Onko pääsinpäivä tärkeä Sinulle ?

Oletko päästäinen vaiko häkkiin kahlittu kana?
Kuka uskoo meidän saarnamme Messiaasta?

Jes 53:1 (Ennustus Jumalasta lihaan tulleena)
Kuka uskoo meidän sanomamme? Kuka ymmärtää Herran
käsivarren voiman? [Joh. 12:38; Room. 10:16]

Meidän saarnamme on, että taivaallinen Isä tulee
henkilökohtaiseksi isäksi uskon kautta Jeesukseen:

Jes. 9:6
(9:5) Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on
meille annettu, jonka hartioilla on herraus,
ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja,
Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

Jes. 26:4
Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra,
Herra on iankaikkinen kallio.

Jes. 35:10
Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat
Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen
ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta
murhe ja huokaus pakenevat.

SIINAILLE ei tarvitse palata enää ikinä, mutta
Siioniin. Entä msitäpä meidät päästetään?:

Jes. 61:1
Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä
hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa
nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä
sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja
kahlituille kirvoitusta,

Kiivaus lain alle takaisin ahdistavia vastaan
kuluttaa minut ...

Hes. 3:14
Ja henki nosti minut ja otti minut, ja minä
kuljin murheellisena henkeni kiivaudessa,
ja Herran käsi oli väkevänä minun päälläni.

Joh. 2:17
Silloin hänen opetuslapsensa muistivat,
että on kirjoitettu:
"Kiivaus sinun huoneesi puolesta kuluttaa minut".

Siunattua pääsinpäivää!

4

109

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskon ja kiitän meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää ja Jumalaa siitä armosta, että sain vastaanottaa hänen armonsa hänen Pojassaan, Vapahtajassamme Kristuksessa Jeesuksessa!

      Halleluja! Kunnia Jumalalle Kaikkivaltiaalle!

    • Ethän

      Älä Antti ota enää!

      • Lopettaa nautiskelua

        ¤¤¤ Älä Antti ota enää!
        Kirjoittanut: Ethän
        10.4.2009 klo 19.39

        Älä Antti ota enää! ¤¤¤

        Matt. 26:27
        Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille
        ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;

        Ap. t. 2:13
        Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat:
        "He ovat täynnä makeata viiniä".

        1. Kor. 10:4
        ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa.
        Sillä he joivat hengellisestä kalliosta,
        joka heitä seurasi;
        ja se kallio oli Kristus.

        Jano yltyy juodessa


      • Se oikea Juoma
        Lopettaa nautiskelua kirjoitti:

        ¤¤¤ Älä Antti ota enää!
        Kirjoittanut: Ethän
        10.4.2009 klo 19.39

        Älä Antti ota enää! ¤¤¤

        Matt. 26:27
        Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille
        ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;

        Ap. t. 2:13
        Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat:
        "He ovat täynnä makeata viiniä".

        1. Kor. 10:4
        ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa.
        Sillä he joivat hengellisestä kalliosta,
        joka heitä seurasi;
        ja se kallio oli Kristus.

        Jano yltyy juodessa

        ... MUTTA joka JUO SITÄ VETTÄ, jota MINÄ hänelle annan, se ei IKINÄ JANOA; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, TULEE hänessä SEN VEDEN LÄHTEEKSI, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään."!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      115
      2403
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1453
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      641
      995
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      878
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe