1976 vuotta sitten

Silloin kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa tiesi Paholainen, miten
hyvän keulakuvan ja johtajan hän Jeesuksesta saisi omien, valtaansa
saamilla ihmisillä ja heidän käsillään rakanneuttamiensa temppelien,
kirkkojen, moskeijoitten ja rukoushuoneitten johtajaksi, kun hän tämän
maailman lopullisesti hallintaansa saisi. Mutta kun Jeesus ei mihinkään
hänen tarjouksensa tarttunut, niin:

"Kiusattuaan näin Jeesusta kaikin tavoin Paholainen jätti hänet joksikin
aikaa rauhaan."

Eikä tuo "joksikin aikaa" kovin pitkä aika ollut, kun se aloitti Jeesuksen
kiusaamisen ylipappien, lainopettajien, fariseusten ja jopa hänen omien
opetuslastensa kautta

"Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankemaan. Sinun
ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä."

Viimeinen mahdollisuus Paholaiselle tuli saada Jeesus omakseen ja
Jumalan tahdon hylkäämiseen vuorokausi ennen kuin hänet tultaisiin
ristiinnaulitsemaan. Ja niin Jeesus joutui Getsemanessa käymään Isänsä
asettaman ahtaan portin kamppailunsa, ja monin verroin rajummin
kuin mitä sen joutuu käymään jokainen hänen seuraajansa:

"Jeesus lähti kaupungista ja meni tapansa mukaan Öljymäelle. opetuslapset
seurasivat häntä. Tultuaan sinne Jeesus sanoi heille: "Rukoilkaa, ettette
joutuisi kiusaukseen." Itse hän meni vähän edemmäksi, kivenheiton päähän,
polvistui ja rukoili:

"Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko
minun tahtoni, vaan sinun."

Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä. Suuressa tuskassaan
Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan
veripisaroiden tavoin."

Näin hän alistui Isänsä tahtoon ja joutui esikoisena käymään läpi sen tien,
joka lopulta tuli, Johannesta lukuunottamatta, kaikkien opetuslasten osaksi,
kun heitä Paholaisen palvelijoina pidettiin - niin kuin nyt pidetään minua:

"Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan
kuin isäntä. Jos talon isäntää nimitetään Belsebuliksi ( Pahojen
henkien päämieheksi), kuinka paljon helpommin sen nimen saa
talonväki!

Älkää siis pelätkö ihmisiä. Ei ole kätköä, joka ei paljastuisi, eikä
salaisuutta, joka ei tulisi ilmi. Minkä minä sanon teille pimeässä,
se julistakaa päivänvalossa, ja mitä kuulette korvaanne kuiskattavan,
se kuuluttakaa julki katoilta.

Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät kykene
tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä. joka voi sekä ruumiin,
että sielun hukuttaa helvettiin."
551383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

jokainen kirjoittamasi sana on täysin totta. Ei ollut Jeesuksella helppoa saatanan kanssa eikä ole meillä Hänen seuraajillansakaan. Jos ei satuta saatana, niin sitten he, jotka luulevat jotakin tietävänsä saatanasta - ja Jumalasta.

Äänestä
  • Aloittaja

    ja sen veren voimalla mantraavia pelvelijoitaan tosi pahasti,
    kun Saatana soittaa kuolemaa jokaiselle totuudesta
    luopuneelle ja Jumalan paaduttamalle Semper. Fideliksen
    kaltaisille väärämielisille. Kun he totuuden kuulevat,
    se tuo heille ahdistusta, masennusta, kalseaa oloa ja
    jopa pääsärkyä, koska se on heille kuoleman haju:

    "Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa
    ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua.

    Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun
    tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen.

    Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka
    tuo elämän. Mutta kuka on tähän kelvollinen?

    Me emme ainakaan ole sellaisia, kuin monet, jotka kaupittelevat Jumalan sanaa.
    Me julistamme sitä Jumalan edessä ja Kristusta palvellen, väärentämättömänä
    ja sellaisena kuin se tulee Jumalalta."

    Kuoleman hajua kauppaavien evankeliumin viimeisenä jakeena on aina
    kirkollisverolappu, kolehtihaavi tai tilillepanokortti. Elämän tuoksun saavat vain
    valitut - täysin ilmaiseksi:

    "Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa,
    ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!

    Miksi te punnitsette hopeaa (nykyisin euroja) maksuksi siitä, mikä ei ole leipää,
    vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi?

    Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää! Minä teen
    ikuisen liiton teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani uskollinen niin kuin olin
    uskollinen Daavidille."

    Äänestä

Tiedätkö sinä, että raamattu paljastaa[kin] Jeesuksen Juudaan jalopeuraksi, siis pedoksi, jonka "ylös nouseeen herran" lukuarvoksi muodostuu luku 666?

Mikä olisikaan suurempi vale ja siten parhaiten läpimenevä juoni, kuin nostaa pedoksi ja tämän merkiksi [risti] yksi merkittävimmistä Korkeimman sanan[Gnosis]'saattajista.

Vääristämällä tuota tuotua tietoa, muuntamalla ideat aivan päin'vastaisiksi saadaan pahin eksytys aikaan.

Äänestä
  • Laitatko sen kohdan näkyviin.
    Kaikkea sinä keksitkin.

    Äänestä

  • Elisama kirjoitti:

    Laitatko sen kohdan näkyviin.
    Kaikkea sinä keksitkin.

    Puhumme siis Juudan jalopeurasta joka esiintyy Ilmestyskirjassa eikä se varmasti kuvaa Saatanaa.

    Pedon luku 666 tarkoittaa Jeesusta itseään. Hän oli Juudan jalopeura, eli leijona, eli "peto" ---> lisäksi Adoniqam=YLÖSNOUSSUT HERRANI[Jeesus] lukuarvo on 666.

    On eräitä käsikirjoituksia, joissa pedon luku on 616, mutta kun lukuun 616 lisätään Kristus-symboli eli KALA eli kirjain-luku "NUN" [Josua Nunin poika oli Jeesus-typos] muuttuu 666 Jeesus-symboliksi,sillä "NUN" kirjaimen eli Kalan lukuarvo on 50, siis 616 50=666.

    Nyanssina ---> 6 6 6=18 ja 18="chaj"=ELÄMÄ [Jeesus:"Minä olen tie totuus ja ELÄMÄ"]

    Lisäksi 6x6x6=216 ja 216 = "Arieh"= JALOPEURA
    [Jeesus oli Juudan Jalopeura]---> 144000:666=216,216216 ja 144000:216= 666,666 666

    Luvut 666 ja 144000 ovat peräkkäisissä jakeissa raamatussa, 666 liittyy 'petoon' ja 144000 'pelastettuihin'.
    Jeesus itse on antanut luvun 666 laskettavaksi ja luku 666 on omistettu 144000:nelle. Luvut 666 ja 144000 ole kontekstuaalisesti niin liki toisaan sattumalta. Tässä on kyse eksegetiikasta ei aritmetiikasta an sich.

    Äänestä

  • Aloittaja

    cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    Jeesukselleko tällainen valta annettiin:

    "Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät,
    ja niin sen valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat

    Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä - kaikki ne, joiden nimi ei maailman
    luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan."

    Saatanakaan ei aja temppeleistään ulos omiaan. Miksi siis Jeesus niin tekisi?

    "Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloinhan se on noussut
    itseään vastaan. Kuiunka sen valtakunta silloin voisi pysyä koossa?"

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Siinäpä se. Muistat varmaan entisenä sotilaana historiasta sotaisan, omasta mielestään jumalan miehen, joka lausui: "Mitä suurempi valhe,sen paremmin se menee jakeluun", tai jotain tuohon suuntaan.

    Kuten itsekin kirjoitat ja annat ymmärtää, kristikunta kirkkoineen ja pappeineen on vääristänyt Naziirin sanoman ja sokeuttanut täten Naziirin idean omiin tarpeisiinsa.

    Ihmiskunta ei näe lihassaan muuta kuin lihan, se arvostaa lihallista,se ei koskaan ylety henkeen eikä se muutu Kristuksen kaltaiseksi.
    Tämän vuoksi mm. inkat, joille ihmis-uhraaminen oli menneisyydestä tuttua puuhaa, kääntyi ja omaksui helposti kritillisyyden sen kuvan kautta uhratusta miehestä, joka näin pelastaisi kansoja periaatteella--> "Ennemmin yksi mies,kuin koko kansa".

    Koko maailma, siis kaikki mitä on olemassa ja maailmassa on, on Korkeimman vasta-voiman hanskassa ja me tietysti kaikki siinä mukana.
    Miten jossakin-sisällä-olevassa voisi[kaan] nähdä objektiivisesti asioita laajemmin, tai hahmottaa mitään muusta lähtö-kohdasta kuin omastaan, eli subjektiivisuudesta? Kaikki viittaa siihen, että olemme erossa Oleellisesta, siis kauaksi kadotettuja ja erillään.

    Naziirista on tehty jumalattomille palvonta kohde, nostettu ylös ristille kuin Mooseksen vaskikäärme ikään ja rististä tehty symboli joka hallitsee mieliä, ihminen palvoo ihmistä, kuvaa itsestään.

    Kaikki täällä on "ymmärretty" väärin[päin].
    Kuolemasta tehty vihollinen, lihasta nautintoineen taivaan mitta ja helvetin määre, vaikka hengessä on edelleen tajuttavissa olemattomuuden olevan oikein ja materialisen maailman vain "kuollut ruumis".

    Susi on todellakin lampaiden vaatteissa ja toisin päin.

    "Susi on todellakin lampaiden vaatteissa ja toisin päin."

    Mutta Jeesus ei ole se ihmiskunnan peto, joka valittujaan
    vainoaa ja jopa surmaa, kuten Saatana, joka on murhaajaa,
    ja jonka pettämät ihmisparat uskovat pääsevänsä taivaaseen
    tuon murhaajan aikaansaaman veren voimalla.

    Ei ollut se peto ei.
    Naziiri oli välittäjä Korkeimman[ei Jahve] ja langenneen välillä, hänessä[kin] vaikuttaneen Korkeimman Hengen välityksellä.

    Korva-syyhyyjät ovat saaneet kuitenkin ihmis'Jeesuksesta itselleen toteemin, jota palvomalla uskovat lihansa pelastuvan ja sen mukaan he toimivat.

    Hengessä on löydettävissä se "salainen ihminen" jota Naziiri painotti-->"Te ette ole osa maailmasta", no mistä sitten? Se salaisuus jokaisen on itse itsestään löydettävissä ja muuttuminen mieleenne vaikuttavassa voimassa voi alkaa---> "En minä vaan Kristus[henki] minussa".

    Totuuden Hengen mukaista selvää sanomaa, vaan vääntelet
    kirjoituksia niin kuin korkeasti oppineet kirjanoppineet tekevät,
    kun heillä ei lopulta ole mitään todellista sanottavaa?

    Äänestä

  • cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    Puhumme siis Juudan jalopeurasta joka esiintyy Ilmestyskirjassa eikä se varmasti kuvaa Saatanaa.

    Pedon luku 666 tarkoittaa Jeesusta itseään. Hän oli Juudan jalopeura, eli leijona, eli "peto" ---> lisäksi Adoniqam=YLÖSNOUSSUT HERRANI[Jeesus] lukuarvo on 666.

    On eräitä käsikirjoituksia, joissa pedon luku on 616, mutta kun lukuun 616 lisätään Kristus-symboli eli KALA eli kirjain-luku "NUN" [Josua Nunin poika oli Jeesus-typos] muuttuu 666 Jeesus-symboliksi,sillä "NUN" kirjaimen eli Kalan lukuarvo on 50, siis 616 50=666.

    Nyanssina ---> 6 6 6=18 ja 18="chaj"=ELÄMÄ [Jeesus:"Minä olen tie totuus ja ELÄMÄ"]

    Lisäksi 6x6x6=216 ja 216 = "Arieh"= JALOPEURA
    [Jeesus oli Juudan Jalopeura]---> 144000:666=216,216216 ja 144000:216= 666,666 666

    Luvut 666 ja 144000 ovat peräkkäisissä jakeissa raamatussa, 666 liittyy 'petoon' ja 144000 'pelastettuihin'.
    Jeesus itse on antanut luvun 666 laskettavaksi ja luku 666 on omistettu 144000:nelle. Luvut 666 ja 144000 ole kontekstuaalisesti niin liki toisaan sattumalta. Tässä on kyse eksegetiikasta ei aritmetiikasta an sich.

    jos tuollaisia satuja keksit ja vielä uskot niihin.harvoin täälläkään saa lukea noin mielikuvitusellista

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Totuuden Hengen mukaista selvää sanomaa, vaan vääntelet
    kirjoituksia niin kuin korkeasti oppineet kirjanoppineet tekevät,
    kun heillä ei lopulta ole mitään todellista sanottavaa?

    "Mene tuosta,niin pääset perille" toimii kun joku kyselee paikallista viina-kauppaa, neuvot ja ohjeet eivät kuitenkaan toimi samalla tavoin priivatimmeista priivatimman oivaltamisessa.

    Ei minulla siis ole mitään saarnattavaa, tai opetettavaa, tai peräti tuomittavaa, kerron minkä tiedän ja voin. Kertokaa te minulle asioita jos haluatte ja voitte, minä kyllä kuuntelen ja kommentoin halutessani, kenties löytyy lisää yhteneväisyttä?

    Kaikki uskonnot ovat ihmisen subjektivisia ajatelmia siitä 'miten voisi olla'. Se kuinka suosituksi uskonto on noussut, kuvaa lähinnä joukkojen yhteneväisiä tarpeita ja ajatuksia, ei siis välttämättä totuudellisuutta.
    Vaikka raamattu-palstalla ollaan, saan kai todeta raamatun olevan ihmisten kirjoittama ja siksi se sisältää myös suorainaisia virheitä ja puutteita, myös kanonisoinnin suhteen on oltu mielivaltaisia tekstien raamattuun haalimisen suhteen.

    Sanoma ja näkemys olisi aivan toinen, jos jotkut muut tahot olisivat päässeet kanonisoimaan raamatun, Roomaan valtaa kannattavien, maallistuneiden kirkko-isien sijaan.

    Äänestä

  • aika hömppä kirjoitti:

    jos tuollaisia satuja keksit ja vielä uskot niihin.harvoin täälläkään saa lukea noin mielikuvitusellista

    Ai, että "Satuja ja tarinoita kertojana cybo-ceronimo-cabriel-61"?
    Olenhan minä höpööö ja mikä vaan, mutta saan kai kirjoittaa,kiitos. ;)

    Jeesus-narraatioita on paljon, siis erilaisia versioita. Lucius Calpurnius Piso/48 BC - 32 AD [ehkä sama kuin-->Arrius Piso, Paetonius ja Josefus Flavius] oli roomalainen valtiomies ja historioitsija, joka eli Jeesuksen aikana, erään teorian mukaan hän on keksinyt suurimman osan Ut:n teksteistä, lähinnä oman sukunsa narraatioon liittäen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    "Mene tuosta,niin pääset perille" toimii kun joku kyselee paikallista viina-kauppaa, neuvot ja ohjeet eivät kuitenkaan toimi samalla tavoin priivatimmeista priivatimman oivaltamisessa.

    Ei minulla siis ole mitään saarnattavaa, tai opetettavaa, tai peräti tuomittavaa, kerron minkä tiedän ja voin. Kertokaa te minulle asioita jos haluatte ja voitte, minä kyllä kuuntelen ja kommentoin halutessani, kenties löytyy lisää yhteneväisyttä?

    Kaikki uskonnot ovat ihmisen subjektivisia ajatelmia siitä 'miten voisi olla'. Se kuinka suosituksi uskonto on noussut, kuvaa lähinnä joukkojen yhteneväisiä tarpeita ja ajatuksia, ei siis välttämättä totuudellisuutta.
    Vaikka raamattu-palstalla ollaan, saan kai todeta raamatun olevan ihmisten kirjoittama ja siksi se sisältää myös suorainaisia virheitä ja puutteita, myös kanonisoinnin suhteen on oltu mielivaltaisia tekstien raamattuun haalimisen suhteen.

    Sanoma ja näkemys olisi aivan toinen, jos jotkut muut tahot olisivat päässeet kanonisoimaan raamatun, Roomaan valtaa kannattavien, maallistuneiden kirkko-isien sijaan.

    joukkoja joka lähtöön, jopa kaltaisiasi tyhjäntoimittajiakin.
    Muistui mieleen vanha sanonta, ei tosin Raamatusta, mutta
    totta kuitenkin:

    "Mies se tulee räkänokastakin, mutta ei tyhjäntoimittajasta."

    Vai oletko lainkaan mies, kun en muista sivullasi käyneeni?

    Munat löytyy,hihasta ruista ja nupista omia ajatuksia.

    Kannattaa tutustua-->
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem

    Äänestä

  • Aloittaja

    cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    Munat löytyy,hihasta ruista ja nupista omia ajatuksia.

    Kannattaa tutustua-->
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem

    onkin kaikki omat ajatukset putsattu pois, ja kaikki se, mitä on
    tilalle saatu on saatu lahjana työnantajalta Jeesukselta Kristukselta:

    "Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne
    kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne."

    Häntä Paavalikin kiitti:

    "Hänen yhteydessään te olette saaneet kaikkea rikkautta,
    niin tietoa kuin puhetaitoakin. Sanoma Kristuksesta on juurtunut
    lujasti teihin, ja teillä on armolahjojen koko rikkaus
    odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä."

    Kuin myös:

    "Tällaisen luottamuksen Jumalaan on Kristus saanut meissä aikaan.
    En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin,
    mitään, mikä olisi lähtöisin meistä itsestämme.

    Meidän kykymme on saatu Jumalalta, ja hän on myös tehnyt meidät
    kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain
    vaan Henki. Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi."

    Vaikuttaa siltä, että tekstisi on suoraa kopioimista raamatusta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä, että tekstisi on suoraa kopioimista raamatusta.

    että Jumala on antanut minun elää todeksi Raamatun opetukset pelastuksesta.
    Alkaen jo kaukaa lapsuudesta 40-vuoden koettelemuksen jaksolla.

    Äänestä

  • cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    Siinäpä se. Muistat varmaan entisenä sotilaana historiasta sotaisan, omasta mielestään jumalan miehen, joka lausui: "Mitä suurempi valhe,sen paremmin se menee jakeluun", tai jotain tuohon suuntaan.

    Kuten itsekin kirjoitat ja annat ymmärtää, kristikunta kirkkoineen ja pappeineen on vääristänyt Naziirin sanoman ja sokeuttanut täten Naziirin idean omiin tarpeisiinsa.

    Ihmiskunta ei näe lihassaan muuta kuin lihan, se arvostaa lihallista,se ei koskaan ylety henkeen eikä se muutu Kristuksen kaltaiseksi.
    Tämän vuoksi mm. inkat, joille ihmis-uhraaminen oli menneisyydestä tuttua puuhaa, kääntyi ja omaksui helposti kritillisyyden sen kuvan kautta uhratusta miehestä, joka näin pelastaisi kansoja periaatteella--> "Ennemmin yksi mies,kuin koko kansa".

    Koko maailma, siis kaikki mitä on olemassa ja maailmassa on, on Korkeimman vasta-voiman hanskassa ja me tietysti kaikki siinä mukana.
    Miten jossakin-sisällä-olevassa voisi[kaan] nähdä objektiivisesti asioita laajemmin, tai hahmottaa mitään muusta lähtö-kohdasta kuin omastaan, eli subjektiivisuudesta? Kaikki viittaa siihen, että olemme erossa Oleellisesta, siis kauaksi kadotettuja ja erillään.

    Naziirista on tehty jumalattomille palvonta kohde, nostettu ylös ristille kuin Mooseksen vaskikäärme ikään ja rististä tehty symboli joka hallitsee mieliä, ihminen palvoo ihmistä, kuvaa itsestään.

    Kaikki täällä on "ymmärretty" väärin[päin].
    Kuolemasta tehty vihollinen, lihasta nautintoineen taivaan mitta ja helvetin määre, vaikka hengessä on edelleen tajuttavissa olemattomuuden olevan oikein ja materialisen maailman vain "kuollut ruumis".

    Susi on todellakin lampaiden vaatteissa ja toisin päin.

    uuden jumalan, nimeltänsä Oleellinen.

    Äänestä

  • cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    "Mene tuosta,niin pääset perille" toimii kun joku kyselee paikallista viina-kauppaa, neuvot ja ohjeet eivät kuitenkaan toimi samalla tavoin priivatimmeista priivatimman oivaltamisessa.

    Ei minulla siis ole mitään saarnattavaa, tai opetettavaa, tai peräti tuomittavaa, kerron minkä tiedän ja voin. Kertokaa te minulle asioita jos haluatte ja voitte, minä kyllä kuuntelen ja kommentoin halutessani, kenties löytyy lisää yhteneväisyttä?

    Kaikki uskonnot ovat ihmisen subjektivisia ajatelmia siitä 'miten voisi olla'. Se kuinka suosituksi uskonto on noussut, kuvaa lähinnä joukkojen yhteneväisiä tarpeita ja ajatuksia, ei siis välttämättä totuudellisuutta.
    Vaikka raamattu-palstalla ollaan, saan kai todeta raamatun olevan ihmisten kirjoittama ja siksi se sisältää myös suorainaisia virheitä ja puutteita, myös kanonisoinnin suhteen on oltu mielivaltaisia tekstien raamattuun haalimisen suhteen.

    Sanoma ja näkemys olisi aivan toinen, jos jotkut muut tahot olisivat päässeet kanonisoimaan raamatun, Roomaan valtaa kannattavien, maallistuneiden kirkko-isien sijaan.

    mieltä kanssasi.

    Toora pitää sisällään monia kerroksia, kieleen (heprea) kätkettyjä.

    Siksi käsky,

    Äänestä

  • cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    Ei ollut se peto ei.
    Naziiri oli välittäjä Korkeimman[ei Jahve] ja langenneen välillä, hänessä[kin] vaikuttaneen Korkeimman Hengen välityksellä.

    Korva-syyhyyjät ovat saaneet kuitenkin ihmis'Jeesuksesta itselleen toteemin, jota palvomalla uskovat lihansa pelastuvan ja sen mukaan he toimivat.

    Hengessä on löydettävissä se "salainen ihminen" jota Naziiri painotti-->"Te ette ole osa maailmasta", no mistä sitten? Se salaisuus jokaisen on itse itsestään löydettävissä ja muuttuminen mieleenne vaikuttavassa voimassa voi alkaa---> "En minä vaan Kristus[henki] minussa".

    että kuinka henki voidellaan (kristus=voideltu).

    Naziiri taas ei saanut käyttää alkoholia, koska oli tehnyt lupauksen, ei sovi Naziiri nimitys Jeesukseen, koska hän sekä söi, että joi, ja melellään syntisten kanssa.

    Siellä sitä korkeaa tietoa omaksuttiin.

    Väärennettyä juutalaisuutta myös sinulla. Sitähän kaikki teillä on, koska sen oikeuden olette ottaneet.
    Ja mitä ilmeisemmin Jumala YHWH, laitetaan myös syrjään ja valmistetaan mielikuvissa uusi, häntä korkeampi jumala.

    Rosenkroitsilaista mystiikkaa, vai ruusu-ristiläisyyttäkö edustat.

    Äänestä

  • cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    Ai, että "Satuja ja tarinoita kertojana cybo-ceronimo-cabriel-61"?
    Olenhan minä höpööö ja mikä vaan, mutta saan kai kirjoittaa,kiitos. ;)

    Jeesus-narraatioita on paljon, siis erilaisia versioita. Lucius Calpurnius Piso/48 BC - 32 AD [ehkä sama kuin-->Arrius Piso, Paetonius ja Josefus Flavius] oli roomalainen valtiomies ja historioitsija, joka eli Jeesuksen aikana, erään teorian mukaan hän on keksinyt suurimman osan Ut:n teksteistä, lähinnä oman sukunsa narraatioon liittäen.

    kas kun Josefus ei antanut lisää painoarvoa narraamiselleen, ja kertonut myös historian kirjoituksissaan jotain Jeesus henkilöstä.

    Puhut läpiä päähäsi.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    onkin kaikki omat ajatukset putsattu pois, ja kaikki se, mitä on
    tilalle saatu on saatu lahjana työnantajalta Jeesukselta Kristukselta:

    "Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne
    kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne."

    Häntä Paavalikin kiitti:

    "Hänen yhteydessään te olette saaneet kaikkea rikkautta,
    niin tietoa kuin puhetaitoakin. Sanoma Kristuksesta on juurtunut
    lujasti teihin, ja teillä on armolahjojen koko rikkaus
    odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä."

    Kuin myös:

    "Tällaisen luottamuksen Jumalaan on Kristus saanut meissä aikaan.
    En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin,
    mitään, mikä olisi lähtöisin meistä itsestämme.

    Meidän kykymme on saatu Jumalalta, ja hän on myös tehnyt meidät
    kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain
    vaan Henki. Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi."

    on ainoastaan kopio "valitun nupista", ette te itse olis keksineet tehdä liittoa Jumalan kanssa.

    Kaikki on Jumalan juutalaisille antamaa, te olette vain varkaita ja ryöväreitä.

    Vihan-uskonto.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    kas kun Josefus ei antanut lisää painoarvoa narraamiselleen, ja kertonut myös historian kirjoituksissaan jotain Jeesus henkilöstä.

    Puhut läpiä päähäsi.

    Flavius Josefuksen oma alkuteksti kuuluu professori Eislerin mukaan seuraavasti:
    "Siihen aikaan esiintyi mies, jos lainkaan on sopivaa nimittää häntä ihmiseksi. Hänen luontonsa ja ulkomuotonsa olivat inhimilliset, mutta hänen esiintymisensä oli enemmän kuin ihmisen: hän suoritti hämmästyttäviä ihmetekoja. Mutta taas, kun ajattelen hänen jokapäiväistä luontoaan, en tahtoisi sanoa häntä enkeliksikään (jumalalliseksi lähettilääksi).
    Ja mitä hän saikaan aikaan toisen tai toisen näkymättömän voiman kautta, sen kaiken hän aikaansai sanalla ja käskyllä. Toiset sanoivat hänestä: Ensimmäinen Lainlaatijamme (Mooses) on noussut kuolleista ja esittänyt paljon parannuksia ja taitoja. Toiset ajattelivat, että hän oli Jumalan lähettämä. Kuitenkin hän monessa kohdin asettui Lakia vastaan, eikä noudattanut sapattia vanhan tavan mukaan. Mutta toisaalta hän ei tehnyt mitään häpeällistä; eikä hän (työskennellyt) kättensä avulla, vaan hankki (tai valmisti) kaikki sanalla (tai Sanan, so. ’Shemin’ eli voima-sanan avulla).
    Ja paljon kansaa häntä seurasi ja kuunteli hänen opetustaan. Ja monet sielut innostuivat, olettaen että hänen kauttaan juutalaiset heimot voisivat vapautua roomalaisten käsistä.
    Nytpä hänen oli tapana enimmäkseen oleskella Öljymäellä vastapäätä kaupunkia. Ja siellä hän myös jakeli parannuksiaan kansalle. Ja sinne kokoontui hänen kanssaan noin sataviisikymmentä kannattajaa ja paljon muuta kansaa. Mutta kun he näkivät hänen voimansa, että hän sai aikaan sanallaan kaikki mitä hän tahtoi, ja kun he ilmaisivat hänelle haluavansa, että hän astuisi kaupunkiin ja antaisi roomalaisten joukkojen ja Pilatuksen menettää päänsä ja hallitsisi meitä, niin hän ei pilkannut meitä.
    Ja kun sitten asiasta kerrottiin juutalaisille johtajille, kokoontuivat nämä ylipapin luo ja sanoivat: ’Me olemme voimattomat ja liian heikot vastustaaksemme roomalaisia. Mutta koska, jousi on jännitetty, tahdomme mennä kertomaan Pilatukselle mitä olemme kuulleet, ja siten olemme turvassa; niin että hän ei saa kuulla asiasta toisilta ja meiltä riistetään omaisuutemme ja meidät itse mestataan ja lapsemme hajotetaan ympäri maailmaa.’ Ja he menivät ja kertoivat Pilatukselle.
    Niin tämä lähetti ja löi maahan monta kansanjoukosta. Ja hän pidätti tuon ihmeidentekijän; ja asetettuaan oikeustutkinnon häntä tutkimaan, hän julisti tuomionsa: hän on rikollinen, vallankumouksellinen, valtaistuimen tavoittelija.
    Ja he (roomalaiset) ristiinnaulitsivat hänet vastoin isiltä perittyä tapaa."
    Slaavilaisella Josefuksella on myös seuraava kiintoisa kuvaus Jeesuksen ulkomuodosta:
    "Hän oli yksinkertaisen näköinen mies, iältään kypsä, tummaihoinen, lyhytkasvuinen, kolme kyynärpäätä korkea, kumaraselkäinen, kasvot pitkät, nenä pitkänlainen, kulmakarvat yhteen kasvaneet, niin että ne, jotka katsoivat häneen, saattoivat pelästyä, harva tukka, keskeltä jaettu Nazirien tapaan, ja kypsymätön parta."

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    mieltä kanssasi.

    Toora pitää sisällään monia kerroksia, kieleen (heprea) kätkettyjä.

    Siksi käsky,

    //Ei pidä mennä asioiden edelle, filosofiat kalpenevat vielä.
    Koska jo paratiisissa elämän puun ( korkeampi tieto), tietä vartioitsemaan asetettiin kerubit ynnä välkkyvä, leimuava miekka.//

    //( kuvakieltä)//

    - Paratiisi/pardes voidaan ns. notatrikonissa lukea sanoiksi peresh=tulkita, raz=salaisuus, davar=sanat ja sod= salaseura. 'Paratiisissa' oli siis salaseura, jossa tulkittiin salaisia sanoja. Verbi pard merkitsee myös jakaa osiin [vrt. part=osa]. Tämä 'paratiisi' eli esoteerinen koulu oli luultavaasti Dilmudin saarella.

    Kabbala jaetaan moniin osa-alueisiin kuten a) suulliseen b) kirjalliseen c) praktiseen ja d) maagisen kabbalaan.. Kirjallisen kabbalan yleisimpiä menetelmiä ovat a) gematria b) notatrikon c) temurah d) athbas variaatioineen. Kaikkia näitä menetelmiä voidaan käyttää päällekkäin, joten sanan purku edellyttää monia operaatioita, jotka eivät kuitenkaan ole kontekstien merkitys huomioiden 'mielivaltaisia', vaikka saattavat maallikosta siltä näyttää.

    Raamattu on kalenteria,metaforaa ja kuvakieltä, mutta myös matematiikkaa ja astronomiaa.

    Esimerkiksi Melkisedek on astronominen symboli, jolla 'ei ole isää eikä äitiä, ei aikojen alkua eikä loppua', hän on siis kronoksen, ajan ja syklien symboli[aurinkoprekession ns. suuri vuosi 25920 vuotta].
    Osuakseen kohdalleen, on Abraham annettava kymmenet Mekisedekille, mikä tarkoittaa sitä, että pesherillä oikeat astronomiset arvot saadaan vasta kertomalla Melkisedek- kontekstiin liittyvät luvut vielä kymmenellä.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    että kuinka henki voidellaan (kristus=voideltu).

    Naziiri taas ei saanut käyttää alkoholia, koska oli tehnyt lupauksen, ei sovi Naziiri nimitys Jeesukseen, koska hän sekä söi, että joi, ja melellään syntisten kanssa.

    Siellä sitä korkeaa tietoa omaksuttiin.

    Väärennettyä juutalaisuutta myös sinulla. Sitähän kaikki teillä on, koska sen oikeuden olette ottaneet.
    Ja mitä ilmeisemmin Jumala YHWH, laitetaan myös syrjään ja valmistetaan mielikuvissa uusi, häntä korkeampi jumala.

    Rosenkroitsilaista mystiikkaa, vai ruusu-ristiläisyyttäkö edustat.

    Naziiri ei juonut kossua, vaan marjamehua, jota viiniksi nyt kutsutaan. Huoria olemme kaikki, niin sinä kuin minä, vaikka et ehkä tavaraasi myy [minä myin], niin aikaasi ja periaatteitasi varmaan useammin kuin huomaat. Jeesus voideltiin Narduksella [mielettömän kallista] ja Jeesuksella tiettävästi oli voimia, joiden minä oletan olevan muualta kuin paholaismaiselta luojalta israelin[is'real] Jahvelta.
    Kristus-voima nimtystä käytän Korkeimman energiasta, eli siitä Voima-sirusta, joka jokaisessa Korkeimman kaikasta karanneessa on.

    YHWH niimpä, minä vastaan sanoistani, olen itse ollut tuon kaiffari, tuon luodun siksi nimellisen, joka jumaluutena[ei edes jumaluuksista korkeimpana,puhumattakaan Nimettömästä] luulee sokeudessaan olevansa kaikkivaltias,,,,,tai sitten ryöväri on vain ihmisten luoma ajatusolento.

    Israel on kuin Irak,Iran samaa fundaalia sekasotkua. Allah ja Jahve saisivat ottaa keskenään matsia, eikä laittaa raukkamaisesti ["rakkaita"]ihmis-lapsiaan tappamaan toisiaan.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    uuden jumalan, nimeltänsä Oleellinen.

    Tuo 'Oleellinen' ei ole nimi, vaan merkitys. Luoduilla on nimi-->kuten jumalallasi Jahvella.
    Korkein on Tuntematon ja Käsittämätön ja luomattomana Nimetön, et kai sinä minua suuruuden-hulluksi luullut? ;)

    Äänestä

  • cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    Flavius Josefuksen oma alkuteksti kuuluu professori Eislerin mukaan seuraavasti:
    "Siihen aikaan esiintyi mies, jos lainkaan on sopivaa nimittää häntä ihmiseksi. Hänen luontonsa ja ulkomuotonsa olivat inhimilliset, mutta hänen esiintymisensä oli enemmän kuin ihmisen: hän suoritti hämmästyttäviä ihmetekoja. Mutta taas, kun ajattelen hänen jokapäiväistä luontoaan, en tahtoisi sanoa häntä enkeliksikään (jumalalliseksi lähettilääksi).
    Ja mitä hän saikaan aikaan toisen tai toisen näkymättömän voiman kautta, sen kaiken hän aikaansai sanalla ja käskyllä. Toiset sanoivat hänestä: Ensimmäinen Lainlaatijamme (Mooses) on noussut kuolleista ja esittänyt paljon parannuksia ja taitoja. Toiset ajattelivat, että hän oli Jumalan lähettämä. Kuitenkin hän monessa kohdin asettui Lakia vastaan, eikä noudattanut sapattia vanhan tavan mukaan. Mutta toisaalta hän ei tehnyt mitään häpeällistä; eikä hän (työskennellyt) kättensä avulla, vaan hankki (tai valmisti) kaikki sanalla (tai Sanan, so. ’Shemin’ eli voima-sanan avulla).
    Ja paljon kansaa häntä seurasi ja kuunteli hänen opetustaan. Ja monet sielut innostuivat, olettaen että hänen kauttaan juutalaiset heimot voisivat vapautua roomalaisten käsistä.
    Nytpä hänen oli tapana enimmäkseen oleskella Öljymäellä vastapäätä kaupunkia. Ja siellä hän myös jakeli parannuksiaan kansalle. Ja sinne kokoontui hänen kanssaan noin sataviisikymmentä kannattajaa ja paljon muuta kansaa. Mutta kun he näkivät hänen voimansa, että hän sai aikaan sanallaan kaikki mitä hän tahtoi, ja kun he ilmaisivat hänelle haluavansa, että hän astuisi kaupunkiin ja antaisi roomalaisten joukkojen ja Pilatuksen menettää päänsä ja hallitsisi meitä, niin hän ei pilkannut meitä.
    Ja kun sitten asiasta kerrottiin juutalaisille johtajille, kokoontuivat nämä ylipapin luo ja sanoivat: ’Me olemme voimattomat ja liian heikot vastustaaksemme roomalaisia. Mutta koska, jousi on jännitetty, tahdomme mennä kertomaan Pilatukselle mitä olemme kuulleet, ja siten olemme turvassa; niin että hän ei saa kuulla asiasta toisilta ja meiltä riistetään omaisuutemme ja meidät itse mestataan ja lapsemme hajotetaan ympäri maailmaa.’ Ja he menivät ja kertoivat Pilatukselle.
    Niin tämä lähetti ja löi maahan monta kansanjoukosta. Ja hän pidätti tuon ihmeidentekijän; ja asetettuaan oikeustutkinnon häntä tutkimaan, hän julisti tuomionsa: hän on rikollinen, vallankumouksellinen, valtaistuimen tavoittelija.
    Ja he (roomalaiset) ristiinnaulitsivat hänet vastoin isiltä perittyä tapaa."
    Slaavilaisella Josefuksella on myös seuraava kiintoisa kuvaus Jeesuksen ulkomuodosta:
    "Hän oli yksinkertaisen näköinen mies, iältään kypsä, tummaihoinen, lyhytkasvuinen, kolme kyynärpäätä korkea, kumaraselkäinen, kasvot pitkät, nenä pitkänlainen, kulmakarvat yhteen kasvaneet, niin että ne, jotka katsoivat häneen, saattoivat pelästyä, harva tukka, keskeltä jaettu Nazirien tapaan, ja kypsymätön parta."

    Mikä Slaavilainen Josefus. Josefus oli alunperin juutalaista pappissukua, mutta liittyi roomalaisiin.

    Josefus on kirjoittanut paljon juutalaisten ja myös Jeesuksen ajan historiaa, mutta ei ole maininnut Jeesuksesta yhtään mitään.

    Nuo mitä kirjoitit, on aikapaiviä sitten todettu väärennöksiksi.
    Jeesus ei ole ollut mikään merkittävä henkilö, historioitsijat eivät puhu hänestä mitään.

    Äänestä

  • cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    //Ei pidä mennä asioiden edelle, filosofiat kalpenevat vielä.
    Koska jo paratiisissa elämän puun ( korkeampi tieto), tietä vartioitsemaan asetettiin kerubit ynnä välkkyvä, leimuava miekka.//

    //( kuvakieltä)//

    - Paratiisi/pardes voidaan ns. notatrikonissa lukea sanoiksi peresh=tulkita, raz=salaisuus, davar=sanat ja sod= salaseura. 'Paratiisissa' oli siis salaseura, jossa tulkittiin salaisia sanoja. Verbi pard merkitsee myös jakaa osiin [vrt. part=osa]. Tämä 'paratiisi' eli esoteerinen koulu oli luultavaasti Dilmudin saarella.

    Kabbala jaetaan moniin osa-alueisiin kuten a) suulliseen b) kirjalliseen c) praktiseen ja d) maagisen kabbalaan.. Kirjallisen kabbalan yleisimpiä menetelmiä ovat a) gematria b) notatrikon c) temurah d) athbas variaatioineen. Kaikkia näitä menetelmiä voidaan käyttää päällekkäin, joten sanan purku edellyttää monia operaatioita, jotka eivät kuitenkaan ole kontekstien merkitys huomioiden 'mielivaltaisia', vaikka saattavat maallikosta siltä näyttää.

    Raamattu on kalenteria,metaforaa ja kuvakieltä, mutta myös matematiikkaa ja astronomiaa.

    Esimerkiksi Melkisedek on astronominen symboli, jolla 'ei ole isää eikä äitiä, ei aikojen alkua eikä loppua', hän on siis kronoksen, ajan ja syklien symboli[aurinkoprekession ns. suuri vuosi 25920 vuotta].
    Osuakseen kohdalleen, on Abraham annettava kymmenet Mekisedekille, mikä tarkoittaa sitä, että pesherillä oikeat astronomiset arvot saadaan vasta kertomalla Melkisedek- kontekstiin liittyvät luvut vielä kymmenellä.

    on tekemistä minkään kanssa, alkuperäinen kabbala
    ei ole kovin helposti ymmärrettävä.

    Kristittyjen ja teosofien kabbala tulkintoja sikiää kuin kristinuskon lahkoja.
    Jokainen yritää todistaa jeesuksen olemassaoloa.

    Lukuarvoja toisensa perään ja kaikki erilaisia, jokainen keksii oman söherryksensä sen mukaan mitä haluaa nähdä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Diana-ad-rem kirjoitti:

    Mikä Slaavilainen Josefus. Josefus oli alunperin juutalaista pappissukua, mutta liittyi roomalaisiin.

    Josefus on kirjoittanut paljon juutalaisten ja myös Jeesuksen ajan historiaa, mutta ei ole maininnut Jeesuksesta yhtään mitään.

    Nuo mitä kirjoitit, on aikapaiviä sitten todettu väärennöksiksi.
    Jeesus ei ole ollut mikään merkittävä henkilö, historioitsijat eivät puhu hänestä mitään.

    on kahdeksan tuntia ottanut mittaa toisistaan - ja tuloksetta.

    Äänestä

  • cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    Naziiri ei juonut kossua, vaan marjamehua, jota viiniksi nyt kutsutaan. Huoria olemme kaikki, niin sinä kuin minä, vaikka et ehkä tavaraasi myy [minä myin], niin aikaasi ja periaatteitasi varmaan useammin kuin huomaat. Jeesus voideltiin Narduksella [mielettömän kallista] ja Jeesuksella tiettävästi oli voimia, joiden minä oletan olevan muualta kuin paholaismaiselta luojalta israelin[is'real] Jahvelta.
    Kristus-voima nimtystä käytän Korkeimman energiasta, eli siitä Voima-sirusta, joka jokaisessa Korkeimman kaikasta karanneessa on.

    YHWH niimpä, minä vastaan sanoistani, olen itse ollut tuon kaiffari, tuon luodun siksi nimellisen, joka jumaluutena[ei edes jumaluuksista korkeimpana,puhumattakaan Nimettömästä] luulee sokeudessaan olevansa kaikkivaltias,,,,,tai sitten ryöväri on vain ihmisten luoma ajatusolento.

    Israel on kuin Irak,Iran samaa fundaalia sekasotkua. Allah ja Jahve saisivat ottaa keskenään matsia, eikä laittaa raukkamaisesti ["rakkaita"]ihmis-lapsiaan tappamaan toisiaan.

    Eli elämälle.

    Turha on potkia tutkainta vastaan.

    Näyttävät maailmankirjat kuitenkin menevän niinkuin on ennustettu, joten kiltisti vaan lusikka käteen ja lipsimään, et sinä muuta voi kuitenkaan.

    Pihdeissä olet kuin kärpänen hunajassa. Vaikka kuinka potkiskelet, niin itsees vain sattuu, ja lopulta on alistuttava.
    Eikä maistu ollenkaan hullummalta. SE ON LEPO, ei enää tarvitse etsiskellä ja verkkoja punoa ja purkaa.....haparoida sokkona pitkin seiniä, jokaisen tarinan kertojan vietävissä.

    Eli, ehdotatko sitä, että kun katson sitä kiveä[lapis/kulmakivi/666/kuutio/vakauden symboli]--> joka päällisin'puolin/aistein arvioiden on-->"kiinteää,kovaa ja ikuista", niin varoitat minua vilpittömästi pilkomasta sitä osiin ja tutkimasta sitä vaikkapa "atomi-tasolla"? Miksiköhän, ei kai siksi, että tuo kivi[lapis] voi paljastua enemmän tyhjää kuin täyttä sisältäväksi?

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    Mikä Slaavilainen Josefus. Josefus oli alunperin juutalaista pappissukua, mutta liittyi roomalaisiin.

    Josefus on kirjoittanut paljon juutalaisten ja myös Jeesuksen ajan historiaa, mutta ei ole maininnut Jeesuksesta yhtään mitään.

    Nuo mitä kirjoitit, on aikapaiviä sitten todettu väärennöksiksi.
    Jeesus ei ole ollut mikään merkittävä henkilö, historioitsijat eivät puhu hänestä mitään.

    Luulitko tosiaan, että hirtän itseni mihinkään oppiin?

    Luulisi sinun jo pitkän ja kiihkeän suhteemme myötä oppineen minusta ainakin sen, että olen ihmis-oppien suhteen kuin tuulen-huuhtoma-perse, tai varsi'nainen tyhjän-toimittaja, kuten rakas villitsijä ja saatanaa mainostava Teuvo minua tituleeraa?

    Oli Jeesus [ollut] olemassa tai ei,
    i d e a t
    hänestä ovat mielenkiintoisia. Ideoita hänestä voidaan ampua alas ja kehittää myös uusiin svääreihin.

    En voi käsittää, miten kukaan voi kuitenkaan ottaa ehdottomaksi auktoriteetiksi kaukaa menneisyydessä kirjoitettuja ja siksi useasti historian aikana muuneltuja, ihmeellisiin tulkintoihin mahdollistavia ja varsin erikoisesti alku-teksteistä käänneltyjä tekstejä?

    Ja ymmärrän sen, että et pidä miehestä, joka [väitteen mukaan] sanoo olevansa jumalan poika, en muuten pidä minäkään,,,muuna kuin suuruuden hulluina, mutta se mitä tuon myytin,legendan takaa paljastuu
    i d e o i n a
    on
    mielenkiintoista ja sen puolen minä tunnen "kuin veljekseni, olemme siis varmaankin istuneet samassa pöydässä kavereina kuten Juudas ja Jeesus ikään".

    sen tekee puolestasi sydämessäsi asuva Saatanan valheen henki.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    sen tekee puolestasi sydämessäsi asuva Saatanan valheen henki.

    Totuus tekee toki kipeää,mutta myös vapaaksi.

    Potkin Teuvo saatanaasi munille, jolloin köysi putoaa ja sidon sen perkeleelliseen valheen nilkkaan, josta sitä on helppo raahata turhuuden roviolle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    Totuus tekee toki kipeää,mutta myös vapaaksi.

    Potkin Teuvo saatanaasi munille, jolloin köysi putoaa ja sidon sen perkeleelliseen valheen nilkkaan, josta sitä on helppo raahata turhuuden roviolle.

    minua työhönsä kutsunut, ja totuutensa lisäksi myöskin kaikki
    Saatanan valheet paljastanut, et sinäkään tietäisi tuosta
    Pedosta mitään, joten nyt kun tiedät, niin älä ainakaan
    viimeisellä tuomiolla yritä tällä itseäsi pelastaa:

    "Herra, Hherra, toisin olin elänyt, jos joku olisi minulle
    totuuden sinusta ja kaikista Saatanan valheista kertonut."

    Et tiedä elämästäni mitään, joten se siitä.

    Se mitä tulee tietoon, voin osaltasi todeta,että kontrana ja vahvistuksena toimit, nimittäin siihen mitä sisälläni asuu, että annahan olla, ei onnistu, väärä kohde,,,, tällä kertaa.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    on kahdeksan tuntia ottanut mittaa toisistaan - ja tuloksetta.

    muuttuvat, kun aika on. Enää ei ole hullujen kristittyjen inkvisitiot voimassa. Vaikka onhan tuo sinun saatanan palvonta eräänlaista kidutusta jo sivustakin seurata ja siksi minä sen yleensä ohitankin.

    Aika alkaa ajaa teistä ohi, koska oikeat asiat aina lopulta voittavat.

    Äänestä

  • Aloittaja

    cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    Et tiedä elämästäni mitään, joten se siitä.

    Se mitä tulee tietoon, voin osaltasi todeta,että kontrana ja vahvistuksena toimit, nimittäin siihen mitä sisälläni asuu, että annahan olla, ei onnistu, väärä kohde,,,, tällä kertaa.

    "Luettuani ensimmäisen kerran Raamatun lävitse, aloitin alusta uudelleen, ja vielä kolmannen kerran profeettojen kirjoista Ilmestyskirjan loppuun. Ihmettelin ja mietin asioita, joita olin alleviivannut. Mitä enemmän luin, sitä enemmän ihmettelin, miten tämän kirjan ympärille on saatu rakennettua sadottain erilaisia kuppikuntia, suuri ja pieniä? Ei tämä kirja ainakaan ole tuollaisiin johdattamassa. Siinähän koko ajan puhutaan vain yhdestä Herrasta, yhdestä Hengestä, yhdestä uskosta, vieläpä vain yhdestä kasteesta.
    Toistuvasti siinä varoitetaan vääristä profeetoista, jotka esiintyvät Jumalan nimellä ja hänen palvelijoinaan. Tuossa kirjassa ei voi olla kuin yksi totuus, ja kaikki muu on valhetta. Mutta mikä se totuus on? Sitä jatkuvasti kyselin.

    Alati jouduin peilaamaan myös omaa elämääni tuon kirjan valossa. Koin olevani vapaa ja kiitin siitä Jumalaa, joka oli minut vapauttanut. Samalla kuitenkin tunsin, etten sittenkään ole vapaa, elämästäni puuttuu vielä jotakin. Kestorukoukseni oli, että Jumala paljastaisi minulle tuon kirjan totuuden, mitään salaamatta. Olihan hän itse antanut näkynsä kautta todistuksen, että tuo kirja on totta.

    Näin elämä jatkui. Tammikuussa 1987 sain yllättäen kutsun seurakunnan kirkkoneuvoston jäseneksi. Yllättäen siksi, etten ollut mikään aktiivinen kirkossakävijä, ja siksi, etten ollut minkään poliittisen puolueen jäsen. Sen verran hallinnosta tiesin, että kaikki luottamustoimet jaetaan poliittisin ansioin. Puolueiden voimasuhteiden oli sielläkin oltava kohdallaan. Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:

    "Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
    Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
    Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

    Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä.

    Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

    "Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."

    Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Tutkamiesten vuotuisen tapaamisen yhteydessä, kun komennuksella oltiin, siihen kerran tilaisuus tuli. Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa. Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuolemantuomion:"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.

    Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hyvä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
    "Minä olen tämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.

    Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
    "Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."

    En ole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
    "Minä olen sinut niistä varjellut."

    Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

    "Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niin muodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon."

    Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"

    Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuoden kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"

    Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydämeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

    "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
    Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

    "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa: hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

    Tuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.
    Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten olin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."

    Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman, joka ei koskaan katoa.

    Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan. Olin päässyt näiden harvojen joukkoon:

    "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
    Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

    "Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

    mikä edelsi Pyhän Hengen saamista:

    Jeesus sanoo:

    "Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja."

    Kasteessa jokainen saa kutsun taivasten valtakuntaan. Ja jos Jumalan
    tahto kutsutun elämässä saa toteutua, hän jonakin päivänä löytää itsensä
    ahtaasta portissa Kristuksen kasvojen edestä, jossa saa kokea saastaisen
    sydämen puhdistuksen, jonka jälkeen hän lahjoittaa valitulleen iankaikkisuuden
    sinetiksi Pyhän eli Totuuden Henkensä. Näin on valitun kohdalla käynyt
    toteen tämäkin Jeesuksen käsky:

    "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista
    ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.

    Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja
    vain harvat löytävät sen."

    Tämän saavat kaikki ne harvat valitut elämässään todeksi elää. Mutta
    tämä Jeesuksen ilmoitus toteutuu vain jonkun harvan kohdalla:

    "Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa
    ennen kuin näkevät Jumalan valtakunnan."

    Raamattuun on tallennettu vain siinä joukossa olleen kahden ihmisen
    kokemus tästä tapahtumasta.

    Stefanoksen, joka ennen kivitykseen kuolemistaan sain sen nähdä:

    "Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti
    ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla
    puolella"

    Ja Johanneksen, joka näki sen Patmos-saaren vankeudessa:

    "Minä, Johannes, olen kaiken tämän kuullut ja nähnyt. Kuultuani ja
    nähtyäni sen minä heittäydyin kasvoilleni kumartaakseni enkeliä,
    joka oli sen minulle näyttänyt. Mutta hän sanoi:

    "Älä tee niin! Minä olen vain Jumalan palvelija, niin kuin sinä ja profeetat,
    sinun veljesi, ja kaikki ne, jotka ottavat varteen tämän kirjan sanat.
    Jumalaa sinun tulee kumartaa.

    Jumalan käsittämättömästä armosta, tämä suotiin myöskin minulle tänä
    päivänä 23 vuotta sitten. Josta viimeiset kaksi vuotta ja kolme kuukautta
    olivat täydellistä erämaata, kun aivoista oli siellä käärmekivellä poistettu
    kaikki se vähäinenkin usko, mitä siellä oli. Jopa äidiltä opittuja rukouksia
    myöten.

    Se oli sunnuntai ja tuon Sanna-myrskyn päivä. Ja tähän taivaalliseen näkyyn
    Jumala päätti lopettaa 40 vuotta jatkuneen vihanpitonsa, antaessaan Poikansa
    ilmestyä ja keskellä taivaallista kirkkautta parantaa kaikki menneisyyden
    monet tuskat.

    Tuli vuosi 1985. Kesällä Ritvan isä sai iäisyyskutsun Lappeenrannassa,
    jonne he olivat muuttaneet, kun olivat luovuttaneet maatilan vanhimmalle
    pojalleen. Hautajaiset olivat lauantaina 10. elokuuta. Siinä avoimen arkun
    äärellä tulin miettineeksi tätä: tässäkö on kaikki, mitä ihmisestä jäljelle jää?
    Missä on se, mikä sai tämänkin, nyt ruumiina olevan ihmisen elämään?

    Sunnuntaina menimme Lappeenrannan kirkkoon jumalanpalvelukseen, jossa
    luettiin viikon aikana siunattujen vainajien nimet. Olin hieman hengästynyt,
    kun tulimme kirkkosalin ovelle. Sinnehän noustaan monta porrasta, joista
    Jaana oli pyörätuolin kanssa vedettävä. Näin seinällä virsitaulun, josta loisti
    silmiini numero 456. Tuo ihmeen antanut virsi vuosikymmenien takaa.
    Nykyisessä virsikirjassa sen numero on 307. Kun tämän näin, ajattelin,
    että onpa mukava pitkästä aikaa kuulla tuo virsi kaukaa lapsuudesta.
    Missä jumalanpalveluksen osassa tuo virsi oli, sitä en muista. Kun se alkoi,
    tuli sellainen tunne kuin minut olisi kääritty lämpimään pumpuliin. Tönäisin
    Ritvaa kylkeen: "Tämä on minun virsi." Koskaan aikaisemmin en ollut siitä
    hänelle puhunut.

    Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli
    vedetty kuin musta samettiverho, joka peitti alttaritaulun valoineen, ja
    johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat: RAAMATTU ON TOTTA.
    Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut.Monta
    kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt.

    Sitten koin aivan kuin pääni päälle olisi laskettu raskas paino, mutta siitä
    huolimatta tunsin, kuinka aloin kohota penkistä kohti korkeuksia. Virttä en
    enää kuullut, urkujen äänikin oli poissa ja oli aivan hiljaista. Katselin
    ympärilläni olevaa valtavaa kirkkautta, ja tunsin pääni yläpuolella olevan
    jotakin hyvin puoleensa vetävää, jota en kuitenkaan nähnyt. Mieleen palautui
    se ihana tunne siellä järven rannalla kalliolla, kun se valonsäde täytti sylini.
    Ollessani noin 10 vuotiaana Ylämaan seurakunnan poikaleirillä, jossa tuo
    virsi tuon taivaasta tulleen valonsäteen saattelemana tallennettiin ikuisesti
    sydämeeni.
    .
    Hetken tätä kirkkautta katsellessa ja ihmetellessä, kuulen sen keskeltä
    jostakin miehen äänellä lausutut sanat: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi,
    rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, ja älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!"
    Siinä tulivat itsekkäälle ja monenlaisten katkeruuksien keskellä eläneelle
    ihmiselle ihmiselle kovat sanat. Varsinkin kun suurin viha ja katkeruus olikin
    Jumalaa kohtaa, joka oli minulle näin kurjan elämän elettäväksi antanut.

    Hetken kuluttua sama ääni jatkoi: "Ei ole mitään väliä sillä, onko sinulla isä
    tai ei, oletko rikas tai köyhä, terve tai sairas, kunhan elät elämäsi niin,
    että kerran saavutat tämän kirkkauden! Tämän jälkeen päässäni käytettiin
    ajatuksenjuoksu: oli verrattava tätä tunnetta, joka minut ympäröi, tunteeseen
    vaimoani kohtaan. Tämä meni kirkkaasti edelle. Sitten olivat vuorossa kaikki
    viisi tytärtä. Toiseksi jäivät hekin. Sitten kirkonmäellä oleva auto ja siellä oleva
    kameralaukku, nekin kun olivat silloin vielä hyvin rakkaita. Toiseksi jäivät nekin,
    samoin vielä pohjoisessa oleva koti, kun sekin lopuksi ajatuksiin johdatettiin.

    Tämän tajuttuani tulin sen ihanuuden keskellä luvanneeksi, vaikka ei mitään
    minulta kysyttykään. "Tämän takia, mitä nyt olen saanut nähdä ja kokea,
    tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää!" Silloin en totisesti tiennyt,
    mitä tuona hetkenä tulin luvanneeksi. Paljon tiedän tänään, vaikkakaan en
    vielä kaikkea sitä mitä tulevaisuus tullessaan tuo. Sillä vielä paljon on Jumalan
    ennalta näyttämiä tapahtumia vielä kokematta.

    Näky päättyi siihen, kun ympäröivän kirkkauden keskellä katsoin taakseni,
    ja huomasin selkäni takana syvän mustan rotkon, jonka reunalla istuin.
    Mistä tuon jumalanpalveluksen saarnassa puhuttiin, sitä en muista, mutta
    tämä näky ja sen seuraukset eivät tule koskaan silmistäni katoamaan.

    Välittömät seuraukset sain kokea heti, kun kirkon rappusia alas astelimme.
    Oli kuin päältäni olisi riisuttu pakkopaita ja raskaat kahleet. Kaikki vuosikymmenten
    aikana koetut tuskat olivat poissa. Melkein nauraen ihmettelin, miten olivatkaan
    nuo kolme elämäni kipeintä kohtaa - isättömyys, köyhä koti ja vammainen
    esikoinen - lähes koko siihen asti eletyn elämäni pilanneet. Ja nyt, 48-vuotiaana,
    olin kuin uuden elämän alussa.

    Suurin ihme oli tuon isättömyyden tuskan ja sen tuottaman häpeän pois ottaminen.
    Se oli siihen asti ollut niin kipeä asia, ettei siitä voinut kenellekään puhua. Kukaan
    ulkopuolinen ei ollut koskaan saanut tietää, että olin syntynyt aviottomana. Kun
    täällä Ruukissa tutustuimme uusiin ihmisiin, niin heille piti valehdella, että
    vanhempani olivat kuolleet. Ritvakin kun tämän kipeyden tiesi, niin hänkin vaikeni.

    (Vasta vuonna 2000 selvisi, ette valehdellut, kun maallinen isä lopulta kuin
    ihmeen kautta löytyi ja varmistui, että hän oli kuollut, ajaessaan moottoripyörällä
    kiveen, vuoden sisällä äitini kuolemasta - 1955).

    Koko sen päivän olin kuin pumpulipilvessä. Oltiin surutalossa ja sisälläni oli
    ilojuhla. En voinut siellä tuosta näystä mitään puhua. Se päivä oli Sanna-myrskyn
    päivä, 11. elokuuta 1985. Se yli 30-asteinen lämmin tuuli, joka Lappeenrannassa
    silloin puhalsi, oli kuin Pyhän Hengen valtavaa syleilyä. Illalla läksimme ajamaan
    kotiin Ruukkiin. Matkan aikana ei montaa sanaa vaihdettu. Päässäni pyöri jatkuvana
    nauhana tuon päivän suurin tapahtuma. Vasta yöllä, kotona vuoteessa, kerroin
    Ritvalle tämän ja kysyin: "Voiko Saatana antaa ihmisille tällaisia näkyjä?" "Ei,
    kyllä sinua on Pyhä Henki koskettanut", hän vastasi ja jatkoi: "Koko matkan ajan
    tunsin, että sinulle on tapahtunut jotakin."

    Heti aamulla muistui mieleeni Uusi testamentti, jonka olin Lappeenrannan
    seurakunnalta rippilahjaksi saanut. Vielä sen pölyttyneenä kirjahyllystä löysin.
    Milloin lienen sen viimeksi avannut? Etulehdeltä löytyi täydellinen yllätys;
    Herkko Kivekkään kirjoittama muistolause elämäni matkalle, Ps.43:3:
    "Lähetä valkeutesi ja totuutesi, ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun
    pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi."

    Ihmeiden aika ei ollut ohi, kun tajusin, miten saumattomasti nuo sanat liittyivät
    siihen, mitä edellisenä päivänä olin saanut nähdä ja kokea. Minut oli johdatettu
    hänen pyhälle vuorelleen. Jos ei vielä asuntoihin asti, niin ainakin suurelle
    valkeuden ja vapauden esipihalle, ja vihdoinkin olin saanut kuulla Jumalani äänen.
    Neljänkymmenen vuoden koettelemusten jakso, syksystä 1945 syksyyn 1985,
    oli päättynyt. Mutta mitä vielä oli edessä, sitä en tiennyt."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    "Luettuani ensimmäisen kerran Raamatun lävitse, aloitin alusta uudelleen, ja vielä kolmannen kerran profeettojen kirjoista Ilmestyskirjan loppuun. Ihmettelin ja mietin asioita, joita olin alleviivannut. Mitä enemmän luin, sitä enemmän ihmettelin, miten tämän kirjan ympärille on saatu rakennettua sadottain erilaisia kuppikuntia, suuri ja pieniä? Ei tämä kirja ainakaan ole tuollaisiin johdattamassa. Siinähän koko ajan puhutaan vain yhdestä Herrasta, yhdestä Hengestä, yhdestä uskosta, vieläpä vain yhdestä kasteesta.
    Toistuvasti siinä varoitetaan vääristä profeetoista, jotka esiintyvät Jumalan nimellä ja hänen palvelijoinaan. Tuossa kirjassa ei voi olla kuin yksi totuus, ja kaikki muu on valhetta. Mutta mikä se totuus on? Sitä jatkuvasti kyselin.

    Alati jouduin peilaamaan myös omaa elämääni tuon kirjan valossa. Koin olevani vapaa ja kiitin siitä Jumalaa, joka oli minut vapauttanut. Samalla kuitenkin tunsin, etten sittenkään ole vapaa, elämästäni puuttuu vielä jotakin. Kestorukoukseni oli, että Jumala paljastaisi minulle tuon kirjan totuuden, mitään salaamatta. Olihan hän itse antanut näkynsä kautta todistuksen, että tuo kirja on totta.

    Näin elämä jatkui. Tammikuussa 1987 sain yllättäen kutsun seurakunnan kirkkoneuvoston jäseneksi. Yllättäen siksi, etten ollut mikään aktiivinen kirkossakävijä, ja siksi, etten ollut minkään poliittisen puolueen jäsen. Sen verran hallinnosta tiesin, että kaikki luottamustoimet jaetaan poliittisin ansioin. Puolueiden voimasuhteiden oli sielläkin oltava kohdallaan. Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:

    "Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
    Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
    Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

    Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä.

    Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

    "Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."

    Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Tutkamiesten vuotuisen tapaamisen yhteydessä, kun komennuksella oltiin, siihen kerran tilaisuus tuli. Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa. Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuolemantuomion:"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.

    Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hyvä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
    "Minä olen tämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.

    Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
    "Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."

    En ole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
    "Minä olen sinut niistä varjellut."

    Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

    "Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niin muodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon."

    Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"

    Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuoden kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"

    Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydämeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

    "Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
    Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

    "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa: hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

    Tuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.
    Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten olin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."

    Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman, joka ei koskaan katoa.

    Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan. Olin päässyt näiden harvojen joukkoon:

    "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
    Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

    "Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

    ketään, sinä olet esitellyt sen satoja kertoja, ilmeiseti odottaen, että joku alkaa palvomaan sinun tarinaasi, saat kunniaa ja kaikki kumartaa.
    Ei se mene niin, koska ensin pitäisi opetella unohtamaan oman itsensä tärkeys.

    Jokaisella on oma tarinansa, ei sinun tarinasi ole sen kummempi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Diana-ad-rem kirjoitti:

    ketään, sinä olet esitellyt sen satoja kertoja, ilmeiseti odottaen, että joku alkaa palvomaan sinun tarinaasi, saat kunniaa ja kaikki kumartaa.
    Ei se mene niin, koska ensin pitäisi opetella unohtamaan oman itsensä tärkeys.

    Jokaisella on oma tarinansa, ei sinun tarinasi ole sen kummempi.

    Mutta miksi sinä et kerro omaa tarinaasi?

    Palvomisesta ei ole kysymys, vaan ainoastaan tästä, jonka
    Jeesus jäähyväisrukouksessaan Isälleen kertoi:

    "Minä en rukoile vain heidän ( siis jo hänen Henkensä saaneiden)
    puolesta, vaa myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa
    tähden uskovat minuun."

    Jos Saatana antaisi sinun kertoa oman tarinasi, jokainen heti
    tietäisi mikä henki sinun sydämessäsi asustaa.

    Äänestä

  • cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

    Luulitko tosiaan, että hirtän itseni mihinkään oppiin?

    Luulisi sinun jo pitkän ja kiihkeän suhteemme myötä oppineen minusta ainakin sen, että olen ihmis-oppien suhteen kuin tuulen-huuhtoma-perse, tai varsi'nainen tyhjän-toimittaja, kuten rakas villitsijä ja saatanaa mainostava Teuvo minua tituleeraa?

    Oli Jeesus [ollut] olemassa tai ei,
    i d e a t
    hänestä ovat mielenkiintoisia. Ideoita hänestä voidaan ampua alas ja kehittää myös uusiin svääreihin.

    En voi käsittää, miten kukaan voi kuitenkaan ottaa ehdottomaksi auktoriteetiksi kaukaa menneisyydessä kirjoitettuja ja siksi useasti historian aikana muuneltuja, ihmeellisiin tulkintoihin mahdollistavia ja varsin erikoisesti alku-teksteistä käänneltyjä tekstejä?

    Ja ymmärrän sen, että et pidä miehestä, joka [väitteen mukaan] sanoo olevansa jumalan poika, en muuten pidä minäkään,,,muuna kuin suuruuden hulluina, mutta se mitä tuon myytin,legendan takaa paljastuu
    i d e o i n a
    on
    mielenkiintoista ja sen puolen minä tunnen "kuin veljekseni, olemme siis varmaankin istuneet samassa pöydässä kavereina kuten Juudas ja Jeesus ikään".

    Ah, tämä meidän kiihkeä suhde, mitä elämä olisi ilman kiihkeitä suhteita, vaikkakin.... vain Platonisia.

    Jotain jalopeurasta, josta teet petovaltaa.

    Symbolina "Juudan leijona," ei ole raateleva urosleijona, "se peto," vaan se tarkoittaa naarasleijonaa, joka lepää savannilla imettäen poikasiaan kenenkään peljättämättä.

    Shakaalit ja korppikotkat kiertävät ympärillä kiristellen hampaitaan ja rääkkyen, mutta se ei välitä mitään, koska se on ikäänkuin korkeamman voiman suojassa.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Mutta miksi sinä et kerro omaa tarinaasi?

    Palvomisesta ei ole kysymys, vaan ainoastaan tästä, jonka
    Jeesus jäähyväisrukouksessaan Isälleen kertoi:

    "Minä en rukoile vain heidän ( siis jo hänen Henkensä saaneiden)
    puolesta, vaa myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa
    tähden uskovat minuun."

    Jos Saatana antaisi sinun kertoa oman tarinasi, jokainen heti
    tietäisi mikä henki sinun sydämessäsi asustaa.

    henkeni teidän arvioitavaksi ? Minulla on hengelleni Korkein mahdollinen tuomari ja se riittää.

    Enkä tarkoita paalunkantajaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Diana-ad-rem kirjoitti:

    henkeni teidän arvioitavaksi ? Minulla on hengelleni Korkein mahdollinen tuomari ja se riittää.

    Enkä tarkoita paalunkantajaa.

    ja koska se on pelkuruuden henki, et uskalla omaa tarinaasi kertoa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Diana-ad-rem kirjoitti:

    muuttuvat, kun aika on. Enää ei ole hullujen kristittyjen inkvisitiot voimassa. Vaikka onhan tuo sinun saatanan palvonta eräänlaista kidutusta jo sivustakin seurata ja siksi minä sen yleensä ohitankin.

    Aika alkaa ajaa teistä ohi, koska oikeat asiat aina lopulta voittavat.

    ovat Saatanan ihmisille opettamia asioita, joiden vaikutus
    päättyy vasta viimeisellä tuomiolla.

    Sinne saakka sinäkin saat vapaasti tuon hengen suojeluksessa porskutella.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    henkeni teidän arvioitavaksi ? Minulla on hengelleni Korkein mahdollinen tuomari ja se riittää.

    Enkä tarkoita paalunkantajaa.

    on oman päänsä levotonta tuotetta vailla mitään yhteyttä totuuden kanssa.

    Äänestä

Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";

niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."
Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen JUMALANPELKONSA tähden.
Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, KUULIAISUUDEN,

ja kun oli TÄYDELLISEKSI TULLUT, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat HÄNELLE KUULIAISET.

Jeesuskin tuli täydelliseksi vasta kuuliaisuuden kautta Jeesuksen ihmisyys täytyi ensin kuolla.

Samoin jokaisen Jeesuksen seuraajan täytyy kuolla että voi syntyä Jumalan Poika/Tyttö. Nisun jyvän kuolema. Ahdas portti.

Äänestä
  • Aloittaja

    on saavutettavissa vasta kuuliaisuuden kautta:

    "Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun sanaani.
    Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen
    ja jäämme asumaan hänen luokseen."

    Vasta kun ihminen on tämän saanut kokea, hän on päässyt
    osalliseksi todellisesta armosta.

    Äänestä

Aloittaja

tepukan
Kirjoittanut: tarina eli kuvitelma 12.4.2009 klo 17.44

on oman päänsä levotonta tuotetta vailla mitään yhteyttä totuuden kanssa.

Tämäkin viestisi todistaa todeksi sen, että Kristuksen Hengen oma olen:

"Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan,
kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.

Iloikaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka,
jonka te taivaassa saatte, on suuri."

Saatanalla on kyllä täysi syy jokaisen palvelijansa kautta
inhota nimeänikin, josta hyvänä todistuksena tämä Semperin lista:

"Tällainen mies on Teuvo Suni:
liikaa riehuva, paisunut, harhaoppinen, perkeleen lapsi, pahapietari, Helvetin
luukkujen lonksuttelija, kiroaja, Helvettiin ohjaaja, säälittävä, Teuvo-parka,
soidinlentoaan lentävä epätoivoinen mies, tuomiokiihkoinen houkka, omissa
mehuissaan teutaroiva, amok-juoksua juokseva uskonnollinen mies,
herjaajahenki, höyryävä, valheprofeetta, röyhkeä, filistealainen syyttäjä,
oppi-isä,kiroaja, sunilainen, mutapainija, katkera, palavia nuolia ammuskeleva,
Jumalan vastustaja, perkeleen apuri, kaupustelija, luopunut, pimeä, villipeto,
ihmisparka, kouristunut, mentaaliongelmainen, rehvastelija, omavanhurskas,
teatraalinen, tuomitseva, mahtaileva, sumuttaja, mytologi, fanaattinen löylynlyöjä,
ahtaan portin mestari, sielunviholliselle haiseva, vihaaja, aggressiivinen,
epätoivoinen, kiroava, verenhimoinen, epätasapainoinen, epänormaali, sairaalloinen,
orjuuttaja, täyskahjo, petollinen, ymmärrykseltään pimentynyt, äkseeraaja,
elämäkertahorinansa kaupustelija, naurettava jankuttaja, julmuri, valehtelija,
eksyttäjä, säälimätön, rakkaudeton, kastehitleristi, suni-evankelista, pahuudessa
täysi-ikäinen, sanan ymmäryksessä sikiöasteella, vanhoissa rytkyissä kulkeva,
mielivaltainen, ylpeä, tuomari, julkea pilkkaaja, maagikko, anekauppias,
petkuttaja, haisevan ja oksettavan harhainen, makaaberi, porttisulkeisten pitäjä,
höynäyttäjä, mafioso, remuaja, pilkkaaja, herhiläinen, nylkyri, vanha, äkäinen,
raateleva susi, inkvisiittori, turhanpuhuja, niskuroija, poltinraudalla merkitty,
tuhoon tuomittu, desperaado, ihmisraunio, valheveli, uhkarohkea, tökerö,
kerskailija, pikku-Napoleon, sokea, miinoittaja, palstaterroristi, häirikkö, loruilija,
uijari, paatunut, pääjehu, piruettimestari, Veljien syyttäjä, taikauskoinen, salakavala,
pöyhkeilijä, egoisti, raakalainen, tyhjä, säälimätön, ruoskija, hirviö, loitsuja, juonija,
itserakas, kiljuva jalopeura, sopankeittäjä, mellastaja, pikkunilkki, monotoninen,
haaksirikkoutunut, kulttipomo, uhkapeluri, karmea, vastenmielinen, herodesmainen
styränki, kajahtanut, vihainen rakkikoira, kireäpipoinen, näyttelijä, diktaattori,
Teuvo-Il Sung, raivokas, megalomaaninen, porttifilosofi, väärämielinen, härkä,
kärppä, kaappari, korppi, merkillinen mies, väärä todistaja, itsekehuja, vähäjärkinen,
saastainen, alhainen, tökerö, egosentrinen, huijari, väärentäjä, taruilija, aseiden
paukuttelija, omissa mehuissaan isottelija, massapostittaja, hirmuvaltias,
estapon otteita käyttävä, ihmissusi, Napoleon- syndroomasta kärsivä,
kuolemankankea, jumalan varamies, Jeremia II, kuoleman kalman levittäjä,
puskapelle, Pol Potin hengenheimolainen, sunologi, säälittävä, petetty, sepittäjä,
itsensä ylentäjä, jumalaton, kenttäoikeuden päätuomari, luikertelija, epäkristillinen,
mustan magian harjoittaja, vanha mies, vihollisen orja, perkeleen saran kyntäjä,
Baabelin profeetta, teutaroija, kylmä, hyytävä, raaka, kyseenalainen, mätä, koin
syömä, korskea kuin Herodes, tunkion kukko, armon halveksuja, Suni&Co.,
aamukiroilija, kakkapuheinen, Hitleriin verrattava, toivoton, häviäjä, amatööritason
sääprofeetta, teosofisen humpuukin levittäjä, Ruukin rohveetta, maakuntasarjan
painija, huuhaa-mies, Ruukin Mooses, verikoira, pyöveli, vaarallinen,häikäilemätön,
estoton, sielunsa myynyt, vauhtisokea, vertahyytävä solvaaja, Ruukin Jeremia,
narsisti, marttyyria esittävä, tyrkyttäjä, moraaliton sotilas, vihollisen vanki,
vihollisen äänitorvi, hapattaja, valheen kylväjä, petturi, viekoittelija, mystikko,
ideologi, kapinen susi, vankeudessa viruva, torven töräyttäjä, sirkuspelle, pikku
pelinappula, kirologi, valheen liemen litkijä, rappiolla, ilotulittaja, mönjän nakkaaja,
porttisulkeisten pitäjä, paise, herhiläinen, runoilija, valhevärssyjen väsääjä,
palstajulkimo, nujertaja, häpäisijä, halvaannuttaja, Ruukin karhu, julma, raateleva,
kangastus, perkeleen perikuva, luhistuva persoona, uskonnollinen peluri, patologinen
valehtelija, pelle-hermanni, sielunvihollisen apuri, porttivahti, empiristi, kiristäjä,
fariseus, klovni, tyly, retostelija, lavertelija, satanisti, agitaattori, Havukka-ahon
Teuvo, kireä, pakkosyöttäjä, mafioso, outo veikko, kaunainen, show-mies,
säälittävä ikämies, oman kunnian etsijä, hörhö, horroksessa, tyrmääjä, römeä
seireeni, tyrmäystippojen tarjoaja, väärä tuomari, kalifi, ylenkatseellinen,
yliannostettu, ihmispolo, ruoskija, kavala, käärme, myrkynkylväjä, yleinen
syyttäjä, näkyjen näkijä, kameleontin henki, saatanan siteissä, kukko,
rymistelijä, nettisaarnaaja, nilkki."

Äänestä
  • kuvaanaam jonkun ominaisuuksia. Milloinkas sinä alat profetoimaan? Yhtään profetiaa ei ole kuulunut ei näkynyt.

    Äänestä

  • Aloittaja

    on monipuolinen kirjoitti:

    kuvaanaam jonkun ominaisuuksia. Milloinkas sinä alat profetoimaan? Yhtään profetiaa ei ole kuulunut ei näkynyt.

    jonka Jeesus Kristus minulle kolmannen kerran ilmestyessään 8.11.1988 antoi:

    "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään.
    se eläketulo, mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi
    olet minun palveluksessani. Menet, minne minä sinut lähetän
    ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää,
    sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu,
    etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman
    minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."

    Ilman hänen Henkeään en olisi tätäkään kirjettä koskaan kirjoittanut:

    AVOIN KIRJE PIISPA OLAVI RIMPILÄISELLE

    Lomalta tullessani selailin saapunutta posti. Järkyttävin hengellinen uutinen
    ei suinkaan ole tämän Saatanan lähettämän "Toronton siunauksen" leviäminen,
    vaan sinun lestadiolaista uskonoppia puoltava lausuntosi. Näin kertoi Kaleva 30.6.95:

    "Alkukeväästä eräissä lehtiuutisissa pyrittiin kyseenalaistamaan lestadiolaisten
    moraalikäsityksiä eräiden liikemiesten talousrikostapausten yhteydessä.
    Piispa Rimpiläinen toteaa lukeneensa tätä kirjoittelua jopa tuohtuneena
    lestadiolaiskristittyjen puolesta.
    "Tuolloin pyrittiin antamaan semmoinen kuva, että lestadiolainen herätysliike
    olisi jotenkin syyllinen tiettyjen liikemiesten toimiin. Sehän on ihan varmaa,
    että lestadiolainen herätysliike ei opeta mitään muuta kuin rehellisyyttä
    ja ahkeruutta. Jos joku tältä tieltä poikkeaa, syy ei siihen ole vähimmässäkään
    määrässä liikkeen opetus näissä asioissa.
    Piispan mielestä lestadiolaiskristittyjä kohdellaan myös tietyllä tavalla
    kohtuuttomasti, "Jos joku muu hairahtuu, asianomaisen uskonnollista taustaa
    ei ruveta ollenkaan penkomaan eikä selvittämään. Mutta annahan olla jos joku lestadiolainen
    töppöilee, niin silloin heti vetäistään vahvasti esille se, että hän on lestadiolainen."
    Piispa ei osaa sanoa, mistä kriittisyys juuri lestadiolaisia kohtaan johtuu.
    "Vaikka itse olen körttiläinen, olen koko ikäni koettanut toimia sillä lailla,
    että meihin kaiken näköisiin kristittyihin suhtauduttaisiin tasapuolisesti."

    Tällaisen lausuntosi äärellä on muistettava Raamatun kehotus, joka juuri
    tänä päivänä on kirkoissamme epistolatekstinä:

    "Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa ovatko ne
    Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja."

    Kävin luonasi ensimmäisen kerran helmikuussa 1988 omien, uskoon liittyvien
    kysymysteni kanssa. Minkäänlaista apua en sinulta saanut. Et puhunut sanaakaan
    Jumalasta ja Jeesuksesta. Vastauksesi soi korvissani vielä tänäänkin:
    "Minä en pysty sinua auttamaan, sillä en ole hengenmies vaan hallintojohtaja."
    Tämän tietäen käsitän hyvin, miksi et osaa sanoa, mistä kriittisyys juuri
    lestadiolaisia kohtaan johtuu. Minä osaan ja voin sen sinulle kertoa: He ovat omineet
    Jumalan valtakunnan avaimet itselleen. Eikä heidän oppinsa ulkopuolella ole
    kenelläkään pelastusta. Kaikki muut ovat helvettiin tuomittuja. Minä tässä
    samassa joukossa, sillä pastori Aimo Hautamäki on peräti kolme kertaa tuon tuomion
    minulle julistanut. Eikä meillä muilla ole heidän silmissään juuri ihmisarvoakaan.
    Sen huomaa jo koulujen pihoilla, kun lapset huutavat omilleen:
    "Jumalan terve!", ja ulkopuolisille: "Paska terve!"
    Kun jo äidinmaidossa imetään tällainen asenne lähimmäisiin, niin ei ole ihme,
    että isona toimitaan juuri niin kuin Helsingin sanomat kirjoitti 19.4.95,
    kun kertoi Hyrynsalmen lestadiolaisen nimismiehen Vesa Juntusen toimista:

    "Keskusrikospoliisi sai käsiinsä Juntusen eräälle yhtiökumppanille lähettämän
    kirjeen, jossa hän antoi neuvoja bisnesasioissa: "Muita saamme kusta silmään niin
    paljon kuin haluamme, mutta emme toisiamme."

    "Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta tuomita kadotukseen.
    Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?"

    "Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on
    syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä niin, ettei Paha saa otetta."

    Nämä kaksi raamatunjaetta riittävät osoittamaan sen, että lestadiolainen
    uskonoppi ja sinun puolustuspuheesi eivät ole Jumalasta vaan Saatanasta.
    Tässä antikristus istuu Oulun piispanhuoneen suuren kalkkivelliastian äärellä
    ja kalkitsee toisen, vielä suuremman antikristuksen ulkokuoren hohtavan valkoiseksi.
    "Sehän on ihan varmaa", tämä sanoo, "että lestadiolainen herätysliike ei opeta
    mitään muuta kuin rehellisyyttä ja ahkeruutta", ja kalkkikerros lestadiolaisten
    yllä tulee entistä valkoisemmaksi. Ehkäpä jo seuraavissa suviseuroissa onnistuu;
    "Jumalan tervekin!"
    Piispa on tehtävänsä tehnyt ja jälleen Oulun hiippakunnan ylle laskeutuu
    syvä rauha ja hiljaisuus: "Rauha, rauha, ei mitään hätää!" Ihmetellen saa
    katsella, millä tavalla sinä siivilöit hyttyset, naispapit, mutta nielet kaikkine
    karvoineen tuon suuren lestadiolaisen kamelin. Oikeassa Raamattu on, kun se sanoo:

    "Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!
    Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät!
    Te puhdistatte maljanne ja vatinne ulkopuolelta, mutta mitä niissä on sisällä,
    riistoa ja hillittömyyttä!
    Sinä sokea fariseus, puhdista malja ensin sisältä, muuten sitä ei
    saada ulkopuoleltakaan puhtaaksi!
    Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin
    kalkilla valkaistut haudat! Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita, mutta sisältä
    täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa.
    Samalla tavoin tekin olette hurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä,
    mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä.

    Jos sinä, piispa Olavi, olisit Kristuksen asialla, olisit jo aikoja sitten
    tuohtunut niiden heikkojen ja sorrettujen puolesta ja niiden uhrien puolesta, joita
    tämä liike jatkuvasti jälkeensä jättää. On täysin ymmärrettävää, ettet sinä
    näistäkään mitään tiedä, kun suljet silmäsi ja korvasi vääryyksiltä. Tiukan paikan tullen
    jopa pötkit pakoon, niin kuin tapahtui kotiseurakuntaani tekemälläsi
    tarkastusmatkalla 1. adventtina 1992. Silloinhan kirkkoherra Reijo Junttila vihjaisi
    sinulle, että Suni saattaa yleisessä tarkastuksessa tulla kysymään näistä
    lestadiolaisten vääryyksistä. Hänellä itselläänkin kun oli pelko omien vääryyksien
    paljastumisesta.
    Näin tämä yhteinen pelko sai sinut peruuttamaan yleisen tarkastuksen.
    Lienee ollut Suomen kirkon historiassa ensimmäinen kerta,
    kun piispa pappeineen tällä tavalla pakenee totuutta.

    Niin kuin Jeesuksen, itse Totuuden vainoaminen ja tuomitseminen sai Herodeksen
    ja Pilatuksen ystävystymään, niin tuona piispantarkastuspäivänä toteutui sama
    asia Paavolan kirkossa. Yhteinen pelko valheiden paljastumisesta teki sinusta
    ja kirkkoherrasta ystävät. Kyllä Saatanan henki Pyhän Hengen tuntee ja siksi
    se pakenee, etteivät pimeyden työt paljastuisi.

    Sääliksi käy myös niitä nuoria, jotka heidän lahkojensa johtajat lähettävät
    kättesi alle vihittäviksi ja siunattaviksi. Eivät nämä raukat tiedä, minkä hengen
    he Oulusta lähtiessään elämänsä matkaoppaaksi saavat. Todella sokeita ovat
    nämäkin lahkojohtajat, jotka kutsuttavat itseään herätysliikkeiden toiminnanjohtajiksi,
    kun eivät pysty edes erottamaan henkiä toisistaan. Saatana nämä kaikki
    eriseuraiset lahkot on perustanut. Aivan niin kuin Raamattu kertoo ja niin kuin
    olen kirjoituksessa, Saatanan synagoga - valkoisen Saatanan valtakunta, kirjoittanut.

    Näyttää myös siltä, että et tiedä sitäkään, mikä on Pyhä Henki ja mitä on Pyhän
    Hengen pilkka? Senkin voin sinulle kertoa. Pyhä Henki on Totuuden Henki
    ja niiden Puolustaja, jotka ovat tulleet totuuteen ja siinä vaeltavat. Pyhän Hengen
    pilkka on yksinkertaisesti totuuden pilkkaamista, eli valehtelemista. On melkoinen
    saatanallinen rituaali tämä lestadiolaisten synninpäästöautomaattikin. Ei edes
    suun tunnustusta tarvita, kunhan vain käsi kyynärpäästä vähän kohoaa. Kelpaa
    tämän ajan Ananiasten ja Safirain valehdella, kun on tällainen lestadiolainen
    synninpäästö ja sillä nämä arvovaltaiset suojelijat: lääninrovasti Reijo Junttila,
    piispa Olavi Rimpiläinen, Oulun tuomiokapituli ja oikeuskansleri.

    Muista nyt kuitenkin, kunniankukkulalla ollessasi, että kerran joudut sinäkin
    tilille siitäkin, mitä nämä rakkaat veljesi ovat Jeesuksen vähimmille veljille ja sisarille
    tehneet, kun kerran olet antanut siunauksesi tälle toiminnalle. Sama
    vastuu on myös muillakin piispoilla, papeilla ja hallintoihmisillä,
    jotka tätä saatanallista oppia kirkon sisällä vaalivat. Muista myös profetia,
    jonka Herra sinulle syksyllä 1989 lähetti:

    "Sillä teidän käy kuin tammen, jonka lehdet lakastuvat, ja kuin puutarhan,
    joka on vailla vettä.
    Ja mahtaja tulee rohtimeksi ja hänen tekonsa kipinäksi,
    ja molemmat palavat yhdessä, eikä ole sammuttajaa."

    Vielä voit jatkaa pimeyden töitäsi, sillä tätäkään kirjettä tuskin kukaan julkaisee,
    sillä lestadiolainen kolminaisuusoppi; valta, valhe ja raha on tukkinut
    monen lehden suun, niidenkin, jotka mainostavat itseään puolueettomina. Puhumattakaan
    hengellisitä lehdistä, joiden luulisi yksinomaan olevan totuuden asialla.
    Ei lestadiolaisten ole tarvinnut muuta kuin vihjaista: "Mikäli lehdessänne annetaan tilaa
    Teuvo Sunin kirjoituksille, niin kaikki SRK:n jäsenet tulevat irtisanomaan lehtenne tilauksen
    ja jäsentemme yritykset lopettavat ilmoittelun lehtenne palstoilla.
    Suuri on Saatanan pelko valheiden paljastumisesta tässäkin, kun heidän
    keskuudestaan on kuulunut viesti: "Tuo Sunin kirjoittelu on saatava loppumaan,
    ennen kuin lapset alkavat kysellä."

    Posti ei ole vielä boikotoinut, joten olen saanut täytettyä sen tehtävän,
    joka Kristus minulle antoi, kun hän ilmestyi, johdatti valkeuteen ja kirkasti totuutensa.
    Voi minua, jos en olisi tätäkään kirjettä kirjoittanut!
    Ja lopuksi:

    "Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon,
    etteivät hänen tekonsa paljastuisi.
    Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi,
    että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

    Ruukissa, totuuden ja valheen päivänä 6. elokuuta 1995 - Teuvo Suni.

    Äänestä

  • on monipuolinen kirjoitti:

    kuvaanaam jonkun ominaisuuksia. Milloinkas sinä alat profetoimaan? Yhtään profetiaa ei ole kuulunut ei näkynyt.

    Hän profetoi kaikki pieleen. Älysi viimein lopettaa.

    Äänestä

  • "Ihanaa, Teuvo Suni on vihdoinkin tullut järkiinsä, tehnyt parannuksen, ja niin olemme
    saaneet keskellemme oikean profeetan!"

    Sinä kuitenkin rakastat itsesi palvontaa, etkä totuutta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tepuli kirjoitti:

    "Ihanaa, Teuvo Suni on vihdoinkin tullut järkiinsä, tehnyt parannuksen, ja niin olemme
    saaneet keskellemme oikean profeetan!"

    Sinä kuitenkin rakastat itsesi palvontaa, etkä totuutta.

    kun minussa asuvat nämä molemmat:

    "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani.
    Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen
    ja jäämme asumaan hänen luokseen."

    Saatanan pettämille Kristuksen Henki on narsisimin henki,
    koska hänen valheen hengellään et sinäkään pysty edes pientä hetkeä
    narsistina olemaan, sillä tällaisen opetuksen saaneena
    olet vain Saatanan edessä, sen porttopappien pillien mukaan
    tanssiva ja nöyristelevä sätkynukke:

    "Kaikkihan me tiedämme, että Jumala on rakkaus, joka pelkästä armosta
    on kaikki uskovat pelastanut, koska kukaan meistä ei voi tietää totuutta.

    Jos joku kuitenkin Jeesuksen Hengen ilmoitukseen vedoten sanoo
    sen tietävänsä, on hänestä jo silloin tullut toisten tuomitsija."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tms37 kirjoitti:

Silloin kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa tiesi Paholainen, miten
hyvän keulakuvan ja johtajan hän Jeesuksesta saisi omien, valtaansa
saamilla ihmisillä ja heidän käsillään rakanneuttamiensa temppelien,
kirkkojen, moskeijoitten ja rukoushuoneitten johtajaksi, kun hän tämän
maailman lopullisesti hallintaansa saisi. Mutta kun Jeesus ei mihinkään
hänen tarjouksensa tarttunut, niin:

"Kiusattuaan näin Jeesusta kaikin tavoin Paholainen jätti hänet joksikin
aikaa rauhaan."

Eikä tuo "joksikin aikaa" kovin pitkä aika ollut, kun se aloitti Jeesuksen
kiusaamisen ylipappien, lainopettajien, fariseusten ja jopa hänen omien
opetuslastensa kautta

"Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankemaan. Sinun
ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä."

Viimeinen mahdollisuus Paholaiselle tuli saada Jeesus omakseen ja
Jumalan tahdon hylkäämiseen vuorokausi ennen kuin hänet tultaisiin
ristiinnaulitsemaan. Ja niin Jeesus joutui Getsemanessa käymään Isänsä
asettaman ahtaan portin kamppailunsa, ja monin verroin rajummin
kuin mitä sen joutuu käymään jokainen hänen seuraajansa:

"Jeesus lähti kaupungista ja meni tapansa mukaan Öljymäelle. opetuslapset
seurasivat häntä. Tultuaan sinne Jeesus sanoi heille: "Rukoilkaa, ettette
joutuisi kiusaukseen." Itse hän meni vähän edemmäksi, kivenheiton päähän,
polvistui ja rukoili:

"Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko
minun tahtoni, vaan sinun."

Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä. Suuressa tuskassaan
Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan
veripisaroiden tavoin."

Näin hän alistui Isänsä tahtoon ja joutui esikoisena käymään läpi sen tien,
joka lopulta tuli, Johannesta lukuunottamatta, kaikkien opetuslasten osaksi,
kun heitä Paholaisen palvelijoina pidettiin - niin kuin nyt pidetään minua:

"Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan
kuin isäntä. Jos talon isäntää nimitetään Belsebuliksi ( Pahojen
henkien päämieheksi), kuinka paljon helpommin sen nimen saa
talonväki!

Älkää siis pelätkö ihmisiä. Ei ole kätköä, joka ei paljastuisi, eikä
salaisuutta, joka ei tulisi ilmi. Minkä minä sanon teille pimeässä,
se julistakaa päivänvalossa, ja mitä kuulette korvaanne kuiskattavan,
se kuuluttakaa julki katoilta.

Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät kykene
tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä. joka voi sekä ruumiin,
että sielun hukuttaa helvettiin."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu