Älkää nukkuko

Älkää nukkuko! Valvokaa! Maailma muuttuu! Ihmishenkiä menetetään! Ihmisoikeudet ja vapaus menetetään! Älkää nukkuko, huomenna voimme olla kaikki orjia jos emme pysy valveilla! Taistelkaa!

Hohhoijaa.
9379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No,et sä ainakaan kovin fiksu ole.Vai että;"huomenna voimme olla kaikki orjia".
Ihanko kaleeriorjia? Et näytä tajuavan sitä että suuri enemmistö on jo orjia,infantilisoituja orjia.Kun sinulla on "vapaus" kerran neljässä vuodesa valita itsellesi herra,niin eihän se poista herruutta.ja kun herruus jää tarvitsee herruus myös orjia jotka typeryyksissään käyvät äänestämässä sen illuusion sokaisemina että olisivat vapaita valitsemaan.

"Lainkuuliainen kansalainen on orjuutettu kansalainen,joka pitää kahleidensa irrottamista epäoikeudenmukaisena tekona,poliittisena terrorismina."

Äänestä
  • Sehän ei ole kenellekään terveelle ihmiselle epäselvää että olemme aina olleet eliitin orjia. Tähän asti meillä on ollut aika mukavasti mahdollisuuksia erilaisiin asioihin näin orjiksi, lähitulevaisuudessa meidät orjuutetaan aivan uudessa merkityksessä. Suuri osa meistä menettää henkensä ja loput menettävät kaiken muun paitsi henkensä johon liittyy velvollisuus toimia eliitin orjana. Orjien on toimittava kuin robotit, sanonta "sinulla ei ole elämää" saa aivan uuden merkityksen kun orjilla ei ole oikeutta edes ajatella vapaasti. Orjien osa tulee olemaan erittäin rankka!

    Ihmisiä on liikaa, meitä on vaikea orjuuttaa nykyistä tehokkaammin määrämme ja maapallon resurssien tuhlaamisen vuoksi, resurssien joilla eliitti tahtoo luoda orjatyövoimalla aivan uudenlaisen maailman jossa kaikki kehittyy huimaa vauhtia. Vaatimaton tavoite on ikuinen elämä eliitille, täydellinen maapallon hallitseminen ja hyödyntäminen ja avaruuden tutkiminen ja valloittaminen.

    Hohhoijaa.

    Äänestä

  • vhbjnklfgh kirjoitti:

    Sehän ei ole kenellekään terveelle ihmiselle epäselvää että olemme aina olleet eliitin orjia. Tähän asti meillä on ollut aika mukavasti mahdollisuuksia erilaisiin asioihin näin orjiksi, lähitulevaisuudessa meidät orjuutetaan aivan uudessa merkityksessä. Suuri osa meistä menettää henkensä ja loput menettävät kaiken muun paitsi henkensä johon liittyy velvollisuus toimia eliitin orjana. Orjien on toimittava kuin robotit, sanonta "sinulla ei ole elämää" saa aivan uuden merkityksen kun orjilla ei ole oikeutta edes ajatella vapaasti. Orjien osa tulee olemaan erittäin rankka!

    Ihmisiä on liikaa, meitä on vaikea orjuuttaa nykyistä tehokkaammin määrämme ja maapallon resurssien tuhlaamisen vuoksi, resurssien joilla eliitti tahtoo luoda orjatyövoimalla aivan uudenlaisen maailman jossa kaikki kehittyy huimaa vauhtia. Vaatimaton tavoite on ikuinen elämä eliitille, täydellinen maapallon hallitseminen ja hyödyntäminen ja avaruuden tutkiminen ja valloittaminen.

    Hohhoijaa.

    Nykypäivän orjuus ei ole historiasta tuttua kahlehdittujen ihmisten sieppaamista ja markkinoilla myymistä. Sentyyppinen orjakauppa on aikaa sitten lakkautettu, ja orjuus on kielletty maailman kaikissa maissa, vaikka merkkejä perinteisestä orjuudesta havaitaan ajoittain edelleenkin. Sen sijaan voidaan sanoa, että miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa riistetään yhä tavalla, joka muistuttaa orjuutta. Orjuuteen verrattavia järjestelmiä ja käytäntöjä ovat esimerkiksi velkaorjuus, ihmiskauppa, lapsityövoiman käyttö ja tietyt avioliiton muodot.



