Rakas päiväkirja,
en ole keksinyt vielä keinoa selvitä tulevasta.. sinusta.. tiedän että maailmani särkyy kohta, menetän sen mistä olen koskaan eniten välittänyt.
Sama vaikka ei eläisi enää itse, mutta olen tottunut taistelemaan.. ja toivon että pääsen joskus taas jaloilleni, unohtamalla sinut kokonaan ja kaiken mitä olisi voinut olla.
Jää hyvästi rakkaani. Elät ikuisesti sydämessäni.
en ole keksinyt vielä keinoa selvitä tulevasta.. sinusta.. tiedän että maailmani särkyy kohta, menetän sen mistä olen koskaan eniten välittänyt.
Sama vaikka ei eläisi enää itse, mutta olen tottunut taistelemaan.. ja toivon että pääsen joskus taas jaloilleni, unohtamalla sinut kokonaan ja kaiken mitä olisi voinut olla.
Jää hyvästi rakkaani. Elät ikuisesti sydämessäni.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ei yksi ihminen ole se ainut oikea ja sinua varten on joku paljon parempi olemassa
Ole rohkea sisukas anna itsellesi lupa rakastua ihastua uudestaan kulje hymyillen ja keskustele et sinä ole yksin etkä ole ainoa jolle noin voi käydä ja on käynyt .
Elämä voittaa ja onni sua odottaa siksi älä luovuta on vielä ihanampaa edessäs
Käännä sivu tai laita kannet kiinni aloita uusi aivan uusi novelli romaani tai kirja elämässä voi se olla vaikka moniosainen tarina joka aina vain jatkuu..... Iloista JOULUA
jätän Sinut ja koetan elää ja olla yksin
alkuun se on vaikeaa, mutta on vaan pakko selvitä eteenpäin.
jää hyvästi rakkaani
Hyvä päätös muuten mutta älä jää yksin kuitenkaan se ei auta eteenpäin .
Lähde liikkeelle näe ja kuule ja katsele ja ihmettele ja keskustele ihmisten kanssa muissta hymyillä .Ole avoin ja rehellinen tapaamasi ihmisen kanssa jutelessa .Juuri näin se menee luontevasti kaikki eteenpäin .
Se mikä on mennyt ja jäänyt siihen ei energiaa kannata tuhlata pistä se energia tähän ja nyt ja eteenpäin huomiseen näin elämä antaa sulle enemmän kaikkea. Märrehtimällä ja paikalleen jähmettyvänä ei tapahdu mitään ,masentaa vain lisää ja ahdistaa . Ulos ja elämään kaikki on paremmin ennenkuin huomatkaan .
Miksi tiedät, että hänet menetät? Oletko jätettävä vai jättäjä? Haluat pyyhkäistä pois muistonsa, miksi???
.. etten voi rikkoa toisen suhdetta. Se on yksi syistä, niistä monista. Kumpikaan ei ole varsinaisest jätettävä tai jättäjä.
Kun asiat oliskin olleet toisin, hän olisi ollut minulle se ainoa oikea, se jota olen aina etsinyt. Nyt yritän kerätä särkyneen sydämeni rippeet ja jatkaa eteenpäin, toinen vaihtoehto että kuihdun pois. Mutta siihen en halua mennä, sen verran nuori vielä olen.
Mutta kovaa, kovaa..
Kun kokoat sirpaleita, kerää hellin käsin parhaimmat palat muistojen purkkiin, jätä tummat palat sinne tänne, että säilyttäisit herkkyytesi. Ei sinun tarvitse kuihtua, ei muistoja paeta, miksi pakenisitkaan - elettyä, koettua. Sanotaan, että rakkauden huuma kestää hetken, suru kestää ikuisesti, siksi, ota suru voimaksesi.
Silti älä unohtamalla unohda, uskalla olla muistamatta, uskalla muistaa silloin, kun aika on...
sinun tilanteesi on? Tietääkö Hän tilanteesta
vai oletko salaillut tunteitasi? Olisiko sinulla mahdollisuus rikkoa Hänen suhteensa? eli
mikä tämä tilanne on? Kuitenkin on oikein ettet riko Hänen suhdettaan,hän lopettaa sen kyllä jossei viihdy siinä..mutta kerro
Ei tiedä varmastikaan kaikkea tunteistani, tai mistä minä tiedän.. suoraan en ole sitä hänelle kuitenkaan kertonut. Mutta toisaalta ei ole rikkonut suhdettaankaan, joten eiköhän se kerro omaa tarinaansa myös.. joka tapauksessa meidän "ero" on jo nyt alkanut, ja hengissä vielä ollaan ;) :(.
että hänen suhteensa hajoaisi jos hän tietäisi tunteesi? mistä voit ollan niin varma?
Varma olekaan, mutta en halua ottaa sitä riskiä että säryn itse jos hän ei jättäisikään kumppaniaan. Koska minulle hän olisi "kaikki tai ei mitään", sori vain ehdottomuuteni.. en pystyisi jakamaan häntä. Enkä liioin olemaan mikään "leikkikalukaan".
Arvaamattomia ovat sydämen tiet ;) :(.
toisen suhdetta ei tule rikkoa, ei edes yrittää.ovatko he oleet kauan yhdessä?
En tiedä, enkä välitä. Haluan unohtaa jos se on koskaan mahdollista.
Joulumieltä kuitenkin kaikille!
Elämä ei ole aina helppoa, täällä joutuu joskus jopa taistelemaan. Kirjoitit, ettet voi rikkoa toisen suhdetta, oletko varma että hänellä on sellainen? Jos henkilöt ovat samassa paikassa ei merkitse sitä että heillä on suhde. Sinun olisi hyvä saada siihen jostain selvyys, kysy suoraan häneltä. Jos koet ystäväsi sinulle ainoaksi oikeaksi kerro ihmeessä tunteistasi hänelle. Hän voi tuntea samoin. Tunteeko hän sinua miten hyvin, voi tuntea huonommin kuin arvaatkaan!? Hänkin voi luulla sinulla olevan suhteen.
Kerroit että kumpikaan ei ole varsinaisesti jätettävä tai jättäjä. Mielestäni tässä tilanteessa kannattaisi selvittää välinne samoin ystäväsi mahdollisen kaverinsa kanssa. Turhaan monen elämä jatkuu onnettomana.
Olen itse samassa tilanteessa, arvaamattomia ovat sydämen tiet ;) :( Tapasin henkilön, ensimmäisistä katseista, kosketuksesta hän jäi sydämeeni. Olosuhteiden pakosta olen nähnyt häntä niin harvoin etten ole oppinut tuntemaan häntä, en tiedä edes hänen nimeään, en ammattiaan, en asuinpaikkaansa, on vain jotain epäilyjä (ei vaikuta tunteisiini). Hän on mielessäni päivin ja öin. En voi ottaa häneen yhteyttä, minne ottaisin? Hän puolestaan voi luulla minulla olevan täällä nyt suhteen mikä ei ole totta. Hänen pitäisi tietää missä minä asun, ainakin suunnilleen. Haluaisin niin tutustua häneen paremmin. Näkisimme ja tuntisimme olemmeko sielunkumppaneita, sovimmeko toisillemme. Minun sydämeeni hän ainakin jäi asumaan. Pidän hänestä niin etten voi muita ajatellakaan. En halua pitää ketään leikkikaluna, minkä minä näille tilanteille voin missä kohtaamme?
Jos luet tämän, anna minulle mahdollisuus, ota minuun yhteyttä, sinä varmasti huomasit minun tunteeni? Please