Hitler piti juutalaisten tuhoamista

Poliittisessa testamentissaan Hitler rehvasteli siitä miten oli aina taistellut juutalaisia vastaan ja puhdistanut Saksan "elintilan" juutalaisista.

Naurettavaa väittää kuten David Irving, ettei Aatu olisi tiennyt mitään siitä miten tämä "Saksan kansan elintilan puhdistaminen" oikein tapahtui, tai ettei hän olisi antanut alkuperäistä käskyä panna toimeen juutalaisten "Ausrottung".
1131135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 113

Vanhimmat

Pitää alkaa kehitellä uutta uljasta Hitleriä, joka olisi uusnatsillekin mieluinen. Hitlerille voisi pistää jotain nätimpää päälle ja voisi se olla nykyaikainenkin muutenkin, voisi vaikka pyöräillä päin punaisia ja anarkistina kiusata poliiseja. Mutta natsina se olisi tietenkin kova luu.

Mutta riittääkö se? Kun tämä kotosuomalainen uusnatsityyppimme on sellainen kamu, jolla on potkitussa kirjahyllyssään Mein Kampf puoliksi revittynä sarjakuvaversiona ja sen vieressä tyhjä kaljapullo. Ja vaatetuksen näkyvin piirre on marketista ostettu jenkkilentäjätakin surkea halpakopio. Ja tämä "natsonen" inttää professoreille, jotka ovat holocaustia tutkineet koko ikänsä, 50 kirjahyllymetrin aineistolla, josta holocaust paistaa kuin aurinko Auschwitzin taivaalta, että "ei oo mittää tapahtunna". Niin että missä ne kohtaavat nämä natsosemme ja oikeat hitlerit. Vaikka nämä ovat kaikki, natsoset ja hitlerit, tympeitä tyyppejä tyynni, niin mitä tekemistä niillä silti on keskenään...

Kysyy hyvä kysyjä???

Äänestä
  • liittoutuneiden antinatsisimi ajaa tietenkin nuoret isänmaalliset ainekset äärilaidalle. Aito Hitlerin ihailu ja kannatus ärsyttää vastapuolta enemmän ja on sikäli mielekkäämpi lähestymistapa.

    Jos vastapuoli ei pysy totuudessa, niin miksi sitten kukaan muukaan. Mediasodan julmia realiteetteja, ei muuta.

    Äänestä

  • Niin se on kovin helppoa tuo "revisionistin" elämä: "ei ole todisteita joten holokaustia ei ollut ja jos todisteita sattuisi olemaan on ne väärennettyjä koska holokaustia ei ollut".

    Mikä dokumentti muuten on mielestäsi väärennetty, jos jonkun esimerkin perusteluineen heität siitä valtavasta massasta?

    Tuo zyklon-b yrityksesi on jo kohtuullisen kehnoa; ehkä sinun kannattaisi tutustua tuotteeseen hieman tarkemmin, ei se mikään desinfiointiaine ollut.

    Äänestä

  • "Holocausti on pelkkää huijausta, en ole ikinä nähnyt mitään vakuuttavia todisteita siitä, jos jotain löytyy ne todisteet on tekaistuja, ja juutalaisten itse tekemiä. "

    Olet typerä uusnatsi, joten et näe mitään koska pääsi on perseessäsi.

    "Nuo viralliset dokumentit joita onethirdofholocaust filmissäkin käyty läpi, on ihan hemmetin tökeröitä, ja jos niitä lukee tulee vakuuttuneeksi että koko stoori oli tekaistu. "

    Yritys vääntää todellisuus tapahtumattomaksi on tökerö. Uusnatseilla ei ole Geobbelsia ja Goebbelsilla oli tiedottamisen monopoli.

    "Mukaanlukien noitten ruumiiden poltto. Kuten dokumentissa todistettiin, esim. lihan polttaminen ei ole mikään helppo juttu, eikä se onnistu mitenkään että ruumiskuoppiin heitetään vähän bensaa tai öljyä ja annetaan palaa, kuten annettiin ymmärtää. "

    Ruumiit palavat hyvin kunhan vaan tarpeeksi kuumaa saadaan aikaan.

    "Muutenkin tuo väitetty Zyklon-B kaasu ei ollut tappamista varten vaan ihmisten desinfiointia varten. Se kaasu ei voi tappaa ketään, käsittääkseni joku oli testannut kaasun tehoa olemalla itse huoneessa pari tuntia, johon oli laskettu Zyklon-B kaasua, eikä hänen käynyt mitenkään. "

    Vetysyanidia. Zyklon-B on vetysyanidia. Se on tappava myrkkykaasu. Kukaan järjissään oleva ei mene huoneeseen missä on vetysyanidia ilman rankkoja suojavarusteita. Ensimmäisenä kaasunaamari.

    Uusnatsien paska ei ole tutkimusta, vaan paskaa.

    Äänestä

  • "Se että Zyklon-B sisältää HCN:ää, ei vielä tee siitä tappavaa. "

    Eli siis myrkky ei tee myrkystä myrkyllistä?

    "Kyse on myös pitoisuuksista. Sen lisäksi sitä ei myöskään käytetty mihinkään ihmisten tappamiseen (ei se sellaiseksi ole suuniteltukaan), koska siitä olisi löytynyt jäänteitä kaasukammioiden seinistä, mitä ei löytynyt. "

    Kas kummaa - jäänteitä löytyy. Vetysyanidi nimittäin on soveliasta ihmisen tappamiseen kaasumaisena.

    "Lisäksi saksalaisilla oli tuona aikana myös sariinia, joka oli _huomattavan_ paljon myrkyllisempi ja tappava hermokaasu. Sitä ei kuitenkaan käytetty, miksiköhän? "

    Sariinin tuotanto ei ollut yhtä pitkällä. Lisäksi se on erittäin vaarallista myös käsittelijöille, joten sekin oli huomioitava. Tappamisen piti olla murhaajille helppoa ja turvallista. Vetysyanidi kun ei imeydy ihon lävitse yhtä tehokkaasti kuin sariini.

    "Zyklon-B:tä sen sijaan käytettiin luteiden ja muiden patogeenien desinfioimiseen, ettei taudit leviäisi noilla työleireillä. "

    Lisäksi sitä käytettiin ihmisten murhaamiseen jotta natsipuolueen pamppujen päätös murhata Euroopan väestöstä melkoisen suuri osuus voitaisiin toteuttaa. Natseja ei kiinnostanut keskitysleirien asukkaiden terveys. Sen takia heitä kuoli aivan mielipuolisia määriä. Tautien annettiin riehua estoitta ja taudin heikentämiä hakattiin.

    "Ruumiit eivät myöskään pala mitenkään hyvin, varsinkaan kun niitä olisi pinottu päällekkäin useita kerroksia. "

    Oletko kuullut kehikon käytöstä? Pannaan kerroksittain ruumiita ja polttopuuta. Onnistuu mainiosti.

    "Tuossa onethirdofholocaust videossa testattiin miten paljon puuta tarvittiin eläinlihan saamiseksi hiiltyneeksi palaksi. Vaikka koko muutaman kilon lihapala oli liekeissä ainakin tunnin verran, se ei silti palannut poroksi sillä lailla että vain luut olisi jäljellä, niin kun noissa holokaustikertomuksissa on kerrottu ruumiiden osalta. Ja ihmisruumis on sentään paljon isompi lihapala. "

    Se mitä uusnatsit paskatekeleessään sepustelevat ei vastaa todellisuutta. Valtavassa polttokokossa tulee helvetillinen kuumuus ja se polttaa ruumiita mainosti.

    Väitteesi on nähty aiemminkin. Ne olivat silloinkin paskaa. Vetysyanidi on yhä soveliasta ihmisten murhaamiseen. Natsit käyttivät valmiiksi tuotteeksi jalostettua vetysyanidia murha-aseena.

    Äänestä

  • Saat asiat on toistettu jankuttajille kymmeniä kertoja ja aina vaan intetään lisää. Mutta kerrataan:

    Kumma kyllä sitä vetysyanidia on löytynyt jokaisella kerralla kun sitä on testattu mutta silti näemmä kovakalloisimmat väittävät muuta. Kaikkiaan testejä jo tähän asti yhteensä viisi, montako tarvitaan lisää?

    Sariinin käytöstä ja hinnasta ja saatavuudesta voisit itse ensin esitellä jotain ennenkuin rupeat sitä tarjoamaan; syaanivetyä oli leireillä kuitenkin valmiiksi saatavilla ja sen leireille kuskaaminenkaan ei siten herättänyt huomiota. Suurten sariinimäärien kanssa olisi lienee ollut toisin.

    ruumiiden polttaminen kilon köntissä on tosiaan eri asia kuin tuhansien ruumiiden tai ruhojen polttaminen, ja suurten määrien polttamisesta on esimerkkejä holokaustin lisäksi niin Dresdenistä kuin viime vuosiltakin brittien toimesta tautiepidemioiden aikaan. Lisäksi vielä sikäli kun väittämässäsi jutussa lihapala oli liekeissä vain tunnin, testi ei sitten senkään osalta vastaa leirien olosuhteita joissa polttaminen kesti likimain päivän verran.

    Äänestä

  • toistaa? kirjoitti:

    Saat asiat on toistettu jankuttajille kymmeniä kertoja ja aina vaan intetään lisää. Mutta kerrataan:

    Kumma kyllä sitä vetysyanidia on löytynyt jokaisella kerralla kun sitä on testattu mutta silti näemmä kovakalloisimmat väittävät muuta. Kaikkiaan testejä jo tähän asti yhteensä viisi, montako tarvitaan lisää?

    Sariinin käytöstä ja hinnasta ja saatavuudesta voisit itse ensin esitellä jotain ennenkuin rupeat sitä tarjoamaan; syaanivetyä oli leireillä kuitenkin valmiiksi saatavilla ja sen leireille kuskaaminenkaan ei siten herättänyt huomiota. Suurten sariinimäärien kanssa olisi lienee ollut toisin.

    ruumiiden polttaminen kilon köntissä on tosiaan eri asia kuin tuhansien ruumiiden tai ruhojen polttaminen, ja suurten määrien polttamisesta on esimerkkejä holokaustin lisäksi niin Dresdenistä kuin viime vuosiltakin brittien toimesta tautiepidemioiden aikaan. Lisäksi vielä sikäli kun väittämässäsi jutussa lihapala oli liekeissä vain tunnin, testi ei sitten senkään osalta vastaa leirien olosuhteita joissa polttaminen kesti likimain päivän verran.

    "Kumma kyllä sitä vetysyanidia on löytynyt jokaisella kerralla kun sitä on testattu mutta silti näemmä kovakalloisimmat väittävät muuta. Kaikkiaan testejä jo tähän asti yhteensä viisi, montako tarvitaan lisää?"
    Tarvitaan ainakin lisää viitteitä tuohon väitteeseen.

    Äänestä

  • nojaa. kirjoitti:

    Et siis sinäkään tunne koko asiaa. No annan siis tutkimusten laatijoiden tiedot: Krakowan instituutti x 2, Rudolf, Ball ja Leuchter.

    Äänestä

  • tiedot sitten. kirjoitti:

    Et siis sinäkään tunne koko asiaa. No annan siis tutkimusten laatijoiden tiedot: Krakowan instituutti x 2, Rudolf, Ball ja Leuchter.

    tuskin voi kuvitella että tulos voisikaan olla muu kuin ennalta annettu.

    Äänestä

  • noilla tutkimuksilla kirjoitti:

    Öö, siis kaksi instituutin tutkimusta ja kolme revisionistien, eli mikä helvetin "bias"?

    Äänestä

  • horiset? kirjoitti:

    Öö, siis kaksi instituutin tutkimusta ja kolme revisionistien, eli mikä helvetin "bias"?

    Jo tutkimusta aloitettaessa on vahva näkemys siitä mitä halutaan löytää. Luuletko että sodan jälkeen Puolassa olisi palkittu kunniamaininnoin tutkimus joka EI todistaisi sodan ajan ja miehityksen kauheuksista?

    Äänestä

  • noilla tutkimuksilla kirjoitti:

    Jo tutkimusta aloitettaessa on vahva näkemys siitä mitä halutaan löytää. Luuletko että sodan jälkeen Puolassa olisi palkittu kunniamaininnoin tutkimus joka EI todistaisi sodan ajan ja miehityksen kauheuksista?

    Toisin kuin sinä, en luule mitään, minulle riittää se että viisi eri tutkimusta, joista kolme kiistäjien taholta, toteaa saman tosiasian eli syaanivedyn käytön.

    Äänestä

  • mitään. kirjoitti:

    Toisin kuin sinä, en luule mitään, minulle riittää se että viisi eri tutkimusta, joista kolme kiistäjien taholta, toteaa saman tosiasian eli syaanivedyn käytön.

    olla parempaa toki. Se että vetysyanidia käytettiin jossakin ei vielä todista että sillä olisi surmattu miljoonia ihmisiä. Sen lisäksi jos nyt edes linkkejä viitsisit laittaa - en vieläkään ole nähnyt mitään todisteita sen puolesta että holocaustia olisi ollut. Joko linkkejä siihen tietoon ei ole, tai sitten linkitetään juutalaisten sivustoihin, kuten wikipediaan, ja amerikan juutalaisten ylläpitämiin holokaustisivustoihin.

    Miksi ei linkitetä vanhoihin virallisiin dokumentteihin?

    Onethirdofholocaust video on sentään aitoa tavaraa - siinä on näytetty viralliset dokumentaatiot ja mitä niissä lukee. Esim. Raul Hilbergin "The Destruction of the European Jews". Tämä teos taitaa vaan olla niin tökerö, ettei siedä päivänvaloa, ja sitä onkin muokattu holokaustin jälkeen.

    Tämä on vähän riskialtista toimintaa kuitenkin, sillä jäähän noita vanhoja teoksia vielä jäljelle, joita voi sitten verrata uusiin painoksiin.

    Äänestä

  • pitää kirjoitti:

    Aijaa, vai että virallisia dokumentteja, mitä ne mahtaavatkaan olla? Kerro mieluummin mitä vaadit näyttönä jos kerran kemialliset testit syaanivedystä ei kelpaa, silminnäkijät, tekijät vai mitä kenties? Onpa erikoiset näyttökriteerit sinulla. En ole vielä kuullutkaan tapauksesta jossa rikoksen toteennäyttämiseksi vaadittaisiin tekijöiltä selkeä aikalaisdokumentaatio siitä miten rikos suoritettiin...

    "Onethirdofholocaust video on sentään aitoa tavaraa - siinä on näytetty viralliset dokumentaatiot ja mitä niissä lukee."

    Jaa tää on vielä pakko kysyä, mitä ne on ne "viralliset dokumentaatiot" joita se esittää?

    Äänestä

  • dokumentaatiot? kirjoitti:

    "Onethirdofholocaust video on sentään aitoa tavaraa - siinä on näytetty viralliset dokumentaatiot ja mitä niissä lukee."

    Jaa tää on vielä pakko kysyä, mitä ne on ne "viralliset dokumentaatiot" joita se esittää?

    kysymys, kai sinulla on silmät päässä, ja voit sen videon katsoa.
    Esim. Raul Hilbergin "The Destruction of the European Jews"

    Äänestä

  • tyhmä. kirjoitti:

    kysymys, kai sinulla on silmät päässä, ja voit sen videon katsoa.
    Esim. Raul Hilbergin "The Destruction of the European Jews"

    Niin missä määrin Hilbergin teos on mitään muuta kuin aivan tavallinen historiateos, kuka sen on korottanut "viralliseksi"? Sikäli kuin itse asian näen, niin Hilbergin kuin Aradinkin teos on tulkinta asioista muiden joukossa. Sinäkö niistä teet "virallisia"?

    Äänestä

  • satuilet? kirjoitti:

    Virallista dokumentaatiota ei sitten ole olemassakaan? Vai voitko nimetä ne luotettavat dokumentit? Tuntuu vähän siltä että dokumenttien luotettavuus riippuu siitä keneltä asiaa kysyy.

    Äänestä

  • kriteerit... kirjoitti:

    Aijaa, vai että virallisia dokumentteja, mitä ne mahtaavatkaan olla? Kerro mieluummin mitä vaadit näyttönä jos kerran kemialliset testit syaanivedystä ei kelpaa, silminnäkijät, tekijät vai mitä kenties? Onpa erikoiset näyttökriteerit sinulla. En ole vielä kuullutkaan tapauksesta jossa rikoksen toteennäyttämiseksi vaadittaisiin tekijöiltä selkeä aikalaisdokumentaatio siitä miten rikos suoritettiin...

    loisten aiheuttamia pilkkukuume-epidemioita ja Z-B oli loisten torjuntaan tarkoitettu pestisidi. Olisi kummallista ellei sen käytöstä löytyisi merkkejä.

    Äänestä

  • siitonen kirjoitti:

    loisten aiheuttamia pilkkukuume-epidemioita ja Z-B oli loisten torjuntaan tarkoitettu pestisidi. Olisi kummallista ellei sen käytöstä löytyisi merkkejä.

    siis ruumishuoneista?

    Äänestä

  • sitten? kirjoitti:

    Virallista dokumentaatiota ei sitten ole olemassakaan? Vai voitko nimetä ne luotettavat dokumentit? Tuntuu vähän siltä että dokumenttien luotettavuus riippuu siitä keneltä asiaa kysyy.

    Yleisesti ottaen dokumentaationa pidettäneen dokumenttien sarjoja, ei mitään historiaesityksiä. Sen kyllä olen huomannut että dokumenttien luotettavuus riippuu keneltä kysyy kun Wannseen paprutkin näkyy teikäläisille olevan vain siihen asti luotettavia kunnes joku ne lukee ihan kokonaan... Mikä on oma kantasi?

    Minun nähdäkseni mm. Nürnbegissä esitetty aineisto on kovinkin luotettavaa, siellä mm. siivilöitiin aineistosta pois NL väitteitä esim. Katynin osalta. Mutta tietenkään en voi antaa mitään kaiken kattavaa luotettavuuslausumaa minkään aineistokokoelman osalta ellen ole sitä kokonaan käynyt läpi. Einsatzgruppe-sarjaa toki sellaisena pitäisin, kuten myös esimerkiksi 322:ln dokumentaattiota ja Mitten poliisiosastoiden ylipäätään. Ja oma kantasi oli?

    Äänestä

  • right? kirjoitti:

    siis ruumishuoneista?

    valheeksi. Siksi toiset yrittävät väittää nykyisin netissä, että syanidijäämien puuttuminen johtuu erilaisista pinnoitteista. Toiset siis armeliaasti unohtavat puolalaisen feikkijutun.

    Sinänsä hyvin pieniä jäämiä saattaisi löytyä, jos tiloja on desinfioitu silloin tällöin.

    Epäuskottavaa olisikin väittää Rudolphon tutkimuksia "rasistin väärennöksiksi" ja kaikkea muutakin revisinismia sepitteeksi, kun niin paljon sepitettä paljastuu koko ajan virallisen valheen pönkittäjiltä. Tietysti on todennäköisempää, että juuri voittanut puoli haluaa valehdella omista jutuistaan ja syytellä voitettua.

    Äänestä

  • voin sanoa kirjoitti:

    Siellähän näytettiin venäläinen naurettava dokumentti Auschwitzcin vapauttamisesta trikkikuvineen saaveista täynnä ihmispäitä yms. USA:ssa tehty dokumentti tuntui ainakin hyväksyvän vielä tänään filmin. Syytetyt eivät päässeet edes omaan arkistoonsa, pöytäkirjoja väärennettiin, syytettyjä pahoinpideltiin ym. ym. ym.

    Wanneseen pöytäkirjan olen lukenut läpi jo ennen kuin se on todistettu väärennökseksi. Ihmettelin, miksi siellä ei olut juuri mitään sen ympärillä vellovan kohun arvoista. Kuitenkin se olisi helppo väärentää, koska se on koneella kirjoitettu ja voittajat saivat haltuunsa kaikki voitettujen kamat, joten olen epäillyt sen saattavan olla väärennös. Sitten luin epäilyistä ja arvasin sitä peukaloidun. Todellisuudessa siinä ei tietysti ole ollut mitään raskauttavaa.

    Nünbergissähän käytettiin paitsi epäuskottavia todistjia, joita ei saanut ristikuulustella, niin myös amerikkalaisten ja muiden länsikliittoutuneiden kidutuksilla puristettuja valhetunnustuksia lukuisia määriä. On siis varsin oletettavaa, että asiakirjapuolella on lukuisia väärennöksiä, kun kerran on havaittu todisteita todistajien palkkaamisesta eli näyttelijätodistajista ja lukuisista kidutuskuulusteluista ja sepitetyistä, todisteiden kanssa ristisriidassa olevista "todistuksista", joista useimmissa tapauksissa kidutettu oli jo aajat sitten tapettu tai "kuollut" tai "tehnyt itsemurhan". Martin Allen on löytänyt dokumentin professori Haushoferin teloittamisesta ennen kuinhänen piti todistaa Nürnbergissä. Virallisesti hän teki itsemurhan ja on väitetty hänen kieltäneen elämäntyönsä mukamas viime sanoikseen.

    Äänestä

  • on paljastettu kirjoitti:

    ei syanidijäämien puuttuminen johdu mistään kun ne eivät Rudolfinkaan tutkimuksen mukaan puutu.

    Äänestä

  • alempana kirjoitellut kirjoitti:

    Puhuin Nürnbergin dokumentaatiosta tietääkseni, ja näemmä et kykene esittämään siitäkään kuin pelkkiä tyhjiä väitteitä ja luulotteluja.

    Mitä kidutuksia? Mitä epäuskottavia todistajia? Oliko Rudolf Höss, kuolemantehtaan komentaja epäuskottava?

    Väitteesi ovat tyypillistä ja ikiaikaista uusnatsipaskaa.

    Äänestä

  • sekoilla.... kirjoitti:

    ei syanidijäämien puuttuminen johdu mistään kun ne eivät Rudolfinkaan tutkimuksen mukaan puutu.

    mutta entäs ruumishuoneet?

    Äänestä

  • täidentorjuntahuonmeesta kirjoitti:

    mutta entäs ruumishuoneet?

    Kaikki viisi tutkimusta totesivat syaanivetyjäämiä myös "ruumishuoneissa" eli niissä tiloissa joita sekä todistajat että itse tekijät kertoivat käytetyn ihmisten tappamiseen kaasulla ja joissa myös leirin rakennusasiakirjoissa todetaan olevan muun muassa kaasutiiviit ovet.

    Äänestä

  • täidentorjuntahuonmeesta kirjoitti:

    mutta entäs ruumishuoneet?

    kohdalla lukee systemaattisesti: leichenkeller. On aika järkeenkäypää että kreman yhteydessä on maan alla viileämmässä säilytyspaikka vainajille. Jos kerran rehvakasti olisi SS jotain kammioita suunnittelijalta tilattu, mitä syytä olisi käyttää tiloista vääriä nimiä, eivät ne suunnitelmat mitään julkisia asiakirjoja olleet.

    Äänestä

  • oletettujen kammioiden kirjoitti:

    kohdalla lukee systemaattisesti: leichenkeller. On aika järkeenkäypää että kreman yhteydessä on maan alla viileämmässä säilytyspaikka vainajille. Jos kerran rehvakasti olisi SS jotain kammioita suunnittelijalta tilattu, mitä syytä olisi käyttää tiloista vääriä nimiä, eivät ne suunnitelmat mitään julkisia asiakirjoja olleet.

    "Järkeenkäypää" voi olla monikin asia mutta meillä on aivan riittävästi niin näytteiden kuin muidenkin todisteiden antamaa tietoa niiden todellisesta käytöstä. "Ruumishuoneiden" osalta voinee vielä todeta että niiden kapasiteetti oli aivan kohtuuton suhteessa leirin kokoon. Ja "järkeilysi" julkisuuden suhteen on minusta jokseenkin turhaa; lienee selvää että toimenpiteet haluttiin pitää mahdollisimman pienen piirin tiedossa ja piirustuksia käyttivät myös siviilityöntekijät, mm. puolalaiset, joten peiteilmaisujen käyttö on perusteltua.

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Mitä kidutuksia? Mitä epäuskottavia todistajia? Oliko Rudolf Höss, kuolemantehtaan komentaja epäuskottava?

    Väitteesi ovat tyypillistä ja ikiaikaista uusnatsipaskaa.

    ikäänkuin aina olettamalla että esittämäsi väitteet menevät oikein ja että muut ovat väärässä esittämättä mitään todisteita väitteillesi.

    Äänestä

  • alempana kirjoitellut kirjoitti:

    Siellähän näytettiin venäläinen naurettava dokumentti Auschwitzcin vapauttamisesta trikkikuvineen saaveista täynnä ihmispäitä yms. USA:ssa tehty dokumentti tuntui ainakin hyväksyvän vielä tänään filmin. Syytetyt eivät päässeet edes omaan arkistoonsa, pöytäkirjoja väärennettiin, syytettyjä pahoinpideltiin ym. ym. ym.

    Wanneseen pöytäkirjan olen lukenut läpi jo ennen kuin se on todistettu väärennökseksi. Ihmettelin, miksi siellä ei olut juuri mitään sen ympärillä vellovan kohun arvoista. Kuitenkin se olisi helppo väärentää, koska se on koneella kirjoitettu ja voittajat saivat haltuunsa kaikki voitettujen kamat, joten olen epäillyt sen saattavan olla väärennös. Sitten luin epäilyistä ja arvasin sitä peukaloidun. Todellisuudessa siinä ei tietysti ole ollut mitään raskauttavaa.

    Nünbergissähän käytettiin paitsi epäuskottavia todistjia, joita ei saanut ristikuulustella, niin myös amerikkalaisten ja muiden länsikliittoutuneiden kidutuksilla puristettuja valhetunnustuksia lukuisia määriä. On siis varsin oletettavaa, että asiakirjapuolella on lukuisia väärennöksiä, kun kerran on havaittu todisteita todistajien palkkaamisesta eli näyttelijätodistajista ja lukuisista kidutuskuulusteluista ja sepitetyistä, todisteiden kanssa ristisriidassa olevista "todistuksista", joista useimmissa tapauksissa kidutettu oli jo aajat sitten tapettu tai "kuollut" tai "tehnyt itsemurhan". Martin Allen on löytänyt dokumentin professori Haushoferin teloittamisesta ennen kuinhänen piti todistaa Nürnbergissä. Virallisesti hän teki itsemurhan ja on väitetty hänen kieltäneen elämäntyönsä mukamas viime sanoikseen.

    Teoksia esim. herroilta Seidler, Maser, ihan professoreita eivätkä edes revisionisteja paitsi ehkä Seidler on laskettavissa. Yleisesti tiedetään, että Nürnberg oli lähinnä vitsi ja siis stalinistinen näytösjuttu.

    Äänestä

  • sekoilla.... kirjoitti:

    ei syanidijäämien puuttuminen johdu mistään kun ne eivät Rudolfinkaan tutkimuksen mukaan puutu.

    voitu käyttää kaasukammioina. Syaniidijäämiä tutkimalla tähän päädyttiin ja tämän asian pitäisi olla yleisesti tiedossa. Turha sotkea sitä.

    Ruumishuoneen tuli olla iso, koska tartuvat taudit niittivät yleensä ison määrän kerralla.

    Äänestä

  • on paljastettu kirjoitti:

    valheeksi. Siksi toiset yrittävät väittää nykyisin netissä, että syanidijäämien puuttuminen johtuu erilaisista pinnoitteista. Toiset siis armeliaasti unohtavat puolalaisen feikkijutun.

    Sinänsä hyvin pieniä jäämiä saattaisi löytyä, jos tiloja on desinfioitu silloin tällöin.

    Epäuskottavaa olisikin väittää Rudolphon tutkimuksia "rasistin väärennöksiksi" ja kaikkea muutakin revisinismia sepitteeksi, kun niin paljon sepitettä paljastuu koko ajan virallisen valheen pönkittäjiltä. Tietysti on todennäköisempää, että juuri voittanut puoli haluaa valehdella omista jutuistaan ja syytellä voitettua.

    Näin on näreet

    Äänestä

  • ruumishuoneita ei ole kirjoitti:

    voitu käyttää kaasukammioina. Syaniidijäämiä tutkimalla tähän päädyttiin ja tämän asian pitäisi olla yleisesti tiedossa. Turha sotkea sitä.

    Ruumishuoneen tuli olla iso, koska tartuvat taudit niittivät yleensä ison määrän kerralla.

    Josko nyt kuitenkin esittelet ne Rudolfin perusteet väitteelleen sen sijaan että piiloudut jälleen kerran tuon "yleisesti tiedossa" -fraasin taakse. Ja jos nyt et sitä vielä ole tajunnut, niin toisin kuin kenties sinulle, useille keskustelijoille Rudolf ei edusta yhtään minkäänlaista auktoriteettia, joten sikälikin yrityksesi on kehnohko.

    Äänestä

  • kohtuuton ole kirjoitti:

    Näin on näreet

    Ja perustelut voisit kuitenkin asiassa esittää. Ihan vaan vertailuna, tuossa kuva Dachaun ainokaisesta ruumishuoneesta:

    http://www.flickr.com/photos/jeschke/2913836809/

    Huoneen koko on noin 7x5 metriä, eli 35 m2, ja leirillä vankeja parhaimmillaan noin 30 000. Auschwitzin "ruumishuoneiden" yhteenlaskettu koko sitä vastoin on noin 1000 m2. Ruumiita säilytettiin (myös) jokaiselle leiriosoastolle pystytetyssä vajassa ja krematorioitten kapasiteetti ylitti päivittäisen kuolleisuuden.

    Äänestä

  • paljon esim kirjoitti:

    Teoksia esim. herroilta Seidler, Maser, ihan professoreita eivätkä edes revisionisteja paitsi ehkä Seidler on laskettavissa. Yleisesti tiedetään, että Nürnberg oli lähinnä vitsi ja siis stalinistinen näytösjuttu.

    Esitä sitten ne todisteet äläkä juokse nimien taakse tai sinne iänikuiseen "yleiseen tietoosi".

    Äänestä

  • alempana kirjoitellut kirjoitti:

    Siellähän näytettiin venäläinen naurettava dokumentti Auschwitzcin vapauttamisesta trikkikuvineen saaveista täynnä ihmispäitä yms. USA:ssa tehty dokumentti tuntui ainakin hyväksyvän vielä tänään filmin. Syytetyt eivät päässeet edes omaan arkistoonsa, pöytäkirjoja väärennettiin, syytettyjä pahoinpideltiin ym. ym. ym.

    Wanneseen pöytäkirjan olen lukenut läpi jo ennen kuin se on todistettu väärennökseksi. Ihmettelin, miksi siellä ei olut juuri mitään sen ympärillä vellovan kohun arvoista. Kuitenkin se olisi helppo väärentää, koska se on koneella kirjoitettu ja voittajat saivat haltuunsa kaikki voitettujen kamat, joten olen epäillyt sen saattavan olla väärennös. Sitten luin epäilyistä ja arvasin sitä peukaloidun. Todellisuudessa siinä ei tietysti ole ollut mitään raskauttavaa.

    Nünbergissähän käytettiin paitsi epäuskottavia todistjia, joita ei saanut ristikuulustella, niin myös amerikkalaisten ja muiden länsikliittoutuneiden kidutuksilla puristettuja valhetunnustuksia lukuisia määriä. On siis varsin oletettavaa, että asiakirjapuolella on lukuisia väärennöksiä, kun kerran on havaittu todisteita todistajien palkkaamisesta eli näyttelijätodistajista ja lukuisista kidutuskuulusteluista ja sepitetyistä, todisteiden kanssa ristisriidassa olevista "todistuksista", joista useimmissa tapauksissa kidutettu oli jo aajat sitten tapettu tai "kuollut" tai "tehnyt itsemurhan". Martin Allen on löytänyt dokumentin professori Haushoferin teloittamisesta ennen kuinhänen piti todistaa Nürnbergissä. Virallisesti hän teki itsemurhan ja on väitetty hänen kieltäneen elämäntyönsä mukamas viime sanoikseen.

    "Nünbergissähän käytettiin paitsi epäuskottavia todistjia, joita ei saanut ristikuulustella"

    Siis ketä ei saanut ristikuulustella?

    Äänestä

  • paljon esim kirjoitti:

    Teoksia esim. herroilta Seidler, Maser, ihan professoreita eivätkä edes revisionisteja paitsi ehkä Seidler on laskettavissa. Yleisesti tiedetään, että Nürnberg oli lähinnä vitsi ja siis stalinistinen näytösjuttu.

    Valitettavasti kaikkialla tiedetään että Nürnbergin oikeudenkäynti oli äärimmäisen tärkeä ja oikeudenmukainen prosessi. Neuvostoliiton into hirttää tiedetään yleisesti, mutta kolmen oikeusvaltion oikeudentaju ohitti kostonhimon.

    Jos oli näytös miksi kolme vapautettiin? Miksi tuomitut vapautettiin sekunnilleen tai etuajassa?

    Äänestä

  • meinaat? kirjoitti:

    Ja perustelut voisit kuitenkin asiassa esittää. Ihan vaan vertailuna, tuossa kuva Dachaun ainokaisesta ruumishuoneesta:

    http://www.flickr.com/photos/jeschke/2913836809/

    Huoneen koko on noin 7x5 metriä, eli 35 m2, ja leirillä vankeja parhaimmillaan noin 30 000. Auschwitzin "ruumishuoneiden" yhteenlaskettu koko sitä vastoin on noin 1000 m2. Ruumiita säilytettiin (myös) jokaiselle leiriosoastolle pystytetyssä vajassa ja krematorioitten kapasiteetti ylitti päivittäisen kuolleisuuden.

    Laske siitä!

    Äänestä

  • meinaat? kirjoitti:

    "Nünbergissähän käytettiin paitsi epäuskottavia todistjia, joita ei saanut ristikuulustella"

    Siis ketä ei saanut ristikuulustella?

    kovia kokeneina vankeina

    Äänestä

  • parhaimmillaan täällä? kirjoitti:

    Laske siitä!

    Missä "täällä"? Meinaatko siis että Auschwitzissa oli parhaimmillaan vankeja noin 850 000 (ruumishuonekapasiteetti 28 kertainen)?

    Äänestä

  • esiintyivät kirjoitti:

    kovia kokeneina vankeina

    Niin siis keitä heistä ei saanut mielestäsi ristikuulustella, voitko nimetä jonkin sellaisen tapauksen?

    Äänestä

syytä ihmetellä että miksi se yksi juutalaispoikakin koko ajan yrittää vetää Hitleriä kölin alta kuus-nolla osoittelemalla Auschwitziäkin feikiksi? Ei ihme että Hitlerilläkin oli yhtä ja toista hampaankolossa tuollaisia vähättelijöitä vastaan.

Äänestä

kirraat tollasella jutulla jonka kanssa haukkaat kakkaa mm.?"

Äänestä

Eihän yhtä ainoaa todistetta, käskyä tai allekirjoitusta, voida osoittaa. Testamenttiasia ja muut senkaltaiset ovat käännösvirhe, joka johtuu siitä että termit finanzjudentum ja yleensäkin judentum on käännetty rahajuutalainen ja juutalaiset. Niistä saa tällöin käsityksen että puhutaan yksittäisistä henkilöistä ja heidän rikkauksistaan, vaikka Adolf puhuu taistelustaan kansainvälistä rahavaltaa ja kapitalismia vastaan.

Äänestä
  • Ukkopaha tiesi asiasta. Tietysti tiesi koska antoi aloittaa murhaaminen. Siis isolla tavalla, järjestelmällisesti murhaaminen. Olihan jo 1938 murhattu ja ryöstetty.

    Natsit murhasivat juutalaisia. Hitlerin käskystä. Himmler ei ollut tarpeeksi oma-alotteinen sellaista aloittaakseen. Göring liian laiska. Hitler oli tarpeeksi aloitekykyinen ja tarpeeksi korkeassa asemassa.

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Ukkopaha tiesi asiasta. Tietysti tiesi koska antoi aloittaa murhaaminen. Siis isolla tavalla, järjestelmällisesti murhaaminen. Olihan jo 1938 murhattu ja ryöstetty.

    Natsit murhasivat juutalaisia. Hitlerin käskystä. Himmler ei ollut tarpeeksi oma-alotteinen sellaista aloittaakseen. Göring liian laiska. Hitler oli tarpeeksi aloitekykyinen ja tarpeeksi korkeassa asemassa.

    Todisteita asiasta ei kuitenkaan ole kyetty esittämään. Vaikuttaa oudolta että muutoin Adolfin CV:n tuntien hän olisi tässä asiassa niin kursaillut ettei edes suullista käskyä tai edes läsnäoloa esim. Wannseessa kukaan ole voinut raportoida.

    Äänestä

  • pppp pppp kirjoitti:

    ..se Adolf siellä Wannseessa olisi ollut? Siellähän loistaa poissaolollaan KAIKKI tunnetut natsit. Heydrich lieni ainokainen varsinaisesti korkealla natsihierarkiassa oleva henkilö joka siellä paikan päällä oli.

    Joten miksi valtion päämies olisi ollut kun ei juuri renkejäkään ollut?

    Äänestä

  • wannseen porttikongissa kirjoitti:

    ..se Adolf siellä Wannseessa olisi ollut? Siellähän loistaa poissaolollaan KAIKKI tunnetut natsit. Heydrich lieni ainokainen varsinaisesti korkealla natsihierarkiassa oleva henkilö joka siellä paikan päällä oli.

    Joten miksi valtion päämies olisi ollut kun ei juuri renkejäkään ollut?

    Adolf osoitti jopa liioitteluksi menevää kiinnostusta asioiden ja hankkeiden yksityiskohtiin, muisti mm. ulkoa tuotantolukuja, vihollisarmeijoiden sotakoneiden aseistuksia jne jne. Tässä puheena olevassa asiassa ei kuitenkaan sitten osoittanut mielenkiintoa sen enempää kokonaisuuksiin kuin yksityiskohtiin.

    Äänestä

  • pppp pppp kirjoitti:

    Todisteita asiasta ei kuitenkaan ole kyetty esittämään. Vaikuttaa oudolta että muutoin Adolfin CV:n tuntien hän olisi tässä asiassa niin kursaillut ettei edes suullista käskyä tai edes läsnäoloa esim. Wannseessa kukaan ole voinut raportoida.

    Voisi tietysti kysyä että miksi Hitlerin olisi tullut olla Wannseessa käsittelemässä lähinnä käytännön kysymyksiä. Ylipäätään Hitler ei paljoa sellaisiin puuttunut ja pääosa asioista meni hänen kansliansa kautta, oletettavasti hänen tieten mutta ei niin että hän niihin olisi puumerkkinsä lyönyt. Linkit toki on selvät: eutanasia-ohjelma oli suoraan Hitlerin kanslian hoidossa, ja samaisen ohjelman kautta maksettiiin myös mm. Treblinkan henkilökunnan palkat. Voidaan tietysti väittää ettei Aatu tiennyt edes oman kansliansa toimista, mutta... Kirjallisia käskyjä Hitleriltä on myös ylipäätään niukasti, eutanasiaohjelma yksi sellainen. Führerin käskystä holokaustin toimeenpanossa kuitenkin on todistanut lukuisat, mm. Höss ja Sandberg.

    No Hitlerille kuitenkin raportoitiin mm. teloitusryhmien toimista, joten kaipa se niistä perillä oli.

    Äänestä

  • pppp pppp kirjoitti:

    Todisteita asiasta ei kuitenkaan ole kyetty esittämään. Vaikuttaa oudolta että muutoin Adolfin CV:n tuntien hän olisi tässä asiassa niin kursaillut ettei edes suullista käskyä tai edes läsnäoloa esim. Wannseessa kukaan ole voinut raportoida.

    Jaa muistaessani lisään vielä, että Wanseen protokollassakin mainitaan toimien perustaksi Hitlerin tahto.

    Äänestä

  • tahdosta... kirjoitti:

    Jaa muistaessani lisään vielä, että Wanseen protokollassakin mainitaan toimien perustaksi Hitlerin tahto.

    Mitään tahdon ilmaustahan ei ole voitu esittää sen enempää dokumenttina kuin aikalaisten henkilökohtaisesti raportoimana suullisena muotoilunakaan.

    Ainakin sotatoimissa Adolf puuttui käytännön asioihin liiankin kanssa, johti mm. henkilökohtaisesti muiden töidensä ohessa armeijakuntaakin eteläisellä rintamalla irtisanottuaan sen aiemman johtajan tyytymättömyydestä hänen suorituksiinsa.

    Jos kerran puheena oleva asia oli väitetyn lähellä hänen sydäntään, on kummallista ettei kertaakaan käynyt tarkastamassa asian toteutuspuolta. Tai edes pitänyt kannustavia puheita toteuttajien johtoportaalle.

    Äänestä

  • Siinä todistettiin Adolfin halunneen mainitun kansanryhmän pois työpalvelusta, ja jopa leireistä. Myös todistettiin Himmlerin kertoneen alaisilleen toteuttavansa Adolfin tahtoa, olisikin ollut erikoista ja uran kannalta haitallista ko. maan hierarkiassa mikäli olisi kertonut toimivansa tahtoa vastaan. Mutta ei siinä kylläkään todistettu että tällaisia käskyjä olisi koskaan Adolfin taholta eksplisiittisesti edes Himmlerille annettu.

    Äänestä

  • pppp pppp kirjoitti:

    Mitään tahdon ilmaustahan ei ole voitu esittää sen enempää dokumenttina kuin aikalaisten henkilökohtaisesti raportoimana suullisena muotoilunakaan.

    Ainakin sotatoimissa Adolf puuttui käytännön asioihin liiankin kanssa, johti mm. henkilökohtaisesti muiden töidensä ohessa armeijakuntaakin eteläisellä rintamalla irtisanottuaan sen aiemman johtajan tyytymättömyydestä hänen suorituksiinsa.

    Jos kerran puheena oleva asia oli väitetyn lähellä hänen sydäntään, on kummallista ettei kertaakaan käynyt tarkastamassa asian toteutuspuolta. Tai edes pitänyt kannustavia puheita toteuttajien johtoportaalle.

    Miten niin ei ole voitu esittää, juurihan tässäkin ketjussa niitä on esitetty, Wannseen protokollassa tuo tahto on selkeästi ilmaistu, väittänet siis että Heydrich(Eichmann tässä kohden siis pani omiaan?

    Hitler tietenkin toimi tässä asiassa pääsääntöisesti Himmlerin kautta (voidaan olettaa sen johtuvan Hitleirn suoraan määräämän eutanasia-ohjelman saamasta kiusallisesta huomiosta), joka ei ollut asiassa vastaamassa sodan jälkeen, mutta ei siitä ole mielestäni mitään epäselvyyttä etteikö a) Hitler olisi tiennyt mitä leireillä ja itärintamalla tapahtui ja b) etteikö toimia olisi toteutettu hänen hyväksynnällään ja hänen toiveestaan. Himmlerin papereista käy sekin selville että hän keskusteli aiheesta useaan otteeseen Hitlerin kanssa. Mutta tässä näkyy maalitoplat siirtyneen jo muualle, nyt vaaditaan siis että hän olisi ollut paikalla juutalaisia tapettaessa, tai että olisi hoitanut sen minkä Himmler hoiti.

    Kaikkea ei tietysti voida puutteellisen aineiston takia vahvistaa, eritoten kun näissä asioissa Hitler näyttäisi toimineen lähinnä suusanallisesti. Irvingin pyrkimys on tähän vedoten väittää että Himmler toimi ihan oma-aloitteisesti ja Hitlerin tietämättä keksien saaneensa määräykset Hitleriltä. Uskokoon ken haluaa.

    Äänestä

  • pppp pppp kirjoitti:

    Siinä todistettiin Adolfin halunneen mainitun kansanryhmän pois työpalvelusta, ja jopa leireistä. Myös todistettiin Himmlerin kertoneen alaisilleen toteuttavansa Adolfin tahtoa, olisikin ollut erikoista ja uran kannalta haitallista ko. maan hierarkiassa mikäli olisi kertonut toimivansa tahtoa vastaan. Mutta ei siinä kylläkään todistettu että tällaisia käskyjä olisi koskaan Adolfin taholta eksplisiittisesti edes Himmlerille annettu.

    Siis siinä todistettiin että Hitler a) oli selkeästi tietoinen juutalaisoperaatioista ja niistä hänelle raportoitiin ja b) että hän myös puhui alaisilleen noista toimista. Alkuperäinen väitteesi "eihän ukkopaha edes tiennyt koko asiasta" on tuonkin valossa täyttä huuhaata.

    Äänestä

  • siirtelyä. kirjoitti:

    Himmlerin yksityisyritteliäisyyttä, taustalla kisa siitä kuka pääsee johtajaksi johtajan paikalle. Himmler oli vahvoilla kun komensi sekä osaa aseellisesta armeijasta (SS, poliisivoimat) että vielä ajatteli pistää rotupolitiikassakin kilpailijoita paremmaksi.

    Luuletko että sielunsa ja ruumiinsa Hitlerille antanut Himmler olisi pettänyt Johtajan luottamusta aloittamalla hillittömän joukkomurhaamisen ilman Hitleriltä saatua käskyä?

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Luuletko että sielunsa ja ruumiinsa Hitlerille antanut Himmler olisi pettänyt Johtajan luottamusta aloittamalla hillittömän joukkomurhaamisen ilman Hitleriltä saatua käskyä?

    Folke Bernadotten kanssa vastoin nimenomaista Adolfin käskyä. Ja oli loppuun asti siinä uskossa etteivät liittoutuneet pärjää sodan jälkeen ilman häntä ja SS:ää.

    Äänestä

  • pppp pppp kirjoitti:

    Folke Bernadotten kanssa vastoin nimenomaista Adolfin käskyä. Ja oli loppuun asti siinä uskossa etteivät liittoutuneet pärjää sodan jälkeen ilman häntä ja SS:ää.

    Kertoo jotain hänen todellisuudentajustaan. Hän oli rikollinen ja SS samantien oli tarkoitettu rikollisen politiikan rikolliseksi työvälineeksi.

    Äänestä

  • ole kuitenkaan... kirjoitti:

    Voisi tietysti kysyä että miksi Hitlerin olisi tullut olla Wannseessa käsittelemässä lähinnä käytännön kysymyksiä. Ylipäätään Hitler ei paljoa sellaisiin puuttunut ja pääosa asioista meni hänen kansliansa kautta, oletettavasti hänen tieten mutta ei niin että hän niihin olisi puumerkkinsä lyönyt. Linkit toki on selvät: eutanasia-ohjelma oli suoraan Hitlerin kanslian hoidossa, ja samaisen ohjelman kautta maksettiiin myös mm. Treblinkan henkilökunnan palkat. Voidaan tietysti väittää ettei Aatu tiennyt edes oman kansliansa toimista, mutta... Kirjallisia käskyjä Hitleriltä on myös ylipäätään niukasti, eutanasiaohjelma yksi sellainen. Führerin käskystä holokaustin toimeenpanossa kuitenkin on todistanut lukuisat, mm. Höss ja Sandberg.

    ma käynnistettiin Hitlein tietämättä luullen sen olleen Hitlerille mieliksi. Sehän lopetettiin 1941. Se käsitteli armokuolemia mielisairaille ja khitysvammaisille.

    Treblinka on pieni leiri, jonka kautta vankeja siirrettiin ei leireihin ja Venäjälle. Treblinka lopetti toimintansa 1943.

    Hössin todistus on lähinnä vitsi. Kidutukissta on melkoisesti todisteita.Miksi kikki todisteet piti saada kiduttamalla? Eikö niitä ole?

    Äänestä

  • tahto. kirjoitti:

    Miten niin ei ole voitu esittää, juurihan tässäkin ketjussa niitä on esitetty, Wannseen protokollassa tuo tahto on selkeästi ilmaistu, väittänet siis että Heydrich(Eichmann tässä kohden siis pani omiaan?

    Hitler tietenkin toimi tässä asiassa pääsääntöisesti Himmlerin kautta (voidaan olettaa sen johtuvan Hitleirn suoraan määräämän eutanasia-ohjelman saamasta kiusallisesta huomiosta), joka ei ollut asiassa vastaamassa sodan jälkeen, mutta ei siitä ole mielestäni mitään epäselvyyttä etteikö a) Hitler olisi tiennyt mitä leireillä ja itärintamalla tapahtui ja b) etteikö toimia olisi toteutettu hänen hyväksynnällään ja hänen toiveestaan. Himmlerin papereista käy sekin selville että hän keskusteli aiheesta useaan otteeseen Hitlerin kanssa. Mutta tässä näkyy maalitoplat siirtyneen jo muualle, nyt vaaditaan siis että hän olisi ollut paikalla juutalaisia tapettaessa, tai että olisi hoitanut sen minkä Himmler hoiti.

    Kaikkea ei tietysti voida puutteellisen aineiston takia vahvistaa, eritoten kun näissä asioissa Hitler näyttäisi toimineen lähinnä suusanallisesti. Irvingin pyrkimys on tähän vedoten väittää että Himmler toimi ihan oma-aloitteisesti ja Hitlerin tietämättä keksien saaneensa määräykset Hitleriltä. Uskokoon ken haluaa.

    jos osaat saksaa. Voit todeta, että siinä keskustellaan vain juutalaisten siirtämisestä itään ja gettoihin., Mitään tuhoamista ei mainita.

    Äänestä

  • että koko eutanasiaohjel kirjoitti:

    ma käynnistettiin Hitlein tietämättä luullen sen olleen Hitlerille mieliksi. Sehän lopetettiin 1941. Se käsitteli armokuolemia mielisairaille ja khitysvammaisille.

    Treblinka on pieni leiri, jonka kautta vankeja siirrettiin ei leireihin ja Venäjälle. Treblinka lopetti toimintansa 1943.

    Hössin todistus on lähinnä vitsi. Kidutukissta on melkoisesti todisteita.Miksi kikki todisteet piti saada kiduttamalla? Eikö niitä ole?

    kuule tiiät kaikki maailman asiat!

    Äänestä

  • lukea itse läpi kirjoitti:

    jos osaat saksaa. Voit todeta, että siinä keskustellaan vain juutalaisten siirtämisestä itään ja gettoihin., Mitään tuhoamista ei mainita.

    Kokeilisitte edes joskus vaivautua muodostamaan jonkin selkeän kannan tuon ad hoc -kiemurtelunne sijaan, tässäkin ketjussa jo kaverisi väittää sitä väärennökseksi. Onko se vai eikö se ole vai riippuuko se tilanteesta? No, sinä ilmeisesti, kun siihen vetoat, pidät sitä oikeana, joten allekirjoittanet myös seuraavan:

    Unter entsprechender Leitung sollen nun im Zuge der Endlösung die Juden in geeigneter Weise im Osten zum Arbeitseinsatz kommen. In großen Arbeitskolonnen, unter Trennung der Geschlechter, werden die arbeitsfähigen Juden straßenbauend in diese Gebiete geführt, wobei zweifellos ein Großteil durch natürliche Verminderung ausfallen wird.

    Der allfällig endlich verbleibende Restbestand wird, da es sich bei diesem zweifellos um den widerstandsfähigsten Teil handelt, entsprechend behandelt werden müssen, da dieser, eine natürliche Auslese darstellend, bei Freilassung als Keimzelle eines neuen jüdischen Aufbaues anzusprechen ist. (Siehe die Erfahrung der Geschichte.)

    Paljon tietysti kertoo myös se, että tuosskain vaietaan työkyvyttömien kohtalosta. Mutta sinulla on arvatenkin myös tieto siitä, minne ne mahtoivat mennä.

    Äänestä

  • että koko eutanasiaohjel kirjoitti:

    ma käynnistettiin Hitlein tietämättä luullen sen olleen Hitlerille mieliksi. Sehän lopetettiin 1941. Se käsitteli armokuolemia mielisairaille ja khitysvammaisille.

    Treblinka on pieni leiri, jonka kautta vankeja siirrettiin ei leireihin ja Venäjälle. Treblinka lopetti toimintansa 1943.

    Hössin todistus on lähinnä vitsi. Kidutukissta on melkoisesti todisteita.Miksi kikki todisteet piti saada kiduttamalla? Eikö niitä ole?

    no esitä ihmeessä ne todisteet sitten. Eutanasiaohjelmasta on Hitlerin omakätisesti allekirjoittama käsky, mutta sekin on arvatenkin väärennös, vai mitä? Treblinkaan kuljetettiin saksalaisdokumentaation mukaan yli 800 000 ihmistä, minne Venäjälle ne mahdollisesti siirrettiin ja mihin perustat ylipäätään väitteesi?

    Äänestä

  • taas.. kirjoitti:

    siitä, minne ne 800 000 lähetettiin

    kuin Moranen ja Laurio ja tietysti lähteineen vho:n kirjat, joista suomennokset ovat.

    Äänestä

  • aitona? kirjoitti:

    Kokeilisitte edes joskus vaivautua muodostamaan jonkin selkeän kannan tuon ad hoc -kiemurtelunne sijaan, tässäkin ketjussa jo kaverisi väittää sitä väärennökseksi. Onko se vai eikö se ole vai riippuuko se tilanteesta? No, sinä ilmeisesti, kun siihen vetoat, pidät sitä oikeana, joten allekirjoittanet myös seuraavan:

    Unter entsprechender Leitung sollen nun im Zuge der Endlösung die Juden in geeigneter Weise im Osten zum Arbeitseinsatz kommen. In großen Arbeitskolonnen, unter Trennung der Geschlechter, werden die arbeitsfähigen Juden straßenbauend in diese Gebiete geführt, wobei zweifellos ein Großteil durch natürliche Verminderung ausfallen wird.

    Der allfällig endlich verbleibende Restbestand wird, da es sich bei diesem zweifellos um den widerstandsfähigsten Teil handelt, entsprechend behandelt werden müssen, da dieser, eine natürliche Auslese darstellend, bei Freilassung als Keimzelle eines neuen jüdischen Aufbaues anzusprechen ist. (Siehe die Erfahrung der Geschichte.)

    Paljon tietysti kertoo myös se, että tuosskain vaietaan työkyvyttömien kohtalosta. Mutta sinulla on arvatenkin myös tieto siitä, minne ne mahtoivat mennä.

    vain siirtämisestä ym. Miksi sitten vaihdettaisiin suoraan puheeseen?

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Kertoo jotain hänen todellisuudentajustaan. Hän oli rikollinen ja SS samantien oli tarkoitettu rikollisen politiikan rikolliseksi työvälineeksi.

    Nimenomaan Himmlerin ylimmille SS-johtajille Posenissa pitämä puhe oli selkeää tavaraa, mutta eihän sitä puhetta Adolf pitänyt, eikä edes ollut kuuntelemassa.

    Äänestä

  • dokumentit kirjoitti:

    siitä, minne ne 800 000 lähetettiin

    Eli väitteesi ei perustu mihinkään mutta väität silti kovasti tietävän jopa menomaan? Jep, kiitos ja näkemiin siis.

    Äänestä

  • nimet mitään kirjoitti:

    kuin Moranen ja Laurio ja tietysti lähteineen vho:n kirjat, joista suomennokset ovat.

    sanovat sen että roskaa on juttunsa. Eikä tätä keskustelua liene käydä heidän kanssaan joten jos sinulla jotain todisteita horinoillesi on, esitä ne.

    Äänestä

  • koska muutoinpuhutaan kirjoitti:

    vain siirtämisestä ym. Miksi sitten vaihdettaisiin suoraan puheeseen?

    Joo, no vastauksesi olikin jo arvattavissa ja revisionistisen logiikan mukainen. Kiitos jälleen sen osoittamisesta miten kaksoisstandardit teillä vaan jyräävät.

    Äänestä

  • ovat. kirjoitti:

    sanovat sen että roskaa on juttunsa. Eikä tätä keskustelua liene käydä heidän kanssaan joten jos sinulla jotain todisteita horinoillesi on, esitä ne.

    jollain konstilla. Wikipedia ei riitä, vaan alkuperäislähteet

    Äänestä

  • tiedosta... kirjoitti:

    Joo, no vastauksesi olikin jo arvattavissa ja revisionistisen logiikan mukainen. Kiitos jälleen sen osoittamisesta miten kaksoisstandardit teillä vaan jyräävät.

    Olen jo vuosia todennut, että Wanneseen pöytäkirjoista kohiseminen on outoa ja myös se, miksi esim 50-luvulla niille ei pantu aina vastaavaa merkitystä. Sisältö on nolla tuota areluttavaa kohtaa lukuunottamatta. Mistään kaasukammioista ym. ei kuitenkaan puhuta. Pikemminkin saa käsityksen enintään puutteeseen ja työhön heikentymisestä.

    Se kohta on kuitenkin varmaankin juuri väärennetty, koska kyseessä siis on selvä väärennös, josta on esitetty sitten myöhemmin paranneltu versio.

    Äänestä

  • Treblinkan tuholeiriksi kirjoitti:

    jollain konstilla. Wikipedia ei riitä, vaan alkuperäislähteet

    Eli sinä esität siitä jonkun väitteen ja juokset karkuun sen todistamista vaatimalla minulta todisteita? Senkö jälkeen kuulemme sinun todisteesi?

    No josko vaikka tuossa aluksi:
    Ostrowissa, joka on 20 kilometriä Treblinkasta, Wehrmachtin edustaja merkitsi yksikön sotapäiväkirjaan 24.10.1942 seuraavaa:

    "OK Ostrow raportoi että Treblinkan juutalaiset eivät ole riittävän hyvin haudattuja ja siksi sietämätön ruumiitten haju pilaa ilman"

    Itävaltalaisen sotilaan Hubert Pfochin päiväkirjassa vuodelta 1942 kuvataan junakuljetusta joka seurasi Treblinkaan menevää junaa:

    "molemmin puolin rataa näkyi jatkyvasti ruumiita - lapsia ja muita. [--] Kun saavumme asemalle juna on taas vieressämme - asemalla on sellainen mädäntyvien ruumiitten tuoksu, että jotkut meistä oksentavat. [--] Kolme sataa tuhatta on koottu tänne. Joka päivä 10 tai 15 tuhatta kaasutetaan ja poltetaan."

    Tämä Saksan rautatiehallinnon edustajan kirje samoilta ajoilta toteaa että päivittäin 5000 ihmistä kuljetetaan Treblinkaan:

    http://www.deathcamps.org/reinhard/pic/ganzenmueller3.j pg

    SS-kenraali Stroopin raportti seuraavalta vuodelta Varsovasta kertoo myös Treblinkan toiminnasta:

    "24.5.1943

    Kaikista 56065 vangitusta juutalaisesta 7000 on tuhottu laajamittaistenm toimien yhteydessä entisessä juutalaiskorttelissa. 6929 tuhottiin kuljetuksessa TII:een."

    SS Oberscharführer Heinrich Matthes, Treblinkan kaasukammioista vastuussa ollut upseeri kertoo:

    "Koko sen ajan jonka olin Treblinkassa, palvelin ylemmässä leirissä Ylempi leiri oli se osa Treblinkaa jossa kaasukammiot sijaitsivat, jossa juutalaiset tapettiin ja heidän ruumiinsa laitettiin suuriin hautoihin ja myöhemmin poltettiin.

