En ole saanut vaan siitä on ollut pelkkää haittaa.
En ole saanut myöskään oikeutta vaan olen hävinnyt kaikki asiani oikeudessa tai ennen sitä.
Olen ajatellut anoa turvapaikkaa jostain lämpimästä maasta mutta en saa sitäkään.
En saa ns. ihmisoikeuksia mutta olen nähnyt muiden saavan.
Sananvapauttani rajoitetaan ja loukataan jatkuvasti.
Olenko joutunut syrjinnän kohteeksi.
Miksi minua kohdellaan näin huonosti vaikka isosisäni puolusti tätä maata.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.