Beetel lopuajssa

Aam. 3:14    
Sinä päivänä, jona minä kostan Israelille hänen rikoksensa, minä kostan myös Beetelin alttareille, niin että alttarinsarvet hakataan irti ja putoavat maahan.

Aam. 4:4    
Menkää Beeteliin ja tehkää syntiä, ja Gilgaliin ja tehkää vielä enemmän syntiä;.

Aam. 5:5    
Älkää etsikö Beeteliä, älkää menkö Gilgaliin älkääkä vaeltako Beersebaan. Sillä Gilgal viedään pakkosiirtolaisuuteen, ja Beetel joutuu tuhon omaksi.
5117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Betelperhe hoitaa kaikki Jehovan todistajien yhdyskuntien lailliset toimet, kuten esimerkiksi yhteydenpidon eri viranomaisiin. Betel-perheen jäsenet hoitavat myös Vartiotorni- ja Herätkää! -lehtien sekä kirjojen painamisen. Betelperheen jäsenet ovat yleensä hyvin arvostettuja Jehovan todistajien seurakuntien yhteydessä, joten Betelperheeseen kuuluvat kokeneet veljet käyvätkin pitämässä puheita aika-ajoin seurakunnissa. Jehovan todistajien konventtien yhteydessä on myös yleensä jonkin Betelperheeseen kuuluvan veljen puhe.


Elämä Betelperheessä on keskittynyt täysin hengellisiin asioihinm. Perheen jäsenet ovat yleensä nuoria ja naimattomia, mutta perheeseen kuuluu myös naimisissa olevia, jotka ovat palvelleet Betelperheessä vuosikymmeniä. Betelperheen työviikko on kuusipäiväinen. Sunnuntai on varattu kokouksiin ja saarnaamistoimintaan. Jokainen aamu alkaa aamupalalla ja päiväntekstin tutkimisella. Sen jälkeen Betelperheen jäsenet menevät huoneisiinsa vaihtamaan työvaatteet ylleen ja aloittavat työt. Puoliltapäivin on yhteinen ruokailu. Vapaa-ajalla Betelperheen jäsenet lukevat ja tutkivat Raamattua sekä Vartiotorniseuran julkaisuja ja harrastavat mm. liikuntaa.

Äänestä
  • Adventistit ja jehovat ovat Jumalan luomisen muistoksi tehty kristillisperäinen uususkonnollinen herätysliike.
    Ps. Valvo rahojasi

    Äänestä

Luultavasti se löytyy myös nisitä EGWn vielä
julkaisemnattomista kirjoituksista.
Niitähän ei julki saateta senvuoksi kun EGW
niissä tuomitsee jyrkästi adventtikirkon.

Tiettävästi EGW varoitti Lutherin lailla, ettei
hänen mukaansa saa kirkkokuntia perustaa.

Äänestä

Kirkon nimi ei ole Beetel vaan Betel-kirkko. Kirkon rakensi aikoinaan Frans Hannulan johtama lähetysyhdistys eli se on toiminut pitkään luterilaisena kirkkona. Kirkon nykyinen omistaja on Suomen Adventtikirkko. Betel-kirkko ei ole mikään epäjumalien palveluspaikka niin kuin annat omassa kirjoituksessasi ymmärtää. Betel-kirkko on Jumalalle pyhitetty paikka. Jo Hannulan herätyksen aikana kolme keskeistä asiaa olivat uskon vanhurskauden julistus, lähetystyö ja Kristuksen paluun odotus. Adventtikirkko haluaa olla situtunut näille kolmelle tärkeälle asialle.

Äänestä
  • Turub Betel kirkossa, ja se ob epäjumalien palveluspaikka.Kirkossa oloi ainakin suuri krusifiksin kuva, kuva Jeesuskseta, vaiikka käskyt sanovat: Älä tee jumalan kuvaa...adventtikirkko opettaa. " Jeesus on sen näkymättömän Jumalan kuva!

    Edelleen opetatte: " Jeesus on Jumala"
    ja " se joka kunnioittaa vääriä jumalia se,hylkää armonantajansa"

    Eikö olekin niin, että kuva on betel-kirkossa kunnioitus, eikä häpäisytarkoituksessa, jossa sen kuuluisi olla!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eroa Beetelistä kirjoitti:

Aam. 3:14    
Sinä päivänä, jona minä kostan Israelille hänen rikoksensa, minä kostan myös Beetelin alttareille, niin että alttarinsarvet hakataan irti ja putoavat maahan.

Aam. 4:4    
Menkää Beeteliin ja tehkää syntiä, ja Gilgaliin ja tehkää vielä enemmän syntiä;.

Aam. 5:5    
Älkää etsikö Beeteliä, älkää menkö Gilgaliin älkääkä vaeltako Beersebaan. Sillä Gilgal viedään pakkosiirtolaisuuteen, ja Beetel joutuu tuhon omaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu