Riivaajat

Suostuvatko Jehovan todistajat riisumaan myyttejä lukiessaan raamattua, pyrkimään eksistentialisen tulkinnan suuntaan . Esim. evankeliumit ovat täynnä tarinoita eksorkismeista, riivaajien manauksista erit. Mark.

Esi. Ut:ssa vallitsee muinainen maailmankuvan, puhutaan demoneista sairauden aiheuttajina ja esiintyy lukuisia ihmekertomuksia.

Ut:n ottaminen kirjaimellisesti merkitsee, että myös muinainen maailmankuva otettava harteilleen. Täällöin on uskottava demoneiden ja ihmeiden olemassaolon mahdollisuuteen yleensä myös nykypäivänä.


Miksi nykypäivän ihmisen tulisi omaksua muinainen maailmankuva? Usko demoneihin, henkiin kuullostaa nykyaikana vieraalta.
3294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Psoudothei tai valejumalat, jotka haluaisivat tulla palvotuiksi jumalina. Näihin kuuluu Jeesusta erämaassa kiusannut demoni, joka lupasi kaikenlaista, mikäli Jeesus kumartuisi maahan ja palvelisi häntä. Heidän ruhtinaansa on Beelzebub.
Mendariorum tai valehtelun henget. Nämä yrittävät pettää ihmisiä ennustuksilla ja heidän ruhtinaansa on Python.
Iniquitatis tai vihan tiehyet (Vessels of Anger) ovat kaikkien syntisten tapojen (wicked arts) takana. Heidän ruhtinaansa on Belial.
Revengers of wickedness eli pahuuden kostajat. Heidän ruhtinaansa on Asmodeus.
Prestigiators eli arvovaltaiset, jotka matkivat ihmeitä ja magiaa palvelemalla viettelevät ihmisiä. Heidän ruhtinaansa on Saatana.
Arial powers eli ilman henget tuovat ruttoa ja aiheuttavat ukkosta. Heidän ruhtinaansa on Marizim.
Furies eli raivot kylvävät epäonnea, sotaa ja tuhoa. Heidän ruhtinaansa on Abaddon.
Criminators ovat parjaajia ja panettelijoita. Heidän ruhtinaansa on Astaroth.
Temptators eli viekottelijat. Tämä luokka käsittää myös kaikki pahat henget joita ei lueta kuuluviksi muihin luokkiin. Edustavat kaikenlaista himoitsemista. Heidän ruhtinaansa on Mammon.

Äänestä
  • löpö , löpö

    Äänestä

>Miksi nykypäivän ihmisen tulisi omaksua muinainen maailmankuva? Usko demoneihin, henkiin kuullostaa nykyaikana vieraalta.

Niinpä. Siksi itsekin käytän mieluummin sanaa "riivaajat". Sana "demoni" kuulostaa turhan sofistikoituneelta puhuttaessa järjettömästä alkukantaisesta taikauskosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


august kirjoitti:

Suostuvatko Jehovan todistajat riisumaan myyttejä lukiessaan raamattua, pyrkimään eksistentialisen tulkinnan suuntaan . Esim. evankeliumit ovat täynnä tarinoita eksorkismeista, riivaajien manauksista erit. Mark.

Esi. Ut:ssa vallitsee muinainen maailmankuvan, puhutaan demoneista sairauden aiheuttajina ja esiintyy lukuisia ihmekertomuksia.

Ut:n ottaminen kirjaimellisesti merkitsee, että myös muinainen maailmankuva otettava harteilleen. Täällöin on uskottava demoneiden ja ihmeiden olemassaolon mahdollisuuteen yleensä myös nykypäivänä.


Miksi nykypäivän ihmisen tulisi omaksua muinainen maailmankuva? Usko demoneihin, henkiin kuullostaa nykyaikana vieraalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu