Katsoitteko?

Olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteitä. TV:ssä
oli hieno filmi 9.4. Martti Lutherista, TV1 klo 21.50 - 23.50, Saksa 2003. Siinä kuvattiin hänen yrityksesä puhdistaa Katolinen kirkko. Luther ei halunnut perustaa omaa kirkkoaan, mutta ero Katolisesta kirkosta osoittautui välttämättömäksi. Luther on kaikin puolin kunnioitettava suurmies. Uuden testamentin kääntäminen kansankielelle oli asia, jota Katolinen kirkko eniten pelkäsi.

Lutherin työ jäi kuitenkin kesken. Hänen kauttaan ei palautunut oikea Kristuksen kirkko, jonka johdossa tulisi olla kaksitoista apostolia. Vasta Joseph Smithin kautta kirkko palautettiin. Se on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, josta saa tietoja näistä:

http://mormonit.fi/
http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html

Lutherin työ oli tehnyt osaltaan palautuksen mahdolliseksi. Katolisen kirkon hirmuvalta oli murrettu.

Katolinen kirkko toimeenpani Lutherin vaikutusta torjuakseen vastauskonpuhdistuksen eli katolisen reaktion. Sillä pyrittiin tukahduttamaan uskonpuhdistus. Vastauskonpuhdistus onnistui palauttamaan laajoilla alueilla katolisen kirkon mahtiaseman. 30-vuotinen sota pysäytti sen leviämisen Saksassa.

Olen entinen luterilainen, mutta olen ollut 49 vuotta MAP-kirkon jäsen. Vasta tutustuminen tähän palautettuun kirkkoon sai minut ottamaan uskonnon elämäntavakseni.
21505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Osanottoni harhautumisesi tähden.

Äänestä

ja hormoni"kirkolla" ei ole mitään tekemistä keskenään, ero on kuin päivällä ja yöllä.

Äänestä

Kirjoitit-
>>>Lutherin työ jäi kuitenkin kesken. Hänen kauttaan ei palautunut oikea Kristuksen kirkko, jonka johdossa tulisi olla kaksitoista apostolia. Vasta Joseph Smithin kautta kirkko palautettiin. Se on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko

Äänestä
  • Aloittaja

    "Perun sanani, jos osoitatte Raamatun perusteella olevani väärässä... Tässä seison enkä muuta voi." - Eli en usko kuten ei Lutherkaan uskonut väitteitä, joita ei Raamatulla perustella.

    Lutherin kokema vastustus ja Katolisen kirkon auktorteettiin vetoaminen muistuttaa sitä kiihkoa, jolla Kristuksen palautettua kirkkoa on vainottu sen alkuaikoina ja edelleen tälläkin palstalla esittäen tuulesta temmattuja väitteitä. Tutkikaa ja väittäkää vasta sitten! Antamani linkit ovat hyvä alku tutkimiselle. Tässä on lisäksi pyhät kirjoitukset, jotka on saatu palautuksen yhteydessä:

    http://scriptures.lds.org/fi

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    "Seurakunnan kaitsija olkoon yhden vaimon mies."
    Tiit 1:6

    Äänestä

  • Aloittaja

    sillä Smithillä olikaan? kirjoitti:

    "Seurakunnan kaitsija olkoon yhden vaimon mies."
    Tiit 1:6

    Joseph Smithiin sinetöitiin 11 naista, joista monet vasta hänen kuolemansa jälkeen. Maallisessa avioliitossa hän oli vain Emmansa kanssa. Kysymys oli ns. henkiavioliitoista. Vain Emman kanssa hänellä oli lapsia.

    Kun Raamatussa sanotaan, että seurakuntapalvelijan tulee olla yhden vaimon mies, niin se osoittaa, että moniavoisuuttakin esiintyi. Tuo tapa on sallittu vain silloin, kun siitä saadaan käsky. Joseph Smith ihmetteli miksi VT:n patriarkat olivat vanhurskaista, vaikka heillä oli monta vaimoa. Hän sai ilmoituksen, joka alkaa näin:
    OL 132
    1 TOTISESTI näin sanoo Herra sinulle, palvelijani Joseph, että koska sinä olet pyytänyt minun kädestäni tietoa ja ymmärrystä siitä, miten minä, Herra, julistin syyttömiksi palvelijani Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin samoin kuin palvelijani Mooseksen, Daavidin ja Salomon, mitä tulee siihen periaatteeseen ja oppiin, jonka mukaan heillä oli monta vaimoa ja sivuvaimoa;
    2 katso ja näe, minä olen Herra, sinun Jumalasi, ja vastaan sinulle tähän asiaan.
    3 Valmista sen tähden sydämesi vastaanottamaan ja noudattamaan ohjeita, jotka minä aion sinulle antaa, sillä kaikkien, joille tämä laki ilmoitetaan, on oltava sille kuuliaisia.
    4 Sillä katso, minä ilmoitan sinulle uuden ja ikuisen liiton, ja ellette te pysy siinä liitossa, te olette tuomittuja, sillä kukaan ei voi tämän liiton hylättyään päästä minun kirkkauteeni.
    5 Sillä kaikki, jotka haluavat saada siunauksen minun käsistäni, pysykööt laissa, joka on määrätty sen siunauksen saamiseksi, ja sen ehdoissa, niin kuin on säädetty ennen maailman perustamista.
    6 Ja mitä tulee uuteen ja ikuiseen liittoon, se säädettiin minun kirkkauteni täyteyttä varten, ja sen, joka saa sen täyteyden, täytyy ja tulee pysyä laissa, tai hänet tuomitaan, sanoo Herra Jumala.
    7 Ja totisesti minä sanon teille, että tämän lain ehdot ovat nämä: Eivät mitkään liitot, sopimukset, sitoumukset, velvoitteet, valat, lupaukset, teot, yhdistämiset, liittämiset tai odotukset, joita ei tehdä ja joihin ei astuta lupauksen Pyhän Hengen kautta ja joita lupauksen Pyhä Henki ei sinetöi hänen kauttaan, joka on voideltu, sekä ajaksi että koko iankaikkisuudeksi, eikä kaikkein pyhimmin ilmoituksen ja käskyn kautta, voideltuni välityksellä, jonka olen nimittänyt pitämään maan päällä hallussaan tämän voiman (ja minä olen nimittänyt palvelijani Josephin pitämään hallussaan tätä voimaa viimeisinä aikoina, ja maan päällä on kerrallaan vain yksi sellainen, jolle tämä valtuus ja tämän pappeuden avaimet on annettu), ole voimassa kuolleista ylösnousemuksessa eivätkä sen jälkeen; sillä kaikki sopimukset, joita ei ole tehty tätä tarkoitusta varten, päättyvät ihmisten kuollessa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tässä on Joseph Smithiin sinetöidyt vaimot. Heitä oli 33. Käytin edellä viimeksi näkemääni väärää tietoa. Ikä on mainittu:
    Emma Hale, 22
    Fanny Alger, 16
    Lucinda Morgan Harris, 37
    Louisa Beaman, 26
    Zina Huntington Jacobs, 20
    Presendia Huntington Buell, 31
    Agnes Coolbrith, 33
    Sylvia Sessions Lyon, 23
    Mary Rollins Lightner, 23
    Patty Bartlett Sessions, 47
    Marinda Johnson Hyde, 27
    Elizabeth Davis Durfee, 50
    Sarah Kingsley Cleveland, 53
    Delcena Johnson, 37
    Eliza R. Snow, 38
    Sarah Ann Whitney, 17
    Martha McBride Knight, 37
    Ruth Vose Sayers, 33
    Flora Ann Woodworth, 16
    Emily Dow Partridge, 19
    Eliza Maria Partridge, 22
    Almera Johnson, 30
    Lucy Walker, 17
    Sarah Lawrence, 17
    Maria Lawrence, 19
    Helen Mar Kimball, 14
    Hanna Ells, 29
    Elvira Cowles Holmes, 29
    Rhoda Richards, 58
    Desdemona Fullmer, 32
    Olive Frost, 27
    Melissa Lott, 19
    Nancy Winchester, 14
    Fanny Young, 56

    Kysymys oli siis henkiavioliitoista. Tietojeni mukaan 14 vuotta oli myös maallisten avioliittojen sallittuu solmimisikä tuohon aikaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    "Perun sanani, jos osoitatte Raamatun perusteella olevani väärässä... Tässä seison enkä muuta voi." - Eli en usko kuten ei Lutherkaan uskonut väitteitä, joita ei Raamatulla perustella.

    Lutherin kokema vastustus ja Katolisen kirkon auktorteettiin vetoaminen muistuttaa sitä kiihkoa, jolla Kristuksen palautettua kirkkoa on vainottu sen alkuaikoina ja edelleen tälläkin palstalla esittäen tuulesta temmattuja väitteitä. Tutkikaa ja väittäkää vasta sitten! Antamani linkit ovat hyvä alku tutkimiselle. Tässä on lisäksi pyhät kirjoitukset, jotka on saatu palautuksen yhteydessä:

    http://scriptures.lds.org/fi

    paholaisen kanssa! Sitä jokainen kastettu mormoni on, Kristuksen ristin vihollinen.

    Eriseuraista karta! Vielä enemmän näitä viekkaita pakanoita.

    Äänestä

  • Mormoneilla on jatkuva ilmoitus. Heidän profeettansa voi joka hetki kumota raamatun. niin he ovat tehneetkin.

    mormonien kanssa on turha väitellä raamatun pohjalta, koska raamattu ei ole heille normien normi.

    heille ei ole sovitustakaan Kristuksessa. siksi eräs murhan tehnyt mormoniveli joutui anomaan itselleen kuolemantuomion ja kieltäytyi puolustamasta itseään. vain oma kuolema sovitti tämän synnin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tässä on Joseph Smithiin sinetöidyt vaimot. Heitä oli 33. Käytin edellä viimeksi näkemääni väärää tietoa. Ikä on mainittu:
    Emma Hale, 22
    Fanny Alger, 16
    Lucinda Morgan Harris, 37
    Louisa Beaman, 26
    Zina Huntington Jacobs, 20
    Presendia Huntington Buell, 31
    Agnes Coolbrith, 33
    Sylvia Sessions Lyon, 23
    Mary Rollins Lightner, 23
    Patty Bartlett Sessions, 47
    Marinda Johnson Hyde, 27
    Elizabeth Davis Durfee, 50
    Sarah Kingsley Cleveland, 53
    Delcena Johnson, 37
    Eliza R. Snow, 38
    Sarah Ann Whitney, 17
    Martha McBride Knight, 37
    Ruth Vose Sayers, 33
    Flora Ann Woodworth, 16
    Emily Dow Partridge, 19
    Eliza Maria Partridge, 22
    Almera Johnson, 30
    Lucy Walker, 17
    Sarah Lawrence, 17
    Maria Lawrence, 19
    Helen Mar Kimball, 14
    Hanna Ells, 29
    Elvira Cowles Holmes, 29
    Rhoda Richards, 58
    Desdemona Fullmer, 32
    Olive Frost, 27
    Melissa Lott, 19
    Nancy Winchester, 14
    Fanny Young, 56

    Kysymys oli siis henkiavioliitoista. Tietojeni mukaan 14 vuotta oli myös maallisten avioliittojen sallittuu solmimisikä tuohon aikaan.

    Smithillä oli heidän kanssaan lapsiakin!

    Olivatkohan ne henkilapsia?

    Äänestä

  • Aloittaja

    henkivaimoja, kun kirjoitti:

    Smithillä oli heidän kanssaan lapsiakin!

    Olivatkohan ne henkilapsia?

    Henkilapsista ei ole tietoa, mutta tuskinpa vain ennen kuin viimeinen tuomio on annettu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    seurustella kirjoitti:

    paholaisen kanssa! Sitä jokainen kastettu mormoni on, Kristuksen ristin vihollinen.

    Eriseuraista karta! Vielä enemmän näitä viekkaita pakanoita.

    Käsityksesi on peräisin pelkistä ennakkoluulosoi. Osoita Raamatulla, missä olemme väärässä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    edes keskustella!!! kirjoitti:

    Mormoneilla on jatkuva ilmoitus. Heidän profeettansa voi joka hetki kumota raamatun. niin he ovat tehneetkin.

    mormonien kanssa on turha väitellä raamatun pohjalta, koska raamattu ei ole heille normien normi.

    heille ei ole sovitustakaan Kristuksessa. siksi eräs murhan tehnyt mormoniveli joutui anomaan itselleen kuolemantuomion ja kieltäytyi puolustamasta itseään. vain oma kuolema sovitti tämän synnin.

    Pelkkä väittäminen ei ole keskustelua. Emme ole kumonneet Raamattua. Sellainen on mielikuvituksesi tuotetta. Tämäkin on pelkkää höpinääsi: "...heille ei ole sovitustakaan Kristuksessa."

    Äänestä

muuten Lutherin antisemitismistä? Ja sanoiko Luther leffassa, että "joka ei viiniä, laulua ja naisia rakasta, on typerys"

Äänestä
  • Aloittaja

    Se kerrottiin ja näytettiin, että talonpoikaiskapinassa kuoli tuhansia ihmisiä. Arvioitiin, että heitä oli 50 000 - 100 000. Ihmiset villiintyivät päästessään niskan päälle katolisesta vallasta, mutta Luther ei suvainnut laittomuutta.

    Äänestä

Ei perkeleellisempää oppia ole, kuin mormonismi.
Sääliksi käy Tapania.
Mormonien jumalakin on entinen ihminen.

Täkynä mormonit käyttävät Mormonin kirjaa, varsinaiset ökyjutut löytyvät Opin ja Liiton kirjasta. Hirveää ihmisoppia, ja sekavaa.

Tuskin Tapani1 on mikään entinen luterilainen. Luterilaisen kirkon hengellisesti kuollut jäsen lienee ollut.
Kukaan Kristusta ja pelastusta maistanut ei seurustele sellaisen paholaisen jengin kanssa, mtiä tämä MAP-porukka on. Paholaisen kelkkanaruja koko joukko.
Juoskaa kauas, kun niitä näette!

Äänestä
  • Aloittaja

    Sitä pyysi Lutherkin. Pelkät väitteet eivät osoita mitään.

    Äänestä

Suosittelen lämpimästi tutustumista ensin tähän sivustoon:

http://www.mormonismi.net/index.html

Tuo on eräs kaikkein parhaimmista suomen kielellä kirjoitetuista mormonismia käsittelevistä sivustoista. Jokaisen luterilaisenkin pitäisi tutustua tuohon ja kiittää sen jälkeen luojaansa etteivät ole siihen langenneet. Hyvää luettavaa myös ateisteille ja tietysti mormoneille.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuolla sivustolla on mm. kohta "Tusina faktaa mormonismista". Sen, missä määrin ne ovat faktaa, arvioikoon kukin seuraavasta. Esitän jotkut "faktat" lyhennettyinä:
    1. Joseph Smithin kertomukset ensimmäisestä näystä eivät vastaa myöhempää virallista versiota.
    Vastaan: On totta, että Joseph Smith kirjoitti näystään useita kertoja. Hän ei sanonut kaikkea kerralla.
    http://www.jefflindsay.com/LDSFAQ/FQ_first_vision.shtml #accts
    On yhdeksän erilaista versiota ensimmäisestä näystä, mutta ne eivät kumoa toisiaan. Ko. linkissä käsitellään asiaa perusteellisesti.
    2. Näkykivet ovat humpuukia.
    Vastaan: Sitten ovat nämäkin humpuukia: 2. Moos. 28:30 Ja pane jumalanvastausten rintakilpeen uurim ja tummim, niin että ne ovat Aaronin sydämen päällä, hänen astuessaan Herran eteen. Ja niin kantakoon Aaron Jumalan vastaukset israelilaisille sydämensä päällä aina Herran edessä ollessaan.
    3. Kuka tahansa ei-mormoniegyptologi voi kertoa sinulle, että Kallisarvoisessa helmessä olevien piirrosten käännökset ovat hölynpölyä.
    Vastaan: Tässä on selvitystä piirroksista:
    http://www.google.com/custom?hl=en&safe=active&client=p ub-0770184673130660&channel=7390278595&cof=FORID:1;GL :1;LBGC:336699;LC:#0000ff;VLC:#663399;GFNT: #0000ff;GIMP:#0000ff;DIV:#336699;&domains=w ww.jefflindsay.com;&sitesearch=www.jefflindsay.com&oe =ISO-8859-1&sa=X&oi=spell&resnum=0&ct=result&cd=1&q=fac similes&spell=1
    Ei ole niin selvää kuin annetaan ymmärtää.
    4. Tiedossa ei ole mitään Jumalan antamaa ilmoitusta, jossa hän käskisi tämän avioitua salaa toisten miesten vaimojen kanssa. Naisten raskaaksi siittäminen ei myöskään ollut tarpeellista evankeliumin palautukselle.
    Vastaan: Kysymys oli henkiavioliitoista, joiden ei ollut tarkoituskaan toteutua maan päällä. Jotkut naiset halusivat varmistua iankaikkisesta puolisosta, koska heidän miehensä ei ollut temppelikelpoinen. Joseph Smithillä ei ollut lapsia muiden kuin Emmansa kanssa.
    5. Jeesus Kristus antaa Mormonin kirjassa tietyt rajat siitä, mikä on ja mikä ei ole Hänen oppiaan. Nykyinen mormonikirkko hylkää ne.
    Vastaan: En ole havainnut ainoatakaan sellaista asiaa. Lisävalaistusta Mormonin kirjassa esitetyistä opeista on tullut, mutta mitään ei ole hylätty. Väite rajoista ei siis pidä paikkaansa.
    6. Tarkastelemalla huolellisesti Mormonin kirjan käsikirjoitukseen tehtyjä merkintöjä voi selvästi nähdä, että se on kopio toisesta työstä, ei sanelua eikä käännöstä.
    Vastaan: Käsikirjoitukseen on tehty vain oikeinkirjoitusta koskevia muutoksia. Kopioinnit muista lähteistä on osoitettu vääriksi. Tässä tarkoitettaneen Spauldingin romaania. Jopa vastustajat Jerald ja Sandra Tanner myöntävät: "...todisteet uutta Spalding-teoriaa vastaan näyttävät nyt musertavilta..." ("Did Spalding Write the Book of Mormon?" s. 18) Väite, että kopiointi olisi selvästi havaittavissa, ei pidä paikkaansa.
    7. Jotta mormonioppi voisi olla totta, Aadamin ja Eevan olisi täytynyt olla olemassa kirjaimellisesti.
    Vastaan: Outo väite. Myös Raamattu kertoo heistä. Ei mormonioppi ole sen kirjaimellisempaa kuin Raamatun oppikaan. Profeettamme Kimball on sanonut, että luomiskertomus on tietenkin vertauskuvallinen. Taas väärä väite.
    8. Aabraham ei "omakätisesti" kirjoittanut egyptiläisiä kirjoitusrullia niin kuin Abrahamin kirja alussa väitetään.
    Vastaan: Mistä sen voi tietää?
    9. Jotta mormonioppi voisi olla totta, Jumalan olisi vaadittava erityisiä kädenpuristuksia...
    Vastaan: Kirjoittaja ei tiedä, mitä Jumala vaatii. Kaikkea ei ole Raamatussa. Jumala vaatii tai on asettanut muitakin erikoisia toimituksia kuten upotuskasteen ja sakramentin nauttimisen. Jeesus oli 40 päivää maan päällä ennen taivaaseen astumistaan. Mitä hän sinä aikana teki? Siitä ei ole paljonkaan. Kirkkoisiltä on säilynyt yhtä ja toista.
    Tässä on "halaistua sanaa" kasteista kuolleiden puolesta:
    http://farms.byu.edu/display.php?id=67&table=transcript s#Anchor-10-47783
    Lisäksi on temppelityössä ennen ja nyt yhtenevyyttä:
    http://www.fairlds.org/FAIR_Conferences/1999_Early_Chri stian_and_Jewish_Rituals_Related_to_Temple_Practices.ht ml
    http://www.fairlds.org/FAIR_Conferences/1999_Early_Chri stian_and_Jewish_Rituals_Related_to_Temple_Practices.ht ml#en17
    10. Mormoniopin mukaan isä Jumala oli moniavioinen...
    Vastaan: Tämä ei ole virallista oppia. Jumala hyväksyi VT:n patriarkkojen moniavioisuuden. Miksi hän ei voisi olla itsekin moniavioinen? Mittaamme liiaksi omista lähtökohdistamme Jumalan asioita.
    11. On selvää, että Mormonin kirja perustuu monelta osin kuningas Jaakon raamattuversioon. Tämä versio tehtiin vasta 1611, minkä vuoksi täytyy päätellä, ettei Mormonin kirja voi olla muinainen teos.
    Vastaan: Kun asia on sama, on käytetty olemassa olevaa tekstiä. Käännöksen ajankohdalla ei ole mitään merkitystä.
    12. Joseph Smith yritti ansaita pian pian Mormonin kirjan julkaisun jälkeen myymällä sen tekijänoikeudet.

    Äänestä

  • Aloittaja

    missä kohdin MAP-kikon oppi eroaa Raamatussa olevasta? Väitteitä on esitetty, mutta ei minkäänlaisia perusteita. Samoin kohdeltiin Lutheria. Vedottiin Rooman kirkon arvovaltaan ja perinteisiin. Jumalan sanalla ei voitu osoittaa Lutherin olevan väärässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6767016 kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteitä. TV:ssä
oli hieno filmi 9.4. Martti Lutherista, TV1 klo 21.50 - 23.50, Saksa 2003. Siinä kuvattiin hänen yrityksesä puhdistaa Katolinen kirkko. Luther ei halunnut perustaa omaa kirkkoaan, mutta ero Katolisesta kirkosta osoittautui välttämättömäksi. Luther on kaikin puolin kunnioitettava suurmies. Uuden testamentin kääntäminen kansankielelle oli asia, jota Katolinen kirkko eniten pelkäsi.

Lutherin työ jäi kuitenkin kesken. Hänen kauttaan ei palautunut oikea Kristuksen kirkko, jonka johdossa tulisi olla kaksitoista apostolia. Vasta Joseph Smithin kautta kirkko palautettiin. Se on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, josta saa tietoja näistä:

http://mormonit.fi/
http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html

Lutherin työ oli tehnyt osaltaan palautuksen mahdolliseksi. Katolisen kirkon hirmuvalta oli murrettu.

Katolinen kirkko toimeenpani Lutherin vaikutusta torjuakseen vastauskonpuhdistuksen eli katolisen reaktion. Sillä pyrittiin tukahduttamaan uskonpuhdistus. Vastauskonpuhdistus onnistui palauttamaan laajoilla alueilla katolisen kirkon mahtiaseman. 30-vuotinen sota pysäytti sen leviämisen Saksassa.

Olen entinen luterilainen, mutta olen ollut 49 vuotta MAP-kirkon jäsen. Vasta tutustuminen tähän palautettuun kirkkoon sai minut ottamaan uskonnon elämäntavakseni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu