on aatesuunta.Rakasta ja kunnioita lähimmäistä niin kuin itseäsi
0Äänestä
kauttakulkumatkalla
Jeesus on Jumalan ainosyntyinen Poika.
Hän tuli ihmiseksi maailmaan, ristiinnaulittiin, mutta nousi ylös voittaen kuoleman vallan.
Kaikille, jotka ottavat Hänet vastaan, Hän antaa voiman tulla Jumalan lapseksi. Ei ole muuta nimeä ihmisille annettu, missä meillä olisi pelastus, Jeesus on ainoa tie taivaaseen.
0Äänestä
sappua
Minusta Jeesus oli henkilö joka voitti pahuuden itsessään ja samalla vapautti sisäisen Kristuksen. Tämän pitäisi olla jokaisen ihmisen tehtävä, että pääsisi omasta pahastaan.
0Äänestä
omin voimin
Ei ihminen itsessään pääse syntiinlangenneesta pahasta luonnostaan irti. Se on mahdottomuus. Synti riippuu meissä kuin takiainen, loppuun saakka. Meidän luontomme on synnin saastuttama. Se ei lähde meistä irti itsekasvatuksella ja omin yrityksin tulla paremmaksi. Mutta Jeesuksessa meillä on vapautus pahuudestamme. Itsetuntemus on kovasti heikkoa, jos ihminen kuvittelee pääsevänsä omasta pahuudestaan itse irti.
0Äänestä
minä olen se joka minä olen
Näinhän se meni, jos vähänkään pystymme ymmärtämään mm. UT:n kertomusta Jeesuksen vetäytymisestä erämaahan mietiskelemään ja siellä hänen taistelustaan mielensä 'paholaista' vastaan ilman, että sotkemme siihen kirkon/uskontojen tulkkauksia ja dogmeja.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat