Kun ihminen tulee uskoon ja saa siellä seurakunnassa sitten julkisen synnintunnustuksen asia on ok koska se rauhoittaa ihmisen mieltä. Mutta entä sitten jos menneisyydessä on sellaisia rikoksia tai tekoja jotka pitäisi hyvittää eli maanpäällä olevia uhreja niitä ei muisteta eikä heille hyvitetä mitään. Jos on vaikka joutunut uskovaisen ihmisen uhriksi ja on katkera niin erikoisesti helluntailaisilla on se tapa että jos uhri ei anna anteeksi hän on ansaitseva helvetin tulen, vedoten lähimmäisrakkauteen. Tiedän mistä puhun olen kuullut omin korvin kuinka jeesus nyt armahti vaikka henkirikoksen ja sitten on uhrin omaisten asia jos on vähän vaikka katkeria. Ja niin "uskova" nostaa pieluksensa ylös ja jatkaa matkaa ja vetoaa uudestaan armoon= eli ongelma ei ole hänellä vaan kaikilla uhreilla. Sekä usein tälläisiä ihmisiä ihaillaan ja nostetaan ylimmälle jalustalle seurakunnissa. Miksi näin?
Kaikki vaan anteeksi
Läheinen2
14950
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
voi hyvittää. Haukku haavoittaa eikä sanoja saa pois vaikka kuinka tahtoisi. Haava voi pysyä vaikka pyytäisi anteeksi jos se sattuu arkaan paikkaan. (jos ei haavoitettu pyydä Herralta apua)
Jos on surmannut, vahingossa tai tahallaan taikka aiheuttanut elinikäiset vammat ei sitäkään voi korvata vaikka kuinka yrittäisi.
On toki yritettävä korjata pahat asiat.
Jotkut asiata vaan on aika vaikeita korjata. Eikä kaikkea muista tai ymmärrä, tai uskalla selvittää. Jokaisella asialla on aikansa maan päällä. Luulisin että joillakin asioilla on pidempi selvittämisaika kuin toisilla.
Kaikki on tehneet syntiä ja tarvitsee anteeksiantoa. Katkeruuskin on synti. Jeesus on syntiemme voittaja. Ei me omin voimin päästä katkeruudesta, voimme vaan rukoilla että "paranna minut niin minä parannun. Ei auta siis tuomita itseään katkeruudesta, se vaan pahentaa tilannetta. Psalminkirjoittaja kertoi avoimest ja rehellisesti vihansa Jumalalle ja jätti pahat asiat ja ihmiset Jumalan hoidettaviksi. Hyviä Psalmeja ovat mm.37 ja 73...
Ei ketään ihmisiä pidä nostaa jalustalle. Mut Jumalalle tulee antaa kunnia kun ihminen pelastuu. Olipa sitten siivosyntinen tai roisto.
On myös asioita jotka eivät kestä päivänvaloa, vaan läheiset näkevät sen toisen puolen siellä jossakin.
Surussaan on ihminen yksin, iloakaan ei voi toisen kanssa jakaa.
Tunteeko ihminen itseään täysin edes itse? Entäs se läheinen?
Ainoa joka voi ihmisen tuntea täysin, on Jumala.
Uskovaiselle maailman meno ei ole enää yhtä hohdokasta kuin se oli ennen uskoon tuloa, se menettää kiinnostavuuttaan.
...käteviä. Mitä vain voi ja saa tehdä, kunhan käy telttakokouksessa jauhamassa paskaa ja kuuntelemasssa paskanjauhantaa.
Uskovaiset ovat saaneet oppia tuntemaan uskon salaisuuden, joka tavalliselta maalliselta ihmiseltä on kätkettynä. Niissä kokouksissa kerrotaan erittäin tärkeitä asioita, jotka liittyvät elämään ja kuolemaan.
Ne kokoukset ovat hyviä jos omasta seurakunnasta ei löydä paljonkaan itsensä ikäisiä ihmisiä. Niissä kokouksissa niitä on paljon. Ja monet ovat parantuneetkin Jumalan kosketuksesta, sitä ei kukaan täysjärkinen voi nimittää miksikään paskaksi.
"Ja monet ovat parantuneetkin Jumalan kosketuksesta, sitä ei kukaan täysjärkinen voi nimittää miksikään paskaksi."
Muistutettakoon nyt taas kerran että yhtään luotettavaa tietoa parantumisihmeestä ei edelleenkään ole.
Mene sinne sivustoon, jossa ne parantuneet kertovat, ja jos et sittenkään usko, niin se ei ole minun ongelmani. Minulle on henkilökohtaisesti todistunut, että Jumala on, ja kuulee rukouksia. En luopuisi uskostani mistään hinnasta. Tässä se sivu on, ei tarvitse etsiä itse, kaikille kiinnostuneille ilmaiseksi: http://www.kotisatama.net/fi/usko/todistajat/
Siskoni perheineen kuuluu helluntaiseurakuntaan ja ovat ns. "uskossa". Olen ollut tämän perheen henkisen väkivallan uhrina jo noin viisi vuotta. Ei voi muuta sanoa kuin että "uskovaisiinkin" mahtuu kaikenlaisia tallaajia.
Tyypillistä käyttäytymistä uskonyhteisöissä. Rikoksentekijä kyllä armahdetaan vaikka tämä jatkaa samaa käyttäytymistään, mutta rikoksen uhria syyllistetään edelleen sanomalla että tämä on katkera.
Olen sitä mieltä ettei anteeksi pidä antaa, jos väärintekijä ei tule pyytämään anteeksi. Se olisi kuin sanoisi: jatka vain samaan tapaan, eli uhri alistuu edelleen hyväksikäytettäväksi.
Aitoon anteeksiantoon kuuluu ensin anteeksipyytäminen.
Minkä syyn vuoksi ensinnäkään menisit kirkkoon? Itse menen sinne rukoilemaan toisten kanssa Jumalalle, ja kuulemaan Jumalan Sanaa. En minä ainakaan mene sinne tyhjänpäiväisten juorujen, vaan Jumalan takia!
"Katkeruudella" syyllistämällä pyritään torjumaan kaikki kritiikki uskovia hyväksikäyttäjiä kohtaan.
Ihmisten joukossa on kieroutuneitakin, kuten pedofiilejä, eivätkä he aina löydy kirkosta. Mutta on niitäkin tapauksia joskus historiassa ja nykyisinkin ollut, ja on surullista todeta, ettei ne kieroumat poistu jos sellainen ihminen menee sisään kirkon ovesta. Itse olen käynyt muutamassa hyvässä seurakunnassa, ja jos sinua ahdistaa olla jossakin, mene ihmeessä tutustumaan muihinkin seurakuntiin, ei se ole väärin. Ei Jeesus käskenyt saarnata jonkun tietyn kirkon sisällä, mutta hän lähetti opetuslapset kertomaan Evankeliumia ihmisille. Pahaan tai ahdistavaan yhteisöön ei kannata jäädä, koska on olemassa niitä hyviäkin. Jos sellaisesta vaikka poistuisi kenellekkään kertomatta, se olisi viisainta. Käydä tutustumassa muihinkin vaihtoehtoihin. Se olisi henkilökohtainen tutkimusretki, jota ei ole pakko tilitellä kenellekkään. Usko on tärkeintä, ei kirkko tai sen sisältö, jos siellä on paha olla.
Ketään ei nosteta yhtään millekkään jalustalle niissä helluntaiseurakunnissa, joissa minä olen käynyt. Yksikään tietämäni helluntaiseurakuntalainen ei ole pelotellut ketään helvetin tulella, jos joku ihminen ei tee niin tai näin. Usko on lahja Jumalalta, eikä mitään minkä voi teoillaan tai viisaudellaan ansaita. On varmasti paljonkin vanhoa tekoja joita ei enää tekemättömiksi saa, vaikka kuinka jauhaisi samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. Jos Jumala armahtaa jonkun, se ei kuulu ihmisille, jos Hän antaa jollekkin uskon lahjaksi, sekin on henkilökohtainen lahja tälle ihmiselle. Anteeksi antaminen tarkoittaa, että antaa anteeksi, vaikka ei tekoa/tekoja ikinä hyväksyisikään. Antaminen vapauttaa vihan kahleista. Eilistä et saa enää takaisin, ja jos jonkun määränä on elää vaikka vuosi, hän ei elä päivääkään sen yli, tai sata vuotta, sama juttu. Et voi lisätä päiviesi määrää, mutta elämäänsä ei kannata tuhlata kantamalla vihan taakkaa. Jeesus sanoi: Tulkaa luokseni te työtä tekevät ja raskautetut, minä annan teille levon. Ja myös: Mitä ihmistä hyödyttäisi, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa? Sillä mitä voit antaa sielustasi lunnaiksi?
Jumala on kaikkivaltias henki, ei ole ihminen, ja se, jonka Hän armahtaa, ei kuulu ihmisille. Jumala on luoja ja luonut kaiken, hän myös voi tehdä omille taideteoksillensa: ihmisille, mitä ikinä Hän itse haluaa.
Tämä elämä on melko lyhyt aika. ihmisellä ehkä sata vuotta eikä kaikilla sitäkään. Missä aiot ikuisuutesi viettää?
Jeesus sanoi: Onko olemassa suurempaa rakkautta, kuin että antaa henkensä ystäviensä edestä?
Jeesus kuoli ristillä niiden puolesta jotka uskovat, ja haluavat lähteä seuraamaan häntä. Hän kutsuu kaikkia, moniko tulee? Jeesus sanoi: Minä olen tie, totuus ja elämä, kukaan ei pääse minun Isäni tykö muutoin kuin minun kauttani. Vaikka sinun syntisi olisivat veriruskeat, tulevat ne villanvalkoisiksi.
vaivassa, Jeesus on antanut anteeksi, ihminen ei voi hallita sanomalla, että sellainen ihminen ei voi olla uskovainen.
Voi yrittää sopia, jos toinen ei tahdo, hän jää yksin.