Evot opettaa, että geenimutaatiot ovat yleisiä ja että suurin osa niistä on neutraaleja.
Okei, olkoon näin. Mutta missä se näkyy? Jos noin olisi niin erilaisia mutaatioita kaikista eläimistä ja kasveista pitäisi siinä tapausessa olla maa väärällään. Enkä nyt tarkoita joitain pieniä värimuunnoksia vaan sen lisäksi kaikkea muuta mahdollista.
Koirista on satoja muunnoksia ja muistakin kotieläimistä mutta nehän on ihminen eli äly tehnyt jalostuksella.
Siis mitä opimme tästä: jos mutaatioita ja muunnoksia halutaan niin siihen tarvitaan Älykäs Suunnittelu. Luonto ei tee mutaatioita vaan pitää kaiken lujasti entisenlaisena. Mikroevoluutio on kovin pientä ja huomaamatonta, enimmilläänkin. Puhumattakaan, että tekisi kokonaan uusia lajeja ja panisi maaeläimet lentämään ja sen sellaista höpöä.
Okei, olkoon näin. Mutta missä se näkyy? Jos noin olisi niin erilaisia mutaatioita kaikista eläimistä ja kasveista pitäisi siinä tapausessa olla maa väärällään. Enkä nyt tarkoita joitain pieniä värimuunnoksia vaan sen lisäksi kaikkea muuta mahdollista.
Koirista on satoja muunnoksia ja muistakin kotieläimistä mutta nehän on ihminen eli äly tehnyt jalostuksella.
Siis mitä opimme tästä: jos mutaatioita ja muunnoksia halutaan niin siihen tarvitaan Älykäs Suunnittelu. Luonto ei tee mutaatioita vaan pitää kaiken lujasti entisenlaisena. Mikroevoluutio on kovin pientä ja huomaamatonta, enimmilläänkin. Puhumattakaan, että tekisi kokonaan uusia lajeja ja panisi maaeläimet lentämään ja sen sellaista höpöä.
Vastaukset 34
Vanhimmat
jos vetäsisit parit isä meidän.. ja muutamat ave mariat ni paine helpottaa eikä tarvi tulla lässyttämään tänne 100000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000 kertaan käsiteltyjä asioita.
Se näkyy muuttuneena aminohappojärjestyksenä. Joskus mutaatio osuu geeniin, ja geenin synnyttyttämä proteiini tai sen ilmeneminen muuttuu. Oikean havainnon teit, luonto todellakin on väärällään näitä erilaisia muunnoksia. Sitä kutsutaan biodiversiteetiksi.
Paljonko on erilaisia villikoirarotuja ja entäs ihmisen jalostamia? Villikoirien geeneissä on olleet luonnossa kaikki nämä eri rodut mutta miksi niitä ei ole kehittynyt ennenkuin vasta ihmisen jalostamina?
Entäs lukemattomat kissarodut ja muut kotieläimet? Jotain syvällistä täytyy olla.
Evolutionisteilla ei ole yhtään todistetta muuttumassa olevista mutanttilajeista.
Eikä varsinkaan EDES olemassaolevien lajien edellisestä olomuodosta.
Oletuksia ei lasketa.
""Evolutionisteilla ei ole yhtään todistetta muuttumassa olevista mutanttilajeista.
Eikä varsinkaan EDES olemassaolevien lajien edellisestä olomuodosta.
Oletuksia ei lasketa.""
tietämättömyyttäsi todisteeksi? Tuossa yksi esimerkki mutaatiosta, joka leviää ja muuttaa Englannin harmaaoravakannan ilmeisesti lopulta mustaksi:
http://www.dailymail.co.uk/news/article-561946/The-pack-mutant-black-squirrels-giving-Britains-grey-population-taste-medicine.html
Tässäkin tapauksessa edellinen kanta tunnetaan ja tiedetään mikä mutaatio muuttaa nuo oravat mustiksi, nopeammiksi, aggressiivisemmiksi ja paremmin sopeutuneemmiksi.
Eipä ole eri vöärit hevosiakaan väreittäin muuttaneet eri lajeiksi.
Eikä koiria ja kissoja.
""Eipä ole eri vöärit hevosiakaan väreittäin muuttaneet eri lajeiksi.
Eikä koiria ja kissoja.""
ollutkaan kysymys pelkästä väristä, vaan kuten kirjoitin: mutaatio muuttaa nuo oravat mustiksi, nopeammiksi, aggressiivisemmiksi ja paremmin sopeutuneemmiksi.
niin totttakai syö toisen. Siitä ei ole kyse. Mutta miksi oravia ei ole kymmeniä erilaisia koska kuten sinäkin sanot suurin osa mutaatioista on neutraaleja. Vaikka 5-jalkaisia tai 6-varpaisia ja sen sellaisia. Lyhythäntäisiä ja keskipitkällä hännällä jne...... Kuusi varvasta ei vaikuttaisi sopeutumiseen.
""Jos on nopeampi ja aggressiivisempi niin totttakai syö toisen. Siitä ei ole kyse. Mutta miksi oravia ei ole kymmeniä erilaisia koska kuten sinäkin sanot suurin osa mutaatioista on neutraaleja.""
Jokaisella suvullisesti lisääntyvällä lajilla on muuntelua käytännöllisesti katsoen jokaisessa elimessään, jokainen orava on oma yksilönsä.
""Vaikka 5-jalkaisia tai 6-varpaisia ja sen sellaisia.""
Varsinkin viisjalkaisuus ei missään tapauksessa olisi neutraali mutaatio, koska se rikkoisi luontaisen liikerytmin, usein kuusivarpaisuskin on luonnossa haitta ja se rakentuu mutaatiolla, jotka aiheuttavat myös muita kehityshäiriöitä, jotka puolestaan voivat olla haitallisia, mutta esim. kissoilla ja koirilla on ihmisen kasvattamia rotuja, joilla on kuusi varvasta käpälissään.
""Lyhythäntäisiä ja keskipitkällä hännällä jne...... Kuusi varvasta ei vaikuttaisi sopeutumiseen.""
Hännän pituus on ilman muuta luonnonvalinnan kohteena, koska se on tasapainoelin oravien hyppiessä puista toiseen. Ja luonnonvalinta karsii tuosta muuntelusta haitalliset muunnokset.
Mutta oraviahan on kymmeniä lajeja. Mitä oikein nillität?
Oravista:
http://en.wikipedia.org/wiki/Sciurus
Onhan meitä tummiä sinisilmäisiä ja agressiivisia ja nopeitakin suomalaisia emmekä me ole muuttumassa muuksi lajiksi.
Kun nuo piirteet eivät minulla ole todistetta, eivät ne ole oravillakaan.
""Onhan meitä tummiä sinisilmäisiä ja agressiivisia ja nopeitakin suomalaisia emmekä me ole muuttumassa muuksi lajiksi.
Kun nuo piirteet eivät minulla ole todistetta, eivät ne ole oravillakaan.""
nuo oravat ovat syrjäyttämässä kokonaan kantalajinsa. juuri sellaista esimerkkiä pyydettiin, nytkö se ei kelpaa kun saitte täsmälleen sitä mitä pyysitte?
Täällä oli pari vuotta sitten vielä töpöhäntäinen pihaorava jolle ei hännän lyhyys ollut haittana. Se syntyi n.5 vuotta sitten pihapiirimme pesässä ja oli näkyvillän. 3vuoden ajan. Varsinkin poikasenaollessaan tarkkailimme sen kirmailua sisarustensa kanssa eikä hännän puute sen hyppyjä häirinnyt.
Tulimmekin siihen tulokseen, että oravan hännän merkitystä yliarvioidaan.
Onhan noita mustia ihmisiäkin ollut iät ja ajat eikä niitä katsota toiseksi lajiksi.
Mikä poikkeus se oravalla sitten on?
Miksei se kelpaa sinulle, että minä olen uusi laji kun en ole prikulleen samanlainen oikein kenenkään muun kanssa.
""Onhan noita mustia ihmisiäkin ollut iät ja ajat eikä niitä katsota toiseksi lajiksi.
Mikä poikkeus se oravalla sitten on?""
Ei tämä orava vielä olekaan uusi laji, sehän lisääntyy vielä vanhan harmaaoravakannan kanssa.
""Miksei se kelpaa sinulle, että minä olen uusi laji kun en ole prikulleen samanlainen oikein kenenkään muun kanssa.""
Koska sinäkin voisit lisääntyä muiden ihmisten kanssa.
Mutta missaat pointin. Tämä esimerkkihän oli vastaus väitteeseen:
"Evolutionisteilla ei ole yhtään todistetta muuttumassa olevista mutanttilajeista.
Eikä varsinkaan EDES olemassaolevien lajien edellisestä olomuodosta.
Oletuksia ei lasketa."
mikä osoittautui taas perättömäksi kreationistien valheeksi, koska tämä kanta on peräisin mutaatiosta ja se on syrjäyttämässä tuon vanhan kannan.
""Täällä oli pari vuotta sitten vielä töpöhäntäinen pihaorava jolle ei hännän lyhyys ollut haittana. Se syntyi n.5 vuotta sitten pihapiirimme pesässä ja oli näkyvillän. 3vuoden ajan. Varsinkin poikasenaollessaan tarkkailimme sen kirmailua sisarustensa kanssa eikä hännän puute sen hyppyjä häirinnyt.
Tulimmekin siihen tulokseen, että oravan hännän merkitystä yliarvioidaan.""
se sai jälkeläisiä ja olivatko jälkeläiset lyhythäntäisiä?
Tuolla tavalla määritellen sinustakin on sukeutumassa uusi laji.
Miksi sinun esittelemäsi esimerkit kuulostavat omituisilta?
Miksei isommat erot sitten ole eriytymistä?
Näitähän löytyy joka paikasta.
Etkä sinä ole kohdentanut ja todistanut tuosta mutaatiosta molekyylin puolikastakaan.
Mistä tiedät arvata klyseessä olevan mutaation kun et sitä ole geenimuutoksin näyttänyt etkä itsekään nähnyt.
Sinulta puuttuu todistamisen oikea menetemä, jolla osoittaisit myöhemmin olleesi oikeassa. Nyt hosut vain luudalla rapakkoa.
Nähtävästi se oli naaras, koska sillä oli ainakin yksi poikue, jonka pennut näin. Kaikilla oli normaalit oravan hännät.
Tuo hännätön orava hyppi puusta puuhun vähintäänkin yhtä pitkiä matkoja kuin normaalit lajikumppaninsakin.
Oravan häntä on tärkeimmillään talvella kaulahuivina, johon se nukkuessaan kääriytyy.
Näin tekee myös ketut ja koirat.
""Tuolla tavalla määritellen sinustakin on sukeutumassa uusi laji.""
Toki, kun erinomaiset geenini leviävät populaatioon niin, että ne ylivoimaisina syrjäyttävät muut kilpailijat.
""Miksi sinun esittelemäsi esimerkit kuulostavat omituisilta?""
Tarkennatko, mikä tässä yksinkertaisessa esimerkissäni kuulosti omituiselta? Haluatko sen selkokielellä?
""Miksei isommat erot sitten ole eriytymistä?
Näitähän löytyy joka paikasta.""
Suurempikaan ero ei välttämättä syrjäytä populaatiosta muuta muuntelua, jolloin ne voivat säilyä rinnakkain. Tässä tapauksessa nuo ominaisuudet ovat ylivoimaisia kilpailun kannalta, joten nuo muut ominaisuudet tulevat ilmeisesti häviämään.
""Etkä sinä ole kohdentanut ja todistanut tuosta mutaatiosta molekyylin puolikastakaan.
Mistä tiedät arvata klyseessä olevan mutaation kun et sitä ole geenimuutoksin näyttänyt etkä itsekään nähnyt.""
Itse asiassa olen lukenut aiheesta tieteellisen tutkimuksen, jossa tuo geeni oli tunnistettu ja nimetty, sekä sen tuottamat erot dokumentoitu.
""Sinulta puuttuu todistamisen oikea menetemä, jolla osoittaisit myöhemmin olleesi oikeassa. Nyt hosut vain luudalla rapakkoa.""
Hsss. Kuulinko kärpäsen surinaa korvissani?
""Nähtävästi se oli naaras, koska sillä oli ainakin yksi poikue, jonka pennut näin. Kaikilla oli normaalit oravan hännät.
Tuo hännätön orava hyppi puusta puuhun vähintäänkin yhtä pitkiä matkoja kuin normaalit lajikumppaninsakin.
Oravan häntä on tärkeimmillään talvella kaulahuivina, johon se nukkuessaan kääriytyy.
Näin tekee myös ketut ja koirat.""
Eli kysymyksessä oli mitä ilmeisimmin resessiivinen ominaisuus, tuskinpa kehityshäiriö. kyllä oravien häntä on loikissa tärkeä taspainoelin, tätä on tutkittu ainakin muilla eläimillä, muistaakseni sisiliskoilla, jotka menettäessään häntänsä, eivät osu loikissaan kohteeseensa niin hyvin tai lennähtävät siihen sivuttain tms. Ja toki häntä suojaa talvella pakkaselta, joten se on luonnonvalinnan suosima ominaisuus.
Voidaannkin kysyä, että miksi ihminen on hännätön. Mitä haittaa hännästä olisi tai olisi ollut? Mikä on konkreettisesti ollut se ympäristöstä tuleva vaatimus, joka olisi hännän hävittänyt?
Jos siis joskus 3 milj. vuotta sitten olisi ollut sekä hännällisiä että hännättömiä ihmisen alkumuotoja niin miksei voisi olla edelleenkin molempia? Mikä estäisi, sillä mielestäni tässä olisi juuri loistoesimerkki avaajan meinaamasta neutraalista mutaatioosta. Aivan sama olisiko häntää vaiiko ei. Miksi hännättömät olisivat saaneet enemmän poikasia tai päinvastoin?
""Voidaannkin kysyä, että miksi ihminen on hännätön. Mitä haittaa hännästä olisi tai olisi ollut? Mikä on konkreettisesti ollut se ympäristöstä tuleva vaatimus, joka olisi hännän hävittänyt?""
Hännättömyys on kehittynyt jo kaukaisille sukulaisillemme reilusti yli 10 miljoonaa vuotta sitten, kun selkäranka muuttui lyhyemmäksi ja jäykemmäksi, jolloin kiipeily ja liikkuminen puissa oli helpompaa, samoin kuin pystyasennossa pysyminen (Wikipedia):
"Apes have more mobile shoulder joints and arms due to the dorsal position of the scapula, broad ribcages that are flatter front-to-back, and a shorter, less mobile spine compared to Old World monkeys (with caudal vertebrae greatly reduced, resulting in tail loss in some species). These are all anatomical adaptations to vertical hanging and swinging locomotion (brachiation) in the apes, as well as better balance in a bipedal pose."
""Jos siis joskus 3 milj. vuotta sitten olisi ollut sekä hännällisiä että hännättömiä ihmisen alkumuotoja niin miksei voisi olla edelleenkin molempia?""
Tuon hännättömyys on ollut jo ennen kuin esim. gorillojen kantamuoto erosi simpanssien ja ihmisten kehityslinjasta. "All living members of the Hylobatidae and Hominidae are tailless, and humans can therefore accurately be referred to as bipedal apes."
""Mikä estäisi, sillä mielestäni tässä olisi juuri loistoesimerkki avaajan meinaamasta neutraalista mutaatioosta. Aivan sama olisiko häntää vaiiko ei. Miksi hännättömät olisivat saaneet enemmän poikasia tai päinvastoin?""
Kun tuo selkäranka on lyhentynyt ja jäykistynyt, samassa yhteydessä häntä on kadonnut, koska siitä ei ole ollut tarpeeksi hyötyä.
Kun määrittelyjesi kautta kaikki olemassa olevat eliöyksilöt ovat keskenään lajien sisälläkin mutaatioita, poistuu mutantin merkityskin.
Raamattuhan ei mitenkään syyllistä eri lajien olemassaoloa! Näinollen perusteluillasi ei ole pätkäääkään merkitystä luomisuskoa vastaan.
""Kun määrittelyjesi kautta kaikki olemassa olevat eliöyksilöt ovat keskenään lajien sisälläkin mutaatioita, poistuu mutantin merkityskin.""
Tässä tapauksessahan oli kysymys siitä, kuinka mutaatio muuttaa lajia, kun siitä on hyötyä ja se leviää populaatioon. mainio esimerkki sellaisesta mutaatiosta.
""Raamattuhan ei mitenkään syyllistä eri lajien olemassaoloa! Näinollen perusteluillasi ei ole pätkäääkään merkitystä luomisuskoa vastaan.""
Enpä tällä esimerkilläni yrittänytkään kumota luomisuskoa, sehän on kumottu ja todettu taruksi jo aikoja sitten.
Varsin huvittavaa, onnistuit todistamaan jo avauksessa ettet ymmärrä genetiikasta yhtään mitään.
Varsin kunnioitettava saavutus...
"Jos noin olisi niin erilaisia mutaatioita kaikista eläimistä ja kasveista pitäisi siinä tapausessa olla maa väärällään."
Ja näinhän asianlaita onkin, olikos se siinä keskimäärin sadan mutaation pintaan jokaisella sukupolvella? Muistankohan oikein...
"Enkä nyt tarkoita joitain pieniä värimuunnoksia vaan sen lisäksi kaikkea muuta mahdollista."
Etkös äsken jo tunnustanut että suurin osa on neutraaleja mutaatioita joilla ei ole minkäänlaista vaikutusta selviytymiseen? Näinkö nopeasti unohdat...
"Koirista on satoja muunnoksia ja muistakin kotieläimistä mutta nehän on ihminen eli äly tehnyt jalostuksella."
Eli siis, yksityiskohta jonka haluat ohittaa, ihminen on jalostuksella poiminut tiettyjen mutaatioiden tuottamien havaittavien vaikutusten perusteella lisääntyvät yksilöt, ja on siis valinnut tiettyjä mutaatioita toisten kustannuksella. Syntyneet jalostetut rodut eivät ole mutaatioita (niin kuin annat ymmärtää), vaan samasta geenipoolista lähtenyt sukuhaara joka on erilaistunut kerättyään mutaatioita satoja vuosia.
Huomaatko eron?
"Siis mitä opimme tästä:"
Opimme että sinä et tiedä mikä mutaatio on.
Kiitos ja näkemiin...
.....Ja näinhän asianlaita onkin, olikos se siinä keskimäärin sadan mutaation pintaan jokaisella sukupolvella? Muistankohan oikein........
Niin, ja mistä sen huomaa ulospäin?
......Etkös äsken jo tunnustanut että suurin osa on neutraaleja mutaatioita joilla ei ole minkäänlaista vaikutusta selviytymiseen?....
Joo, mutta ei niitten tarvitsisi olla näkymättömiä. Muunnos voi olla näkyvä vaikka se olisikin neutraali.
......Syntyneet jalostetut rodut eivät ole mutaatioita (niin kuin annat ymmärtää), vaan samasta geenipoolista lähtenyt sukuhaara joka on erilaistunut kerättyään mutaatioita satoja vuosia.....
Eivät ole mutaatioita mutta ovat kuitenkin keränneet mutaatioita? Ongelma on kuitenkin se, että miksi emme näe samaa koira- ja kissarotujen kirjoa luonnossa. Sama koskee tietysti kaikkia eläimiä. Neutraalien geenimutaatioitten tuloksena luonnossa pitäisi olla melkoinen sekasotku eikä järjestys.
"Neutraalien geenimutaatioitten tuloksena luonnossa pitäisi olla melkoinen sekasotku eikä järjestys. "
Paitsi tietenkin se pikku juttu, että "neutraalit" mutaatiot luonnossa on hieman eri asia kuin neutraalit mutaatiot ihmisympäristössä.
Esimerkkinä: Luonnossa elävissä kesykyyhkyjen esimuodon (Columba livia) joukossa ei nähdä samaa värikkyyskirjoa kuin kaupunkilaistuneilla kesykyyhkyillä, eli puluilla. Luonnonvalinta karsii pois turhan kirjavat ja näkyvät värimuunnokset, ts. neutraali mutaatio kaupunkiympäristössä, jossa pedot puuttuvat, ei enää olekaan neutraali petojen keskellä.
".....Ja näinhän asianlaita onkin, olikos se siinä keskimäärin sadan mutaation pintaan jokaisella sukupolvella? Muistankohan oikein........
Niin, ja mistä sen huomaa ulospäin?"
Suurinta osaa ei huomaakkaan, koska kuten molemmat meistä ovat jo sanoneet, suurin osa mutaatioista on neutraaleja, ja niillä ei ole vaikutusta suuntaan tai toiseen selviytymisen kannalta.
Jos jokin vaikutus olisi niin suuri että sen huomaisi paljaalla silmällä päältäpäin, se mitä luultavimmin vaikuttaa selviytymiseen jollain tavalla eikä kyseessä silloin enään olekkaan neutraali mutaatio...
"......Etkös äsken jo tunnustanut että suurin osa on neutraaleja mutaatioita joilla ei ole minkäänlaista vaikutusta selviytymiseen?....
Joo, mutta ei niitten tarvitsisi olla näkymättömiä. Muunnos voi olla näkyvä vaikka se olisikin neutraali."
Kuten edellä mainitsin, mutaatiot jotka aiheuttavat näkyviä muutoksia vaikuttavat selviytymiseen jollain tavalla. On vaikea kuvitella muutosta joka näkyisi paljaalla silmällä mutta jolla ei olisi minkäänlaista vaikuttusta selviytymiseen.
"Eivät ole mutaatioita mutta ovat kuitenkin keränneet mutaatioita?"
Jalostetut rodut eivät ole mutaatioita, mutaatio tapahtuu genomissa, organismin DNAssa. Tarkemmin sanottuna mutaatio on muutos emäsparien järjestyksessä.
Ymmärrätkö? Organismi ei ole mutaatio, mutaatioita tapahtuu organismin genomissa.
Sana jota etsit taitaa olla "mutantti".
"Ongelma on kuitenkin se, että miksi emme näe samaa koira- ja kissarotujen kirjoa luonnossa."
Luonnonvalinta.
Rajalliset resurssit ja kilpailu niistä. Yksinkertaisesti sanottuna luonnosta ei löydy tilaa kaikille. Harvoissa paikoissa on riittävän erilaisia elinympäristöjä lähellä toisiaan jotta yksi laji pystyisi sopeutumaan erilaisiin ympäristöihin ja siitä kehittymään eri lajeiksi.
"Neutraalien geenimutaatioitten tuloksena luonnossa pitäisi olla melkoinen sekasotku eikä järjestys."
Apo vastasikin tähän jo...
Se mikä on jalostetuissa eläimissä neutraali mutaatio voi merkitä eroa elämän ja kuoleman välillä luonnossa.
Kysymys on aina loppupelissä siitä miten syntyneet mutaatiot vaikuttavat selviytymiseen siinä ympäristössä.
"It is not the strongest of the species that survives, nor the most intelligent that survives. It is the one that is the most adaptable to change"
Darwin
>Itku lienee asia, joka aikuisen ihmisen ominaisuutena ei lisää poikastuottoa. Eli miksi siis ei ole itkemättömiä ihmisiä? Miksi kaikki itkevät ja tillittävät? Vai voiko joku evoluutti perustella miksi itkeävät olisivat saaneet enemmän jälkeläisiä.
Itkevä lapsi on paljastanut pedoille ja vihollisille piilopaikan, joten.....!
"">Itku lienee asia, joka aikuisen ihmisen ominaisuutena ei lisää poikastuottoa. Eli miksi siis ei ole itkemättömiä ihmisiä?""
Itku on ominaisuutena peräisin lapsuudesta, mutta yhteisöä lujittavana sillä on toki merkitystä myös aikuisten kesken.
""Miksi kaikki itkevät ja tillittävät? Vai voiko joku evoluutti perustella miksi itkeävät olisivat saaneet enemmän jälkeläisiä.""
Itkevä lapsi saa enemmän huomiota vanhemmiltaan, lähinnä äidiltään, ja kun se saa enemmän huomiota, se saa enemmän hoivaa, jolloin sen mahdollisuudet selvitä ovat paremmat.
""Itkevä lapsi on paljastanut pedoille ja vihollisille piilopaikan, joten.....!""
Näin on epäilemättä käynyt useastikin.
Sitten kysymys:
Miten selität nuo fossiilitodisteet, jotka miljoonien vuosien aikajaksojen kuluessa näyttävät yhä enemmän nykyihmisiltä, mitä nuorempia ne ovat, ja vieläpä niin, ettei nykyihmisiä noilta ajoilta löydy koskaan? Esim. tuossa Homo erectus n. 1,6 miljoonan vuoden takaa:
http://en.wikipedia.org/wiki/Turkana_Boy
joka selvästi ei ole vielä nykyihminen, vaikka sillä on jo paljon nykyihmisiä muistuttavia piirteitä. Ja miten selität DNA-yhtäläisyydet simpanssien ja ihmisten välillä, esim. ns. tilke-DNA:n sisältämät pseudogeenit ja ERV:t?
***Itku on ominaisuutena peräisin lapsuudesta, mutta yhteisöä lujittavana sillä on toki merkitystä myös aikuisten kesken.***
Nyt aloin itkeä kun tuollaista soopaa luin. Peräisin lapsuudesta, mitä tuokin tarkoittaa. Miksi lapsi itkee. Tai jos vaikka olisikin lapsella niin miksi on aikuisella ja jopa vanhallakin? Tuo yhteisön lujitusjuttu on juuri sitä evojargonia, jota täytyy keksiä kun selitystä ei ole mutta pitää uskoa, että evoluutio sen on jotakin varten tehnyt.
Itku ei lujita yhteisöä mitenkään. Tai jos lujittaa niin miksi simpanssit eivät itke tai muutkaan yhteisöeläimet? Kerro se.
Mutta näköjään et edes yrittänyt vastata, että miten joskus ammoin muinaisuudessa aikuisenakin itkevä olisi saanut enemmän jälkeläisiä. Sehän on evon ydin.
***Itkevä lapsi saa enemmän huomiota vanhemmiltaan, lähinnä äidiltään, ja kun se saa enemmän huomiota, se saa enemmän hoivaa, jolloin sen mahdollisuudet selvitä ovat paremmat.***
Eikö tuo päde simpansseillakin? Ja kuten edellinen sanoo niin itkevän lapsen kiljunta kuuluu pedon tai muun agressiivisen eläimen korviin ainakin kilometrin päähän ja tuo sen paikalle. Edistääkö raivopäisen sarvikuonon hyökkäys henkiinjäämistä? Evo-opin mielestä sen täytyy edistää?
***esim. ns. tilke-DNA:n sisältämät pseudogeenit ja ERV:t?***
Tilke-DNA tarkoittanee sinulla samaa kuin roska-DNA, jota ei tosiasiassa ole olemassakaan. Myös ERV:t ovat kiisteltyjä juttuja, ei niihin kannata sinun uskoasi perustaa. Joudut pettymään pahasti.
Muuten, paljastuuko itkemisen salaisuus noista sinun fossiileistasi? Sitä kaveri varmaan kyseli, että kun itku on neutraali ominaisuus niin miksi ei ole myös itkemättömiä ihmisiä. Mutta eihän evoilta tule vastauksia, ei ole tullut ennenkään.
""Nyt aloin itkeä kun tuollaista soopaa luin. Peräisin lapsuudesta, mitä tuokin tarkoittaa.""
Ominaisuus on kehittynyt lapselle, mutta aikuisenakin siitä on hyötyä yhteisön lujittamisessa, kun ihmiset yleensä lohduttavat itkeviä yksilöitä.
""Miksi lapsi itkee.""
Herättääkseen vanhempiensa huomion ja saadakseen hoivaa.
""Tai jos vaikka olisikin lapsella niin miksi on aikuisella ja jopa vanhallakin? Tuo yhteisön lujitusjuttu on juuri sitä evojargonia, jota täytyy keksiä kun selitystä ei ole mutta pitää uskoa, että evoluutio sen on jotakin varten tehnyt.""
Näemme edelleen onnettomuuden kohdatessa aikuisten itkevän ja muiden yrittävän lohduttaa itkeviä. Tämä on täsmälleen sitä mitä tarkoitin.
""Itku ei lujita yhteisöä mitenkään.""
Toki lujittaa juuri tuon yhteenkuuluvuuden tunteen takia, mikä tuollaisissa onnettomuustilanteissa tulee kun yksilöt lohduttavat itkeviä.
""Tai jos lujittaa niin miksi simpanssit eivät itke tai muutkaan yhteisöeläimet? Kerro se.""
Simpanssien poikasetkaan eivät itke, mitä ilmeisimmin siksi, että se houkuttelisi saalistajia.
""Mutta näköjään et edes yrittänyt vastata, että miten joskus ammoin muinaisuudessa aikuisenakin itkevä olisi saanut enemmän jälkeläisiä. Sehän on evon ydin.""
Juu vastasin kyllä: enemmän emon hoivaa saava poikanen voi paremmin ja selviää täten paremmin, jolloin tuollaiset itkugeenit voivat levitä populaatioon keskimääräistä enemmän.
""Eikö tuo päde simpansseillakin?""
Pätisi, jos siitä ei simpansseilla olisi enemmän haittaa mm. saalistajien vuoksi.
""Ja kuten edellinen sanoo niin itkevän lapsen kiljunta kuuluu pedon tai muun agressiivisen eläimen korviin ainakin kilometrin päähän ja tuo sen paikalle. Edistääkö raivopäisen sarvikuonon hyökkäys henkiinjäämistä? Evo-opin mielestä sen täytyy edistää?""
Tuollainen lapsen itku on mitä ilmeisimmin kehittynyt vasta siinä vaiheessa, kun saalistajat eivät enää ole olleet ihmisten edeltäjille suuri uhka.
""Tilke-DNA tarkoittanee sinulla samaa kuin roska-DNA, jota ei tosiasiassa ole olemassakaan.""
Toki on, sehän tarkoittaa proteiineja koodaamatonta DNA:ta, josta aikaisemmin käytettiin nimitystä roska-DNA, mutta nykyisin kun sillä tiedetään olevan monia funktioita, siitä käytetty nimitys on tilke-DNA.
""Myös ERV:t ovat kiisteltyjä juttuja, ei niihin kannata sinun uskoasi perustaa. Joudut pettymään pahasti.""
Ne eivät ole vähimmässäkään määrin kiisteltyjä, tiedämme, että niiden perusteella voidaan rakentaa vielä virulentteja viruksia, niiden alkuperä on siis varmasti retrovirukset, vaikka joitakin niiden osia nykyisin käytetäänkin toimintojen tuottamiseen.
""Muuten, paljastuuko itkemisen salaisuus noista sinun fossiileistasi?""
Ei, niistä ei varmaankaan voida päätellä missä vaiheessa itku kehittyi.
""Sitä kaveri varmaan kyseli, että kun itku on neutraali ominaisuus niin miksi ei ole myös itkemättömiä ihmisiä.""
Minähän olen juuri kertonut ettei se ole neutraali ominaisuus. Miten sinä aina voit muka ymmärtää kaiken noin väärin?
""Mutta eihän evoilta tule vastauksia, ei ole tullut ennenkään.""
Hahhah, mitä paskaa. Itse et taaskaan, vaikka asiaa on kysytty sinulta lukuisia kertoja, ottanut kantaa tuohon viestissäni mainitsemaani Homo erectukseen, kun olet väittänyt, että ne ovat apinoita, eivätkä ihmiset mukaasi ole voineet kehittyä apinoista. Tuossa muistutukseksi kysymykseni, jota kierrät kuin kissa kuumaa puuroa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000039641345#22000000039641345
Simpanssilapset muuten itkevät:
http://books.google.com/books?id=q_uhcDUsOUwC&pg=PA168&lpg=PA168&dq=chimp crying&source=bl&ots=G0d_OdHUmt&sig=Yqwd_JyMgHxQhJS6mLTaahFbspg&hl=en&ei=jWXfSfqhEdGIsAafv7DVCA&sa=X&oi=book_result&ct=result&resnum=5#PPA167,M1
Tinyurl:
http://tinyurl.com/cktndo
Joten, se taas siiderin harhoista...
Nyt kun katsoin tarkemmin, niin lähteenikin Wikipedia kertoi vain, ettei mikään muu laji eritä kyyneliä itkiessään, ei etteivät ne itkisi ääneen:
"No other animals are thought to produce tears in response to emotional states,[3] although this is disputed by some scientists.[4]"