Miksi maahisia, keijuja ja tonttuja ei olisi olemassa? Maahiset ovat maanalainen sivilisaatio, joka aiheutti jo kaukaisille esi-isillemme monenlaista haittaa. Esimerkiksi karjan katoamiset ja lapsenryöstöt olivat maahisten heiniä.
Nyt, kun metsät vähenevät, alkaa myös maahisten elintila huveta, enkä ihmettelisi, vaikka maahiset pian kaivautuisivat ylös valtakunnastaan ja asettuisivat asumaan ihmisten keskuuteen. Mitä silloin sanotte? Kenties myönnätte, että metsä on paljon ihmeellisempi ja salaperäisempi paikka kuin mitä olitte kuvitelleet.
Maailmassa on Maan ja maahisten valtakunnan, maanalisen, lisäksi vielä kolmas kerros, maanylinen. Siellä elävät keijut ja jumalat, heidän joukossaan Ukko (ylijumala), Ahti (merenjumala) ja Tapio (metsänjumala).
Kuinka kaunis Suomi-neito olikaan ennen kuin keskiajan kristinusko sen raiskasi. Kun lukioaikanani keskustelimme uskonnontunnilla suomalaisesta muinaisuskosta, oli minulla aiheistamme jopa omakohtaista kokemusta, koska olin maahisen nähnyt luontoretkellä joitakin vuosia aiemmin. Olen kohdannut myös vetehisen. Vetehiset ovat hukkuneiden ihmisten henkiä, jotka majailevat veden alla eläviä mitenkään häiritsemättä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
muistot!