    Noin neljätoista saksalaista palveli ylemmässä leirissä. Kaksi ukrainalaista oli pysyvästi yläleirissä. Toisen nimi oli Nikolai, toinen lyhyempi mies, en muista hänen nimeään. Nämä kaksi ukrainalaista asuivat yläleirissä ja työskentelivät kaasukammioissa. Fritz Schmidtin poissaolleissa he vastasivat myös konehuoneesta. Tavallisesti tämä Schmidt oli vastuussa siitä. Käsittääkseni siviilissä hän oli joko mekaanikko tai kuljettaja.

    Kaikkiaan käytössä oli kuusi kaasukammiota. Arvioni mukaan noin 300 ihmistä mahtui jokaiseen kammioon. Ihmiset menivät kammioon vastustuksetta. Viimeiset työnnettiin sisään ukrainalaisten vartijoiden toimesta. Näin itse kuinka ukrainalaiset tönivät ihmisiä kiväärinperillä.

    Kaasukammio suljettiin noin kolmeksikymmeneksi minuutiksi. Sitten Schmidt lopetti kaasutuksen ja ukrainalaiset avasivat ovet toiselta puolelta"

    SS-Unterscharführer Willi Mentz, Treblinkassa heinäkuusta 1942 marraskuulle 1943 kertoo muun muassa seuraavaa:

    "Kun saavuin Treblinkaan, leirin komendanttina oli tohtori Eberl. Hän oli hyvin kunnianhimoinen. Sanottiin, että hän määräsi enemmän kuljetuksia kuin voitiin "prosessoida" leirillä. Se tarkoitti että junien täytyi odottaa leirin ulkopuolella, koska edellisen kuljetuksen ihmisiä ei vielä oltu tapettu."

    "Noin kahden kuukauden ajan työskentelin ylemmällä leirin osalla ja kun Eberl oli siirretty, koko leiri uudelleenorganisoitiin. Kaksi osaa leiristä erotettiin piikkilangalla. Männyn havuja aseteltiin niin että aidan läpi ei voinut nähdä."

    "Viimein uusi ja suurempi kaasukammio valmistui. Luulen että siinä oli nyt viisi tai kuusi suurempaa kaasukammiota. En osaa tarkalleen sanoa montako näihin suurempiin mahtui. Jos pienempiin kammioihin mahtui 80-100 ihmistä, suurempiin mahtui luultavasti kaksi kertaa se määrä."

    "Naisten täytyi riisuutua kopeissa ja miesten ulkosalla. Sitten naiset johdatettiin kulkuväylälle, jota kutsuttiin "putkeksi" (Schlauch), ja sitä pitkin kaasukammioon."

    Venäläinen tutkimuskomissio elokuussa 1944:

    "Valtaisa alue leiristä on peittynyt polttojätteistä ja tuhkasta. Tie, joka yhdistää kaksi leiriä ja on kolme kilometriä pitkä, on peittynyt tuhkaan 7-10 sentin verran."

    Komission ottama kuva:

    http://www.death-camps.org/treblinka/pic/bigp44.jpg

    Puolalainen tutkimuskomissio joka tutustui alueeseen kahteen otteeseen marras-joulukuussa 1945:

    "Suurin pommikraateri (useat palaset vahvistivat että kyse oli pommikuopasta) oli enimmillään 6 metriä syvä ja 25 metriä halkaisijaltaan. Sen seinämistä voi havaita suuria määriä tuhkaa ja ihmisjäänteitä."

    "Maaperä koostuu hiekan ja tuhkan seoksesta ja on tumman harmaata ja jyvämäistä muodoltaan. Kaivauksen aikana nousi voimakas polton ja mädäntymisen haju. 7,5 metrin syvyydessä saavutettiin pohja, joka koostui sekoittamattomista hiekkakerroksista. Siinä kohden kaivaminen lopetettiin."

    "Koillisella sektorilla pintaa peittää kahden hehtaarin alueella hiekka ja tuhka. Tässä seoksessa on lukemattomia ihmisluita, joita usein peittää vielä mädäntynyt ihmiskudos."

    "Tutkimuksissa, jotka tehtiin oikeuslääketieteen asiantuntijan avustuksella, pääteltiin että tuhka on epäilyksettä ihmistuhkaa (ihmisluiden poltettuja jäänteitä). Ihmiskallojen tarkastelu paljasti ettei mitään jälkeä "haavoittumisesta" ollut

    Äänestä

  • puheenvuorosi kirjoitti:

    Olen jo vuosia todennut, että Wanneseen pöytäkirjoista kohiseminen on outoa ja myös se, miksi esim 50-luvulla niille ei pantu aina vastaavaa merkitystä. Sisältö on nolla tuota areluttavaa kohtaa lukuunottamatta. Mistään kaasukammioista ym. ei kuitenkaan puhuta. Pikemminkin saa käsityksen enintään puutteeseen ja työhön heikentymisestä.

    Se kohta on kuitenkin varmaankin juuri väärennetty, koska kyseessä siis on selvä väärennös, josta on esitetty sitten myöhemmin paranneltu versio.

    Mitä selittämisessä edellisessä muka on, edellä linkitetty puhuu täyttä potaskaa ja mitään erilaisia versioita ei ole olemassa vaan yksi ja ainoa. "Varmaankin väärennetty" ei nyt tässä kohden riitä, eikä yrityksesi istua kahdella tuolilla jolloin näemmä poimit vain mieleisesi kohdat protokollasta. Se joko on tai ei ole aito. Mitään välimuotoja ei ole, vaikka kuinka sellaista toivoisit.

    Äänestä

  • haluat? kirjoitti:

    Eli sinä esität siitä jonkun väitteen ja juokset karkuun sen todistamista vaatimalla minulta todisteita? Senkö jälkeen kuulemme sinun todisteesi?

    No josko vaikka tuossa aluksi:
    Ostrowissa, joka on 20 kilometriä Treblinkasta, Wehrmachtin edustaja merkitsi yksikön sotapäiväkirjaan 24.10.1942 seuraavaa:

    "OK Ostrow raportoi että Treblinkan juutalaiset eivät ole riittävän hyvin haudattuja ja siksi sietämätön ruumiitten haju pilaa ilman"

    Itävaltalaisen sotilaan Hubert Pfochin päiväkirjassa vuodelta 1942 kuvataan junakuljetusta joka seurasi Treblinkaan menevää junaa:

    "molemmin puolin rataa näkyi jatkyvasti ruumiita - lapsia ja muita. [--] Kun saavumme asemalle juna on taas vieressämme - asemalla on sellainen mädäntyvien ruumiitten tuoksu, että jotkut meistä oksentavat. [--] Kolme sataa tuhatta on koottu tänne. Joka päivä 10 tai 15 tuhatta kaasutetaan ja poltetaan."

    Tämä Saksan rautatiehallinnon edustajan kirje samoilta ajoilta toteaa että päivittäin 5000 ihmistä kuljetetaan Treblinkaan:

    http://www.deathcamps.org/reinhard/pic/ganzenmueller3.j pg

    SS-kenraali Stroopin raportti seuraavalta vuodelta Varsovasta kertoo myös Treblinkan toiminnasta:

    "24.5.1943

    Kaikista 56065 vangitusta juutalaisesta 7000 on tuhottu laajamittaistenm toimien yhteydessä entisessä juutalaiskorttelissa. 6929 tuhottiin kuljetuksessa TII:een."

    SS Oberscharführer Heinrich Matthes, Treblinkan kaasukammioista vastuussa ollut upseeri kertoo:

    "Koko sen ajan jonka olin Treblinkassa, palvelin ylemmässä leirissä Ylempi leiri oli se osa Treblinkaa jossa kaasukammiot sijaitsivat, jossa juutalaiset tapettiin ja heidän ruumiinsa laitettiin suuriin hautoihin ja myöhemmin poltettiin.

    Noin neljätoista saksalaista palveli ylemmässä leirissä. Kaksi ukrainalaista oli pysyvästi yläleirissä. Toisen nimi oli Nikolai, toinen lyhyempi mies, en muista hänen nimeään. Nämä kaksi ukrainalaista asuivat yläleirissä ja työskentelivät kaasukammioissa. Fritz Schmidtin poissaolleissa he vastasivat myös konehuoneesta. Tavallisesti tämä Schmidt oli vastuussa siitä. Käsittääkseni siviilissä hän oli joko mekaanikko tai kuljettaja.

    Kaikkiaan käytössä oli kuusi kaasukammiota. Arvioni mukaan noin 300 ihmistä mahtui jokaiseen kammioon. Ihmiset menivät kammioon vastustuksetta. Viimeiset työnnettiin sisään ukrainalaisten vartijoiden toimesta. Näin itse kuinka ukrainalaiset tönivät ihmisiä kiväärinperillä.

    Kaasukammio suljettiin noin kolmeksikymmeneksi minuutiksi. Sitten Schmidt lopetti kaasutuksen ja ukrainalaiset avasivat ovet toiselta puolelta"

    SS-Unterscharführer Willi Mentz, Treblinkassa heinäkuusta 1942 marraskuulle 1943 kertoo muun muassa seuraavaa:

    "Kun saavuin Treblinkaan, leirin komendanttina oli tohtori Eberl. Hän oli hyvin kunnianhimoinen. Sanottiin, että hän määräsi enemmän kuljetuksia kuin voitiin "prosessoida" leirillä. Se tarkoitti että junien täytyi odottaa leirin ulkopuolella, koska edellisen kuljetuksen ihmisiä ei vielä oltu tapettu."

    "Noin kahden kuukauden ajan työskentelin ylemmällä leirin osalla ja kun Eberl oli siirretty, koko leiri uudelleenorganisoitiin. Kaksi osaa leiristä erotettiin piikkilangalla. Männyn havuja aseteltiin niin että aidan läpi ei voinut nähdä."

    "Viimein uusi ja suurempi kaasukammio valmistui. Luulen että siinä oli nyt viisi tai kuusi suurempaa kaasukammiota. En osaa tarkalleen sanoa montako näihin suurempiin mahtui. Jos pienempiin kammioihin mahtui 80-100 ihmistä, suurempiin mahtui luultavasti kaksi kertaa se määrä."

    "Naisten täytyi riisuutua kopeissa ja miesten ulkosalla. Sitten naiset johdatettiin kulkuväylälle, jota kutsuttiin "putkeksi" (Schlauch), ja sitä pitkin kaasukammioon."

    Venäläinen tutkimuskomissio elokuussa 1944:

    "Valtaisa alue leiristä on peittynyt polttojätteistä ja tuhkasta. Tie, joka yhdistää kaksi leiriä ja on kolme kilometriä pitkä, on peittynyt tuhkaan 7-10 sentin verran."

    Komission ottama kuva:

    http://www.death-camps.org/treblinka/pic/bigp44.jpg

    Puolalainen tutkimuskomissio joka tutustui alueeseen kahteen otteeseen marras-joulukuussa 1945:

    "Suurin pommikraateri (useat palaset vahvistivat että kyse oli pommikuopasta) oli enimmillään 6 metriä syvä ja 25 metriä halkaisijaltaan. Sen seinämistä voi havaita suuria määriä tuhkaa ja ihmisjäänteitä."

    "Maaperä koostuu hiekan ja tuhkan seoksesta ja on tumman harmaata ja jyvämäistä muodoltaan. Kaivauksen aikana nousi voimakas polton ja mädäntymisen haju. 7,5 metrin syvyydessä saavutettiin pohja, joka koostui sekoittamattomista hiekkakerroksista. Siinä kohden kaivaminen lopetettiin."

    "Koillisella sektorilla pintaa peittää kahden hehtaarin alueella hiekka ja tuhka. Tässä seoksessa on lukemattomia ihmisluita, joita usein peittää vielä mädäntynyt ihmiskudos."

    "Tutkimuksissa, jotka tehtiin oikeuslääketieteen asiantuntijan avustuksella, pääteltiin että tuhka on epäilyksettä ihmistuhkaa (ihmisluiden poltettuja jäänteitä). Ihmiskallojen tarkastelu paljasti ettei mitään jälkeä "haavoittumisesta" ollut

    Tuota ei kukaan usko. Perinteisen paskatodistajien valhelitanioiden ehkä olisi, vaikka et lähtitä laittanutkaan. Vai että kuljetusjunienkin reitillä ruumiita? Huh.

    Entä dokumentit leiristä pois viedyistä? Eihän sinne mahtunut juuri enempää kuin ne 5000.

    Äänestä

  • Buhahahaha kirjoitti:

    Eli suunpieksämistä enempää sinulla tuohonkaan ei siis ollut tarjota, mikä ei toki ollut yllätys.

    Sinä voisit tosiaan nyt esittää siis ne väittämäsi dokumentit leiristä poisviedyistä, vai oliko sekin vain tyhjää puhetta kuten tavallisesti?

    Äänestä

  • Buhahahaha kirjoitti:

    Tuota ei kukaan usko. Perinteisen paskatodistajien valhelitanioiden ehkä olisi, vaikka et lähtitä laittanutkaan. Vai että kuljetusjunienkin reitillä ruumiita? Huh.

    Entä dokumentit leiristä pois viedyistä? Eihän sinne mahtunut juuri enempää kuin ne 5000.

    "asiantuntija". Ei voi muuta todeta kun tätäkin ketjua lukee.Tämän kirjoittajan anti keskusteluun on vain ja ainoastaan suunsoittoa. Trolli mikä trolli. Kyllä suomi24.fi tekee suomalaiselle sosiaali- ja terveysministeriön budjetin laatijalle todellisen ystävän palveluksen omalla pienellä panoksellaan, kun tarjoaa foorumin missä nämä tuulihatut ja kaiken maailman toukohousut saavat purkaa tuntojaan ja ihan ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Buhahahaha kirjoitti:

    Tuota ei kukaan usko. Perinteisen paskatodistajien valhelitanioiden ehkä olisi, vaikka et lähtitä laittanutkaan. Vai että kuljetusjunienkin reitillä ruumiita? Huh.

    Entä dokumentit leiristä pois viedyistä? Eihän sinne mahtunut juuri enempää kuin ne 5000.

    Ei kukaan halua uskoa että sivistynyt kansa saa hulluuskohtauksen aikana päähänsä murhata 11 miljoonaa ihmistä.

    Ei mahtunut leiriin paljoa, koska se oli tarkoitettu vain yhteen asiaan: murhaamiseen. Päätepysäkki. Ei ole logistista ketjua Treblinkasta eteenpäin. Treblinka oli päätepiste ja se oli tuhoamisleiri. Pelkkä tuhoamisleiri.

    Äänestä

vaan todellakin heidän siirtämisestään pois Euroopasta. Jos tutustut saksankieleen, niin ausrottung ei merkitse tuhoamista, vaan juuri puhdistamista ym. Kuulin juuri termin hiljattain ihan toisessa yhteydessä ja sekin oli vain kyseisen ilmiön tietyllä alueella lopettamista eikä kyseessä ollut silloinkaan tuhoaminen tai mikään väkivalta.

Äänestä
  • Kas, kas. Oletkos hyvinkin tutustunut saksankieleen, niin hyvin että voit vaikka kääntää meille seuraavan katkelman Himmlerin puheesta?

    Es trat an uns die Frage heran: Wie ist es mit den Frauen und Kindern? Ich habe mich entschlossen, auch hier eine ganz klare Lösung zu finden. Ich hielt mich nämlich nicht für berechtigt, die Männer auszurotten- sprich also, umzubringen oder umbringen zu lassen - und die Rächer in Gestalt der Kinder für unsere Söhne und Enkel groß werden zu lassen. Es mußte der schwere Entschluß gefaßt werden, dieses Volk von der Erde verschwinden zu lassen.

    Äänestä

  • asiantuntijalle: kirjoitti:

    Kas, kas. Oletkos hyvinkin tutustunut saksankieleen, niin hyvin että voit vaikka kääntää meille seuraavan katkelman Himmlerin puheesta?

    Olet repäissyt puheen propagandasivustolta, jossa sitä on käsitelty

    Äänestä

  • asiantuntijalle: kirjoitti:

    Kas, kas. Oletkos hyvinkin tutustunut saksankieleen, niin hyvin että voit vaikka kääntää meille seuraavan katkelman Himmlerin puheesta?

    Es trat an uns die Frage heran: Wie ist es mit den Frauen und Kindern? Ich habe mich entschlossen, auch hier eine ganz klare Lösung zu finden. Ich hielt mich nämlich nicht für berechtigt, die Männer auszurotten- sprich also, umzubringen oder umbringen zu lassen - und die Rächer in Gestalt der Kinder für unsere Söhne und Enkel groß werden zu lassen. Es mußte der schwere Entschluß gefaßt werden, dieses Volk von der Erde verschwinden zu lassen.

    e. Surkeaa nettipropagandaa. Surkeaa. En ole koskaan lukenut tuollaista Himmlerin puhetta

    Äänestä

  • kovin pienille tekijöill kirjoitti:

    e. Surkeaa nettipropagandaa. Surkeaa. En ole koskaan lukenut tuollaista Himmlerin puhetta

    et varmaan ole lukenut, kuten et varmaan mitään muutakaan Himmlerin puhetta... Siinä sitä taas ollaan, kun ei muu auta niin väitetään värennökseksi. Kohta kuitenkin löytyisi siitä Poznanin puheesta, jota siis et ilmeisesti ole lukenut, ja myös David Irving viittaa siihen:

    http://www.fpp.co.uk/Himmler/interrogations/CSDIC/GRGG311.html

    Äänestä

  • Varsinkin kaikki väärennetyt dokumentit.Auschwitzcistakin hän on peäytynyt aiemmin sanomisistaan.

    Äänestä

  • tässä taas kirjoitti:

    et varmaan ole lukenut, kuten et varmaan mitään muutakaan Himmlerin puhetta... Siinä sitä taas ollaan, kun ei muu auta niin väitetään värennökseksi. Kohta kuitenkin löytyisi siitä Poznanin puheesta, jota siis et ilmeisesti ole lukenut, ja myös David Irving viittaa siihen:

    http://www.fpp.co.uk/Himmler/interrogations/CSDIC/GRGG311.html

    Mutta muutamalla avainväärennöksellähän kaikki on selitety ja niitä netissä pyörittämällä. Irving ei koskaan ole ollut holokaustin kokonan kieltäjä.

    muutenkin on kyse epäääräisestä katkelmasta. Mielisteleekö Irving nyt siionisteja? Aivan selvästi tuntuu siltä, kuin juttu liittyisi johonkin yksittäiseen puhdistukseen jaa Himmlerin puuskahdukseen asiasta.

    Äänestä

  • versio mielestäni kirjoitti:

    Mutta muutamalla avainväärennöksellähän kaikki on selitety ja niitä netissä pyörittämällä. Irving ei koskaan ole ollut holokaustin kokonan kieltäjä.

    Kuten sanottu, asiantuntemuksesi ei ole kovin häikäisevää, ehkäpä sinun olisi tarpeen perehtyä niihin Posenin puheisiin sitten ja yrittää sen jälkeen uudelleen.

    Ja tosiaan tämä nyt sitten tuttuun tapaan päätyi siihen viimeiseen pakotiehesi eli perustelemattomaan väärennösväitteeseen, joten eipä ole tarpeen pidemmälle jatkaa.

    Revisionismin logiikka: "ei ollut holokaustia sillä ei ole todisteita, ja jos todisteita olisi, ne ovat väärennettyjä sillä ei ollut holokaustia."

    Samat sanat myös tuolle toiselle jankuttajalle, vai onko teitä vain yksi?

    Äänestä

  • mennään... kirjoitti:

    Väittäisin, että esittämästäsi revisionismin logiikka on osittain puutteellinen. Lisäisin siihen vielä yhden tekijän. Nimittäin absurdin käsityksen siitä, että mikäli holokausti olisikin totta, ja sitähän se ei tietenkään revisionisteille ole, se olisi ollut aivan oikein tehty.

    Äänestä

  • Kaikki todistukset eivät ole kidutuksella puristettuja, toki voit lähteä yrittämään sitä osoittamaan vaikkapa Saksassa 1960-luvulla pidettyjen oikeudenkäyntien osalta mutta taitaa jäädä tekemättä. Wannseen pöytäkirja ei ole mikään ilmeinen väärennös, mutta voit toki yrittää siitäkin jotain esittää jos niin haluat. Voin vakuuttaa että siinäkin tulet epäonnistumaan. Einsatz-raportteja ei myöskään kukaan ole osoittanut väärennöksiksi. Mutta edelleen, on kohtuullisen köykäistä argumentaatiota vedellä juttua malliin "miksei tässäkin siis niin tai näin". Jos jotain väität väärennökseksi niin osoita se äläkä jaarittele joutavia.

    Äänestä

  • joutavia... kirjoitti:

    Kaikki todistukset eivät ole kidutuksella puristettuja, toki voit lähteä yrittämään sitä osoittamaan vaikkapa Saksassa 1960-luvulla pidettyjen oikeudenkäyntien osalta mutta taitaa jäädä tekemättä. Wannseen pöytäkirja ei ole mikään ilmeinen väärennös, mutta voit toki yrittää siitäkin jotain esittää jos niin haluat. Voin vakuuttaa että siinäkin tulet epäonnistumaan. Einsatz-raportteja ei myöskään kukaan ole osoittanut väärennöksiksi. Mutta edelleen, on kohtuullisen köykäistä argumentaatiota vedellä juttua malliin "miksei tässäkin siis niin tai näin". Jos jotain väität väärennökseksi niin osoita se äläkä jaarittele joutavia.

    rautainen logiikka. Ei tule epäonnistumaan, koska

    http://kauheamies.blogit.kauppalehti.fi/2009/07/07/wannseen-poytakirjat-ovat-vaarennos/

    selvä väärennös on. 60-luvun prosesseissa oli syytettynä rivimiehiä, jotka ehkä olivat alkaneet uskomaan holosatuun jajoiden oli muutenkin parasta väittää sitä oikeaksi, koska muuten olisi odotettavissa kenties mikä kosto (luovutus Israeliin tms). Tietysti 40-luvullakin osalle riittivät pelottelut ym. Osa jopa lahjottiin.

    "todistuksen" olleen häneltä kiduttamalla saatu. Näin hän sanoi myöhemmässä prosessissa.

    Laurio on havainnollistanut Nürnbergin dokumenttien (jotka ovat tukeneet Ohlendorffin ym. juttuja) suomentamassaan esityksessä kuinka dokumentti eräästä Krimin kaupungista muka kertovasta juutalaislahtauskuvauksesta ei voi pitää paikkaansa. Ym. ym.

    Äänestä

  • Nürnbegissä esitetyn kirjoitti:

    Valitettavasti mielisairas idiootti Vesa-Ilkka Laurio on todistanut vain yhden asian, mutta kiistatta: Vesa-Ilkka Laurio on typerä uusnatsien valheisiin hurahtanut mielisairas ääliö.

    Äänestä

  • juuri siinä pelaa kirjoitti:

    rautainen logiikka. Ei tule epäonnistumaan, koska

    http://kauheamies.blogit.kauppalehti.fi/2009/07/07/wannseen-poytakirjat-ovat-vaarennos/

    selvä väärennös on. 60-luvun prosesseissa oli syytettynä rivimiehiä, jotka ehkä olivat alkaneet uskomaan holosatuun jajoiden oli muutenkin parasta väittää sitä oikeaksi, koska muuten olisi odotettavissa kenties mikä kosto (luovutus Israeliin tms). Tietysti 40-luvullakin osalle riittivät pelottelut ym. Osa jopa lahjottiin.

    jokseenkin jokaisessa kohdassa menee tuo linkkisi mettään, väitteet useista pöytäkirjoista esim ovat aivan satua ja jokaisen helposti havaittavissa jos vaivautuu niitä väitettyjä dokumentteja vilkaisemaan. Samoin linkittämäsi toope ei ilmeisesti ole havainnut että pöytäkirjaan liittyy saate ja sen merkinnät ovat aivan normaalin käytännön mukaiset jne. Näemmä et sitten löytänyt mitään tukea kidutusväittelle etkä einsatgruppe-väärennöksille.

    Äänestä

  • Nürnbegissä esitetyn kirjoitti:

    "todistuksen" olleen häneltä kiduttamalla saatu. Näin hän sanoi myöhemmässä prosessissa.

    Laurio on havainnollistanut Nürnbergin dokumenttien (jotka ovat tukeneet Ohlendorffin ym. juttuja) suomentamassaan esityksessä kuinka dokumentti eräästä Krimin kaupungista muka kertovasta juutalaislahtauskuvauksesta ei voi pitää paikkaansa. Ym. ym.

    niin missä kertoi, mielikuvituksessasiko vai onko jokin lähdekin asialle. Laurion havainnollisituksista joita et näemmä edes vaivautunut linkittämään en välitä tuon taivaallista, esitä sinä ne yksilöidyt perusteet täällä äläkä juokse kaiken maailman laurioiden selnä taakse.

    Äänestä

  • jaa... kirjoitti:

    jokseenkin jokaisessa kohdassa menee tuo linkkisi mettään, väitteet useista pöytäkirjoista esim ovat aivan satua ja jokaisen helposti havaittavissa jos vaivautuu niitä väitettyjä dokumentteja vilkaisemaan. Samoin linkittämäsi toope ei ilmeisesti ole havainnut että pöytäkirjaan liittyy saate ja sen merkinnät ovat aivan normaalin käytännön mukaiset jne. Näemmä et sitten löytänyt mitään tukea kidutusväittelle etkä einsatgruppe-väärennöksille.

    molemmista versioista. Kyllä kaksi kopiota on siis ollut ja toinen poikkeaa.

    Saate on ilmeisesti valmistettu jälkeenpäin tai sitten siihen toiseen versioon. Kuten esitin, niin merkinnät eivät ole normaalit. Kieli on huonoa ja ekassa ei ollut ss-kirjoituskonett käytetty. Normaalia käytäntöä on tietysti jäljitelty korjauksien ilmennyttyä. Oudosti siis ensit tuli irrallaan ensimmäinen versio ja oikeudenkäyntiin ensin jostain. Sitten seuraava versio taas oikeudenkäyntiin amerikkalaisilta.

    Kidutuskeskukset ovat aivan yleissivistystä. Niistä kiisteltiin senaatissa ja leirit virallisesti lakkautettiin 1946. Monet vangit kertovat kidutuksistaan ja Malmedy-prosesseista on tehty dvd ja monta juttua. Kaikkihan tietävät Dachaun henkilökunnan kidutukset ja murhaamisen (esim. Sampo Ahto sotilasaikakauslehdessä 1/2006). Samalla laillahan USA kiduttaa joka sodassa nykyäänkin. Ihan avoimesti nyt terrorisodassaan.

    Äänestä

  • pulinaa kirjoitti:

    niin missä kertoi, mielikuvituksessasiko vai onko jokin lähdekin asialle. Laurion havainnollisituksista joita et näemmä edes vaivautunut linkittämään en välitä tuon taivaallista, esitä sinä ne yksilöidyt perusteet täällä äläkä juokse kaiken maailman laurioiden selnä taakse.

    VesaILaurio tai Vesa I Laurion Blogi ja lue vaikka opetushallituksen holokaustikirjan arvostelu. Tuolla Wannesee-linkissä on linkki suoraan blogeihin.

    Äänestä

  • mutta googleta kirjoitti:

    VesaILaurio tai Vesa I Laurion Blogi ja lue vaikka opetushallituksen holokaustikirjan arvostelu. Tuolla Wannesee-linkissä on linkki suoraan blogeihin.

    en lue yhtään mitään laurion juttuja vaan ainoastaan sinun perustelusi väitteillesi, jos et niitä osaa esittää niin sitten et.

    Äänestä

  • esitetty valokuva kirjoitti:

    molemmista versioista. Kyllä kaksi kopiota on siis ollut ja toinen poikkeaa.

    Saate on ilmeisesti valmistettu jälkeenpäin tai sitten siihen toiseen versioon. Kuten esitin, niin merkinnät eivät ole normaalit. Kieli on huonoa ja ekassa ei ollut ss-kirjoituskonett käytetty. Normaalia käytäntöä on tietysti jäljitelty korjauksien ilmennyttyä. Oudosti siis ensit tuli irrallaan ensimmäinen versio ja oikeudenkäyntiin ensin jostain. Sitten seuraava versio taas oikeudenkäyntiin amerikkalaisilta.

    Kidutuskeskukset ovat aivan yleissivistystä. Niistä kiisteltiin senaatissa ja leirit virallisesti lakkautettiin 1946. Monet vangit kertovat kidutuksistaan ja Malmedy-prosesseista on tehty dvd ja monta juttua. Kaikkihan tietävät Dachaun henkilökunnan kidutukset ja murhaamisen (esim. Sampo Ahto sotilasaikakauslehdessä 1/2006). Samalla laillahan USA kiduttaa joka sodassa nykyäänkin. Ihan avoimesti nyt terrorisodassaan.

    höpö, höpö. Kosiekin kirjassa on esitetty "toisena versiona" erääseen kirjaan painettu versio josta lapsikin näkee ettei se ole faksimile.

    Esitä mitkä merkinnät ovat "epänormaaleja" kun kerran ilmeisesti niin hyvin luulet saksalaisen arkistointi yms. virastokäytännön tuntevasi, niin katsotaan mihin yrityksesi kelpaa.

    Nimeä ne kidutuksesta kertovat vangit äläkä juokse minkään yleistyksien taakse. Älä myöskään juokse minkään "kaikkihan tietävät" jaarittelujen taakse vaan lyö pöytään nimiä ja todisteita jos niitä kerta mielestäsi on.

    Äänestä

  • tyhjää.. kirjoitti:

    avannut. Olet nettivalehtelöija, joka heittää lonkalta valheen, kun ei muuta oel esittää.

    Äänestä

  • Kosiekin kirjaa koskaan kirjoitti:

    avannut. Olet nettivalehtelöija, joka heittää lonkalta valheen, kun ei muuta oel esittää.

    sen verran ole Kosiekia avannut että tiedän ettei hän ole asiaa tutkinut lainkaan vaan nojaa vain muiden tutkimuksiin eli lähinnä Johannes P. Neyn tekemiin. Mutta turvautumisesi ad hominem -argumenttiin on pantu merkille, osoitus jälleen että asiakeskusteluun et kykene.

    Äänestä

  • luulet... kirjoitti:

    liittyen Kosiekiin ja Wanneeseen ptk-väittelyyn. Olet saanut netistä tietoja kirjasta ja debatista. Kyllä kirjassa onkoottuna paljon revisionistista tutkimusaineistoa yksiin kansiin. Kosiek on lähinnä kostanut ja toimittanut kirjan Olaf Rosen kanssa. Pari muutakin vakiokirjoittajaa esittelykirjasa on.

    Äänestä

  • jopa ohjeita kirjoitti:

    no voi voi, jos sinun vieläkin lähtökuopissaan oleva todistelusi tosiaan lepää sen varassa mistä minä tietoni hankin, oli se sitten netistä, kirjoista vai kaverin naapurilta, niin lähinnä sääliksi käy. Mihin Kosiek nojaa tai on nojaamatta, senkin voinee jokainen tarkistaa vaikka Kosiekin lähdeluettelosta jos viitsii, eikä sillä ole mitään relevanssia tämän keskustelun kannalta. Joten asiaan, jos luulet voivasi todistaa Wannseen pöytäkirjan väärennökseksi, tee se, jos et, niin lopeta jaarittelusi ja auktoriteetteihin vetoamisesi äläkä haaskaa enempää ihmisten aikaa.

    Äänestä

  • esitetty valokuva kirjoitti:

    molemmista versioista. Kyllä kaksi kopiota on siis ollut ja toinen poikkeaa.

    Saate on ilmeisesti valmistettu jälkeenpäin tai sitten siihen toiseen versioon. Kuten esitin, niin merkinnät eivät ole normaalit. Kieli on huonoa ja ekassa ei ollut ss-kirjoituskonett käytetty. Normaalia käytäntöä on tietysti jäljitelty korjauksien ilmennyttyä. Oudosti siis ensit tuli irrallaan ensimmäinen versio ja oikeudenkäyntiin ensin jostain. Sitten seuraava versio taas oikeudenkäyntiin amerikkalaisilta.

    Kidutuskeskukset ovat aivan yleissivistystä. Niistä kiisteltiin senaatissa ja leirit virallisesti lakkautettiin 1946. Monet vangit kertovat kidutuksistaan ja Malmedy-prosesseista on tehty dvd ja monta juttua. Kaikkihan tietävät Dachaun henkilökunnan kidutukset ja murhaamisen (esim. Sampo Ahto sotilasaikakauslehdessä 1/2006). Samalla laillahan USA kiduttaa joka sodassa nykyäänkin. Ihan avoimesti nyt terrorisodassaan.

    Kun et nyt sitten sitä itse ilmeisesti osaa tehdä, niin tässä tämän soopaketjun mahdollisille lukijoille vertailtavaksi nuo väitetyt versiot, eli ensinnä se toiseksi versioksi väitetty, mm. Kosiekin sellaiseksi luulema, ja toisena se todellinen ainoa versio jota säilytetään tätä nykyä Wannseen museossa:

    http://www.vho.org/D/Wannsee/Gutachten/abb6.png

    http://www.ghwk.de/deut/Besprechung.jpg

    Ilmeistä on että Kosiek tai tämän palstan revisionistit eivät kykene näkemään eroa faksimilen ja uudelleen kirjoitetun version välillä. Sikäli kun näin on, en usko että on mitään aihetta asiasta enempää vatvoa, eritoten kun muihinkaan väitteisiin, kuten väitettyihin puutteellisiin merkintöihin, ei heidän puoleltaan selvennystä kuulu.

    Äänestä

  • asiaan siis: kirjoitti:

    Vai olisiko kuitenkinniin, että ensimmäistä käytettiin 1947 ja se on karkea väärennös?

    Äänestä

  • revarien itse keksimä? kirjoitti:

    Vai olisiko kuitenkinniin, että ensimmäistä käytettiin 1947 ja se on karkea väärennös?

    Mutta jos niin haluat uskoa, niin ole uskossasi autuas.

    Äänestä

ausrottung, vaan Himmlerin eräässä puheessa. Siinä on kyse Euroopasta poislä'hettämisestä, joka sinänsä oli aikalaisten mielestä erittäin radikaali toimi.

Äänestä
  • Himmler tarkoitti tappamista. Miksi muuten hän olisi puhunut tappamisesta sukupuuttoon?

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Himmler tarkoitti tappamista. Miksi muuten hän olisi puhunut tappamisesta sukupuuttoon?

    synonyymi

    Äänestä

  • sukupuuttoon tappamisen kirjoitti:

    synonyymi

    Suomi - saksa-sanakirjaa.

    Ausrottung = hävittää, tuhota. Miksi Himmler käyttää termiä 'tuhota' jos tarkoitus on pelkkä 'väestönsiirto'.

    Äänestä

Ei saa pilkata Hitleriä!Hitleri piti kaikista ihmisistä(varsinkin "well done") ja pienistä karvaisista pupu-jussikoista!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

saavutuksenaan kirjoitti:

Poliittisessa testamentissaan Hitler rehvasteli siitä miten oli aina taistellut juutalaisia vastaan ja puhdistanut Saksan "elintilan" juutalaisista.

Naurettavaa väittää kuten David Irving, ettei Aatu olisi tiennyt mitään siitä miten tämä "Saksan kansan elintilan puhdistaminen" oikein tapahtui, tai ettei hän olisi antanut alkuperäistä käskyä panna toimeen juutalaisten "Ausrottung".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu