Ei voi olla Totta

on ja sen edustajat. Ei sanaakaan ole kuulunut koko Fortumin tiimoilta. OPPOSITIOLTA. Mitä sanoi Heinäluoma aamu Tv:ssä. No ei mitään. Missä on muu oppositio?
Valtion yhtiöt myydään piece by piece..Lilius teki työnsä. Fortumin rahat taisivat olla kahvirahoja?
5151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Voisiko joku kertoa, mitä perustettä on maksaa Kuulalle 70 000 euroa kuussa???

Missä oppositio tosiaan on?

Äänestä

Tyhmän hyväuskoista kansaa me olemme! Kirjaimellisesti sinisilmäisiä.
Taidetaan olla ainoat ja viimeiset euroopan maa, joss korruptoituneet poliitikot tekevät mitä lystää. Ja vieläpä täysin avoimesti usein.
Kansa maksaa, ja hymyilee idiootti hymyään vaan.

Äänestä

Valtio omistaa hiukan yli puolet Fortumista. Siitä on määrätty lailla.

Fortumin asiat kuuluvat maan hallituksen,ei opposition hoidettaviksi. Maassa on enemmistöhallitus,jota oppositio ei voi määräillä.

Liliuksen ja muista Fortumin optioista päätti Fortumin hallitus. Se oli laillisesti tehty,joskin valtiolle huono sopimus.

Äänestä
  • asiantuntija.

    Äänestä

  • huonojen kauppojen kirjoitti:

    asiantuntija.

    helvetin kalliksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten tyhmää tämä kansa kirjoitti:

on ja sen edustajat. Ei sanaakaan ole kuulunut koko Fortumin tiimoilta. OPPOSITIOLTA. Mitä sanoi Heinäluoma aamu Tv:ssä. No ei mitään. Missä on muu oppositio?
Valtion yhtiöt myydään piece by piece..Lilius teki työnsä. Fortumin rahat taisivat olla kahvirahoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu