kirkon verotulot pois

Valtio kerää yrityksiltä yhteisöveroa ja tilittää siitä pienen osan kirkolle. Näin siksi, että valtio on lailla velvoittanut kirkkoa huolehtimaan mm. hautatoimesta. Koska kaikki käyttävät kirkon hautausmaita ja muut tahot ovat olleet haluttomia niitä perustamaan, on oikein, että kaikki myös osallistuvat hautausmaista aiheutuviin kustannuksiin. Nykyisellään seurakunnat joutuvat ylläpitämään jopa uskonnottomille tarkoitettuja tunnustuksettomia hautausmaita. On parempi, että nämäkin kustannetaan yhteisöveroista (joihin kaikki osallistuvat), kuin pelkästään kirkollisveroista (joihin vain kirkon jäsenet osallistuvat).

kohtuus.. kirjoitti:

Valtio kerää yrityksiltä yhteisöveroa ja tilittää siitä pienen osan kirkolle. Näin siksi, että valtio on lailla velvoittanut kirkkoa huolehtimaan mm. hautatoimesta. Koska kaikki käyttävät kirkon hautausmaita ja muut tahot ovat olleet haluttomia niitä perustamaan, on oikein, että kaikki myös osallistuvat hautausmaista aiheutuviin kustannuksiin. Nykyisellään seurakunnat joutuvat ylläpitämään jopa uskonnottomille tarkoitettuja tunnustuksettomia hautausmaita. On parempi, että nämäkin kustannetaan yhteisöveroista (joihin kaikki osallistuvat), kuin pelkästään kirkollisveroista (joihin vain kirkon jäsenet osallistuvat).

ja lainsäädäntö tapahtuu eduskunnassa.

Kun hautaustoimi saadaan yhteiskunnan hoitoon, niin taatusti tullaan huomaamaan paljonko kirkko on vetänyt välistä.

tekivät Irina Krohn ja Rosa Meriläinen jo parisen vuotta sitten aloitteen. Ei mennyt Vihreillä läpi. Crohnberg kai oli äänekkäimpiä vastustajia.

Kössönöm kirjoitti:

tekivät Irina Krohn ja Rosa Meriläinen jo parisen vuotta sitten aloitteen. Ei mennyt Vihreillä läpi. Crohnberg kai oli äänekkäimpiä vastustajia.

Kun kumpikaan eroa esittänyt ei tajunnut, että kirkko ja valtio on jo ajat sitten erotettu toisitaan!

varmaan kirjoitti:

Kun kumpikaan eroa esittänyt ei tajunnut, että kirkko ja valtio on jo ajat sitten erotettu toisitaan!

ja valtio ovat mitä lujimmin sidoksissa toisiinsa.

Kirkko kirjoitti:

ja valtio ovat mitä lujimmin sidoksissa toisiinsa.

Kerrataan hivenen historiaa.

Reformaation jälkeen kaikkien Ruotsin alamaisten oli kuuluttava luterilaiseen kirkkoon. Vuonna 1686 säädetyn kirkkolain mukaan Ruotsin kirkko oli itsevaltiaan kuninkaan alainen valtiokirkko. Seuraavalla vuosisadalla säädyt tosin käyttivät kuninkaan valtaa. Suomen liittäminen Venäjään ei muuttanut kirkon ja valtion suhdetta. Luterilaisen uskonnon ja kirkon asema taattiin Porvoon valtiopäivillä 1809.

Kirkon ja valtion väliset rajat selkiintyivät 1869 kirkkolaissa. Kirkko sai oman itsehallinnon ja erityisen kirkkolain säätämisjärjestyksen, jossa kirkolliskokouksella on aktiivinen rooli. Kirkkolakiin otettiin vain kirkkoa itseään koskevia määräyksiä. Kirkko sai säilyttää omaisuutensa ja kirkollisverotuksen. Sille taattiin myös oikeus toimia yhteiskunnan ylläpitämissä laitoksissa (koulu, armeija, sairaala, vankila). Valtio takasi myös kirkollisen avioliiton solmimisen ja pyhäpäivien vieton. Entisen pitäjähallinnon tilalle tulivat kunnat ja seurakunnat.

Itsenäinen Suomi tunnustautui uskonnollisesti neutraaliksi. Luterilainen ja ortodoksinen kirkko säilyttivät julkisoikeudellisen erityisasemansa. Kirkkojen itsenäisyys suhteessa valtioon on jatkuvasti lisääntynyt. Valtionkirkkoideologia on Suomessa aina ollut heikompi kuin Ruotsissa, ja sen merkitys on vähentynyt entisestään. Vuonna 1922 säädettiin uskonnonvapauslaki.

Oma keskushallinto luotiin vuonna 1943. Kirkon ja valtion välisiä hallinnollisia siteitä vähensi entisestään kirkkolain uudistus vuonna 1994. Tuomiokapitulilaitos siirrettiin vuonna 1997 kokonaan kirkon kustannettavaksi, ja piispoista tuli siten muodollisestikin kirkon viranhaltijoita. Myös piispojen nimitysoikeus siirrettiin vuonna 2000 tasavallan presidentiltä kirkolle. Kirkko valitsee ja nimittää jälleen itse piispansa, eivätkä he ole enää valtion virkamiehiä. Poikkeuksena on kenttäpiispa, jonka valtio valitsee ja kustantaa.

Kirkon ja valtion suhteiden merkittävimmät kysymykset ovat kirkkolain erityinen säätämisjärjestys ja valtiovallan oikeus säätää kirkollisverotuksesta ja muusta kirkon taloudellisesta lainsäädännöstä, koulujen uskonnonopetus sekä seurakuntien osallistuminen eräiden väestökirjanpitotehtävien hoitoon. Valtio huolehtii edelleen vanki- ja sotilassielunhoidosta.

Kirkko maksaa verottajalle kirkollisverojen keruusta aiheutuvat kulut. Suomalaisen yhteiskunnan kristillisestä perinteestä kertoo myös se, että kirkolliset pyhäpäivät ovat yhteiskunnallisia vapaapäiviä. Vanha tapa ovat myös rukouspäivät. Valtiolliset jumalanpalvelukset, kuten itsenäisyyspäivän ja valtiopäivien jumalanpalvelukset, ovat nykyisin luonteeltaan ekumeenisia.

Kirkko osallistuu yhteiskunnallisten tehtävien hoitoon. Niitä ovat kasvatustyö, sosiaalinen palvelutyö eli diakonia, hautausmaiden ylläpito, päihdetyö, väestökirjanpito, kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ylläpito, työ ulkosuomalaisten parissa sekä kansainvälinen apu. Kirkko ja valtio toimivat monin tavoin yhteistyössä kuntien ja ns. kolmannen sektorin järjestöjen kanssa.

erikseen? kirjoitti:

Kerrataan hivenen historiaa.

Reformaation jälkeen kaikkien Ruotsin alamaisten oli kuuluttava luterilaiseen kirkkoon. Vuonna 1686 säädetyn kirkkolain mukaan Ruotsin kirkko oli itsevaltiaan kuninkaan alainen valtiokirkko. Seuraavalla vuosisadalla säädyt tosin käyttivät kuninkaan valtaa. Suomen liittäminen Venäjään ei muuttanut kirkon ja valtion suhdetta. Luterilaisen uskonnon ja kirkon asema taattiin Porvoon valtiopäivillä 1809.

Kirkon ja valtion väliset rajat selkiintyivät 1869 kirkkolaissa. Kirkko sai oman itsehallinnon ja erityisen kirkkolain säätämisjärjestyksen, jossa kirkolliskokouksella on aktiivinen rooli. Kirkkolakiin otettiin vain kirkkoa itseään koskevia määräyksiä. Kirkko sai säilyttää omaisuutensa ja kirkollisverotuksen. Sille taattiin myös oikeus toimia yhteiskunnan ylläpitämissä laitoksissa (koulu, armeija, sairaala, vankila). Valtio takasi myös kirkollisen avioliiton solmimisen ja pyhäpäivien vieton. Entisen pitäjähallinnon tilalle tulivat kunnat ja seurakunnat.

Itsenäinen Suomi tunnustautui uskonnollisesti neutraaliksi. Luterilainen ja ortodoksinen kirkko säilyttivät julkisoikeudellisen erityisasemansa. Kirkkojen itsenäisyys suhteessa valtioon on jatkuvasti lisääntynyt. Valtionkirkkoideologia on Suomessa aina ollut heikompi kuin Ruotsissa, ja sen merkitys on vähentynyt entisestään. Vuonna 1922 säädettiin uskonnonvapauslaki.

Oma keskushallinto luotiin vuonna 1943. Kirkon ja valtion välisiä hallinnollisia siteitä vähensi entisestään kirkkolain uudistus vuonna 1994. Tuomiokapitulilaitos siirrettiin vuonna 1997 kokonaan kirkon kustannettavaksi, ja piispoista tuli siten muodollisestikin kirkon viranhaltijoita. Myös piispojen nimitysoikeus siirrettiin vuonna 2000 tasavallan presidentiltä kirkolle. Kirkko valitsee ja nimittää jälleen itse piispansa, eivätkä he ole enää valtion virkamiehiä. Poikkeuksena on kenttäpiispa, jonka valtio valitsee ja kustantaa.

Kirkon ja valtion suhteiden merkittävimmät kysymykset ovat kirkkolain erityinen säätämisjärjestys ja valtiovallan oikeus säätää kirkollisverotuksesta ja muusta kirkon taloudellisesta lainsäädännöstä, koulujen uskonnonopetus sekä seurakuntien osallistuminen eräiden väestökirjanpitotehtävien hoitoon. Valtio huolehtii edelleen vanki- ja sotilassielunhoidosta.

Kirkko maksaa verottajalle kirkollisverojen keruusta aiheutuvat kulut. Suomalaisen yhteiskunnan kristillisestä perinteestä kertoo myös se, että kirkolliset pyhäpäivät ovat yhteiskunnallisia vapaapäiviä. Vanha tapa ovat myös rukouspäivät. Valtiolliset jumalanpalvelukset, kuten itsenäisyyspäivän ja valtiopäivien jumalanpalvelukset, ovat nykyisin luonteeltaan ekumeenisia.

Kirkko osallistuu yhteiskunnallisten tehtävien hoitoon. Niitä ovat kasvatustyö, sosiaalinen palvelutyö eli diakonia, hautausmaiden ylläpito, päihdetyö, väestökirjanpito, kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ylläpito, työ ulkosuomalaisten parissa sekä kansainvälinen apu. Kirkko ja valtio toimivat monin tavoin yhteistyössä kuntien ja ns. kolmannen sektorin järjestöjen kanssa.

ovat kirkko ja valtio vahvasti kytköksissä edelleen. Kerroit siinä esimerkiksi verona kerättävästä jäsenmaksusta ja yhteiskunnallisista tehtävistä.

Kirkko on kuitenkin uskonnollinen yhteisö, jolla ei pitäisi olla erityisasemaa muihin yhteisöihin nähden. Näin ollen kirkon ja valtion todellinen erottaminen toisistaan olisi korkea aika hoitaa.

erikseen? kirjoitti:

Kerrataan hivenen historiaa.

Reformaation jälkeen kaikkien Ruotsin alamaisten oli kuuluttava luterilaiseen kirkkoon. Vuonna 1686 säädetyn kirkkolain mukaan Ruotsin kirkko oli itsevaltiaan kuninkaan alainen valtiokirkko. Seuraavalla vuosisadalla säädyt tosin käyttivät kuninkaan valtaa. Suomen liittäminen Venäjään ei muuttanut kirkon ja valtion suhdetta. Luterilaisen uskonnon ja kirkon asema taattiin Porvoon valtiopäivillä 1809.

Kirkon ja valtion väliset rajat selkiintyivät 1869 kirkkolaissa. Kirkko sai oman itsehallinnon ja erityisen kirkkolain säätämisjärjestyksen, jossa kirkolliskokouksella on aktiivinen rooli. Kirkkolakiin otettiin vain kirkkoa itseään koskevia määräyksiä. Kirkko sai säilyttää omaisuutensa ja kirkollisverotuksen. Sille taattiin myös oikeus toimia yhteiskunnan ylläpitämissä laitoksissa (koulu, armeija, sairaala, vankila). Valtio takasi myös kirkollisen avioliiton solmimisen ja pyhäpäivien vieton. Entisen pitäjähallinnon tilalle tulivat kunnat ja seurakunnat.

Itsenäinen Suomi tunnustautui uskonnollisesti neutraaliksi. Luterilainen ja ortodoksinen kirkko säilyttivät julkisoikeudellisen erityisasemansa. Kirkkojen itsenäisyys suhteessa valtioon on jatkuvasti lisääntynyt. Valtionkirkkoideologia on Suomessa aina ollut heikompi kuin Ruotsissa, ja sen merkitys on vähentynyt entisestään. Vuonna 1922 säädettiin uskonnonvapauslaki.

Oma keskushallinto luotiin vuonna 1943. Kirkon ja valtion välisiä hallinnollisia siteitä vähensi entisestään kirkkolain uudistus vuonna 1994. Tuomiokapitulilaitos siirrettiin vuonna 1997 kokonaan kirkon kustannettavaksi, ja piispoista tuli siten muodollisestikin kirkon viranhaltijoita. Myös piispojen nimitysoikeus siirrettiin vuonna 2000 tasavallan presidentiltä kirkolle. Kirkko valitsee ja nimittää jälleen itse piispansa, eivätkä he ole enää valtion virkamiehiä. Poikkeuksena on kenttäpiispa, jonka valtio valitsee ja kustantaa.

Kirkon ja valtion suhteiden merkittävimmät kysymykset ovat kirkkolain erityinen säätämisjärjestys ja valtiovallan oikeus säätää kirkollisverotuksesta ja muusta kirkon taloudellisesta lainsäädännöstä, koulujen uskonnonopetus sekä seurakuntien osallistuminen eräiden väestökirjanpitotehtävien hoitoon. Valtio huolehtii edelleen vanki- ja sotilassielunhoidosta.

Kirkko maksaa verottajalle kirkollisverojen keruusta aiheutuvat kulut. Suomalaisen yhteiskunnan kristillisestä perinteestä kertoo myös se, että kirkolliset pyhäpäivät ovat yhteiskunnallisia vapaapäiviä. Vanha tapa ovat myös rukouspäivät. Valtiolliset jumalanpalvelukset, kuten itsenäisyyspäivän ja valtiopäivien jumalanpalvelukset, ovat nykyisin luonteeltaan ekumeenisia.

Kirkko osallistuu yhteiskunnallisten tehtävien hoitoon. Niitä ovat kasvatustyö, sosiaalinen palvelutyö eli diakonia, hautausmaiden ylläpito, päihdetyö, väestökirjanpito, kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ylläpito, työ ulkosuomalaisten parissa sekä kansainvälinen apu. Kirkko ja valtio toimivat monin tavoin yhteistyössä kuntien ja ns. kolmannen sektorin järjestöjen kanssa.

- Kirkko sai säilyttää omaisuutensa ja kirkollisverotuksen

- Sille taattiin myös oikeus toimia yhteiskunnan ylläpitämissä laitoksissa (koulu, armeija, sairaala, vankila).

- Valtio takasi myös kirkollisen avioliiton solmimisen ja pyhäpäivien vieton.

- kenttäpiispa, jonka valtio valitsee ja kustantaa.

- Kirkon ja valtion suhteiden merkittävimmät kysymykset ovat kirkkolain erityinen säätämisjärjestys ja valtiovallan oikeus säätää kirkollisverotuksesta ja muusta kirkon taloudellisesta lainsäädännöstä, koulujen uskonnonopetus sekä seurakuntien osallistuminen eräiden väestökirjanpitotehtävien hoitoon.

- Valtio huolehtii edelleen vanki- ja sotilassielunhoidosta.

- kirkolliset pyhäpäivät ovat yhteiskunnallisia vapaapäiviä

- Valtiolliset jumalanpalvelukset


Lisäksi vielä mainittakoon jumalanpilkkalaki ja kirkon asema Suomen perustuslaissa.

Kössönöm kirjoitti:

- Kirkko sai säilyttää omaisuutensa ja kirkollisverotuksen

- Sille taattiin myös oikeus toimia yhteiskunnan ylläpitämissä laitoksissa (koulu, armeija, sairaala, vankila).

- Valtio takasi myös kirkollisen avioliiton solmimisen ja pyhäpäivien vieton.

- kenttäpiispa, jonka valtio valitsee ja kustantaa.

- Kirkon ja valtion suhteiden merkittävimmät kysymykset ovat kirkkolain erityinen säätämisjärjestys ja valtiovallan oikeus säätää kirkollisverotuksesta ja muusta kirkon taloudellisesta lainsäädännöstä, koulujen uskonnonopetus sekä seurakuntien osallistuminen eräiden väestökirjanpitotehtävien hoitoon.

- Valtio huolehtii edelleen vanki- ja sotilassielunhoidosta.

- kirkolliset pyhäpäivät ovat yhteiskunnallisia vapaapäiviä

- Valtiolliset jumalanpalvelukset


Lisäksi vielä mainittakoon jumalanpilkkalaki ja kirkon asema Suomen perustuslaissa.

tai kunnat, niitähän on eri lahkoille omansa, kustannetaan myöskin valtion toimesta.

UPDATE_7878883 kirjoitti:

tai kunnat, niitähän on eri lahkoille omansa, kustannetaan myöskin valtion toimesta.

Sekin vielä.

Ja sitten on sellainen kummajainen, joka on säädetty Suomen laissa, kuten lapsikaste ja lapselle siitä koituvat juridiset velvollisuudet.

erikseen? kirjoitti:

Kerrataan hivenen historiaa.

Reformaation jälkeen kaikkien Ruotsin alamaisten oli kuuluttava luterilaiseen kirkkoon. Vuonna 1686 säädetyn kirkkolain mukaan Ruotsin kirkko oli itsevaltiaan kuninkaan alainen valtiokirkko. Seuraavalla vuosisadalla säädyt tosin käyttivät kuninkaan valtaa. Suomen liittäminen Venäjään ei muuttanut kirkon ja valtion suhdetta. Luterilaisen uskonnon ja kirkon asema taattiin Porvoon valtiopäivillä 1809.

Kirkon ja valtion väliset rajat selkiintyivät 1869 kirkkolaissa. Kirkko sai oman itsehallinnon ja erityisen kirkkolain säätämisjärjestyksen, jossa kirkolliskokouksella on aktiivinen rooli. Kirkkolakiin otettiin vain kirkkoa itseään koskevia määräyksiä. Kirkko sai säilyttää omaisuutensa ja kirkollisverotuksen. Sille taattiin myös oikeus toimia yhteiskunnan ylläpitämissä laitoksissa (koulu, armeija, sairaala, vankila). Valtio takasi myös kirkollisen avioliiton solmimisen ja pyhäpäivien vieton. Entisen pitäjähallinnon tilalle tulivat kunnat ja seurakunnat.

Itsenäinen Suomi tunnustautui uskonnollisesti neutraaliksi. Luterilainen ja ortodoksinen kirkko säilyttivät julkisoikeudellisen erityisasemansa. Kirkkojen itsenäisyys suhteessa valtioon on jatkuvasti lisääntynyt. Valtionkirkkoideologia on Suomessa aina ollut heikompi kuin Ruotsissa, ja sen merkitys on vähentynyt entisestään. Vuonna 1922 säädettiin uskonnonvapauslaki.

Oma keskushallinto luotiin vuonna 1943. Kirkon ja valtion välisiä hallinnollisia siteitä vähensi entisestään kirkkolain uudistus vuonna 1994. Tuomiokapitulilaitos siirrettiin vuonna 1997 kokonaan kirkon kustannettavaksi, ja piispoista tuli siten muodollisestikin kirkon viranhaltijoita. Myös piispojen nimitysoikeus siirrettiin vuonna 2000 tasavallan presidentiltä kirkolle. Kirkko valitsee ja nimittää jälleen itse piispansa, eivätkä he ole enää valtion virkamiehiä. Poikkeuksena on kenttäpiispa, jonka valtio valitsee ja kustantaa.

Kirkon ja valtion suhteiden merkittävimmät kysymykset ovat kirkkolain erityinen säätämisjärjestys ja valtiovallan oikeus säätää kirkollisverotuksesta ja muusta kirkon taloudellisesta lainsäädännöstä, koulujen uskonnonopetus sekä seurakuntien osallistuminen eräiden väestökirjanpitotehtävien hoitoon. Valtio huolehtii edelleen vanki- ja sotilassielunhoidosta.

Kirkko maksaa verottajalle kirkollisverojen keruusta aiheutuvat kulut. Suomalaisen yhteiskunnan kristillisestä perinteestä kertoo myös se, että kirkolliset pyhäpäivät ovat yhteiskunnallisia vapaapäiviä. Vanha tapa ovat myös rukouspäivät. Valtiolliset jumalanpalvelukset, kuten itsenäisyyspäivän ja valtiopäivien jumalanpalvelukset, ovat nykyisin luonteeltaan ekumeenisia.

Kirkko osallistuu yhteiskunnallisten tehtävien hoitoon. Niitä ovat kasvatustyö, sosiaalinen palvelutyö eli diakonia, hautausmaiden ylläpito, päihdetyö, väestökirjanpito, kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ylläpito, työ ulkosuomalaisten parissa sekä kansainvälinen apu. Kirkko ja valtio toimivat monin tavoin yhteistyössä kuntien ja ns. kolmannen sektorin järjestöjen kanssa.

Jos kirkko sai 1869 itsehallinnon niin kuinka kirkko olisi samalla itsenäistynyt.

http://www.vino.fi/yhteystiedot