Ketkä ja millä opeilla rakensivat "Suomen" ensimmäiset Kivikirkot?
Ei taida kirjoitus riittää ihan ekoihin?
Ei taida kirjoitus riittää ihan ekoihin?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Turun Sanomissa oli jokunen vuosi sitten ansiokas kirjoitus Tuomiokirkon lähialueesta. Kirjoittaja osoitti, että alue oli suunniteltu kokonaisuutena joskus 1200-luvun alkupuolella tms. Ei siis ollut aloitettu ensin kirkon rakentamista, jonka jälkeen kaupunkirakenne olisi syntynyt orgaanisesti siihen ympärille. Toriaukiota suhteessa kirkkoon, katuja ja kortteleita oli siis fundeerattu. Tämä viittaa siihen, että oppeja oli haettu jostain ulkomailta.
Rakennustyömaille raahattiin kiveä, poltettiin tiiltä ja sekoitettiin laastia. Tämä vaati organisointia, eikä homma voinut pyöriä pelkästään talkootöinä.
Tämä ei nyt vastaa ihan alkuperäiseen kysymykseen, vaan tuon siihen uusia ulottuvuuksia. Eli kaupunkisuunnittelu, rakennustekniikka ja organisointi tuotiin luultavasti Turun Tuomiokirkon käynnistysvaiheessa ulkomailta. Muilla työmailla jokunen vuosi myöhemmin voitiin sitten ottaa oppia tästä. Vanhimmat kivikirkot tehtiin kuitenkin Ahvenanmaalle, jossa ruotsalaiset opit oli saatavilla helpommin.
Kirkon rakentajat oli ammattimiehiä, jotka kiersivät työmaalta toisella, Suomalaisten kirkkojen rakentajat on olleet samoja porukoita, jotka on rakentaneet mm. Balttian kivikirkkoja.
Nämä miehet tuli Saksasta, todennäköisesti ne on kierrelleet ympäri Eurooppaa.
Turun seudulla nimistö, eli Marian-kirkko jne on jäänteitä näistä Saksalais/balttilais-vaikutteista, myös muita paikkoja on nimetty näiden toimijoiden mukaan.
Ruotsissa kiersi samoja ryhmiä ja rakenteli kirkkoja, Itämeren kauppaa keskiajan alussa hallitsi Hansa-liitto, jota johdettiin Lyypekistä, kauppa kieli oli Saksa, kirkon kieli Latina.
Se että kirkot on rakennettu jollain tyylillä ei kerro mitään niiden rakentajien etnisestä taustasta. Suomestakin löytyy aika monta pizzeriaa jossa ei ole italialaisia.
Se mistä kivikirkkojen tyyli kertoo on se, että liikenne ja vaikutteet, muoti yms, liikkuivat jo tuohon aikaan hyvin nopeasti ja laajalle alueelle. Kirkon organisaatio oli myös aikansa tehokkaimpia ja auttoi asiassa.
Se mikä vanhimmissa kirkoissamme on kiinnostavinta on se, että ne on rakennettu suomalaisten alkuperäisuskon pyhille paikoille.
on tarkkaan tutkittu. Teos löytyy kysymällä lähimmästä kirjastosta.
Vaka Vanha näkyy olevan tästä asiasta yhtä tietämätön kuin kaikesta muustakin.Kannattasiko tehdä jokin johtopäätös?
Sunkin kannattaisi lukaista se kirja, niin ei tarvi tyhjää narista ....
Kirkon rakentajat oli keskiajalla kiertävä ammattimiesten ryhmä, sanotaan niitä nyt sitten vaikka vapaamuurareiksi.
kivikirkko? Messukylän kivikirkko on kait 1400 luvun loppupuolelta,kait?