on tilanne se että Teuvo on toinen ja Semperi toiseksiviimeinen.
SEMPERIN JA TEUVON
KILPAILUSSA
8373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"ensimmäiset tulee viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi" eli käykö näille kilpailijoillekin juuri toisinpäin?
menee. Pilkkaaja menee pilkkaajien hornaan.
Teuvolla ON Pyhä Henki.
Siksikö Teuvo julistaa paholaisen nimeä.
Jeesus sanoi Pyhän Hengen kirkastavan häntä.
Jotenkin ei käy yksiin.
Vai onko Teuvo jo suurempi kuin Jeesus omasta mielestään.
Kuulin että hän ostaa rahalla ystävänsä puolelleen.
Paljastaa valollaan lampaiden taljoihin kääryityneet susihukat, joita täällä palstalla jolkuttelee vaikka kuinka paljon totuutta rienaamassa ja toisiaan puolustamassa.
on paljastunut jo kauan sitten
milloin olen sinua niin paljon miellyttänyt, että voisit
pitää minua oikeana profeettana, kuten kirjoitettu on:
"Jos joku syöttäisi teille tuulta ja tyhjää ja sanoisi:
"Saatte nähdä, tulee aika, jolloin teillä on virtanaan
viiniä ja olutta", niin te ihastelisitte:
"Tässäpä on oikea profeetta!"