    Nykyajan orjuus on ihmisarvon paatunutta kieltämistä. Sen poistaminen on äärimmäisen vaikeaa, koska se on juurtunut syvälle taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin, köyhyyteen, syrjintään, piittaamattomuuteen, perinteisiin ja ahneuteen. Uudet orjuuden kaltaiset käytännöt ovat salakavalia, ja ne kohdistuvat yhteiskunnan heikoimpiin ja köyhimpiin ihmisiin. Useat orjuutetut joutuvat tekemään pakkotyötä.



    MITÄ ON PAKKOTYÖ JA MISTÄ SE JOHTUU?



    Ihmisen alistaminen pakkotyöhön on äärimmäistä riistoa. Pakkotyön teettämisen keinot ovat moninaiset. Ihmisiä siepataan ja orjuutetaan. Valtio voi pakottaa ihmiset palkattomaan työhön, samoin sotavoimat. Ihmiset voidaan pakottaa töihin sitomalla heidät jatkuviin velkasuhteisiin. Osa laittomien maahanmuuttajien tekemästä kotityöstä lähenee orjuutta.



    Riistolle alttiimpia ovat aina yhteiskunnallisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Niinpä pakkotyötäkin tekevät yhä useammin naiset, lapset, etniset tai rodulliset vähemmistöt ja maahanmuuttajat. Yleensä pakkotyöhön päätyviä ihmisiä yhdistää kuitenkin köyhyys.



    Pakkotyö on vahvasti talouteen sitoutunut ilmiö. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksissa pakkotyöllä tarkoitetaan kaikkea työtä, joka tehdään pakotettuna ja rangaistuksen uhan alla ja johon työn tekijä ei ole suostunut vapaaehtoisesti. Rangaistus voi tarkoittaa esimerkiksi joidenkin oikeuksien menettämistä.


    MILLAISEEN ORJUUTEEN ME TÄLLÄ SITTEN JOUDUMME SUOMESSA. ME TOSSUNKULUTTAJAT TAVALLISET KÖYHÄT. Kelan ja sossun luukulle joutuminen on jo jonkinlaista orjuutta. Työttömäksi joutuminen on sitä alkua.

    Äänestä

Tosi hieno mies tuo hohhoijaa! Tervehenkinen rahtari joka on selvästi kiertänyt paljon maailmaa. Hieno mies.

Äänestä
  • hieno mies silti

    Äänestä

  • ollut vaan repsikkana kirjoitti:

    hieno mies silti

    Hieno mies tuo hohhoijaa 15:35
    ei se rahtarina ole ollut vaan ... 15:34

    VASTAUS ON ENNEN KUIN EKA VIESTI

    VIESTI 15.35
    VASTAUS 15.34

    Äänestä

  • ollut vaan repsikkana kirjoitti:

    hieno mies silti

    Siihen on varmaan hyvä syy miksi joku muu ajaa hohhoijaan puolesta. Epäilen että hohhoijaa on janoinen mies. Suuret ajatukset janottavat miestä. Hieno mies, todella hieno mies. Näkee selvästi tulevaisuuteen, vaikka ei aina itse olisi niin selvä. Varmaan aika raskasta olla maailmaa pelastava rahtari, vapaustaistelija ajatuksia virkistävän kirkkaan viinan voimalla.

    Äänestä

  • varmaan hyvä kirjoitti:

    Siihen on varmaan hyvä syy miksi joku muu ajaa hohhoijaan puolesta. Epäilen että hohhoijaa on janoinen mies. Suuret ajatukset janottavat miestä. Hieno mies, todella hieno mies. Näkee selvästi tulevaisuuteen, vaikka ei aina itse olisi niin selvä. Varmaan aika raskasta olla maailmaa pelastava rahtari, vapaustaistelija ajatuksia virkistävän kirkkaan viinan voimalla.

    viiva vie miestä eikä mies vinaa..

    Äänestä

epämääräisiä käsitteitä joihin haluan selitykset.

1. Sirutus?
2. Nibiru?
3. NWO?


1. Sirutus = hohhoijaan mielikuvitusta
2. Niburu = hohhoijaan mielikuvitusta
3. NWO = hohhoijaan mielikuvitusta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dxtfycguhjkl kirjoitti:

Älkää nukkuko! Valvokaa! Maailma muuttuu! Ihmishenkiä menetetään! Ihmisoikeudet ja vapaus menetetään! Älkää nukkuko, huomenna voimme olla kaikki orjia jos emme pysy valveilla! Taistelkaa!

Hohhoijaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu