Alkuajan

jakoivat kaiken keskenään. Miten on tänään, jakavatko kristityt kaiken keskenään, vai ovatko käyneet maallisen ahneiksi ja kääntävät selän hätää kärsiville.
Eivät käännä ja siitä heidät tunteekin todellisiksi uskovaisiksi.
283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kirkkojen penkeillä istuu paljon ihmisiä jotka eivät piittaa pätkääkään köyhän nälästä.

Opetuslapset jättivät kaiken ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. Jeesus sanoi: "Tietäkää siis: -Yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta mitä hänellä on." (Luuk 14:33)

- Jeesus tuomitsee kaiken puolisydämisyyden. Hän haluaa ihmisen kokonaan. Kaikesta luopuminen ei tarkoita vain rahaa ja aineellista, vaan kaikkea mihin mieli on kiintynyt, jopa omaa elämääkin. Itsekieltäymys on kristittynä olemisen yksi ehto. Kuitenkin tähän liittyi sen hetken tilanne opetuslasten kohdalla. Jeesus kulki ja liikkui paljon ja he eivät voineet olla sitoutuneita yhteen paikkaan. (Luuk 9:57-62, 18:28-30, 22:35-36)

Kristityn kaikki omaisuus on lainaa Jumalalta. Jumala omistaa ja on antanut kaiken.(Ps 24:1, 50:9-12, 3 Moos 25:23) Poikakin osansa (Ps 2:7-9, Matt 28:18, Joh 3:35, 13:3, Job 1:3, 31:38-39) Jumalan ihmiselle lainaamasta omaisuudesta on ihmisen tehtävä tili Jumalalle. (Luuk 16:1-13) Jumala on antanut ohjeet kymmenyksistä ja kiitosuhreista jotka koituvat sielujen pelastukseksi lähimmäisten hyväksi Jumalan kunniaksi. Ihminen saa omistaa! Yksityisomaisuus ei ole väärin. Monet Raamatun uskonmiehistä olivat varakkaita. (1 Moos 13:2, 24:35, 26:12-14, 32:10, 13:5-6) Kysymys onkin siitä ettei ihmisen sovi kiinnittää sydäntään maalliseen jos Jumala on maallista omaisuutta siunannut. Raamatun rikkaat uskonmiehet huolehtivat Herran temppelin tarpeista ja köyhistä. Jumala siunaakin omaisuutta tarkoituksenaan varojen välittäminen Herran työsä ja puutteenalaisten tarpeisiin.

Jeesus varoittaa keräämästä aarteita maan päälle. (Matt 6:19) Rikas nuorukainen kiinnitti sydämensä maalliseen omaisuuteensa, eikä hän siksi tahtonut seurata Jeesusta. (Matt 19:21-23) Rikas mies ja Lasarus on vanha juutalainen kertomus jo ennen Jeesuksen aikoja. Jeesus käytti vertauksessaan tätä kansan tuntemaa tarinaa kuvatakseen rangaistusta joka seuraa ahneudesta. Rikas mies ei huolehtinut köyhistä, vaan ahneuksissaan piti kaiken itsellään. (Luuk 16:19-31)

Jeesus piti ihanteena auttamisen halua, ja kehotti kokoamaan aarteita taivaaseen. Tätä samaa lähimmäisrakkauden henkeä on kristityn seurattava. (Luuk 12:33) Alkuseurakunnassa kokeiltiin ja noudatettiin yhteisomistusta (Apt 2:44-45, 4:34-37) ajatuksella että kaikki oli Kristuksen. Kukaan ei kärsinyt puutetta ja rakkaus vallitsi. Kuitenkin myös tänä aikana oli voimassa omaisuuden omistusoikeus. (Apt 5:4, Room 16:2,5 (talo oli oma) Kol 4:15) Omistusoikeus oli alkuseurakunnankin aikana, mutta uskova teki hyvin kun uhrasi mahdollisimman paljon yhteiseksi hyväksi.

Kristityn tulee antaa sen mukaan mitä hänen sydämensä vaatii, omantunnon mukaan. Ei pakosta tai määryksestä. (2 Kor 9:7) "Iloista antajaa Jumala rakastaa." Paavali puhuikin iloisen uhrimielen puolesta, ei kaiken myymisen puolesta. Kristittyjen aarre ja omaisuus on ikuisissa asioissa. (Hebr 10:34, 1 Tim 6:17-19) Jeesus vertasi taivaan valtakuntaa aarteeseen jonka mies löysi ja innoissaan myi kaiken minkä omisti. (Matt 13:44-46) Jeesus on kristityn elämässä tärkeimmällä sijalla jolloin kaikki muu saa väistyä. (Matt 10:37-39)

Jumala on asettanut evankeliumin työn ihmisen tehtäväksi. Jumala on Henkensä välityksellä läsnä, mutta Hän ei pudota seteleitä taivaasta eikä enkelit astu tekemään käytännön työtä. Herran työ rahoitetaan vapaaehtoisilla uhreilla ja kymmenyksillä. Kun taivaan valo loistaa ja Henki koskettaa sydäntä, itsekkyys katoaa. Jumala siunaa omilleen varoja, että työ voi menestyä. Jumala vaatii tilin omastaan ja ihminen kieltäytyy ilosta ja rakkaudesta evankeliumin työn hyväksi turhuuksista ja ylellisyydestä.

Lopun ajan evankeliumin työssä tarvitaan varoja enemmän kuin oli tarpeen patriarkkojen aikana. Kiitollisuus Kristuksen uhrista ja pelastuksesta saa kristityn iloiselle uhrimielelle. Jokainen antaa sen verran kuin on saanut eli suhteessa mahdollisuuksiinsa. "Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan." (Luuk 12:48) "Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa." (Matt 10:8, 2 Kor 8:7,11-12, 9:8-11)

Siunausta
jari laurila

Äänestä

Oletko sinä kristitty?
Minulla menee niin kinttaalla tämä eläminen, että varalta kyselen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kristityt kirjoitti:

jakoivat kaiken keskenään. Miten on tänään, jakavatko kristityt kaiken keskenään, vai ovatko käyneet maallisen ahneiksi ja kääntävät selän hätää kärsiville.
Eivät käännä ja siitä heidät tunteekin todellisiksi uskovaisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu