Ihmetyö

Kuka muistaa, mikä oli Jeesuksen ensimmäinen ihmetyö?
8298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei mikään, koska jessuli-setä on satuolento.

Äänestä

Kaananin häissä muutti veden viiniksi. Ei senpuoleen. vähän yli viikon kestää kun minäkin saan veden ja muiden raaka-aineden avulla jopa yli 80% alkoholia aikaan.

Äänestä
  • Minä taas saan alkoholia Alkosta noin kymmenessä minuutisa. Minä en käytä vettä, vaan muutan pankkikortin ja maksupäätteen avulla cyberavaruuteen näppäilemäni bitit kyseiseksi herkkujuomaksi. Minusta se on aikamoinen ihme myös: tuskinpa olisi puusepänpojalta taittunut, niin jumala kun olikin.

    Äänestä

Simonin anopin parannus, ; Sitä ennen tosin "Riivatun " parannus;

Äänestä
  • Evankeliumeissa kerrotaan n. 35:stä Jeesuksen tekemästä ihmeestä.

    Ihmeiden yhteismäärää ei paljasteta.

    Ensimmäinen Jeesuksen tekemä ihme oli häissä, kun Hän muutti veden viiniksi.

    Toinen ihme oli, ku Hän paransi Herodes Antipaan hoviin kuuluvan miehen pojan matkan päästä.
    Lapsi parani Kapernaumissa joka oli n. 26 km päässä Kaanaasta, jossa Jeesus silloin oli.

    Muita ihmeiden järjestystä en ole tutustunut, enkä tiedä edes onnistuisiko järjestystä määrittelemään.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Evankeliumeissa kerrotaan n. 35:stä Jeesuksen tekemästä ihmeestä.

    Ihmeiden yhteismäärää ei paljasteta.

    Ensimmäinen Jeesuksen tekemä ihme oli häissä, kun Hän muutti veden viiniksi.

    Toinen ihme oli, ku Hän paransi Herodes Antipaan hoviin kuuluvan miehen pojan matkan päästä.
    Lapsi parani Kapernaumissa joka oli n. 26 km päässä Kaanaasta, jossa Jeesus silloin oli.

    Muita ihmeiden järjestystä en ole tutustunut, enkä tiedä edes onnistuisiko järjestystä määrittelemään.

    35 ihmettä? Monta niistä on mielestäsi totta?

    http://www.kolumbus.fi/harry.hilden/artikkeleita.htm#KRISTINUSKO JA VANHAT PAKANAUSKONNOT

    Äänestä


  • minä vaan kirjoitti:

    kaikki on totta koska ne on Raamatussa mainittu ja sen sisältö on luotttava.

    Sitäpaitsi Jeesus tekei ihmeet monien silmien edessä.

    HOHOHOHOHOHO.
    Raamatun sisältö luotettava? Näin pääsiäiseen liittyen vastaisitko ihan pilkulleen Raamatun mukaan
    1.Oliko kivi _Raamatun mukaan_ haudan edessä?
    2.Tapahtumat _Raamatun mukaan_ haudan suulla naisten saapuessa.
    3.Missä kuolleesta herätetty Jeesus nähdään _Raamatun mukaan_ ensimmäisen kerran?
    4.Missä järjestyksessä _Raamatun mukaan_ Jeesus näyttäytyy ihmisille?
    5.kerro mitkä olivat _Raamatun mukaan_ Jeesuksen viimeiset sanat.
    6.Missä tapahtui _Raamatun mukaan_ Jeesuksen ylösnousemus?

    Kun katsot vastauksia, niin muistakkin, että Piplia on täysin luotettava ja henkäistyä virheetöntä jumalan sanaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huonosti tutkinut kirjoitti:

Kuka muistaa, mikä oli Jeesuksen ensimmäinen ihmetyö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu