasilian viidakkoon, on niitä isojakin luonnossa olemassa.

    Etkä sitten osannut vastata siihe että mitä merkitystä evoluution kannalta on sillä että pihka tuoksuu niin maan perusteellisen hyvältä?

    Ja kävin tässä taas lentelemässä Norjassa lomareissulla pikku vesitasolla vuonojen sokkeloissa.
    En ole ikinä maailmassa nähnyt mitään niin sykähdyttävää, kuin ne maisemat, ja mieleen heräsi ajatus että miten evoluutio sai minut sellaisiin tuntemuksiin kehitettyä?

    Mitä minä hyödyin niistä maisemista evoluution kannalta katsoen, alkaako minulle nyt tietämättäni kasvaa hiljalleen siiven aihiot selkään, niin että pojillani tulee olemaan jo sitten hiukan ulkonevammat lapaluut ja silleen?

    Ja jos et tiedä vastauksia, niin sano sitten että "tämän tasoisiin kysymyksiin en edes viitsi vastata". Enkös ole ystävällinen kiroileviin evoihin verrattuna, kun valmistan itse sinulle pakotienkin valmiiksi tästä pinteestä.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Valehteleva vajakki ei ole ilmeisesti koskaan kuullut kasvijalostuksesta joka on erikoistunut sovellus luonnonvalinnasta?

    Olisikohan hirvinautalanta parempi kasvualusta?

    Miksi ollenkaan avasit suusi kun et kerran mitään mistään tiedä?????

    Anna nyt kunnon vastaus jos on kanttia!!!!

    Tai pötki pakoon kiroiluvana perässäsi, niinhän evoilla on tapana kun tulee ylivoimaisia kysymyksiä eteen!!!

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    "Niin, sitä vain ihmettelin että mistä omenapuu tietää että kantsii tuottaa makeita omppuja että jälkikasvu saa hyvän kasvualustan hirvenlannassa?"

    Miksi omenapuun tarvitsee "tietää" yhtään mitään? Minkälaisessa todellisuudessa oikein elät, kun saat päähäsi tällaisia kysymyksiä puiden älykkyydestä tai älyttömyydestä?

    Omenat on terveellisiä. Siitä voimme kai olla yhtä mieltä. Niissä on kuitua ja tunnettu lääkärien toistelema totuushan on, että tieto lisää tuskaa ja kuitu paskaa. Tästä on hyvä jatkaa.

    Älä teeskentele tyhmemempää kuin olet. Vastaa suoraan. Eikö ole niin että jos ei ole ajatusta, niin ei ole toimintaa. Mistä omenapuu tietää että pitää tuottaa siemeniä?

    Joku tapahtumia ohjaa? Mikäs se ohjaava tieto omenapuun kohdalla on?

    Älä koko ajan puiki pakoon mokoma väistelijä!!!

    Äänestä

  • satusetäknows kirjoitti:

    Älä teeskentele tyhmemempää kuin olet. Vastaa suoraan. Eikö ole niin että jos ei ole ajatusta, niin ei ole toimintaa. Mistä omenapuu tietää että pitää tuottaa siemeniä?

    Joku tapahtumia ohjaa? Mikäs se ohjaava tieto omenapuun kohdalla on?

    Älä koko ajan puiki pakoon mokoma väistelijä!!!

    "Eikö ole niin että jos ei ole ajatusta, niin ei ole toimintaa."

    Jos ei ole ajatusta, niin ei ole *tietoista* toimintaa. Kasveilla on monenlaisia toimintoja, mutta minun tietääkseni ei ajatusia. Uskotko sinä, että kasvit ajattelevat? Sepä ei yllättäisi.

    "Mistä omenapuu tietää että pitää tuottaa siemeniä?"

    Kuten sanoin openapuu ei käsittääkseni tiedä tai ajattele yhtään mitään. Se tuottaa siemeniä perimänsä ohjaamana. On helppo kuvitella, mitä tapahtuu, jos jonkun omenapuun perimästä rikkoutuu joku siemenien tuottamisen kannalta välttämätön osa. Ymmärrätkö miksi on väistämätöntä, että maapallolla on vain sellaisia eliöitä, joilla lisääntyminen toimii vähintään kohtuullisen luotettavasti ja hyvin?

    "Joku tapahtumia ohjaa? Mikäs se ohjaava tieto omenapuun kohdalla on?"

    Perimä ohjaa kasvien toimintaa. Juuri omenapuun perimästä en muista lukeneeni, mutta valistunut arvaus on, että sillä on enemmän toimivia geenejä kuin sinulla.

    "Älä koko ajan puiki pakoon mokoma väistelijä!"

    Omenapuun ajatukset yms ovat sen verran absurdi aihe, että minulla on kieltämättä välillä vaikea ottaa paasaamiseesi kantaa.

    Äänestä

  • satusetäknows kirjoitti:

    Totahan mä just kysyinkin että mistä se kasvi sai sen IDEAN että tuotanpas siemeniä?
    Johtuuko se ID:stä vai osaako se kasvi ajatella jollain tasolla?
    Onko rukiilla jossain varren silmussa älylokero, siemenessä se tuskin on koskapa se jättää tekijänsä? Ja mikä on se mekanismi joka saa hirven mahalaukun läpi kulkeneen siemenen tuumailemaan että tää olikin hyvä homma, rupeenpa lisääntymään tällä tavalla?

    Ja mitä höpiset pienistä hedelmistä, menehän brasilian viidakkoon, on niitä isojakin luonnossa olemassa.

    Etkä sitten osannut vastata siihe että mitä merkitystä evoluution kannalta on sillä että pihka tuoksuu niin maan perusteellisen hyvältä?

    Ja kävin tässä taas lentelemässä Norjassa lomareissulla pikku vesitasolla vuonojen sokkeloissa.
    En ole ikinä maailmassa nähnyt mitään niin sykähdyttävää, kuin ne maisemat, ja mieleen heräsi ajatus että miten evoluutio sai minut sellaisiin tuntemuksiin kehitettyä?

    Mitä minä hyödyin niistä maisemista evoluution kannalta katsoen, alkaako minulle nyt tietämättäni kasvaa hiljalleen siiven aihiot selkään, niin että pojillani tulee olemaan jo sitten hiukan ulkonevammat lapaluut ja silleen?

    Ja jos et tiedä vastauksia, niin sano sitten että "tämän tasoisiin kysymyksiin en edes viitsi vastata". Enkös ole ystävällinen kiroileviin evoihin verrattuna, kun valmistan itse sinulle pakotienkin valmiiksi tästä pinteestä.

    "Totahan mä just kysyinkin että mistä se kasvi sai sen IDEAN että tuotanpas siemeniä?"

    Jotta eliö on olemassa meidän tarkasteltavanamme, niin jotenkin sen täytyy itseään pystyä monistamaan ellei ole kuolematon.

    "Ja mikä on se mekanismi joka saa hirven mahalaukun läpi kulkeneen siemenen tuumailemaan että tää olikin hyvä homma, rupeenpa lisääntymään tällä tavalla?"

    Sinun kannattaisi ensin lukea tämä:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Evoluutio

    Jos tuon ymmärrät (vaikka olisit siitä eri mieltä) sinun ei tarvitse höpistä kasveilla olevista ideoista tai simenten ajatuksenjuoksusta.

    "Etkä sitten osannut vastata siihe että mitä merkitystä evoluution kannalta on sillä että pihka tuoksuu niin maan perusteellisen hyvältä?"

    Enpä osannut. Ja sinäkö tiedät että sillä on merkitystä eikä se ole vain sattuma?

    "En ole ikinä maailmassa nähnyt mitään niin sykähdyttävää, kuin ne maisemat, ja mieleen heräsi ajatus että miten evoluutio sai minut sellaisiin tuntemuksiin kehitettyä?"

    Muistatko tuon maiseman paremmin vai huonommin kun siihen liittyy tunnereaktio kuten esteettinen mielihyvä? Voisiko vailtelevalle kädelliselle olla hyötyä siitä, että muistaa missä on kulkenut? Ja mitähän hyötyä voisi olla siitä, että kokee mielyttäväksi paikat, joista näkee kauas ja ympäristö on "hallinnassa", niin että mikään ei pääse yllättämään? Voisiko tässä olla kysymys käänteisestä ilmiöstä sille, että useat ihmiset kokevat erityisesti ennestään tuntemattomat pimeät ja ahtaat ympäristöt epämielyttäviksi?

    Kannattaa pitää mielessä, että keskustelet hirvinautaspesialistin kanssa... :) :)

    Äänestä

  • satusetäknows kirjoitti:

    Samalla kun kysyin hedelmistä, kysyin rukiista? Missäs se lukutaitosi taas saataisiin kohdalleen?

    Ja kerrohan kaikkiviisas että tietääkös se omenapuu että mitä makeammat omput, sitä paremmin ne oravalle maistuu? Kuka kertoi omenapuulle että tuotappa omppuja elukoitten syötäväksi niin saat paljon poikia?

    Ja kerrohan miksi älyttömän rukiin pitää pukata niin armottomasti siemeniä? Mitä se itse siitä hyötyy? Kerrohan tämä?

    Ja kerrohan miksi olet saanut itseäsi viksummista kompleksin?

    Ja sanohan sinä sitten että miksi se pihka tuoksuu niin taivaallisen hyvältä? Tuo toinen hömppä ei tiennyt. Kyllä kai sillä sillä joku tarkoitus on luonnonvalinnan kannalta katsoen? Onko tarkoitus että minä ihmisenä ihan vaan hajun vuoksi kaatelen mäntyjä metsästäni, ja että tämä johtaa siihen että pihapiiri avartuu maillani ja se johtaa siihen että koska ei viitsi autiota pihaa katsella, niin pukkaan sinne sitten kakaroita pihan täyteen, ja tällä tavalla luonnonvalinta toimii ihmisen hyväksi mäntyjä vastaan.

    Niin että mitä sinäkin hömppä metsiensuojelija turhaan sidot itsesi metsätyömaalla kettingillä puuhun kiinni, estät vain evoluutiota toteutumasta.

    "Kuka kertoi omenapuulle että tuotappa omppuja elukoitten syötäväksi niin saat paljon poikia?"

    Mitäs tapahtuu sukupolvien myötä, jos vähän omppuja tuottava puu saa vähän "poikia" ja enemmän omppuja tuottava puu saa paljon "poikia"? Erityisesti jos oletamme, että tuo omppujen määrä on periytyvä ominaisuus.

    "Ja kerrohan miksi älyttömän rukiin pitää pukata niin armottomasti siemeniä?"

    Tässä pari perusasiaa siten mikä rukiista on tehnyt sellaisen kuin se tänään on:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jalostus_(biologia)

    Ja mitenkäs jaksaa se hirvinautojen jalostus? Joko siihen väitteeseesi on tullut lisävalaisua, vai vaietaanko kuoliaaksi? Kysessä taisi olla hirvinautasammakko.

    Tarkoitatko että jos omenapuu nyt tuottaa sata kiloa satoa, niin pikapuoliin sen pojanpojat tuottaa tuhat kiloa, milloin tulee raja vastaan???? Varmaan miljardi kiloa jonain päivänä evologiikan mukaan.

    Mitä ongelmaa kaikkitietävillä evoilla on hirvinaudoista?

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    "Eikö ole niin että jos ei ole ajatusta, niin ei ole toimintaa."

    Jos ei ole ajatusta, niin ei ole *tietoista* toimintaa. Kasveilla on monenlaisia toimintoja, mutta minun tietääkseni ei ajatusia. Uskotko sinä, että kasvit ajattelevat? Sepä ei yllättäisi.

    "Mistä omenapuu tietää että pitää tuottaa siemeniä?"

    Kuten sanoin openapuu ei käsittääkseni tiedä tai ajattele yhtään mitään. Se tuottaa siemeniä perimänsä ohjaamana. On helppo kuvitella, mitä tapahtuu, jos jonkun omenapuun perimästä rikkoutuu joku siemenien tuottamisen kannalta välttämätön osa. Ymmärrätkö miksi on väistämätöntä, että maapallolla on vain sellaisia eliöitä, joilla lisääntyminen toimii vähintään kohtuullisen luotettavasti ja hyvin?

    "Joku tapahtumia ohjaa? Mikäs se ohjaava tieto omenapuun kohdalla on?"

    Perimä ohjaa kasvien toimintaa. Juuri omenapuun perimästä en muista lukeneeni, mutta valistunut arvaus on, että sillä on enemmän toimivia geenejä kuin sinulla.

    "Älä koko ajan puiki pakoon mokoma väistelijä!"

    Omenapuun ajatukset yms ovat sen verran absurdi aihe, että minulla on kieltämättä välillä vaikea ottaa paasaamiseesi kantaa.

    Jos omenapuuta ohjaa tuottamaan siemeniä "perimä", niin onko perimä se osa joka sisältää sen ajatuksen ja toimintaan vaikuttavan voiman joka saa tapahtumaan sen minkä näemme?

    Et sitten taida ymmärtää peruskysymystä, joka on se että mitään toimintaa ei tapahdu ilman ajatusta. Ja lisäksi ajatuksella täytyy olla yhteys keinoon jolla voi toteuttaa ajatuksen?

    Miten selität tämän tapahtuman omenapuun kohdalla???? Tietääkseni omenapuulla ei ole aivoja! Joten mikä on se ajatteluun viittaava mekanismi?????

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    "Totahan mä just kysyinkin että mistä se kasvi sai sen IDEAN että tuotanpas siemeniä?"

    Jotta eliö on olemassa meidän tarkasteltavanamme, niin jotenkin sen täytyy itseään pystyä monistamaan ellei ole kuolematon.

    "Ja mikä on se mekanismi joka saa hirven mahalaukun läpi kulkeneen siemenen tuumailemaan että tää olikin hyvä homma, rupeenpa lisääntymään tällä tavalla?"

    Sinun kannattaisi ensin lukea tämä:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Evoluutio

    Jos tuon ymmärrät (vaikka olisit siitä eri mieltä) sinun ei tarvitse höpistä kasveilla olevista ideoista tai simenten ajatuksenjuoksusta.

    "Etkä sitten osannut vastata siihe että mitä merkitystä evoluution kannalta on sillä että pihka tuoksuu niin maan perusteellisen hyvältä?"

    Enpä osannut. Ja sinäkö tiedät että sillä on merkitystä eikä se ole vain sattuma?

    "En ole ikinä maailmassa nähnyt mitään niin sykähdyttävää, kuin ne maisemat, ja mieleen heräsi ajatus että miten evoluutio sai minut sellaisiin tuntemuksiin kehitettyä?"

    Muistatko tuon maiseman paremmin vai huonommin kun siihen liittyy tunnereaktio kuten esteettinen mielihyvä? Voisiko vailtelevalle kädelliselle olla hyötyä siitä, että muistaa missä on kulkenut? Ja mitähän hyötyä voisi olla siitä, että kokee mielyttäväksi paikat, joista näkee kauas ja ympäristö on "hallinnassa", niin että mikään ei pääse yllättämään? Voisiko tässä olla kysymys käänteisestä ilmiöstä sille, että useat ihmiset kokevat erityisesti ennestään tuntemattomat pimeät ja ahtaat ympäristöt epämielyttäviksi?

    Kuulehan , suuntaa nyt jokin lomasi Norjan vuonoille vaikka autoillen. Ne maisemat eivät jätä KETÄÄN kylmäksi, riippumatta siitä missä on syntynyt tai asunut sitä ennen.

    Ongin siellä ensimmäisen loheni fisken rörbjudet-alueelta ja oli niin maukas etten ikinä ole sen jälkeen moista maistanut. Tuleeko tästä seuraava luonnonvalintataistelu minun ja lohien välillä?
    Joten suosittelen sitä että aina kannattaa kalastaa alueilla jossa lukee fisken förbjudet.

    Ja kuulehan, en pelkää pimeää, enkä yleensä yhtään mitään tässä maailmassa.

    Toki olen tietoinen evoluution perusteista, mutta en voi mitään sille että en voi uskoa teorioihin ilman todisteita.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Kannattaa pitää mielessä, että keskustelet hirvinautaspesialistin kanssa... :) :)

    Kuulehan simppelievo, jokainen maalla tietää mitä hirvet saavat aikaan metsälaitumilla.
    Ei se ole meille maalaisille mikään salaisuus. Ja ihan turhaan osn sinunkin alkaa höpistä sitä sitä evojen iänikuista laulua siitä että jälkeläisten syntyminen erinäköisten eläinten välillä vaatii saman määrän kromosomeja kummalllakin. Se nyt vaan ei pidä paikkaansa muualla kuinevojen valheellisissa tarinoissa.

    Tämä on nykypäivänä todisettu monia kertoja.

    Eikä edes simpanssin ja ihmisen DNA:tole lähellekään yhtenevät, joten miksi pitäisi ottaa täydestä jonkin oletetun ja lopulta vääristellyksi tieoksi osoittautuneen yhtenevåisyyden ERV-jäämien perusteella? Silkkaa satua koko tarina.

    Äänestä

Taitaapi tämä K-18_K-18 olla trolli.

Kohdelkaa sen mukaisesti.

Äänestä
  • siitä evovaakunnasta. Asiaa ei ole evoilla sanomiseksi asti.

    Äänestä

Olet sen verran kokenut konkari näillä palstoilla, että tiedät kyllä perustelut sille, miksi simpanssi on ihmiselle lähempää sukua kuin varis. Tästä syystä sitä ei Sinulle tarvitse selittää.

Jos et asiaa (evokantaa) tiedä, kertoo se jotain valikoivasta tavastasi lukea juttuja tällä palstalla sekä vähäisestä oma-aloitteisuudestasi asioiden selvittämiseksi.

Äänestä

Älykkyys ei ole merkki läheisestä sukulaisuudesta.

Jos älykkyys olisi merkki sukulaisuudesta, niin kreationistit olisivat sukua lähinnä hamstereille.

Äänestä
  • Ihmiset etsivät älykästä elämää avaruudesta.
    Maasta älykästä elämää ei ole vielä havaittu.

    Äänestä

ihmisapinoiden älykkyyttä pidetä yhtenä todisteena sukulaisuudesta ihmisiin?

Äänestä
  • Ei erityisenä. Hammasvalaat ovat myös alykkäita, samoin norsut ja eräät lintulajit. Ei kukaan täysipäinen pidä niitä kuitenkaan ihmisen lähisukulaisina tuon ominaisuuden vuoksi.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Ei erityisenä. Hammasvalaat ovat myös alykkäita, samoin norsut ja eräät lintulajit. Ei kukaan täysipäinen pidä niitä kuitenkaan ihmisen lähisukulaisina tuon ominaisuuden vuoksi.

    ... Ei kukaan täysipäinen pidä niitä kuitenkaan ihmisen lähisukulaisina.....

    Johtuukohan siitä, että evot eivät olekaan täysipäisiä?

    Äänestä

  • miksiköhän kirjoitti:

    ... Ei kukaan täysipäinen pidä niitä kuitenkaan ihmisen lähisukulaisina.....

    Johtuukohan siitä, että evot eivät olekaan täysipäisiä?

    Te kretiinit sitten pidätte variksia ihmisen lähisukulaisena? Tämä oli minulle ihan uusi tieto...

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Te kretiinit sitten pidätte variksia ihmisen lähisukulaisena? Tämä oli minulle ihan uusi tieto...

    olisitte johdonmukaisia opeissanne niin teidän tulisi pitää.

    Äänestä

  • mutta jos te evot kirjoitti:

    Tämä multinikkikretiini taisi ylittää itsensä:
    "Eihän me piedetä mutta jos te evot olisitte johdonmukaisia opeissanne niin teidän tulisi pitää."

    Sinulla on joku oma kuva siitä, mitä evoluutioteoria esittää? Tai mitä me evoluutioteorian kannattajat ajattelemme?

    Nimittäin muuten ei jutuistasi saisi mitään johdonmukaista aikaiseksi.

    Syökö Jeesus kaiken aivokapasiteettisi? Kun sinulle on monen viestin ajan selitetty, että on täysin väärä ja evoluutioteoriaan sopimaton ajatus, että jotain yksittäistä ominaisuutta, kuten "älykkyyttä" pidettäisiin suorana osoituksena sukulaisuudesta, niin sinä menet kirjoittamaan jotain näin totaalisen tyhmää ja virheellistä:
    "Eihän me piedetä... mutta jos te evot... olisitte johdonmukaisia opeissanne niin teidän tulisi pitää."

    Eikö hävetä osoittaa noin totaalista kyvyttömyyttä ymmärtää suorasanaista suomenkielistä tekstiä? Ei ihme että vaihdat joka viestissä nimimerkkiä.

    Äänestä

  • vanha-kissa kirjoitti:

    Ei sinun tarinasta ota selvää ulvova susikaan. Suomentaisitkos?

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Ei erityisenä. Hammasvalaat ovat myös alykkäita, samoin norsut ja eräät lintulajit. Ei kukaan täysipäinen pidä niitä kuitenkaan ihmisen lähisukulaisina tuon ominaisuuden vuoksi.

    Aika hyvää väistelyä, koska simpaniissi tiedetään varsin typeräksi moniin muihin eläimiin verrattuna, varsinkin korppiin, niin yhtäläisyyksiä ihmiseen aletaankin hakea muualta.

    Aivojen tilavuuuskaan ei ratkaise tässä tapauksessa, tyhmä mikä tyhmä , siis simpanssi ja Apo.

    Äänestä

  • vanha-kissa kirjoitti:

    Tämä multinikkikretiini taisi ylittää itsensä:
    "Eihän me piedetä mutta jos te evot olisitte johdonmukaisia opeissanne niin teidän tulisi pitää."

    Sinulla on joku oma kuva siitä, mitä evoluutioteoria esittää? Tai mitä me evoluutioteorian kannattajat ajattelemme?

    Nimittäin muuten ei jutuistasi saisi mitään johdonmukaista aikaiseksi.

    Mikä helkkarin oma kuva evoista. Kaveri vetosi johdonmukaisuuteen, eikös se ole yleinen ominaisuus johon kaikki pyrkivät, vai onko niin että evoilla on ihan oma evojohdonmukaisuus?
    Näinhän se muuten taitaakin olla, ja se selittääkin sen miksi kukaan voi pitää evoluutiota tyhjää kummempana.

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    Syökö Jeesus kaiken aivokapasiteettisi? Kun sinulle on monen viestin ajan selitetty, että on täysin väärä ja evoluutioteoriaan sopimaton ajatus, että jotain yksittäistä ominaisuutta, kuten "älykkyyttä" pidettäisiin suorana osoituksena sukulaisuudesta, niin sinä menet kirjoittamaan jotain näin totaalisen tyhmää ja virheellistä:
    "Eihän me piedetä... mutta jos te evot... olisitte johdonmukaisia opeissanne niin teidän tulisi pitää."

    Eikö hävetä osoittaa noin totaalista kyvyttömyyttä ymmärtää suorasanaista suomenkielistä tekstiä? Ei ihme että vaihdat joka viestissä nimimerkkiä.

    Joo, kyllä kaveri saa hävetä sitä että ei ole hoksannut että evo-johdonmukaisuus on ihan jotain muuta kuin normaalien, järkevien, täysin tasapainoisten ihmisten käsitys johdonmukaisuudesta.

    Voin todistaa sen että evo-johdonmukaisuus on ihan oma lajinsa.
    Toki se ilmenee evoilla kaiken aikaa ja on siis heille ominaista. Mutta lupasin todistaa väitteeni.
    Ja todistan sen siten että poimikaahan Apon viimeisten vuosien kommenteista yksikin oikeasti johdonmukainen lausunto, niin perun puheeni. Mutta jos sellaista ei löydy, niin.........

    "Joo, kyllä kaveri saa hävetä sitä että ei ole hoksannut että evo-johdonmukaisuus on ihan jotain muuta kuin normaalien, järkevien, täysin tasapainoisten ihmisten käsitys johdonmukaisuudesta."

    Joo, tasapainoisuus...
    Hih!

    Kuten valehteleva vajakkki osoittaa itsestään.

    :) :)

    On se sentään hauskaa "viksumman" kannalta, että mielisairaaloissakin on nykyään verkkoyhteydet.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Ei erityisenä. Hammasvalaat ovat myös alykkäita, samoin norsut ja eräät lintulajit. Ei kukaan täysipäinen pidä niitä kuitenkaan ihmisen lähisukulaisina tuon ominaisuuden vuoksi.

    Mistä päättelet valaiden olevan älykkäitä?
    Eihän ihmisetkään ole!

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    "Joo, kyllä kaveri saa hävetä sitä että ei ole hoksannut että evo-johdonmukaisuus on ihan jotain muuta kuin normaalien, järkevien, täysin tasapainoisten ihmisten käsitys johdonmukaisuudesta."

    Joo, tasapainoisuus...
    Hih!

    Kuten valehteleva vajakkki osoittaa itsestään.

    :) :)

    On se sentään hauskaa "viksumman" kannalta, että mielisairaaloissakin on nykyään verkkoyhteydet.

    Ai mielisairaalastako käsin sinä olet pläjäytyksiäsi tuottanut, se selittääkin sen että miksi sinulla on niin paljon aikaa netissä sählätä.

    Äänestä

Älykkyys ei ole tärkein ominaisuus "pärjäämisessä" Muitakin ominaisuuksia tarvitaan. Käsiä käyttää työkaluja, yms. Rotat tulevat muuten meidän jälkeemme koska niillä on myös hyvin oivaltavainen luonne ja ne kestävät paljon ihmistä paremmin ydinsäteilyä.

Äänestä
  • Tää oli muten takuuvarmasti totta,nehän kulkee koko ajan ihmisen perässä muutenkin, odottavat vain tilaisuutta kaapata vallan.
    Meidänkin jyvälaaria ne verottavat jo aika lailla, kohta tappavat meidät nälkään ja sitten....

    Vähän luulen että Apo on ihmiseksi naamioitunut rotta.

    Äänestä

***Ainakin kiihkeimpien fundamenalisti-evojen käyttäytymistä ja käytöstapoja seuraamalla voi melkein väistämättä tulla tähän johtopäätökseen.***

aika paljon. Juuri tuotahan se on, suurella osalla evoja. Onneksi ei ihan kaikilla sentään vielä.

Äänestä
  • Mitä minä olen seurannut niin Apo-c on just tota, mutta ilkeää myrkkyä on erlaisia määriä myös muilla, ainoat evot jotka purevat ilman myrkkyhampaita ovat erggi toisinaan, sekä Turkana joka muuten on niin umpisolmussa oleva lieronkieronlimakäärme että ei sen suusta ole vielä tullut ensimmäistäkään totuudensanaa.

    Äänestä

  • satusetäknows kirjoitti:

    Mitä minä olen seurannut niin Apo-c on just tota, mutta ilkeää myrkkyä on erlaisia määriä myös muilla, ainoat evot jotka purevat ilman myrkkyhampaita ovat erggi toisinaan, sekä Turkana joka muuten on niin umpisolmussa oleva lieronkieronlimakäärme että ei sen suusta ole vielä tullut ensimmäistäkään totuudensanaa.

    ""Mitä minä olen seurannut niin Apo-c on just tota, mutta ilkeää myrkkyä on erlaisia määriä myös muilla, ainoat evot jotka purevat ilman myrkkyhampaita ovat erggi toisinaan, sekä Turkana joka muuten on niin umpisolmussa oleva lieronkieronlimakäärme että ei sen suusta ole vielä tullut ensimmäistäkään totuudensanaa.""

    minusta osoitti että itse olet valmis rikkomaan kahdeksatta käskyä. Vai oletko eri mieltä siitä, että jumalia on vain yksi, kuten olen myös sanonut?

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    Kerrohan nyt ensin mikä se kahdeksas käsky on? En ole moisesta kuullutkaan, ja kuka sellaisen käskyn on antanut? Ja miten minä olen sitä rikkonut?
    Ja mikähän mahtaa olla sinun yksi jumalasi, Allah?

    Ei se ainakaan luterilaisten jumala ole, sehän ei nimittäin mitään käske eikä kiellä, kukin saa tehdä mitä mieli tekee, on muuten maailman jumalista kaikkein moraalittomin.

    Siinä missä Raamattu kieltää homoilun, kirkko siunaa. Eikös tässä ole vähän ristiriitaa?

    Ja kun kerrohan miksi evoluutio on lisääntymiskyvyttömät homot tuottanut?

    ""Kerrohan nyt ensin mikä se kahdeksas käsky on? En ole moisesta kuullutkaan, ja kuka sellaisen käskyn on antanut? Ja miten minä olen sitä rikkonut?""

    Puhuin Raamatun kahdeksannesta käskystä, joka kuuluu näin: "Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi." Rikoit sitä vastaan väittämällä, ettei minun suusta ole vielä tullut ensimmäistäkään totuudensanaa.

    ""Ja mikähän mahtaa olla sinun yksi jumalasi, Allah?""

    Kukin voi Jumalaa toki kutsua millä nimellä haluaa, mutta Jumalia ei ole kuin yksi.

    ""Ei se ainakaan luterilaisten jumala ole, sehän ei nimittäin mitään käske eikä kiellä, kukin saa tehdä mitä mieli tekee, on muuten maailman jumalista kaikkein moraalittomin.""

    Ja mikä sinä olet arvioimaan heidän moraaliansa, kun itse valehtelet sen minkä ehdit?

    ""Siinä missä Raamattu kieltää homoilun, kirkko siunaa. Eikös tässä ole vähän ristiriitaa?""

    Toki on ja siinä, etteivät he enää kivitä tottelemattomia jälkeläisiään. Eikö siinä ole toinen ristiriita?

    ""Ja kun kerrohan miksi evoluutio on lisääntymiskyvyttömät homot tuottanut?""

    Homous syntyy geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksesta ja kun homotkin pitävät huolta sisarustensa lapsista, joita syntyy heille keskimääräistä enemmän noiden geenien vaikutuksesta, myös nuo geenit säilyvät populaatiossa.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Mitä minä olen seurannut niin Apo-c on just tota, mutta ilkeää myrkkyä on erlaisia määriä myös muilla, ainoat evot jotka purevat ilman myrkkyhampaita ovat erggi toisinaan, sekä Turkana joka muuten on niin umpisolmussa oleva lieronkieronlimakäärme että ei sen suusta ole vielä tullut ensimmäistäkään totuudensanaa.""

    minusta osoitti että itse olet valmis rikkomaan kahdeksatta käskyä. Vai oletko eri mieltä siitä, että jumalia on vain yksi, kuten olen myös sanonut?

    Evoluutio, kriittinen analyysi - kirjan tekijöistä olet sanonut miten ne eivät tiedä alkeistakaan mitään eli eivät mistäään mitään. Sentään pitkä rivi alan tohtoreita, joilla on tieteellisiä julkaisujakin pilvin pimein.

    Minusta on lähinnä säälittävää kun sairaanhoitaja ottaa itselleen noin korkean auktoriteettiaseman. Mistä sinulla on kompetenssi julistaa ylioikeutena kuka tohtori on pätevä ja kuka epäpätevä? Ei kai suomalainen tippaiitan koulutus liene seentäs niin korkeatasoinen.

    Sanon sinulle "tunne oma arvosi, anna arvo toisellekin" ja lakkaa naurettavasta uhostasi. Kun et ole kuitenkaan ihmistä kummempi. Tai siis apinaa kuten uskot.

    Äänestä

  • nauratat ja itketät kirjoitti:

    Luettelepa tuon opuksen tekijät, niin katsotaan vaikka yhdessä heidän pätevyystasonsa, jooko?

    Pieni vinkki: Uskonnolliseen kirjallisuuteen keskittyvän kustantamon kustannustoimittaja ei ole tiedemies eikä "alan tohtori"...

    ""Evoluutio, kriittinen analyysi - kirjan tekijöistä olet sanonut miten ne eivät tiedä alkeistakaan mitään eli eivät mistäään mitään. Sentään pitkä rivi alan tohtoreita, joilla on tieteellisiä julkaisujakin pilvin pimein.""

    valehtele minun sanomisistani. Olen kyllä sanonut, että tuo kirja on lähinnä uskonnollinen pamfletti, kun siinä on tuo alkeellinen looginen virhe sen ajamassa perusryhmäkäsitteessä.

    ""Minusta on lähinnä säälittävää kun sairaanhoitaja ottaa itselleen noin korkean auktoriteettiaseman. Mistä sinulla on kompetenssi julistaa ylioikeutena kuka tohtori on pätevä ja kuka epäpätevä? Ei kai suomalainen tippaiitan koulutus liene seentäs niin korkeatasoinen.""

    Logiikka on siitä mainiota, että vain perusteet ratkaisevat, ei koulutus ja asema.

    ""Sanon sinulle "tunne oma arvosi, anna arvo toisellekin" ja lakkaa naurettavasta uhostasi. Kun et ole kuitenkaan ihmistä kummempi. Tai siis apinaa kuten uskot.""

    Niin, eivät edes tuon pamfletin tekijät ole ihmisiä kummempia, senhän he osoittavat loogisilla virheillään.

    pahenee. Noilla kyvyillä ja tiedoilla en minä nyhjäisi Suomessa sairaanhoitsuna vaan painuisin vikkelään Saksaan hoitamaan biologian tohtoreitten jatkokoulutusta.

    Palkka olisi hetkessä enemmän kuin Liliuksen ja Kuulan yhteensä. Mutta et taida olla rahálle ahne, sinulle riittää evopapin/-papittaren rooli rakkaassa Suomenmaassa.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Luettelepa tuon opuksen tekijät, niin katsotaan vaikka yhdessä heidän pätevyystasonsa, jooko?

    Pieni vinkki: Uskonnolliseen kirjallisuuteen keskittyvän kustantamon kustannustoimittaja ei ole tiedemies eikä "alan tohtori"...

    Lukekoon kukin tuosta ja apo voi kumota jos osaa. Pelkkä suunsoitto ei ole kumoamista, huom !

    http://www.intelligentdesign.fi/sivut/perusteet/evoluutio-krittinen-analyysi/

    Pieni vinkki itsellesi, kustantamon kustannustoimittaja ei ole kirjan sisältöä kirjoittanut. Sisältö on tohtoristasolta, mihin sinä et ylety ikinä.

    Äänestä

  • ja yhtä vaan kirjoitti:

    pahenee. Noilla kyvyillä ja tiedoilla en minä nyhjäisi Suomessa sairaanhoitsuna vaan painuisin vikkelään Saksaan hoitamaan biologian tohtoreitten jatkokoulutusta.

    Palkka olisi hetkessä enemmän kuin Liliuksen ja Kuulan yhteensä. Mutta et taida olla rahálle ahne, sinulle riittää evopapin/-papittaren rooli rakkaassa Suomenmaassa.

    ""Uho senkun jatkuu ja yhtä vaan pahenee. Noilla kyvyillä ja tiedoilla en minä nyhjäisi Suomessa sairaanhoitsuna vaan painuisin vikkelään Saksaan hoitamaan biologian tohtoreitten jatkokoulutusta.

    Palkka olisi hetkessä enemmän kuin Liliuksen ja Kuulan yhteensä. Mutta et taida olla rahálle ahne, sinulle riittää evopapin/-papittaren rooli rakkaassa Suomenmaassa.""

    Juu, elämässä on paljon muutakin kuin raha. Mutta en ole kuitenkaan edes evopappi, koska evoluutioteoria ei ole uskonto, eikä edes ismi, vaan se on tieteellinen teoria.

    Äänestä

  • ja yhtä vaan kirjoitti:

    pahenee. Noilla kyvyillä ja tiedoilla en minä nyhjäisi Suomessa sairaanhoitsuna vaan painuisin vikkelään Saksaan hoitamaan biologian tohtoreitten jatkokoulutusta.

    Palkka olisi hetkessä enemmän kuin Liliuksen ja Kuulan yhteensä. Mutta et taida olla rahálle ahne, sinulle riittää evopapin/-papittaren rooli rakkaassa Suomenmaassa.

    Tällä kertaa siis tohtoritason auktoriteettiin vetoaminen on maailman pätevin argumentti. Mutta kun muistuttaa että ylivoimainen enemmistö biologian asiantuntijoista pitää evoluutioteoriaa pätevänä ja oikeana selityksenä nykyisenkaltaiselle biodiversiteetille, tohtoriauktoriteettiin vetoaminen onkin täysin pielessä. Vähintään loogista.

    Turkana ei ole ainoa joka tuon kirjan virheisiin on kiinnittänyt huomiota, lue vaikka tästä, ihan suomeksi;
    http://www.nic.funet.fi/~magi/artikk/evoluutio/e-ka/

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Kerrohan nyt ensin mikä se kahdeksas käsky on? En ole moisesta kuullutkaan, ja kuka sellaisen käskyn on antanut? Ja miten minä olen sitä rikkonut?""

    Puhuin Raamatun kahdeksannesta käskystä, joka kuuluu näin: "Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi." Rikoit sitä vastaan väittämällä, ettei minun suusta ole vielä tullut ensimmäistäkään totuudensanaa.

    ""Ja mikähän mahtaa olla sinun yksi jumalasi, Allah?""

    Kukin voi Jumalaa toki kutsua millä nimellä haluaa, mutta Jumalia ei ole kuin yksi.

    ""Ei se ainakaan luterilaisten jumala ole, sehän ei nimittäin mitään käske eikä kiellä, kukin saa tehdä mitä mieli tekee, on muuten maailman jumalista kaikkein moraalittomin.""

    Ja mikä sinä olet arvioimaan heidän moraaliansa, kun itse valehtelet sen minkä ehdit?

    ""Siinä missä Raamattu kieltää homoilun, kirkko siunaa. Eikös tässä ole vähän ristiriitaa?""

    Toki on ja siinä, etteivät he enää kivitä tottelemattomia jälkeläisiään. Eikö siinä ole toinen ristiriita?

    ""Ja kun kerrohan miksi evoluutio on lisääntymiskyvyttömät homot tuottanut?""

    Homous syntyy geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksesta ja kun homotkin pitävät huolta sisarustensa lapsista, joita syntyy heille keskimääräistä enemmän noiden geenien vaikutuksesta, myös nuo geenit säilyvät populaatiossa.

    Tunnustan syntini, liioittelin raskaasti sillä tokihan sinä tottakin joskus puhut. Valehtelet vain kun puhut evoluution puolesta.

    Toisaalta, mistä tiedät että Jumalia ei ole kuin yksi?

    Kuka teki Jumalan?

    Ja eikös kivittäminen kuulunut Mooseksen lakiin, joka lakkasi olemasta voimassa kun kristillinen seurakunta perustettiin?

    Käsittääkseni kristityillä ei ole lupa tappaa ketään, vaan poliisihommat piti jättää esivaltojen huoleksi. Joten mitään ristiriitaa ei tässä kivittämisasiassa ole.

    Ja vaikka olenkin suuri syntinen, johtuen luterilaisesta taustastani, niin otan silti vapauden arvostella kirkkoa.
    Mitä hyvää voi olla kirkossa, jonka papit johtavat ammattikuntien avioerotilastoja kirkkaasti? Tiedätkö mistä se johtuu? Korkeasta moraalistako?

    Ja oikaistaanpa vielä yksi asia, nimittäin ei Allah ole Jumalan nimi. Allah on suomeksi käännettynä "Jumala", ei persoonanimi.

    Ja homoilua puolustaessasi olet totaalinen valehtelija, geeneillä ei ole asiaan osaa eikä arpaa, kyse on ihan selvästi hankitusta ominaisuudesta, johon tietysti ympäristö vaikuttaa melkoisesti.

    Vastaahan tähän valehtelematta ja kiemurtelematta; Onko homous luonnollista vai luonnotonta?

    Äänestä

  • viisauttasi ! kirjoitti:

    Lukekoon kukin tuosta ja apo voi kumota jos osaa. Pelkkä suunsoitto ei ole kumoamista, huom !

    http://www.intelligentdesign.fi/sivut/perusteet/evoluutio-krittinen-analyysi/

    Pieni vinkki itsellesi, kustantamon kustannustoimittaja ei ole kirjan sisältöä kirjoittanut. Sisältö on tohtoristasolta, mihin sinä et ylety ikinä.

    Roskaa.

    Kirjan kirjoittajat, S. Scherer, R. Junker, eivät ole "pitkä rivi tohtoreita". Scherer on teologi, entinen biologian opettaja ja uskonnollisen kustantamon kustannustoimittaja ja Junker on entinen biokemisti, vähän niinkuin Leisola. Kummaltakaan ei ole ainoatakaan tieteellistä artikkelia, eikä EKA ole muuta kuin uskonnollinen pamfletti.

    Äänestä

  • satusetäknows kirjoitti:

    Tunnustan syntini, liioittelin raskaasti sillä tokihan sinä tottakin joskus puhut. Valehtelet vain kun puhut evoluution puolesta.

    Toisaalta, mistä tiedät että Jumalia ei ole kuin yksi?

    Kuka teki Jumalan?

    Ja eikös kivittäminen kuulunut Mooseksen lakiin, joka lakkasi olemasta voimassa kun kristillinen seurakunta perustettiin?

    Käsittääkseni kristityillä ei ole lupa tappaa ketään, vaan poliisihommat piti jättää esivaltojen huoleksi. Joten mitään ristiriitaa ei tässä kivittämisasiassa ole.

    Ja vaikka olenkin suuri syntinen, johtuen luterilaisesta taustastani, niin otan silti vapauden arvostella kirkkoa.
    Mitä hyvää voi olla kirkossa, jonka papit johtavat ammattikuntien avioerotilastoja kirkkaasti? Tiedätkö mistä se johtuu? Korkeasta moraalistako?

    Ja oikaistaanpa vielä yksi asia, nimittäin ei Allah ole Jumalan nimi. Allah on suomeksi käännettynä "Jumala", ei persoonanimi.

    Ja homoilua puolustaessasi olet totaalinen valehtelija, geeneillä ei ole asiaan osaa eikä arpaa, kyse on ihan selvästi hankitusta ominaisuudesta, johon tietysti ympäristö vaikuttaa melkoisesti.

    Vastaahan tähän valehtelematta ja kiemurtelematta; Onko homous luonnollista vai luonnotonta?

    ""Tunnustan syntini, liioittelin raskaasti sillä tokihan sinä tottakin joskus puhut. Valehtelet vain kun puhut evoluution puolesta.""

    Mielenkiintoista, tunnustat syntisi, mutta silti jatkat synnin tekemistä. Noinko se jeesuksesi opettaa?

    ""Toisaalta, mistä tiedät että Jumalia ei ole kuin yksi?""

    En voi sitä mistään tietää, mutta näin uskon.

    ""Kuka teki Jumalan?""

    Ei kukaan, Hän on aina ollut.

    ""Ja eikös kivittäminen kuulunut Mooseksen lakiin, joka lakkasi olemasta voimassa kun kristillinen seurakunta perustettiin?""

    Eikös Jeesus sanonut, ettei hän tullut kumoamaan lakia? Miten ne siis olisivat voineet lakata olemasta voimassa?

    ""Käsittääkseni kristityillä ei ole lupa tappaa ketään, vaan poliisihommat piti jättää esivaltojen huoleksi. Joten mitään ristiriitaa ei tässä kivittämisasiassa ole.""

    Ahaa, esivalta siis saa kuitenkin kivittää tottelemattomat jälkeläiset?

    ""Ja vaikka olenkin suuri syntinen, johtuen luterilaisesta taustastani, niin otan silti vapauden arvostella kirkkoa.
    Mitä hyvää voi olla kirkossa, jonka papit johtavat ammattikuntien avioerotilastoja kirkkaasti? Tiedätkö mistä se johtuu? Korkeasta moraalistako?""

    Tiedän yhden syyn. Papit tapaavat paljon vastakkaisen sukupuolen edustajia, joita kiinnostaa tuo asema.

    ""Ja oikaistaanpa vielä yksi asia, nimittäin ei Allah ole Jumalan nimi. Allah on suomeksi käännettynä "Jumala", ei persoonanimi.""

    Niin.

    ""Ja homoilua puolustaessasi olet totaalinen valehtelija, geeneillä ei ole asiaan osaa eikä arpaa, kyse on ihan selvästi hankitusta ominaisuudesta, johon tietysti ympäristö vaikuttaa melkoisesti.""

    Tieteelliset tutkimukset ovat tulleet mainitsemiini tuloksiin.

    ""Vastaahan tähän valehtelematta ja kiemurtelematta; Onko homous luonnollista vai luonnotonta?""

    Luonnollista.

    Kiitos selkeäkielisistä vastauksistasi.

    Tiedätkös miksi pappien avioeroluvut ihan oikeasti ovat noin suuria?

    Se ei johdu siitä että tapaavat paljon vastakkaista sukupuolta olevia työssään. Niin tapaa moni muukin. Lääkärit ja muut.

    Homma menee suunnilleen näin.
    Papin luokse tulee vaimo pyytämään ohjeita perhe-elämäänsä varten koska ukkon kanssa ei suju, koska ukko on itsekäs kaljaa kittaava kiroileva netissä aikansa kuluttava evosohvaperuna.

    Mitäs pappi nyt tekeekään? Sanooko se että menehän nyt ukkos viereen kiehnaamaan, kyllä se siitä lämpenee.

    Ei, vaan pappi huomaa tilaisuutensa ja sanoo että kylläpäs sinulla onkin kuttumainen ukko, tulehan tänne, minä kyllä lohdutan ja halaan sinua ukkosi sijaan. Ja jos kromosomit täsmää, niin tulee hybridejä. Ja omatunto ei pahemmin kolkuta koska luterilaisten Jeesuhan antaa kaiken anteeksi.

    Mistäs tiedät että Jumala on aina ollut? Uskotko vain?

    Mistäs tiedät että evoteoria on totta? Uskotko vain?

    Ei Jeesus kumonnut lakia, oli itsekin kuolemaansa asti lain alainen. Mutta raamattu käyttää tästä asiasta ilmaisua "täytti" lain.

    Jeesuksen kuoleman jälkeen opetuslasten ei tarvinnut noudattaa Mooseksen lakia, eivätkä myöskään noudattaneet, se tiedetään. mooseksen laki sinänsä oli hyvä, eikä joidenkin sen piirtiden noudattaminen kiellettyäkään ollut,mutta ei sitä enää vaadittu.

    Ja niinkuin sanoit, esivalta hoitaa lakeihinsa perustuen järjestyksen valvonnan kussakin maassa omalla tavallaan, eikä kristitty siihen puutu.

    Kerrohan että miksi homot eivät saa keskenään lapsia jos homoilu kerran yhtä luonnollista kuin heteroilu?

    Ja kerrohan hyväksykö sinun Jumalasi homoilun?

    Ja hyväksyykö sinun Raamattusi homoilun?

    ""Mistäs tiedät että Jumala on aina ollut? Uskotko vain?""

    Kärsitkö ymmärtämisen vaikeuksista? Minähän kirjoitin:

    "En voi sitä mistään tietää, mutta näin uskon."

    ""Mistäs tiedät että evoteoria on totta? Uskotko vain?""

    Siitä on niin valtavasti todisteita, emmekä tiedä yhtään biologista faktaa, joka olisi sen vastainen.

    ""Ei Jeesus kumonnut lakia, oli itsekin kuolemaansa asti lain alainen. Mutta raamattu käyttää tästä asiasta ilmaisua "täytti" lain.

    Jeesuksen kuoleman jälkeen opetuslasten ei tarvinnut noudattaa Mooseksen lakia, eivätkä myöskään noudattaneet, se tiedetään. mooseksen laki sinänsä oli hyvä, eikä joidenkin sen piirtiden noudattaminen kiellettyäkään ollut,mutta ei sitä enää vaadittu.""

    Eli Jumalan antamia lakeja, joita ei ole kumottu ja joista ei ole kadonnut piiruakaan, ei kuitenkaan tarvitse noudattaa?

    ""Kerrohan että miksi homot eivät saa keskenään lapsia jos homoilu kerran yhtä luonnollista kuin heteroilu?""

    Etkö tosiaan tiedä edes näin alkeellisia asioita biologiasta? Olen pettynyt, mutta toisaalta tietämyksesi on kyllä keskivertokreationistin tasolla.

    ""Ja kerrohan hyväksykö sinun Jumalasi homoilun?""

    Kyllä.

    ""Ja hyväksyykö sinun Raamattusi homoilun?""

    Ei.

    No niin, lopultakin päästiin pääasiaan.

    Kiva että olit rehellinen Raamattusi suhteen.
    Vain harva luterilainen pystyy samaan, sanovat nääs että Jeesuksen uhrin arvo on niin suuri että se antaa anteeksi kaiken mahdollisen pahan mitä ihminen jatkuvasti harjoittaa vailla itsehillintää.
    Pahat teot voi kuitata sillä että vain uskoo Jeeesuksen.(Tämä on Luherin ja Lars Leevin ajatus, ei Raamatun)

    Toki olen surullinen sitä että sinun Jumalasi ei sittenkään taida olla Raamatun Jumala.

    Muita ei näet ole ilmoittautunut olemassaoloon.
    Tiesitkö muuten että Allah on myös Raamatun Jumala islamilaisten mielestä?

    Toki on biologinen fakta se että kaikki on pysynyt stabiilina ja lajien sisäisen muuntelun rajoissa luomisestaan alkaen. Makroevoluution toteutumatta jääminen on aika vahva todiste tästä.

    Kun otat evoluution puolesta puhuvat "faktat" huolellisen tarkastelun kohteeksi, niin voit kyllä havaita että eivät ne todellisuudessa todista evoluution liikkeen puolesta muutoin kuin toiveajattelussa.

    Ja vastaamatta jäi sitten se että onko homoilu luonnollista sen vuoksi etteivät voisaada jäkeläisiä.

    Raamattu käyttää homoilusta ilmaisua "luonnonvastainen" Room.1:24-27.
    Ja Raamattu sanoo mukavasti että homot ovat saaneet touhuilustaan "ansaitsemansa palkan", eli sukupuolitaudit rehoittivat jo tuolloin homojen keskuudessa.

    Kysynkin vielä että pidätkö ihan vakavissasi homoilua luonnollisena vain sen takia että on muodikasta sanoa, niin, ja jos ei sano, niin tulee leimatuksi ajastaan jälkeensä jääneksi?

    Äänestä

  • satsetäkknows kirjoitti:

    ""Toki olen surullinen sitä että sinun Jumalasi ei sittenkään taida olla Raamatun Jumala.""

    Liekö sinunkaan, kun niin innokkaasti kiistät sen, mitä siellä itse asiassa lukee. Viittaan tuohon helvettikeskusteluun.

    ""Muita ei näet ole ilmoittautunut olemassaoloon.
    Tiesitkö muuten että Allah on myös Raamatun Jumala islamilaisten mielestä?""

    Kyllä nuo uskontojen historiat nyt jotenkuten on tuttuja.

    ""Toki on biologinen fakta se että kaikki on pysynyt stabiilina ja lajien sisäisen muuntelun rajoissa luomisestaan alkaen. Makroevoluution toteutumatta jääminen on aika vahva todiste tästä.""

    Olet taas sotkenut unimaailmasi todellisuuteen, evoluutio on edelleen havaittava fakta, eli lajit muuttuvat ja makroevoluutiota on havaittu lukuisia kertoja.

    ""Kun otat evoluution puolesta puhuvat "faktat" huolellisen tarkastelun kohteeksi, niin voit kyllä havaita että eivät ne todellisuudessa todista evoluution liikkeen puolesta muutoin kuin toiveajattelussa.""

    Valhe ei muutu totuudeksi, vaikka kuinka sitä jankkaisit.

    ""Ja vastaamatta jäi sitten se että onko homoilu luonnollista sen vuoksi etteivät voisaada jäkeläisiä.""

    Ethän sinä tuota edes kysynyt.

    ""Kysynkin vielä että pidätkö ihan vakavissasi homoilua luonnollisena vain sen takia että on muodikasta sanoa, niin, ja jos ei sano, niin tulee leimatuksi ajastaan jälkeensä jääneksi?""

    Ei, pidän sitä luonnollisena, koska sitä on havaittu yli 1500:n eri lajin piirissä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

K-18_K-18 kirjoitti:

Nyt kun on tutkittu ja todettu, että varislinnut ovat monissa asioissa aivan yhtä älykkäitä kuin simpanssit niin voikin kysyä, että ketkä ovat ns. sukulaisiamme. Miten evot perustelette, että nimenomaan simpanssit ovat?

Jospa lähimmät sukulaisemme ovatkin varikset? Ainakin kiihkeimpien fundamenalisti-evojen käyttäytymistä ja käytöstapoja seuraamalla voi melkein väistämättä tulla tähän johtopäätökseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu