Sattumaako?

Raamatussa ja kristinuskoa paljon vanhemmissa kertomuksissa on mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä.

Kertomus Intian suunnalta n. 3000 v. eaa.

# Krishnan syntymä

Välttääkseen vaaran, joka kuningas Kamsaa uhkasi sisarensa pojan taholta, mistä ennustaja oli häntä varoittanut, antoi kuningas heittää sisarensa ja tämän puolison vankilaan.

Täällä maanalaisen vankilan pimeydessä syntyi Krishna maailmaan. Mitä lähemmäksi syntymähetki tuli sitä kauniimmaksi muuttui äiti. Pian koko vankiluola oli täynnä valoa.

Iloitsevat kuorot täyttivät ilman sävelillään, ja jokien ja purojen vedet virtasivat soittaen suloista musiikkia. Jumalat laskeutuivat alas taivaasta, ja valon henget tanssivat ja lauloivat ilosta.

Keskiyöllä äiti Devaki synnyttää lapsen maailmaan ja uusi aikakausi alkaa. Myöskin lapsen vanhemmat lankeavat maahan hänen eteensä rukoilemaan, mutta ääni taivaasta varoittaa heitä tyrannin salajuonista poikaa kohtaan ja kehottaa heitä viemään lapsen Golakaan — "lehmän maahan" — ja vaihtamaan hänet paimen Nandan tyttäreen.

Äkkiä kahleet irtoavat isän käsistä, vankilan ovet avautuvat, ja hän pääsee ulos ja kantaa lapsen hartioillaan Yamuna-virran yli. Joen vedet laskeutuvat kunnioituksesta Jumalan pojan edessä, ja isä vaihtaa Krishnan paimen Nandan vastasyntyneeseen tyttäreen. Sitten hän palaa vankiluolaan, jossa kahleet jälleen kiinnittyvät hänen jäseniinsä.

Sitten kuningas Kamsa saapuu vankilaan. Turhaan Devaki rukoilee veljeään säästämään lapsen. Mutta juuri kun tämä aikoo väkisin ryöstää sen hänen sylistään, häviää lapsi näkymättömiin kuninkaan silmien edestä. Nyt Kamsa antaa määräyksen, että kaikki alle 2-vuotiaat lapset on valtakunnassa surmattava.#

Hindulainen taru Krishnasta.
12248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä vanha ja jo mennyt aika pitää sisällään varmasti monis muitakin kovin samankaltaisia kertomuksia joistakin olennoista, eläväisistä ja ylimaallisuuksista joille ei ole vielä selitystä löydetty järjellisen tavan kautta.

Ainoa ongelma näissä ajallistamisasioissa on nuo erilaiset ja täysin eri aikaset kalenterit, jotka tekevät mahdottomaksi yhdistää näitä tuhansia erinäisiä tarinoita toisiinsa jo ajallisestikkin. Ja tietenkin myös näiden mennettein sukupolvien ja kansakuntien erittäin rajoittuneet kirjoitus-, ja luku-, taidot sekä jonkun vieraan kielen
aiheuttamat kielipuolisuudet että ihmisten hyvin
rajoittuneet halut käydä vieraiden kulttureiden kanssa ns vaihtokauppaa kehittämismielessä. Jopa silloisten kansalaisten perusopetuksen taso haittasi tuollaista toimintaa kaiken kaikkiaan, kuten se nykyäänkin sitä tekee. Eivät ihmiste silloin siis oikeasti tuollaisista mitään tienneet
eivät nytkään, juurikaan mitään. Mutta aina on ollut muita ovelanpia, nokkelenpia ja taitavanpia huijareita liikeellä, vallan, rahan, maineen ja kunnian vuoksi, sekä ennen kaikkia muuta, tuon oman hyvinvoinnin vuoksi.

Runsas lapsikuolleisuus oli oikea uhka jokaisille vanhoille kulttuureille ja kansakunnille. Siksi se oli myös pelotteluaihe numero jotakin kolmen ja kuuden väliltä aina. ;) Onneksi tuosta on jo päästy melkein kokonaan irti. :)

Äänestä

sillä Saatana oli taivaasta maahan syösty jo ennen kuin Jumala loi ensimmäiset
ihmiset, ja tarkoin tiesi kaikki Jumalan sunnitelmat ja toimintatavat,
kun alkoi maailmaansa erilaisia uskontoja uskomuksia istuttaa.

Äänestä
  • ...Teuvo sentään saatanalla, babylonialaisella taruolennolla ihan kaikkea selitetä. Sinusta ei saa selvää, oletko puolinakaan aikoina ihan tosissasi...:)

    Äänestä

  • lakkiluke ( ei kirj.) kirjoitti:

    ...Teuvo sentään saatanalla, babylonialaisella taruolennolla ihan kaikkea selitetä. Sinusta ei saa selvää, oletko puolinakaan aikoina ihan tosissasi...:)

    odota kaikessa rauhassa, sillä viimeisellä tuomiolla
    sinulle kyllä selviää, ettei Saatana mikään taruolento ole ollut.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    ...kummallakaan meistä ei silloin ole tuomarin viittaa hartioillamme.

    Äänestä

  • lakkiluke ( ei kirj.) kirjoitti:

    ...kummallakaan meistä ei silloin ole tuomarin viittaa hartioillamme.

    mutta toisella meistä on Kristuksen valtuutus julistaa hänen totuuttaan:

    "Minä lähetän sinut ihmisten luo, joilla on kovat kasvot ja taipumaton sydän.
    Sinun tulee sanoa heille: 'Näin sanoo Herra, Jumala.'

    Kuulkoot tai olkoot kuulematta - he ovat uppiniskaista kansaa -
    he tulevat kuitenkin tietämään, että heidän keskellään on ollut profeetta.

    Älä sinä, ihminen pelkää heitä, älä kauhistu heidän sanojaan,
    vaikka olet heidän keskellään kuin piikkipensaikossa ja skorpionien
    seassa. Älä pelkää heidän puheitaan, älä säiky - he ovat uppiniskaista kansaa.

    Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot tai olkoot kuulematta
    - he ovat uppiniskaisia."

    ...itse, mitä kirjoitat? Lipsahti taas kerran uskon puolelle. No, se on sinun tapasi, mutta Raamatustahan tulisi keskustella, eikä siitä, kuka uskoo kenenkin mielestä oikein. Hyviä pyhiä!

    Äänestä

  • lakkiluke ( ei kirj.) kirjoitti:

    ...itse, mitä kirjoitat? Lipsahti taas kerran uskon puolelle. No, se on sinun tapasi, mutta Raamatustahan tulisi keskustella, eikä siitä, kuka uskoo kenenkin mielestä oikein. Hyviä pyhiä!

    että se on juuri Raamattu, joka kertoo uskosta totuuteen
    ja uskosta valheeseen?

    Vai tällaista keskusteluako sinä kaipaat:

    Minkälainen Raamattu sinulla on?

    Minulla on tuo toiseksi viimeisin painos punaisissa nahkakansissa,
    koossa 13x20 sm. Kolmessa vuodessa hyvin risaiseksi luettu.

    Tämä uusin käännös on samanlaisissa kansissa, koossa 15x24 sm.

    Äänestä

  • Saatana ei varmasti tiedä kaikkia Jumalan suunnitelmia ja toimintatapoja.
    Miten voisi, kun ei edes Jeesus, Jumalan Poika, tiedä kaikkea.

    Jeesus todisti tulemuksensa päivästä:
    Matt.24:36
    Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät
    taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

    Jos joku tietää tarkoin Jumalan suunnitelmat ja toimintavat, hän on Jumalan vertainen.
    Saatana ei taatusti ole. Päinvastoin.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    että se on juuri Raamattu, joka kertoo uskosta totuuteen
    ja uskosta valheeseen?

    Vai tällaista keskusteluako sinä kaipaat:

    Minkälainen Raamattu sinulla on?

    Minulla on tuo toiseksi viimeisin painos punaisissa nahkakansissa,
    koossa 13x20 sm. Kolmessa vuodessa hyvin risaiseksi luettu.

    Tämä uusin käännös on samanlaisissa kansissa, koossa 15x24 sm.

    tuollaista keskustelua. Eikä sitäkään, että kukin etsii Raamatustaan lauseita, jotka sopivat omaan väittämään ja siten esittävät viisasta Raamatun tuntemustaan. Mitä keskustelua jakeiden kopioiminen on? Tyhjänpäiväistä hurskastelua se on.
    Keskustella voi sen sijaan vaikkapa siitä, että esimerkiksi idän viisaat miehet ja paimenet kedolla Jeesuksen syntymän aikaan ovat lainoja vanhemmista uskonnoista ja niiden jumalten syntyyn liittyvistä tapahtumista.
    Tai siitä, että vedenpaisumustaru tunnettiin muualla maailmassa jo kauan ennen Nooan aikoja.
    Tai siitä, että kristinuskon vapahtajakäsite on lainaus paljon vanhemmista uskonnoista. Legendat ja tarut tuntevat ainakin kahdeksantoista ihmiskunnan vapahtajaa eaa ja ainakin neljä heistä tuomittiin, naulittiin ristiin ja nousivat kolmantena päivänä kuolleista. He ovat myös luvanneet palata takaisin viimeisenä päivänä.
    Onko liian tiukkaa tekstiä? Varmaan on, jos lukee vain yhtä eeposta ja ottaa todesta kaikki siihen jäljennetyt kertomukset ja uudemmat, kirjoittajiensa itsensä kuvailemat tapahtumat, joista ainakin osa on keksittyjä. Mutta on toki aivan inhimillistä, että jos on itsensä suggeroinut tai tullut suggeroiduksi uskomaan sokeasti, niin kyllä silloin lehmätkin lentävät ihmisen mielikuvituksessa. Silloin on uskottava myös muutamia muita Raamatun väittämiä,kuten että maa on litteä ja aurinko kiertää maata. Ja että aurinko nousee, vaikka todellisuudessa se ei nouse, vaan maa pyörii.
    Tällaisesta satuilustako sinä haluat keskustella? Ja vielä sen lisäksi jostain saatana-hömpänpömpästä, joka syntyy tai ei synny ihmisen omien korvien välissä varsinkin silloin kun itsessä ei löydy korjattavaa. Onhan kätevää panna asiat jonkun tai jonkin muun, vaikkapa taruolennon nimeltä saatana, syyksi. Tällaista satuiluako haluat jatkaa? Vai haluatko joskus aloittaa KESKUSTELUN Raamatuista?
    Jos edelleen haluat julistaa tai käännyttää, suosittelen omaa foorumia omine sääntöineen, joita on helpompi noudattaa kuin Eniron, foorumin ylläpitäjän sääntöjä. Tämä on kaikista mielipiteistä ja erilaisista vakaumuksista huolimatta keskustelupalsta, eikä yhdenkään uskonlahkon tai henkilön julistuksellinen foorumi.

    Kun tai jos esität väitteilleni vastaväitteitä, pyydän perustelemaan ne faktoilla, eikä uskomuksilla tai "minusta tuntuu" ajatuksilla.

    Fakta on arkikielessä tosiasia. Ei siis uskomus tai kuvittelu.

    Saatana matkii kaikessa Jumalaa ja hänen poikansa Antikristus
    Jumalan Poikaa Jeeusta Kristusta.

    Ja jos kerron siitä, miltä minusta tuntuu, sinä et sitä siedä kuulla, koska:

    Valitun ei tarvitse katsoa johonkin Saatanan ulkoistamaan Jeesukseen,
    koska Jeesus Kristus tälläkin hetkellä sydämestäni käsin katsoo minuun,
    ja ohjaa tätäkin kirjoitusta. Onko Saatana vienyt sinulta jo
    terveen järjen ymmärtää edes tätä Jeesuksen lupausta omilleen:

    "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani.
    Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen
    ja jäämme asumaan hänen luokseen."

    Se olisi mitä törkeintä Pyhän Hengen herjaamista, jos Pyhän
    Hengen saanut ihminen itseensä katsoessaan masentuisi,
    koska kaikki, mitä hänessä on on saatu juuri Pyhältä Hengeltä:

    "Tällaisen luottamuksen Jumalaan on Kristus saanut meissä aikaan.
    En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin,
    mitään, mikä olisi lähtöisin meistä itsestämme. Meidän
    kykymme on saatu Jumalalta, ja hän on myös tehnyt meidät
    kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain
    vaan Henki. Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi."

    ...sinä puolestasi näe itseäsi? Etkö todellakaan huomaa fanaattisuuttasi? Se ei ole hitustakaan parempaa kuin kiihkomielisen muslimin tai buddhistin suhtautuminen kokonaisuuteen, kun hän sylki pärskyen julistaa oman uskonsa erinomaisuutta tuomiten kaikki toisinajattelijat. Minä minä ja minä. Sana, jota ihmiset käyttävät eniten ja useimmin.
    Olen itsekin aikoinaan ollut mielestäni ainutlaatuinen, aina oikeassa ja toiset aina väärässä. Se tie ei johtanut kuin sekasortoon. Niin kauan oli hyvä olla ja mieli korkealla, kunnes opin tuntemaan senkin asian, että en ole maailman napa enkä kaikkeuden keskipiste omassa uskossani. Onneksi se aika on mennyttä ja voin hyväksyä muitakin näkemyksiä. Myös sen, että sinä uskot kuten uskot ja se on sinun oma valintasi. Mutta sen tunnustaminen ei tarkoita, että oppisi olisi mielestäni oikein. Miksi? Koska se on yhden yksilön päätelmä, henkilökohtainen vakaumus. Vakaumus, mikä tahansa, on oikea vain henkilön OMASTA mielestä. Siksi en tee listoja "vääristä" opeista julkituodakseni omaa erinomaisuuttani.
    Jos alentuisin sellaiseen, rikkoisin välittömästi erästä ikivanhaa elämänohjetta: "Tee toiselle niin kuin haluat itsellesi tehtävän."
    Tuo ohje löytyy jopa Raamatusta, hiukan eri sanoin ilmaistuna.
    Ymmärrän senkin, että sinä ammennat "tietosi" Raamatusta ja VAIN Raamatusta. Sehän on yhtä kuin joku ei olisi koskaan lukenut muuta kuin Koraania ja julistaisi sen ainoaksi oikeaksi opiksi.
    Ei maailmaan rauhaa ja hyvää tahtoa mielestäni niin saada. Eikä rauha palaa Jeesuksen palatessa. Ei, koska profeetta Muhamedkin palaa, samoin Buddha ja Krishna. Ja taistelu jatkuu.
    En tiedä ymmärrätkö, mitä tarkoitan, mutta eihän se minun murheeni ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lakkiluke kirjoitti:

Raamatussa ja kristinuskoa paljon vanhemmissa kertomuksissa on mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä.

Kertomus Intian suunnalta n. 3000 v. eaa.

# Krishnan syntymä

Välttääkseen vaaran, joka kuningas Kamsaa uhkasi sisarensa pojan taholta, mistä ennustaja oli häntä varoittanut, antoi kuningas heittää sisarensa ja tämän puolison vankilaan.

Täällä maanalaisen vankilan pimeydessä syntyi Krishna maailmaan. Mitä lähemmäksi syntymähetki tuli sitä kauniimmaksi muuttui äiti. Pian koko vankiluola oli täynnä valoa.

Iloitsevat kuorot täyttivät ilman sävelillään, ja jokien ja purojen vedet virtasivat soittaen suloista musiikkia. Jumalat laskeutuivat alas taivaasta, ja valon henget tanssivat ja lauloivat ilosta.

Keskiyöllä äiti Devaki synnyttää lapsen maailmaan ja uusi aikakausi alkaa. Myöskin lapsen vanhemmat lankeavat maahan hänen eteensä rukoilemaan, mutta ääni taivaasta varoittaa heitä tyrannin salajuonista poikaa kohtaan ja kehottaa heitä viemään lapsen Golakaan — "lehmän maahan" — ja vaihtamaan hänet paimen Nandan tyttäreen.

Äkkiä kahleet irtoavat isän käsistä, vankilan ovet avautuvat, ja hän pääsee ulos ja kantaa lapsen hartioillaan Yamuna-virran yli. Joen vedet laskeutuvat kunnioituksesta Jumalan pojan edessä, ja isä vaihtaa Krishnan paimen Nandan vastasyntyneeseen tyttäreen. Sitten hän palaa vankiluolaan, jossa kahleet jälleen kiinnittyvät hänen jäseniinsä.

Sitten kuningas Kamsa saapuu vankilaan. Turhaan Devaki rukoilee veljeään säästämään lapsen. Mutta juuri kun tämä aikoo väkisin ryöstää sen hänen sylistään, häviää lapsi näkymättömiin kuninkaan silmien edestä. Nyt Kamsa antaa määräyksen, että kaikki alle 2-vuotiaat lapset on valtakunnassa surmattava.#

Hindulainen taru Krishnasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu