Useat kansalaiset ovat kysyneet, onko puoluejohtajat ja kansanedustajat tai ainakin osa heistä saatu toimimaan maan liittämiseksi Euroopan unioniin lahjusten avulla. Tähänkin kysymykseen saadaan aikanaan vastaus eikä sitä, että se olisi myönteinen, voida pitää minään yllätyksenä, sillä korruptiolla on tunnetusti luja jalansija EU:ssa ja sen jäsenmaissa.
Riippumattomien asiantuntijoiden esittämän arvion mukaan EU:lle kuuluvista rahoista joutuu vuosittain vääriin käsiin n. 10 miljardia euroa eli n. 63 miljardia Suomen markkaa. Englannin ylähuoneen Eurooppa-työryhmän tutkimuksen mukaan EU:n ja sen jäsenmaiden viranomaiset ovat haluttomia puuttumaan kansalaisten verovarojen vilpilliseen käyttämiseen, koska totuuden paljastumisen katsotaan saattavan vallanpitäjät liian huonoon valoon.
EU:n hallinto, jossa keskeisenä toimintaperiaatteena on valmistelun ja päätöksenteon pitäminen vain sisäpiirin käsissä, on johtanut unionissa väistämättä moniiin maton alle lakaistuihin ongelmiin. Kun päätöksiä valmistelevat virkamiehet ovat läheisessä kanssakäymisessä monikansallisten suuryritysten Brysseliin lähettämien lobbareiden kanssa, on unionin hallinto muodostunut demokraattisen valvonnan puutteen ja ihmisluonteen yleisen heikkouden vuoksi väistämättä korruptiiviseksi. EU:n tutkimustoimintaan osallistunut tekniikan ja kauppatieteen tohtori Tarja Cronberg on kertonut, että pelkästään Philipsin Eindhovenin pääpaikalta tuotiin jopa päivä vähintään kahdeksalla suihkukoneella tämän suuryhtiön lobbareita Brysseliin.
Korruptiivinen lobby-järjestelmä on EU:ssa yleisesti hyväksytty. Itsekukin voi päätellä, mistä johtuu, että pienyritysten lobbaustoiminnalla ei ole mitään menestymisen mahdollisuuksia samassa asiassa liikkeelle lähtevien suuryritysten rinnalla.
Kun korruptio pääsee vaikuttamaan järjestelmän ylätasolla, se leviää kuin syöpä hallinnon muille tasoille, koska käytännössä ei ole suurtakaan pelkoa ylemmän tason valvonnasta ja puuttumisesta väärinkäytöksiin.
Suomessa korruptio kuuluu poliitikkojen varjelemiin salaisuuksiin. Puoluevallan luonteen ja sen edustajien keskinäisen solidaarisuuden vuoksi se voi yleensä paljastua vain onnellisten mutta puoluevallan kannalta onnettomien yhteensattumien seurauksena.
Poliittisen pimityksen kohteeksi joutuneet suomalaiset tuskin tiesivät, että aina viime vuosiin saakka heidän valitsemiaan kansanedustajia saattoi vielä lahjoa ilman että sen enempää näitä kuin lahjojiakaan saattoi asetta syytteeseen. Tämä johtui siitä, että kansanedustaja - toisin kuin esim. kunnanvaltuutettu - ei toiminut virkavastuulla, mikä Suomessa oli lahjusten otosta syytteeseen panon ehtona. Tästä systä rikospoliisi ei voinut edes tutkia mainitunlaisia rikoksia.
Entinen oikeuskansleri Kai Korte pyrki aikoinaan yhdessä eräiden muiden oikeamielisten juristien kanssa poistamaan lainsäädännössä olleen porsaanreiän, joka teki mahdolliseksi kansanedustajien lahjusten oton ja lahjonnan ilman oikeudelliseen vastuuseen joutumisen vaaraa. Eduskunnan korruptoitumisen estämiseksi oikeusministeriön virkamiestyöryhmä ehdotti vuonna 1986 lainsäädännön muuttamista siten, että myös kansanedustajien lahjusten otto tulisi rikoksena rangaistavaksi.
Eduskunnan silloinen sosiaalidemokraattinen oikeusasiamies Olavi Heinonen ja eräät muut saivat virkamiestyöryhmän ehdotusta vastustaneilla "asiantuntijalausunnoillaan" tämän puolueiden itselleen epämieluisaksi kokeman ehdotuksen haudatuksi alkuunsa.
Sen sijaan "asiantuntijalausunnoillaan" puoluevallalle suurpalveluksen tehnyttä Heinosta ei valtiojohdon taholta unohdettu. Presidentti Koivisto, koka oli arvostellut syyttäjiä siitä, että he edustivat tiukkaa linjaa talousrikoksiin, ja joka muistelmissaan kertomansa mukaan harkitsi syyttäjien ylimmän esimiehen, oikeuskansleri Kortteen haastamista valtakunnan oikeuteen, nimitti Heinosen korkeimman oikeuden presidentiksi. Myös Ahnesaari on arvostanut Heinosen ansioita mm. myöntämällä hänelle harvinaisen kunniamerkin.
Heinonen perusteli kielteistä kantaansa kansanedustajien lahjonnan kriminalisoimiseen sillä, että näillä on toimessaan poliittinen vastuu, minkä vuoksi rikosoikeudellinen vastuu oli hänen mielestään täysin tarpeeton. Korte kirjoitti eläkkeelle siirryttyään asiasta Aamulehteen kolumnin, jossa hän ihmetteli silloisen oikeusasiamiehen kantaa ja sen perusteluja. Korte kysyi, miten kansanedustaja saattoi joutua lahjusten otosta poliittiseen vastuuseen, kun tekoa ei saanut rikospoliisin toimesta lainkaan tutkia, eikä se siis voinut edes tulla äänestäjien tietoon.
Myöhemmin Korte kertoi odottaneensa että hänen Aamulehdessä julkaistu kirjoituksensa olisi synnyttänyt asiasta lehdistössä ja muissa tiedotusvälineissä julkisen keskustelun. Mitään tähän viittaavaa ei kuitenkaan tapahtunut, mikä osoittaa tiedotusvälineiden tarkoituksellisesti suojelleen puoluevaltaa ja halunneen estää asian pääsyn laajemmin julkisuuteen. Ei siis ihme, että oikeuskansleri Kai korte ei ollut talousrikoksista epäiltyjen syytteeseen asettamista arvostelleen presidentti Koiviston sen enempää kuin valtapuolueiden johtajienkaan suosiossa.
Riippumattomien asiantuntijoiden esittämän arvion mukaan EU:lle kuuluvista rahoista joutuu vuosittain vääriin käsiin n. 10 miljardia euroa eli n. 63 miljardia Suomen markkaa. Englannin ylähuoneen Eurooppa-työryhmän tutkimuksen mukaan EU:n ja sen jäsenmaiden viranomaiset ovat haluttomia puuttumaan kansalaisten verovarojen vilpilliseen käyttämiseen, koska totuuden paljastumisen katsotaan saattavan vallanpitäjät liian huonoon valoon.
EU:n hallinto, jossa keskeisenä toimintaperiaatteena on valmistelun ja päätöksenteon pitäminen vain sisäpiirin käsissä, on johtanut unionissa väistämättä moniiin maton alle lakaistuihin ongelmiin. Kun päätöksiä valmistelevat virkamiehet ovat läheisessä kanssakäymisessä monikansallisten suuryritysten Brysseliin lähettämien lobbareiden kanssa, on unionin hallinto muodostunut demokraattisen valvonnan puutteen ja ihmisluonteen yleisen heikkouden vuoksi väistämättä korruptiiviseksi. EU:n tutkimustoimintaan osallistunut tekniikan ja kauppatieteen tohtori Tarja Cronberg on kertonut, että pelkästään Philipsin Eindhovenin pääpaikalta tuotiin jopa päivä vähintään kahdeksalla suihkukoneella tämän suuryhtiön lobbareita Brysseliin.
Korruptiivinen lobby-järjestelmä on EU:ssa yleisesti hyväksytty. Itsekukin voi päätellä, mistä johtuu, että pienyritysten lobbaustoiminnalla ei ole mitään menestymisen mahdollisuuksia samassa asiassa liikkeelle lähtevien suuryritysten rinnalla.
Kun korruptio pääsee vaikuttamaan järjestelmän ylätasolla, se leviää kuin syöpä hallinnon muille tasoille, koska käytännössä ei ole suurtakaan pelkoa ylemmän tason valvonnasta ja puuttumisesta väärinkäytöksiin.
Suomessa korruptio kuuluu poliitikkojen varjelemiin salaisuuksiin. Puoluevallan luonteen ja sen edustajien keskinäisen solidaarisuuden vuoksi se voi yleensä paljastua vain onnellisten mutta puoluevallan kannalta onnettomien yhteensattumien seurauksena.
Poliittisen pimityksen kohteeksi joutuneet suomalaiset tuskin tiesivät, että aina viime vuosiin saakka heidän valitsemiaan kansanedustajia saattoi vielä lahjoa ilman että sen enempää näitä kuin lahjojiakaan saattoi asetta syytteeseen. Tämä johtui siitä, että kansanedustaja - toisin kuin esim. kunnanvaltuutettu - ei toiminut virkavastuulla, mikä Suomessa oli lahjusten otosta syytteeseen panon ehtona. Tästä systä rikospoliisi ei voinut edes tutkia mainitunlaisia rikoksia.
Entinen oikeuskansleri Kai Korte pyrki aikoinaan yhdessä eräiden muiden oikeamielisten juristien kanssa poistamaan lainsäädännössä olleen porsaanreiän, joka teki mahdolliseksi kansanedustajien lahjusten oton ja lahjonnan ilman oikeudelliseen vastuuseen joutumisen vaaraa. Eduskunnan korruptoitumisen estämiseksi oikeusministeriön virkamiestyöryhmä ehdotti vuonna 1986 lainsäädännön muuttamista siten, että myös kansanedustajien lahjusten otto tulisi rikoksena rangaistavaksi.
Eduskunnan silloinen sosiaalidemokraattinen oikeusasiamies Olavi Heinonen ja eräät muut saivat virkamiestyöryhmän ehdotusta vastustaneilla "asiantuntijalausunnoillaan" tämän puolueiden itselleen epämieluisaksi kokeman ehdotuksen haudatuksi alkuunsa.
Sen sijaan "asiantuntijalausunnoillaan" puoluevallalle suurpalveluksen tehnyttä Heinosta ei valtiojohdon taholta unohdettu. Presidentti Koivisto, koka oli arvostellut syyttäjiä siitä, että he edustivat tiukkaa linjaa talousrikoksiin, ja joka muistelmissaan kertomansa mukaan harkitsi syyttäjien ylimmän esimiehen, oikeuskansleri Kortteen haastamista valtakunnan oikeuteen, nimitti Heinosen korkeimman oikeuden presidentiksi. Myös Ahnesaari on arvostanut Heinosen ansioita mm. myöntämällä hänelle harvinaisen kunniamerkin.
Heinonen perusteli kielteistä kantaansa kansanedustajien lahjonnan kriminalisoimiseen sillä, että näillä on toimessaan poliittinen vastuu, minkä vuoksi rikosoikeudellinen vastuu oli hänen mielestään täysin tarpeeton. Korte kirjoitti eläkkeelle siirryttyään asiasta Aamulehteen kolumnin, jossa hän ihmetteli silloisen oikeusasiamiehen kantaa ja sen perusteluja. Korte kysyi, miten kansanedustaja saattoi joutua lahjusten otosta poliittiseen vastuuseen, kun tekoa ei saanut rikospoliisin toimesta lainkaan tutkia, eikä se siis voinut edes tulla äänestäjien tietoon.
Myöhemmin Korte kertoi odottaneensa että hänen Aamulehdessä julkaistu kirjoituksensa olisi synnyttänyt asiasta lehdistössä ja muissa tiedotusvälineissä julkisen keskustelun. Mitään tähän viittaavaa ei kuitenkaan tapahtunut, mikä osoittaa tiedotusvälineiden tarkoituksellisesti suojelleen puoluevaltaa ja halunneen estää asian pääsyn laajemmin julkisuuteen. Ei siis ihme, että oikeuskansleri Kai korte ei ollut talousrikoksista epäiltyjen syytteeseen asettamista arvostelleen presidentti Koiviston sen enempää kuin valtapuolueiden johtajienkaan suosiossa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta hyvä kun joku sen sanookin