Luther

Olipa hieno filmi eilen Martti Lutherista, TV1 klo 21.50 - 23.50, Saksa 2003. Siinä kuvattiin hänen yrityksesä puhdistaa Katolinen kirkko. Luther ei halunnut perustaa omaa kirkkoaan, mutta ero Katolisesta kirkosta osoittautui välttämättömäksi. Luther on kaikin puolin kunnioitettava suurmies. Uuden testamentin kääntäminen kansankielelle oli asia, jota Katolinen kirkko eniten pelkäsi.

Lutherin työ jäi kuitenkin kesken. Hänen kauttaan ei palautunut oikea Kristuksen kirkko, jonka johdossa tuli olla kaksitoista apostolia. Vasta Joseph Smithin kautta kirkko palautettiin. Lutherin työ oli tehnyt osaltaan sen mahdolliseksi. Katolisen kirkon hirmuvalta oli murrettu.

Katolinen kirkko toimeenpani Lutherin vaikutusta torjuakseen vastauskonpuhdistuksen eli katolisen reaktion. Sillä pyrittiin tukahduttamaan uskonpuhdistus. Vastauskonpuhdistus onnistui palauttamaan laajoilla alueilla katolisen kirkon mahtiaseman. 30-vuotinen sota pysäytti sen leviämisen Saksassa.
571437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Oliko hyvä ja hurskas mies?

Äänestä
  • Lutherista tietoni ovat liian hatarat, että voisin ottaa kantaa hänen persoonaansa. Tiedän mitä hänestä kerrotaan myös kielteisessä mielessä. Hänen henkilökohtainen hurskautensa tai jumalattomuutensa ei ole koskaan ollut mielenkiintoni kohde. Olipa yksityiselämänsä millä tahansa tolalla, hänen toimintansa katolisen kirkon epäkristillisyyttä vastaan on tehnyt hyvää kristillisyydelle. Joseph Smithistä en missään tapauksessa voi sanoa samaa, koska Smith elämänsä aikana pervertoi kristillisyyttä pahemmin kuin katolinen kirkko vuosisatojen aikana.

    Uskon katolisessa kirkossa ja mormonismissa olevan vilpittömiä uskovaisia, jotka haluavat elää totuudessa. Varmaan jopa kummankin uskontokunnan puitteissa on kristittyjä, jotka osaltansa ovat hairahtuneet. En silti voi pitää kumpaakaan uskontokuntaa, tai niiden opetuksia, kristillisinä.

    Äänestä

  • Traktaattori kirjoitti:

    Lutherista tietoni ovat liian hatarat, että voisin ottaa kantaa hänen persoonaansa. Tiedän mitä hänestä kerrotaan myös kielteisessä mielessä. Hänen henkilökohtainen hurskautensa tai jumalattomuutensa ei ole koskaan ollut mielenkiintoni kohde. Olipa yksityiselämänsä millä tahansa tolalla, hänen toimintansa katolisen kirkon epäkristillisyyttä vastaan on tehnyt hyvää kristillisyydelle. Joseph Smithistä en missään tapauksessa voi sanoa samaa, koska Smith elämänsä aikana pervertoi kristillisyyttä pahemmin kuin katolinen kirkko vuosisatojen aikana.

    Valitat siitä millainen Joseph Smith oli.

    "Joseph Smithistä en missään tapauksessa voi sanoa samaa, koska Smith elämänsä aikana pervertoi kristillisyyttä pahemmin kuin katolinen kirkko vuosisatojen aikana. "

    Ahaa... no tuossa sinulle kaksoisstandardia... Hyväksyt kenen tahansa hurskaan kristityn elämän oli millaista tahansa, mutta et JS:n....

    Ymmärrätkö että sionunjoku hyväksyttävä se että kaikki ovat syntisiä ja tarkastellan vain työn tuloksia, tai muuten kaivat itsellesi kuopan?

    Äänestä

  • Traktaattori kirjoitti:

    Lutherista tietoni ovat liian hatarat, että voisin ottaa kantaa hänen persoonaansa. Tiedän mitä hänestä kerrotaan myös kielteisessä mielessä. Hänen henkilökohtainen hurskautensa tai jumalattomuutensa ei ole koskaan ollut mielenkiintoni kohde. Olipa yksityiselämänsä millä tahansa tolalla, hänen toimintansa katolisen kirkon epäkristillisyyttä vastaan on tehnyt hyvää kristillisyydelle. Joseph Smithistä en missään tapauksessa voi sanoa samaa, koska Smith elämänsä aikana pervertoi kristillisyyttä pahemmin kuin katolinen kirkko vuosisatojen aikana.

    Uskon katolisessa kirkossa ja mormonismissa olevan vilpittömiä uskovaisia, jotka haluavat elää totuudessa. Varmaan jopa kummankin uskontokunnan puitteissa on kristittyjä, jotka osaltansa ovat hairahtuneet. En silti voi pitää kumpaakaan uskontokuntaa, tai niiden opetuksia, kristillisinä.

    ...pidät kristillisinä?

    Äänestä

  • Maitoa_Ennen_Lihaa kirjoitti:

    ...pidät kristillisinä?

    Ennen Pyhän Hengen vuodatusta apostolitkin elivät jokseenkin miten sattui. Esimerkiksi Pietari ei edustanut erityisesti mitään kristillisyyttä kieltäessään Jeesuksen kolmasti, mutta varsin inhimillistähän tämä käytöksensä olisi lähes kelle hyvänsä kristitylle. Paavali valitteli olevansa kurja ihminen, koska monista ylevistä teksteistänsä huolimatta hän huomasi kuinka lihallisena ihmisenä toimi edelleen siten että hän itse koki ristiriitaa sen kanssa miten mielestänsä tulisi toimia. Kristitty ei siis ole inhimillisesti mikään jalo ja pyyteetön ihminen, vaan Jumalan vanhurskauttama, tähän uskova, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, sekä tämän sovitustyöhön - siis armoon. Kristitty ei ole sellainen, joka on evankeliumin sanomaa joko karsinut, muuttanut, tai lisännyt siihen mitään. Kristitty ei myöskään ole sellainen, joka kieltää evankeliumin sanoman ja Jeesuksen Kristuksena ja Vapahtajana.

    Vastakohtien kautta kerroin keitä ei voi pitää kristittyinä, joten sen avulla voit nähdä keitä pidän kristittyinä. Kysyit keitä pidän kristillisinä. Moni voi pitää kristillisinä aivan oikein sellaisiakin, jotka kristittyjä eivät ole, mutta näissä kristillisyyden toteutuminen puuttuu kaikista olennaisimmalta osin, koska he siis eivät kristittyjä ole. Kieltäessään Kristuksen he menettävät osallisuuden Kristukseen. Jos he vain eivät myönnä Kristusta, Kristus ei vain myönnä heitä. Mikäli he kutsuvat kristukseksi jotakin sellaista mikä Kristus ei ole, niin Kristus ei ole eikä aio olla näille Vapahtaja mikäli nämä eivät tee parannusta ja käänny todellisen Jumalan, Jeesuksen Kristuksen puoleen.

    ...siellä inhimillisyys eli heikkous.

    Ihmiset ovat itsekkäitä, ahneita sekä vallanhimoisia. Se on ihmisen primääriluonne.

    Ilman uskoa, armoa ja Kristuksen sovitustyötä ei kukaan voi pelastua.

    Joku voi toki kuvitella pääsevänsä pitkälle omin voimin mutta huomaa kyllä erehtyneensä. Ken kuusehen kurkottaa, se katajahan kapsahtaa.

    Äänestä

  • Traktaattori kirjoitti:

    Ennen Pyhän Hengen vuodatusta apostolitkin elivät jokseenkin miten sattui. Esimerkiksi Pietari ei edustanut erityisesti mitään kristillisyyttä kieltäessään Jeesuksen kolmasti, mutta varsin inhimillistähän tämä käytöksensä olisi lähes kelle hyvänsä kristitylle. Paavali valitteli olevansa kurja ihminen, koska monista ylevistä teksteistänsä huolimatta hän huomasi kuinka lihallisena ihmisenä toimi edelleen siten että hän itse koki ristiriitaa sen kanssa miten mielestänsä tulisi toimia. Kristitty ei siis ole inhimillisesti mikään jalo ja pyyteetön ihminen, vaan Jumalan vanhurskauttama, tähän uskova, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, sekä tämän sovitustyöhön - siis armoon. Kristitty ei ole sellainen, joka on evankeliumin sanomaa joko karsinut, muuttanut, tai lisännyt siihen mitään. Kristitty ei myöskään ole sellainen, joka kieltää evankeliumin sanoman ja Jeesuksen Kristuksena ja Vapahtajana.

    Vastakohtien kautta kerroin keitä ei voi pitää kristittyinä, joten sen avulla voit nähdä keitä pidän kristittyinä. Kysyit keitä pidän kristillisinä. Moni voi pitää kristillisinä aivan oikein sellaisiakin, jotka kristittyjä eivät ole, mutta näissä kristillisyyden toteutuminen puuttuu kaikista olennaisimmalta osin, koska he siis eivät kristittyjä ole. Kieltäessään Kristuksen he menettävät osallisuuden Kristukseen. Jos he vain eivät myönnä Kristusta, Kristus ei vain myönnä heitä. Mikäli he kutsuvat kristukseksi jotakin sellaista mikä Kristus ei ole, niin Kristus ei ole eikä aio olla näille Vapahtaja mikäli nämä eivät tee parannusta ja käänny todellisen Jumalan, Jeesuksen Kristuksen puoleen.

    et myöskään sinä ole kristitty.Lainaus kirjoituksestasi "Kristitty EI ole sellainen,joka on evankeliumin sanomaa karsinut, muuttanut, tai lisännyt siihen mitään." Tunnustat uskovasi kolminaisuus oppiin,joka on todistetusti ihmisten keksintöä, ei raamatusta löytyvä, eli jo siinäkin on lisätty ja muutettu jo kirjoitetun päälle. Toisekseen, jos ihminen haluaa ottaa evankeliumin sanoman täydellisenä vastaan, ei hän voi mitenkään ohittaa myöhempiä pyhiä kirjoituksia.

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    ...pienintäkään ongelmaa ohittaa noita 'myöhempiä pyhiä kirjoituksia' olankohautuksella.

    Ne ovat pelkkiä Josephin satuja, ei muuta.

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    et myöskään sinä ole kristitty.Lainaus kirjoituksestasi "Kristitty EI ole sellainen,joka on evankeliumin sanomaa karsinut, muuttanut, tai lisännyt siihen mitään." Tunnustat uskovasi kolminaisuus oppiin,joka on todistetusti ihmisten keksintöä, ei raamatusta löytyvä, eli jo siinäkin on lisätty ja muutettu jo kirjoitetun päälle. Toisekseen, jos ihminen haluaa ottaa evankeliumin sanoman täydellisenä vastaan, ei hän voi mitenkään ohittaa myöhempiä pyhiä kirjoituksia.

    Kirjoitan sinulle mormoniviisastelusta ja samoin myös mormonien taipumuksesta vääristellä, joten pidä penkistäsi kiinni ettet vallan kyydistä putoa. Saat myös laajempaa kokonaiskuvaa, koska mormonismi ei todellakaan ole mitenkään keskeinen osa Jumalan, tai edes saatanan, suunnitelmaa.

    Mormonien kirjoitukset eivät ole vain satuja. Ne ovat osa saatanan suunnitelmaa. Maailmanlaajuinen, epäkristillinen yhteisuskonto ja globaali rahajärjestelmä sekä maailmanhallitus ovat tämän maailmanajan viimeiset rakenteet ennen antikristuksen tuloa. Vaikka näitä rakenteita ei vielä ole toteutettu, niistä puhutaan jo julkisesti. Ekumenia ja yhä suuremmat poliittiset allianssit, keskuspankki, yhteinen valuutta sekä ihmisten siruttaminen - kaikki suunnitelmat ovat jo olemassa. Ei niistä enää ole edes vaiettu, vaikka mediassa niitä ei juurikaan painoteta.

    Lihamaito kirjoitti minulle tähän ketjuun pelastuksen edellytyksistä. Hän oli täysin oikeassa. Jos jotakin on syytä muistuttaa siihen, niin usko tulee Jumalalta. Sitten on myös tämä vaikea asia, inhimillisesti mahdoton, paradoksista kumpuava; ihmisellä on vapaa tahto, vaan Jumala tietää kaiken, joten ihminen ei voi tietää mitkä valinnoistansa ovat pelastuksellisesti ratkaisevia. Tähän Jumala antoi helpon ratkaisun: vain usko Kristukseen pelastaa. Tuo usko edellyttää tietenkin Kristuksen olemuksen myöntämistä. Poika ei tiennyt kaikkea sitä kuin Isä, hän koki tuskaa myös uskonasioissa, jos kerran oli kaikessa koeteltu. Toisin kuin Poikaa, Isää ei kukaan kiusata. Isä ei ole asemaansa jäävi sanoessaan olevansa rakastava, koska Hän on Poikana näyttänyt oman luontonsa. Pyhän Henkensä Hän antaa tämän uskoville. Näin toteutuu kolminaisuus, vaikka sanaa itsessään ei Raamatussa käytetä.

    Mormonit ja jehovantodistajat kieltäytyvät joko typeryyttänsä tai pahuuttansa uskomasta uusia asioita mikäli niille ei entuudestaan ole käytettyjä termejä. Kolminaisuus oli erittäin radikaali asia. Jeesus suututti fariseukset sanomalla olevansa Jumalan poika. Nämä naulitsivat tämän ristille, joten vielä vaikeampaa näiden olisi ollut myöntää tappaneensa Jumalan. Jumala osoitti näin, että uskonnollisuus ei ole Hänestä, vaikka papit väittävät muuta, vetoavat vielä Jumalan nimeen.

    Mormonit paitsi kieltävät Jumalan syvimmän olemuksen, myös hämmentävät ihmisiä keksityillä tarinoilla. Näin he saavat toiset pauloihinsa, mutta heitäkään, joita he eivät saa mormoneiksi, he tärvelevät. Ihmiset alkavat ajattelemaan, että myös Raamattu on satua, tai että kukin tulee uskollaan autuaaksi, uskoipa tämä metsän menninkäisiin, tai mihin vain.

    Kolminaisuus on ihmisen keksintöä vain siten, että ihmisen on sitä ennen täytynyt oivaltaa mitä Jumala meille on sanassaan ilmoittanut.

    penkistä pudota yksi ja toinenkin selväsanaista tekstiäsi lukiessaan, niin hienosti kirjoitat. Kiitosta vaan.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    mitähän hienoa tuossa oli?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Traktaattori kirjoitti:

    http://www.mormon.org/learn/0,8672,791-19,00.html

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    mitähän hienoa tuossa oli?

    selkeää siinä oli?

    oivaltaminen ei johda kolminaisuuden hyväksymiseen.

    Missä jumala on ilmoittanut selkeästi kolminaisuudesta? Ei missään, joten se on palasista koottua ihmisjärkeilyä, joka ei tunnu järkevältä, mutta 'pakotetaan' uskolla hyväksyttäväksi.

    Äänestä

  • ymmärtämisen kirjoitti:

    oivaltaminen ei johda kolminaisuuden hyväksymiseen.

    Missä jumala on ilmoittanut selkeästi kolminaisuudesta? Ei missään, joten se on palasista koottua ihmisjärkeilyä, joka ei tunnu järkevältä, mutta 'pakotetaan' uskolla hyväksyttäväksi.

    "Missä jumala on ilmoittanut selkeästi kolminaisuudesta?"

    Missä Jumala on ilmoittanut selkeästi olevansa yksinäinen? Ai niin, näissä kohdin:

    Matt. 8:20
       
    Jeesus vastasi hänelle: "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla* ei ole, mihin päänsä kallistaisi." [Ks. selitystä 16:13.] [2. Kor. 8:9]

    Luuk. 9:58
       
    Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi."

    Nämä tosin eivät ole millään lailla kolminaisuutta vastaan. Mormonit ovat tunnetusti myös jättäneet tämän kohdan Raamatustansa lukematta:
    Joh. 10:30
       
    Minä ja Isä olemme yhtä."

    isä, mutta missäs se pyhä henki luuraa.

    Onko pitänyt vähän sanaa venyttää, että saadaan kaksi kolmeksi?

    Äänestä

  • Traktaattori kirjoitti:

    Kirjoitan sinulle mormoniviisastelusta ja samoin myös mormonien taipumuksesta vääristellä, joten pidä penkistäsi kiinni ettet vallan kyydistä putoa. Saat myös laajempaa kokonaiskuvaa, koska mormonismi ei todellakaan ole mitenkään keskeinen osa Jumalan, tai edes saatanan, suunnitelmaa.

    Mormonien kirjoitukset eivät ole vain satuja. Ne ovat osa saatanan suunnitelmaa. Maailmanlaajuinen, epäkristillinen yhteisuskonto ja globaali rahajärjestelmä sekä maailmanhallitus ovat tämän maailmanajan viimeiset rakenteet ennen antikristuksen tuloa. Vaikka näitä rakenteita ei vielä ole toteutettu, niistä puhutaan jo julkisesti. Ekumenia ja yhä suuremmat poliittiset allianssit, keskuspankki, yhteinen valuutta sekä ihmisten siruttaminen - kaikki suunnitelmat ovat jo olemassa. Ei niistä enää ole edes vaiettu, vaikka mediassa niitä ei juurikaan painoteta.

    Lihamaito kirjoitti minulle tähän ketjuun pelastuksen edellytyksistä. Hän oli täysin oikeassa. Jos jotakin on syytä muistuttaa siihen, niin usko tulee Jumalalta. Sitten on myös tämä vaikea asia, inhimillisesti mahdoton, paradoksista kumpuava; ihmisellä on vapaa tahto, vaan Jumala tietää kaiken, joten ihminen ei voi tietää mitkä valinnoistansa ovat pelastuksellisesti ratkaisevia. Tähän Jumala antoi helpon ratkaisun: vain usko Kristukseen pelastaa. Tuo usko edellyttää tietenkin Kristuksen olemuksen myöntämistä. Poika ei tiennyt kaikkea sitä kuin Isä, hän koki tuskaa myös uskonasioissa, jos kerran oli kaikessa koeteltu. Toisin kuin Poikaa, Isää ei kukaan kiusata. Isä ei ole asemaansa jäävi sanoessaan olevansa rakastava, koska Hän on Poikana näyttänyt oman luontonsa. Pyhän Henkensä Hän antaa tämän uskoville. Näin toteutuu kolminaisuus, vaikka sanaa itsessään ei Raamatussa käytetä.

    Mormonit ja jehovantodistajat kieltäytyvät joko typeryyttänsä tai pahuuttansa uskomasta uusia asioita mikäli niille ei entuudestaan ole käytettyjä termejä. Kolminaisuus oli erittäin radikaali asia. Jeesus suututti fariseukset sanomalla olevansa Jumalan poika. Nämä naulitsivat tämän ristille, joten vielä vaikeampaa näiden olisi ollut myöntää tappaneensa Jumalan. Jumala osoitti näin, että uskonnollisuus ei ole Hänestä, vaikka papit väittävät muuta, vetoavat vielä Jumalan nimeen.

    Mormonit paitsi kieltävät Jumalan syvimmän olemuksen, myös hämmentävät ihmisiä keksityillä tarinoilla. Näin he saavat toiset pauloihinsa, mutta heitäkään, joita he eivät saa mormoneiksi, he tärvelevät. Ihmiset alkavat ajattelemaan, että myös Raamattu on satua, tai että kukin tulee uskollaan autuaaksi, uskoipa tämä metsän menninkäisiin, tai mihin vain.

    Kolminaisuus on ihmisen keksintöä vain siten, että ihmisen on sitä ennen täytynyt oivaltaa mitä Jumala meille on sanassaan ilmoittanut.

    voi harhainen ihminen muuttua, no herramme näkee tekomme ja sanamme ja kerran vielä vastaamme niistä, henkilökohtaisesti!

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    penkistä pudota yksi ja toinenkin selväsanaista tekstiäsi lukiessaan, niin hienosti kirjoitat. Kiitosta vaan.

    tuossa verbaali oksennuksesta, vai oliko tuo sitä teidän hellareiden "kielillä puhumista" jota ei tavallinen ihminen voi ymmärtää?

    Äänestä

  • mitähän kirjoitti:

    selkeää siinä oli?

    ihmettelen.

    Mitään määritysty Kristystä ei saanut. Tulee ihan mieleen se kun Kristus kysyi kirjanoppineiltä (vai oliko se fariseuksilta) kysymyksen ja he keskenään totesivat että eivät vastata mitään koska kaivasivat vain oman kuolppansa.

    Ja sitten tuo toinen viesti...

    Eli ns. salalittoteorian puolelle mennään.

    Ei mitään konkreetista totuutta vain arvailu että mormonismi on osa suurempaa saatanan salaliittoa... Eipä tuohon voi mitään sanoa ...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Traktaattori kirjoitti:

    "Missä jumala on ilmoittanut selkeästi kolminaisuudesta?"

    Missä Jumala on ilmoittanut selkeästi olevansa yksinäinen? Ai niin, näissä kohdin:

    Matt. 8:20
       
    Jeesus vastasi hänelle: "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla* ei ole, mihin päänsä kallistaisi." [Ks. selitystä 16:13.] [2. Kor. 8:9]

    Luuk. 9:58
       
    Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi."

    Nämä tosin eivät ole millään lailla kolminaisuutta vastaan. Mormonit ovat tunnetusti myös jättäneet tämän kohdan Raamatustansa lukematta:
    Joh. 10:30
       
    Minä ja Isä olemme yhtä."

    Tästä selviää millä tavalla Isä ja Poika ovat yhtä eli he ovat samalla tavalla yhtä, kuin hänen kirkkonsa jäsenten tulisi olla yhtä:

    Joh. 10:30
    Minä ja Isä olemme yhtä."
    Joh. 17:11
    "Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. [Joh. 10:30]
    Joh. 17:21
    Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. [Ef. 4:3-6]
    Joh. 17:22
    "Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.
    Joh. 17:23
    Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.

    Ymmärrätkö nyt paremmin, mitä yhtä olemisella tarkoitetaan?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että he ovat oman uskontonsa sokaisemia, eivätkä haluakkaan ymmärtää asioita, jotka ovat heidän käsitystään ja oppiaan vastaan, vaikka se löytyykin Raamatusta. Näin on myös tuon epäraamatullisen kolminaisuus opin laita.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tästä selviää millä tavalla Isä ja Poika ovat yhtä eli he ovat samalla tavalla yhtä, kuin hänen kirkkonsa jäsenten tulisi olla yhtä:

    Joh. 10:30
    Minä ja Isä olemme yhtä."
    Joh. 17:11
    "Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. [Joh. 10:30]
    Joh. 17:21
    Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. [Ef. 4:3-6]
    Joh. 17:22
    "Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.
    Joh. 17:23
    Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.

    Ymmärrätkö nyt paremmin, mitä yhtä olemisella tarkoitetaan?

    Sotket asioita. Ajattelepa hetki Jumalaa. Hän tietää kaiken, joten sen puitteissa Hän saattoi tietää ketkä lankeavat ja ketkä ei. Tämä tietämisensä tekisi Hänet vastuulliseksi, koska ihmisillä ei olisikaan vapaata tahtoa. Jokainen ajatuksemme olisi ennalta määrätty ja muokattu - siis luotu. Jollakin tavalla kaikkitietävä Jumala kuitenkin saattoi aidosti antaa vapaan tahdon. Se on mahdollista siten, että kaikissa asioissa Jumala ei katso loppuun asti. Se taas on mahdollista Pojan kautta. Pojalla on Isän mieli ja he ovatkin yhtä, aivan kuten Raamatussa sanotaan. Yhtä oleminen tarkoittaa silti enemmän kuin samanmielisyyttä oleminen eli se ei ole pelkkää näkemyksien yhtäläisyyttä. Vaikka kristinusko opettaa kyseessä olevan Jumalan kolme persoonaa - eli erit - nämä jakavat saman jumaluuden eli ovat samaa Jumalaa, ovat sama Jumala.

    Me ihmisetkin voimme seurakunnassa olla yhtä, mutta se on vaikeasti rinnastettavissa taivaalliseen ykseyteen. Ihmiset ovat riitaisia ja kaikinpuolin vajavaisia, joten heidän itsekäs minänsä tappelee myös seurakuntayhteyttä vastaan. Hyvä jos joskus he pystyvät yhteyteen Jumalan kanssa rukouksessa. Seurakunnalla kuitenkin olisi mahdollisuus nähdä Kristuksensa keskellänsä, jokaisessa lähimmäisessä. Kristus on nimittäin meissä Pyhänä Henkenä ja sellaisena me jokainen olemme uusi luomus. Jokaisen meidän jumalasuhde, siis suhde Kristukseen, on ainutlaatuinen, mutta siten meillä on mahdollisuus syventää tuota suhdetta nostamalla katseemme pois itsestämme muihin ihmisiin. Kaikki eivät ole vielä ottaneet Henkeä vastaan, mutta kaikille sitä tarjotaan. Kristuksen seurakunnassa kristityt voivat tutustua paitsi toisiin uusiin luomuksiin, myös siihen Jumalaan joka meissä vaikuttaa.

    Kun yrität määritellä yhtä olemisen joksikin muuksi kuin mitä se on, niin eikö se vasta ihmisoppia olekin? Kyllä Raamatussa olisi ollut tunnetut sanat samanmielisyydelle ja yksimielisyydelle, sekä mahdollisuus esittää erilaisuutta ja eri olentoina olemista monin tavoin. Näyttää siltä että mormonien taktiikkana on esittää Jumalan persoonat täysin eri otuksina perustellen sitä langenneiden ihmisten vajavuuksien avulla. Siinä inhimillisen ja vajavaisen avulla todistellaan jumalallista ja täydellistä. Siksi mormoniselitys on hämäävä ja väärä.

    Vielä tämä, itsekin lainaamasi:
    "Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua."

    Onko maailma mielestäsi jo ymmärtänyt? Jos ei, niin mitä se mielestäsi tarkoittaa?

    Äänestä

  • minä ja kirjoitti:

    isä, mutta missäs se pyhä henki luuraa.

    Onko pitänyt vähän sanaa venyttää, että saadaan kaksi kolmeksi?

    Sanaa ei venytetty, mutta minun kirjoittamaani tekstiä ei tarkoitettu tyhmille. Pyhästä Hengestä olen kirjoittanut jo moneen otteeseen. Kun joku palstaa seuraava provosoiva kertanimimerkki ei rohkene kirjoittaa useammin käyttämällänsä nimimerkillänsä, niin miksi antaisin tällaisen saatanan itseäni rasittaa vähääkään? On parempi vain näyttää kanssamormoneillensa miten tällaisia Kristuksesta osattomia joukossansa vaikuttaa.

    Pyhä Henki vaikuttaa kristityissä. Jeesus puhui Puolustajasta, jonka meille lähettää.

    Kristuksen kirkon jäsenten tulee olla samalla tavalla yhtä kuin Isä ja Poika ovat yhtä:
    Joh. 10:30
    Minä ja Isä olemme yhtä."
    Joh. 17:11
    "Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. [Joh. 10:30

    Tuossa on selviää vielä sekin, että Poika menee Isän luo. On siis kaksi eri olentoa.

    Kyllä meillä on vapaa tahto rippumatta siitä tietääkö Jumala mitä meille KUITENKIN tapahtuu.

    Jos me TIETÄSIMME mitä meille aina taphtuu, niin silloin meidän vapaa tahtomme alkaisi jo olla rajattua...

    Jos pikkulapsi pitää kätensä kuumalle hellanlevylle, niin kyllä me vanhemmat tiedämme mitä taphtuu... Silti tuolla lapsella on vapaa tahto pistää se kätönen siihen hellanlevylle.

    Meidän tietämme tuloskesta ei mitenkään rajoita tuon lapsen toimintaa... Voimme tietysti varottaa lasta, mutta sekään ei takaa sitä ettekö lapsi kokeilisi... Tai teksi sitä uudestaan... Vaikka olisi jo kerran näppinsä polttanut..

    Äänestä

  • Traktaattori kirjoitti:

    Sanaa ei venytetty, mutta minun kirjoittamaani tekstiä ei tarkoitettu tyhmille. Pyhästä Hengestä olen kirjoittanut jo moneen otteeseen. Kun joku palstaa seuraava provosoiva kertanimimerkki ei rohkene kirjoittaa useammin käyttämällänsä nimimerkillänsä, niin miksi antaisin tällaisen saatanan itseäni rasittaa vähääkään? On parempi vain näyttää kanssamormoneillensa miten tällaisia Kristuksesta osattomia joukossansa vaikuttaa.

    Pyhä Henki vaikuttaa kristityissä. Jeesus puhui Puolustajasta, jonka meille lähettää.

    jättämisen perustella noinkin, nimittää kysyjää saatanaksi ...

    Mihin puolustajaa tarvitaan, tunnut hoitavan itsepuolustuksenkin siinä sivussa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kristuksen kirkon jäsenten tulee olla samalla tavalla yhtä kuin Isä ja Poika ovat yhtä:
    Joh. 10:30
    Minä ja Isä olemme yhtä."
    Joh. 17:11
    "Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. [Joh. 10:30

    Tuossa on selviää vielä sekin, että Poika menee Isän luo. On siis kaksi eri olentoa.

    Lainaat Joh. 10:30 mutta myös Joh. 17:11 ja silti olet syvällä mormonismissasi. Jeesuksen elämän kannalta oli hyvin suuri merkitys tällä ihmisyydellänsä - olihan hän Jumalan inkarnaatio. Ylösnousemuksensa jälkeisistä tapahtumista meillä on hyvin rajatusti tietoa mutta silti riittävästi voidaksemme lopultakin ymmärtää miten Jeesus on Kristus ja itse Jumala.

    Johannes 12

    27 "Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. [Mark. 14:35,36; Luuk. 12:50; Hepr. 5:7]
    28 Isä, kirkasta nimesi!" Silloin kuului taivaasta ääni: "Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen."
    29 Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: "Enkeli puhui hänelle." [Ilm. 10:3]
    30 Silloin Jeesus sanoi: "Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. [Joh. 11:42]
    31 Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. [Luuk. 10:18; Joh. 16:11; Kol. 2:15; Ilm. 12:9]
    32 Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni." [Joh. 3:14, 8:28]
    33 Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.
    34 Ihmiset sanoivat Jeesukselle: "Me olemme laista oppineet, että Messias pysyy ikuisesti. Kuinka voit sanoa, että Ihmisen Poika on korotettava? Kuka tämä Ihmisen Poika on?" [2. Sam. 7:16; Ps. 89:37,38, 110:4; Jes. 9:6; Dan. 7:14]
    35 Jeesus sanoi heille: "Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa. [12:35,36: Joh. 1:4 ]
    36 Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia." Tämän sanottuaan Jeesus lähti ja poistui heidän näkyvistään.

    Ihmisten epäusko
    37 Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen.
    38 Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: -- Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima? [Jes. 53:1 | Room. 10:16]
    39 He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:
    40 -- Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. [Jes. 6:9,10 | Mark. 4:12 ]
    41 Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti. [Jes. 6:1,3]
    42 Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. [Joh. 9:22 ]
    43 Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama. [Joh. 5:44]
    44 Jeesus huusi kovalla äänellä: "Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni.
    45 Joka näkee minut, näkee lähettäjäni. [Joh. 14:9]

    Katso erityisesti jae 28 ja 34, nämä yhdistäen. Ymmärrä näiden liittyvän jakeiden 44 ja 45 sanomaan.

    Kirkastuuko?

    sinuna. Eihän tuo kirkastanut mitään siitä, mistä oli kysymys. Se oli keskustelun siirtoa toisaalle, jotta totuus hämärtyisi.

    kun et niihin kerran usko, jos uskot ihmisoppiin vaikka siitä ei missään kohti raamattua puhuta, on turha hurskasta esittää!

    Muistatko kohdan kun Jeesus kastettiin, miten siinäkin oli vain yksi kun kirjoitetaan, Jumalan sanoneen taivaista "Tässä on poikani johon minä olen mieltynyt.."Jeesus on kastettavana ja pyhä henki saapuu kyyhkysen muodossa.Siis vielä kerran, Jumala taivaassa, Jeesus maanpäällä ja P.H ilmassa Kyyhkysenä. 1 1 1, ei yhdessä vaan samaan aikaan ja kaikki täysin erikseen, kuten päivän selvää on!

    Äänestä

  • Raamatun kohtia kirjoitti:

    Te teette viisastelusta taidetta. Miksi ette sitten palvo puluja? Miksi ette väitä miten meissä jokaisessa on pieni kyyhkynen tms. Se sopisi teikäläiseen tapaan tulkita Raamattua. Yritätte hahmottaa Jumalaa ajan-, paikan, ja tilantajunne kautta, kuten esimerkissäsi teit ja pyrit sillä kantaasi todistelemaan. Voiko keksiä mitään hömelömpää? Kun vielä katsoisit sen kohdan evankeliumista tarkemmin. Siinä ei sanottu Pyhän Hengen olevan kyyhkynen, vaan kerrottiin Jumalan Hengen laskeutuvan kuin kyyhkysen. Jeesus opetti meitä vertauskuvin. Johannes kastoi vedellä, mutta Hän kastaa Pyhällä Hengellä. Tästä Jeesuksen kaste ja kyseinen sanankohta kertoo.

    Markus 1:9 "Ja heti, vedestä noustessaan, hän näki taivasten aukenevan ja Hengen NIINKUIN kyyhkysen laskeutuvan häneen.Ja taivaasta tuli ääni "Sinä olet MINUN rakas poikani;Sinuun minä olen mielistynyt" Mikä tuossa on epäselvää? Miten voi selvemmin kertoa 3 erillisestä? Todista nyt uskovasi Raamattua, älä ihmis harhaoppia. Asia nyt sattuu olemaan juuri niin yksinkertainen kuin se on kirjoittu. Eikä tuo todellakaan ole ainut kohta jossa sanotaan ko. asiasta, samasta asiasta voi lukea monen monituista kertaa. Uskot siis raamattua silloin kun se sinulle sopii, etkö muista kenen sanotaan lukevan Raamattua juuri niin?

    kielto pitää monia Jumalia?

    Äänestä

  • Raamatussasi kirjoitti:

    kielto pitää monia Jumalia?

    Raamatussasi sanotaan?

    Äänestä

  • sinun omassa kirjoitti:

    Raamatussasi sanotaan?

    siellä sanotaan: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita Jumalia.

    Äänestä

  • sinun omassa kirjoitti:

    Raamatussasi sanotaan?

    nuo muut jumalat?

    Äänestä

  • sinun omassa kirjoitti:

    Raamatussasi sanotaan?

    Tietenkin mm. Poika ja Pyhä Henki.

    Äänestä

  • sinun omassa kirjoitti:

    Raamatussasi sanotaan?

    mm. Poikaa ja Pyhää Henkeä ei saa pitää Jumalana?

    Äänestä

  • sinun omassa kirjoitti:

    Raamatussasi sanotaan?

    heitä erillisinä Jumalina, toimit vastoin sitä kieltoa, jonka sanoit Raamatussasi olevan (monien Jumalien pitäminen).

    Äänestä

  • sinun omassa kirjoitti:

    Raamatussasi sanotaan?

    minä Jeesusta Kristusta ja Pyhää Henkeä Jumalana?

    Äänestä

  • sinun omassa kirjoitti:

    Raamatussasi sanotaan?

    Kristus ei olekaan mielestäsi Jumala? No, sekin on vastoin Raamattua...

    Äänestä

suustani Tapani. Minäkin mietin aloituksen tekoa tuosta näkemästäni filmistä. Asiasisältö oli upea. Siinä näki selkeästi miten Katolinen kirkko oli luopumuksen tilassa kaikkine anekauppioineen ja inkvisiitioineen. Luther puolusti itseään taitavasti vaatien inkvisiitio tuomareita perustelemaan kirjoituksensa harha-opiksi Raamatun perusteella. He kuitenkin antoivat piut paut Raamatulle ja korottivat ihmisten määräykset yli Jumalan tahdon.

Luther ymmärsi Raamatun sanoman hyvin ja näki sen räikeän ristiriidan sen ja kirkon käytäntöjen välillä.

Äänestä
  • >He kuitenkin antoivat piut paut Raamatulle ja korottivat ihmisten määräykset yli Jumalan tahdon.

    Kuvaa hyvin Smithinkin kirkkoa...

    Äänestä

  • Sopii hyvin... kirjoitti:

    >He kuitenkin antoivat piut paut Raamatulle ja korottivat ihmisten määräykset yli Jumalan tahdon.

    Kuvaa hyvin Smithinkin kirkkoa...

    kuvaa.

    Äänestä

  • muuten kirjoitti:

    kuvaa.

    kuvaa!

    Äänestä

on tuo vielä näkemättä, mutta toivon kohtapuoliin saavani sen nähdä.

Äänestä

lukeutuu maaiman merkittävimpiin teologeihin. Hän oli äärimmäisen rohkea mies. Hänellä oli kyllä edeltäjiä, kuten italialainen Girolamo Savonarola, joka tuli kirkon toimesta ajtuksitaan teloitetuksi.

Aikakausi keskiajalla oli ehkä ihmiskunnan pimeimpiä. Kaikkea pimeyttä ei Lutheruskaan kyennyt tiedostamaan. Tällainen asia oli mm. noitavainot, josta lutkukirkkokaan ei selviä puhtain paperein. Inkivisitio laitos kyllä sinänsä oli puhtaasti roomalaiskatolinen instituutio.

Vanhoilla päivillään hänelle tapahtui jotakin joka ei ilmentänyt Jeesuksen keskeistä sanomaa, - lähimmäisenrakkautta. Tässä mielentilassa hän kirjoitti juutalaisvastaisen kirjan, joka on hyvinkin yllättävä verrattaessa sitä hänen aikaisempaan laajaan kirjalliseen tuotantoonsa.

Lutherus tiedosti saaneensa vaikean työn Jumalan johdatuksella, samon hän tiedosti työnsä jääneen kesken ja toivoi sitä muiden jatkavan.

Luterilainen kirkko lukee itsensä katolisiin eli yleisiin kirkkoihin kuuluvaksi.

Turust

Äänestä
  • Keskiaikaa on jälkikäteen synkennetty, eivätkä noitavainot kuulu sinne. Aiheen tiimoilta kannattaa lukea Marko Nenosen mainio kahden niteen sarja "Noitavainot Euroopassa". Netistäkin löytyi jotain (mutta tähän on todettava, että en ole sivustoon kunnolla perehtynyt).

    http://www.uta.fi/laitokset/historia/noitanetti/index.fi.html

    Äänestä

  • f.e.s. kirjoitti:

    Keskiaikaa on jälkikäteen synkennetty, eivätkä noitavainot kuulu sinne. Aiheen tiimoilta kannattaa lukea Marko Nenosen mainio kahden niteen sarja "Noitavainot Euroopassa". Netistäkin löytyi jotain (mutta tähän on todettava, että en ole sivustoon kunnolla perehtynyt).

    http://www.uta.fi/laitokset/historia/noitanetti/index.fi.html

    vaiheessa jopa moninkertaistettu. Inkivisitiolaitos kuitenkin oli karua todellisuutta, samoin sen käyttämät tutkimus menetelmät. Suomen nykyisellä maaperällä viimeiset noitavaino tuomiot ovat julistettu 1600 ja 1700 lukujen vaihteessa. Papisto osallistui aktiivisesti "tutkimuksiin" ja todisteluun.

    Myös luterilainen kirkko uskoi mm. naisen hedelmöitymiseen käärmeestä, joka oli itsestään perkelestä lähtöisin. Ns. vesikoe oli tutkimusmenetelmistä lempeimpiä, niin lohduton kuin se tulokseltaan olikin.

    Pelkästään kerettiläisyys oli riittävä syy roviolle.

    Tuomioistuimet kuitenkin julistivat tuomiot. Okeudenkäynti asiakirjoja on myös säilynyt.

    Mielestäni tulkittaessa mitä tahansa tekoja tai kirjoituksia aikakauden käsitenormisto tulee huomioida.

    Tämänkin foorumin kirjoituksista lukiessa välillä herää epäilys rovoiden palamisesta, jos se olisi muutoin mahdollista. Tiedon lisääntyminen ei näytä poistavan ihmisessä itsessään olevia vääriä, - eri aikakausien uskomuksia ja niihin liittyvää pahuutta.

    Turust

    Äänestä

  • Aloittaja

    Turust kirjoitti:

    niin eikö se todista, ettei ollut kysymys oikeasta kirkosta? Kätkeytyminen näkymättömän kirkon varjoon ei kirkon luopumuksen ilmeisyyttä poista.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Uusi aika ja uusi uljas maailma. Kuva keskiajasta synkkänä rovioiden jatkumona on peräisin tuolta ajalta ja moninkertaistusta on todella tapahtunut. Otsikko on luultavasti tarkin arvio poltettujen noitien määrästä (vuodelta 1792) - nykytutkimus on päätynyt haarukoimaan luvun hieman pienemmäksi eli kuolemaantuomittuja olisi noin 300 vuotta kestäneissä vainoissa ollut 20-50'000.

    Kuinka suuri osa on inkvisitiolaitoksen osuus? Entä kuinka monta tuomiota inkvisitiolaitos esti? Ainakin Espanjassa inkvisiittori lopetti vainot...

    Totta on, että inkvisitiolaitoksen tutkimusmenelmiin kuului kidutus. Kidutuksella on saatu sekä tunnustuksia että ilmiantoja. Tässäkin olisi kuitenkin huomioitava aikakauden normistot.

    Nykymitassa toiminta tuntuu todella julmalta, mutta aikaansa peilattuna tilanne on toinen.

    "Mielestäni tulkittaessa mitä tahansa tekoja tai kirjoituksia aikakauden käsitenormisto tulee huomioida."

    Täsä olen siis ehdottomasti samaa mieltä. Toisille tuo on vain ylivoimaisen vaikeaa, kun sopivalla näkökulmalla saa pönkitettyä "omaa totuuttaan".

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    niin eikö se todista, ettei ollut kysymys oikeasta kirkosta? Kätkeytyminen näkymättömän kirkon varjoon ei kirkon luopumuksen ilmeisyyttä poista.

    sinulle, että kyseessä on Smithin kirkko eikä Jumalan kirkko?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eikö todista kirjoitti:

    sinulle, että kyseessä on Smithin kirkko eikä Jumalan kirkko?

    Sellaiset ovat vain vastustajien mielikuvituksissa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    niin eikö se todista, ettei ollut kysymys oikeasta kirkosta? Kätkeytyminen näkymättömän kirkon varjoon ei kirkon luopumuksen ilmeisyyttä poista.

    kirkollinen näkyvä yhteisö muodostuu ihmisistä. Mikään kirkko ei kykene tekemään jäsenistään pelkästään oikeassa uskossa olevia. Näin saman kirkon sisällä on tavallaan, paitsi oikea, myös väärä kirkko. Jotkut selittävät kirkon olevan aina oikea, vaikka sen jäsenistä osa on väärässä uskossa.

    Usko noituuteen ja yliluonnollisiin näkyihin on lieventynut vasta viimeisen n. 100 vuoden aikana. Keskiajalla ihmiset yleisesti tuomitsivat noituuden. Näin en laittaisi noita tapahtuneita julmuuksia yksin kirkon tai sen ruhtinaiden syyksi.

    Vasta ehkä viimeisen vuosikymmenen aikana kirkkot on yleisesti ja yhdessä piispojensa suulla esittänyt julkisen vastalauseensa esimerkiksi lähi-idän sodalle.

    Kirkolla tuskin on edellytyksiä viedä sanomaa, mikäli se salaa menneisyytensä. Esimerkiksi lutku kirkko tekee aktiivisesti työtä teologisen ja eksegeettisen historiansa selvittämiseksi. Kaikki tieto on myös vapaasti kaikkien saatavilla ja syntynyttä materiaalia käytetään yliopistojen teologian laitoksilla.

    Nykyisin myös MAP kirkko on tutkinut ja julkistanut joitakin sen piirissä sattuneita julmuuksia. Esimerkiksi Mountain Meadows:n verilöylystä on kirkon nettisivustolle tullut varsin ansiokas selvitys. Aiemmin tutakin tapahtumaa on peitelty.

    kirkolla ja sen piirissä toimivilla tutkijoilla on todella suuret ansiot.Rehellisyyttä löytyy, vaikeitakaan kysymyksiä ei kaihdeta, turhanaikainen apologia ja selittely joka naurattaa eskarilapsiakin on kokonaan pois.
    "Esimerkiksi lutku kirkko tekee aktiivisesti työtä teologisen ja eksegeettisen historiansa selvittämiseksi."

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Sellaiset ovat vain vastustajien mielikuvituksissa.

    Etpä sitä huomaa...

    Äänestä

Hei, Tapani Ajattelit, että Luther oli suurmies koska hän uskalsi protestoida Paavin kkoa vastaan. Mutta ei hänen suuruuttaan ratkaise valtakysymys. Katolinen kko oli pitänyt kansoja pimeydessä koko keskiajan, joten Jumalan sanan eli Raamatun todistus "uskon kautta vanhurskauttamisesta" piti tuoda esille. Katolinen kko ei julistanut evankeliumia, vaan pakotti ihmisiä luottamaan pappeihin ja Paaviin, jotka lukivat litaniansa latinaksi sekä tarjosivat aneita syntien sovitukseen sen sijaan että olisivat kehottaneet kansaa uskomaan synnit anteeksi Jeesuksen ristillä hankkiman uhrin perusteella. Se on riittävä tae pelastuksesta parannusta ja uskoa harjoittavalle syntiselle ihmiselle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ap.t. 2 37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12] 38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ] Ensin on usko (pisto sydämessä) sitten tulee parannus, sitten upotuskaste oikealla valtuudella. Pyhä Henki saadaan kätten päällepanon kautta: Ap.t. 8 14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen. 15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen. 16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2] 17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6] Uzko ilman tekoja on kuollut: Jaak. 2:17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut. Jaak. 2:18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. Jaak. 2:20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? Jaak. 2:26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6767016 kirjoitti:

Olipa hieno filmi eilen Martti Lutherista, TV1 klo 21.50 - 23.50, Saksa 2003. Siinä kuvattiin hänen yrityksesä puhdistaa Katolinen kirkko. Luther ei halunnut perustaa omaa kirkkoaan, mutta ero Katolisesta kirkosta osoittautui välttämättömäksi. Luther on kaikin puolin kunnioitettava suurmies. Uuden testamentin kääntäminen kansankielelle oli asia, jota Katolinen kirkko eniten pelkäsi.

Lutherin työ jäi kuitenkin kesken. Hänen kauttaan ei palautunut oikea Kristuksen kirkko, jonka johdossa tuli olla kaksitoista apostolia. Vasta Joseph Smithin kautta kirkko palautettiin. Lutherin työ oli tehnyt osaltaan sen mahdolliseksi. Katolisen kirkon hirmuvalta oli murrettu.

Katolinen kirkko toimeenpani Lutherin vaikutusta torjuakseen vastauskonpuhdistuksen eli katolisen reaktion. Sillä pyrittiin tukahduttamaan uskonpuhdistus. Vastauskonpuhdistus onnistui palauttamaan laajoilla alueilla katolisen kirkon mahtiaseman. 30-vuotinen sota pysäytti sen leviämisen Saksassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu