vapaamuuraritkot...

...pohjautuvat temppeliherroihin? Kas kummaa.
Tieteen kuvalehdessä oli artikkeli asiasta taannoin ja käteeni osui vain tuo tiivistelmä , joten kertokaapas joku joka on koko jutun lukenut tai muuten asiasta tietoinen jotakin...

Ovatko vapaamuurarit temppeliherroja? Jatkuuko temppeliherrojen toiminta edelleenkin vain hyvän savuverhon suojassa nykyaikanakin?

Ainakaan yleisesti hyväksytyn (tällä palstalla yleisemmin tunnettu virallisena totuutena) historiankirjoituksen mukaan temppeliherrojen ritarikunnalla ja vapaamuurareilla ei ole yhteyttä.

Temppeliherrojen ritarikunta perustettiin ensimmäisen ristiretken jälkeen 1118. Tuolloin eurooppalaiset olivat valloittaneet Palestiinan islamilaisilta hallitsijoilta ja temppeliherrat ilmoittivat tehtäväkseen suojella Salomon temppeliä Jerusalemissa ja Pyhälle maalle tulevia kristittyjä pyhiinvaeltajia.

Paavi tunnusti ritarikunnan 1127 ja myönsi sille muun muassa verotusoikeuden, jonka turvin se alkoi harjoittaa monenlaista liiketoimintaa, kuten rahanlainausta. Temppeliherroista muodostuikin merkittävä taloudellinen ja poliittinen mahti. Kun 1200-luvun lopulla arabit valtasivat Palestiinan takaisin, ritarikunnan pääpaikka siirrettiin Etelä-Ranskaan. Temppeliherrojen historia päättyi 1307, kun ritarikunnalle velkaantunut Ranskan kuningas Filip IV määräsi sen tuhottavaksi ja tapatti suuren osan sen jäsenistä.

Ensimmäinen vapaamuurariloosi perustettiin Lontoossa 1717, mutta järjestön juuret ovat keskiaikana kirkkoja ja luostareita rakentaneiden kiertävien eli "vapaiden" rakentajien killoissa. Varhaisimpana viittauksena siihen pidetään 1300-luvun lopulta peräisin olevaa Regiuksen käsikirjoitusta, jossa on työ- ja moraaliohjeita kivenhakkaajille. Järjestö on hyvin hierarkkinen, ja se viljelee paljon mystiikkaa ja rituaaleja. Päämääräkseen se ilmoittaa inhimillisten hyveiden opettamisen.

Vapaamuurareita ja temppeliherroja yhdistää lähinnä kristillinen symboliikka. Tosin joidenkin tarujen mukaan ensimmäiset vapaamuurarit olivat Filip IV:n vainoista hengissä selvinneitä temppeliherroja.
10529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

...tässä vielä linkki asiasta...

www.temppeliherrat.fi/

Äänestä
  • Ranskan kuningashuoneen ja temppeliherrojen välinen kauna syntyi siitä, että temppeliherrat väittivät pitävänsä hallussa ns. graalin maljaa, joka suoraan käännettynä tarkoittaa jeesuksen verta.

    Keskiajalla tämä tarkoitti sitä, että jeesuksella olisi ollut perillisiä, jotka ovat suoraan alenevassa polvessa jeesuksen jälkeläisiä.
    Mikäli näin olisi ollut, niin tämän sukulaisuuden perusteella temppeliherrat oli uhka kuningashuoneelle ja itse paavin istuimelle.
    Ilmeisesti tämä on se syy, miksi Ranskan kuningas teloitti kaikki kiinni saadut temppeliherrat.
    Todennäköisesti se sai toimilleen myös vatikaanin hiljaisen hyväksynnän ....

    Äänestä

Temppeliherrat on uudelleen lämmitetty viime aikoina ilmeisesti pitkälti yleisen fundamentalismikristillisyyden voimistumisen vuoksi Yhdysvalloissa, joka sittemmin poiki kirjallisia romaaneja kuten "Holy Grail", johon puolestaan perustui dekkari "Da Vinci Code", joka puolestaan aikaan sai maailmalla innostusta Temppeliherroihin, j.n.e. Vapaamuuraarit on puolestaan ikivanha järjestö, mutta molemmilla on samanlaiset toimintaperiaatteet. Ne ovat äärettömän salaisia ja suljettuja järjestöjä vaikka molempien ohjeistuksessa lukee, että ne ovat avoimia. Erään teorian mukaan ne palvelevat juutalaista suurpääomaa ja maailmanvalloitushanketta peittäen tarkoituksen toisiin nimiin. Käytännössä ne ainakin Suomessa lienevät enemmänkin hiukan höyrähtäneiden järjestöfriikkien kissanristiäisseuroja. Niiden merkitys voi jäsenelle joskus koitua suureksi, kun kyseisille salaseuroille on luonteenomaista "kaveria ei jätetä" -periaate ja osa toimitsijoista on yhteiskunnallisesti vastuullisessa asemassa.

Äänestä
  • koira veräjästä erilaisista ongelmista. Rapparituomari ei tuomitse veljeä ja rapparipankinjohtaja kohtelee silkkihanskoin...

    Seuran tärkein aate lienee rikollinen toiminta salassa!

    Äänestä

  • pääset kuin kirjoitti:

    koira veräjästä erilaisista ongelmista. Rapparituomari ei tuomitse veljeä ja rapparipankinjohtaja kohtelee silkkihanskoin...

    Seuran tärkein aate lienee rikollinen toiminta salassa!

    Osaksi olet oikeassa! Vapaamuuraripassin saivat juuri aikansa parhaat konnat, jotka varastivat ja kavalsivat senaikaisten arkitehtien ja rakennusmestarien piirustuksia ja tietoja. Näitä kuskaamalla yli rajojen vapaamuuraipassien avulla, he pääsivät kuningashuoneiden ja hallitsijoiden selän taakse suhisemaan neuvojaan.
    Mukana oli tuomisina mm. vihollismaan linnoituksien piirustuksia, kirkkojen kätköholvien paikat ja käytävät ja vihollishallitsijan palatsin sulkuporttien mekanismit.

    Tiedän tämän kun korkeassa asemassa ollut vapaamuurari-isäni juovuksissa neuvoi ja kertoi. Olisi hankkinut minut jo 27 vuotiaana ehdokasnoviisiksi, mutta kieltäydyin. Siihen isäni minut sitten kirosikin.

    Äänestä

  • vain Sisumies kirjoitti:

    Missä vaiheessa juutalaisuus pääsi voitolle vapaamuurarien tiukasti suljetussa hallinnossa? Vaikuttaa näköjään tänäänkin dominoivasti liikkeessä? Entä Hitlerin läheisten vaikutussuhde todellisessa elämässä vapaamuurareihin? Monellahan oli ennen 1931 suhteita sinne.

    Äänestä

  • että kuinka se meni kirjoitti:

    Missä vaiheessa juutalaisuus pääsi voitolle vapaamuurarien tiukasti suljetussa hallinnossa? Vaikuttaa näköjään tänäänkin dominoivasti liikkeessä? Entä Hitlerin läheisten vaikutussuhde todellisessa elämässä vapaamuurareihin? Monellahan oli ennen 1931 suhteita sinne.

    Ainakin Ranskassa Valois-suvun aikana Henrik kolmas kirosi "vallan siirtymistä beduiinipaimentolaisille" ja puuttuikin asiaan jotenkin. Se oli 1580 tienoilla ja juutalaisuus oli silloin liikkeessä jo dominoivaa.
    Ruotsissa Aadolf Fredrik, joka oli Holsteinin sukua ja hattujen suuri ihailija 1750 halusi juuri vapaamuurareita Ranskasta hoviinsa.
    Englannissa vapaamuurarit olivat vallassa jo 1660 alkaen pitäen skottilaiset ja welssit ainaisessa kinassa keskenään. He hyötyivät kaupustelemalla kalliskorkoisia sotaobligaatioitaan molemmille.
    Sen jälkeen, kun Hitler päätti, ettei puolueeseen päässyt jäseneksi kuin nuorisoliiton kautta, annettiin vanhemmile puolue-, ja SA: n sekä SS:n jäsenille tieto, että vapaamuuraruus katkaisee uran. Kaikkien piti siis päättää ollakko rappari tai jatkaa karriääriään.
    Wehrmachtissa oli kai koko sodan mukana korkeita kenraaleita ja amiraalia Weimarin ajan upseereista ja Perussin ajoilta, joilla oli jopa toimivat suhteet kansainväiseen järjestöön. Heihin ei uskallettu puuttua kuin vasta heinäkuun attentaatin jälkeen. Se oli silloin myöhäistä. Olihan vakoilupäällikkö Canaris itse 28. asteen rappari! Sen tiesi jo 1939 niin Himmler, kuin Hitlerkin.
    Meiltä saksalaistenkanssa tiiviisti veljeili Paavo Talvela, joka oli korkea rappari. Saksalaiset sen tiesivät ja Helsingin vakoilupäällikkö Geller kai takasi Talvelan, mutta muistutti asiasta häntä usein. Muistaakseni jotenkin näin suurlähettiläs Wipert von Blücher kirjoitteli "muistelmissaan".

    Etkö pelkää, että sulle käy huonosti kun levität vapaamuuraritietoa?

    Äänestä

  • gassi kirjoitti:

    Etkö pelkää, että sulle käy huonosti kun levität vapaamuuraritietoa?

    Minun on jo käynyt. Eivät voi juuri kauhempaa enää päälleni kaataa.

    Äänestä

  • Vapaamuurarit todellakin olivat avoimia kunnes äärioikeisto alkoi syyttää niitä mitä merkillisimmistä salaliitoista. Uusnatsien ja muiden hörhöjen pelko pakottaa heidät pitämään yhä matalaa profiilia. Hörhöt itse asiassa pitävät yllä myyttiä tiukasti suljetustä järjestötä lävittämällä älyttömyyksiään kovaan ääneen, vaikka vapaamuurarien "salaisuudet" on paljastettu arviolta kymmenessätuhannessa kirjassa ja lisää julkaistaan koko ajan.

    Vapaamuurariaate on kuitenkin yhä luonteeltaan avoin. Vapaamuurarien kirjat ja rekvisiitta ovat kaikkien saatavilla. Niitä voi tilata netistä aivan kuka tahansa (jopa kultaisen vapaamuurarisormuksen joka on kai ainoa killutin minkä useimmat osaavat yhdistää vapaamuurareihin). Moni loosi yrittää houkutella uusia jäseniä avoimen ovien päivillä ja esitelmätilaisuuksilla. Kannattaa seurata paikallislehdestä järjestöjen ilmoituksia jos on kiinnostunut.

    Kuka tahansa joka saa kerättyä tarpeeksi jäseniä voi perustaa oman loosin. Suomessa suosituin brittiläinen suuntaus erottaa miehet ja naiset eri looseihin, jotka muodostavat omat yhdistyksensä. Ranskalainen suuntaus ei erottele vaan sekä naiset että miehet kuuluvat samoihin looseihin. Lisäksi on olemassa vain miehille ja vain naisille tarkoitettuja suuntauksia ja Helsingissä on jopa loosi johon huolitaan vain ruotsinkielisiä naisia.

    Alkuperäinen idea oli, että vapaamuurarit uskovat yhteen jumalaan eikä uskonnolla ollut niin väliä kunhan yksijumalaisuus toteutui. Nykyisin on olemassa suuntauksia muillekin uskonnoille ja ateisteillekin. Jokainen loosi joka tunnustaa muokanneen aatteensa vapaamuurariaatteesta ja perustaa rituaalinsa sen rituaaleihin on vapaamuurariloosi. Jopa kauemmaksi etääntyneet suuntaukset, kuten ruusuristiläisyys ja martinismi, viihtyvät samoissa piireissä vapaamuurarien kanssa, vaikka ne kieltävätkin edustavansa vapaamuurariaatetta.

    Toki vapaamuurarit muodostavat hyväkaveriverkostoja kuten muidenkin kerhojen jäsenet, mutta mitään vahvistettuja tietoja poikkeuksellisen pitkälle kehittyneestä korruptiosta ei ole tullut julkisuuteen. Itse asiassa vapaamuurarien silmiinpistävin piirre on, että he ovat sovussa keskenään vaikka uusia suuntauksia pukkaa kuin sieniä sateella. Useimmille muille aatteille tyypillisestä keskinäisestä valtataistelusta ei ole ollut suurempia merkkejä sitten 1700-luvun, jolloin kaikkien muidenkin tahojen kanssa riidoissa ollut Adam Weisthaupt perusti Illuminatin.

    Jos häiriintynyttä salaseuraa pitää väkisin etsiä, kannattaa alkaa etsiä tietoja Illuminatin aatteen seuraajista. Ei se selvästikään paljon kannattajia omaa sikäli kun edes on olemassa, mutta kyllä sen looseja jossain saattaa piilotella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kas kummaa kirjoitti:

...pohjautuvat temppeliherroihin? Kas kummaa.
Tieteen kuvalehdessä oli artikkeli asiasta taannoin ja käteeni osui vain tuo tiivistelmä , joten kertokaapas joku joka on koko jutun lukenut tai muuten asiasta tietoinen jotakin...

Ovatko vapaamuurarit temppeliherroja? Jatkuuko temppeliherrojen toiminta edelleenkin vain hyvän savuverhon suojassa nykyaikanakin?

Ainakaan yleisesti hyväksytyn (tällä palstalla yleisemmin tunnettu virallisena totuutena) historiankirjoituksen mukaan temppeliherrojen ritarikunnalla ja vapaamuurareilla ei ole yhteyttä.

Temppeliherrojen ritarikunta perustettiin ensimmäisen ristiretken jälkeen 1118. Tuolloin eurooppalaiset olivat valloittaneet Palestiinan islamilaisilta hallitsijoilta ja temppeliherrat ilmoittivat tehtäväkseen suojella Salomon temppeliä Jerusalemissa ja Pyhälle maalle tulevia kristittyjä pyhiinvaeltajia.

Paavi tunnusti ritarikunnan 1127 ja myönsi sille muun muassa verotusoikeuden, jonka turvin se alkoi harjoittaa monenlaista liiketoimintaa, kuten rahanlainausta. Temppeliherroista muodostuikin merkittävä taloudellinen ja poliittinen mahti. Kun 1200-luvun lopulla arabit valtasivat Palestiinan takaisin, ritarikunnan pääpaikka siirrettiin Etelä-Ranskaan. Temppeliherrojen historia päättyi 1307, kun ritarikunnalle velkaantunut Ranskan kuningas Filip IV määräsi sen tuhottavaksi ja tapatti suuren osan sen jäsenistä.

Ensimmäinen vapaamuurariloosi perustettiin Lontoossa 1717, mutta järjestön juuret ovat keskiaikana kirkkoja ja luostareita rakentaneiden kiertävien eli "vapaiden" rakentajien killoissa. Varhaisimpana viittauksena siihen pidetään 1300-luvun lopulta peräisin olevaa Regiuksen käsikirjoitusta, jossa on työ- ja moraaliohjeita kivenhakkaajille. Järjestö on hyvin hierarkkinen, ja se viljelee paljon mystiikkaa ja rituaaleja. Päämääräkseen se ilmoittaa inhimillisten hyveiden opettamisen.

Vapaamuurareita ja temppeliherroja yhdistää lähinnä kristillinen symboliikka. Tosin joidenkin tarujen mukaan ensimmäiset vapaamuurarit olivat Filip IV:n vainoista hengissä selvinneitä temppeliherroja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu